Thor: Ragnarök

Uutta Thor elokuvaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. The Dark Worldin jättämä pettymyksen tunne on kaivanut sisintä jo useamman vuoden, eikä Thoria ole valkokankaalla nähty sitten Age of Ultronin. Thor -saagan kolmas osa on huumoriltaan täyttä Marvel -laatua, mutta jättää silti katsojan melkoisen kylmäksi. Parhaimmat vitsitkin taisivat tulla jo trailereissa ja jossain vaiheessa vain tulee se hetki, kun enää ei riitä Chris Hemsworthin komeus, Anthony Hopkins ja Lokin metkut. Thor: Ragnarök on MCU:n uusin elokuva, muttei todellakaan sen parhaimmistoa. Ontuva juoni, käsittämättömät ex machina-hetket sekä hahmojen vähäinen kehitys ja monet muut ongelmat olivat tämän elokuvan lisäksi läsnä jo keväällä ilmestyneessä Guardians of the Galaxy vol 2 -leffassa. Me fanit vain aivottomasti käymme katsomassa läpi jokaikisen Marvel Studiosin tarjoileman elokuvan ja odotamme kiltisti sitä kauan luvattua Thanosta ja Infinity Waria. Tästä eteenpäin on spoileri varoitus.

Thor: Ragnarök on juoneltaan enemmän sellainen äijäilyelokuva, joka kulkee hyvin Guardians of the Galaxyn hengessä. Siltikään Guardiansit eivät edes vilahda tässä elokuvassa vieläkään. Thor palaa Asgardiin ja saa huomata, että Loki on karkoittanut Odinin Maahan. Yhdessä veljekset lähtevät hakemaan isäänsä takaisin ja löytävätkin hänet Doctor Strangen avulla. Odin vetelee viimeisiään ja jakaa muutaman kauniin viisauden pojilleen sekä perintönään vapauttaa kuolemanjumala Helan. Kiitti isukki. Hela on Odinin esikoinen, tytär, jonka kanssa Odin aikanaan hallitsi Asgardia ja Yhdeksää maailmaa. Hela ei ollut sellainen herttainen tytär vaan nimensä mukaan toi mukanaan kuolemaa ja tuhoa. Hela onnistuu palaamaan Asgardiin ja Thor ja Loki "karkoitetaan".

Pudottuaan sateenkaarisillalta Thor herää kummalliselta roskaplaneetalta, jossa Suurmestari (Jeff Goldblum) hallitsee omalla persoonallisella tavallaan. Thor kaapataan mukaan gladiaattori taisteluihin viihdyttämään Suurmestaria sekä tämän kansaa ja  pian hän pääseekin vastakkain Suurmestarin parasta taistelijaa vastaan, Uskomatonta Hulkia planeetta maasta. Elokuva siis kertoo siitä kuinka Thor yhdessä Hulkin kanssa lähtee pelastamaan Asgardia julmalta isosiskolta.

Elokuva esittelee monia uusia hahmoja, joista ainakin osa jää pyörimään vielä toviksi MCU:n ihmeelliseen maailmaan. Tessa Thompsonin esittämä Valkyrie on yksi näistä. Vanhoja tuttuja hahmojakin leffassa on liuta aina Thorin ystävätiimistä pakosti mukaan väännettyyn Doctor Stephen Strangeen. Elokuvassa oli jännästi olevinaan aikuismaisempi sävy kuin aiemmissa MCU -leffoissa. Mukana oli ihan oikeita kirosanoja, sekä keskeisten hahmojen kuolemia. Esimerkiksi suuri osa noista edellä mainituista Thorin ystävistä koki kohtalonsa Helan käden kautta. Helasta puheen ollen... Cate Blanchettin Hela pääsee jälleen kerran sinne pahisten romukoppaan. Sinne samaan, josta Malekith, Ego ja Ronan iloisesti heiluttelee tervetuloa. Blanchett tuo hahmoon kyllä sen karisman, jonka häneltä odottaakin. Siltikin, jos ruutuaikaa on tyyliin viisi minuuttia, repliikkejä kuusi ja koko idea siitä, että Hela nyt vaan tulee aiheuttamaan kaaosta tuntuu oudolta, ei edes Blanchett pysty sitä pelastamaan. Valitettavasti leffan kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Goldblumin käsittämättömän outo Suurmestari, joka enemmänkin toimii vain koomisena sivuhahmona. 

Viittauksia ja cameo -rooleja oli myös jonkin verran liikenteessä. Parhaimpana cameona pidin kyllä sitä, kun Asgardissa esitetään näytelmää Lokin kuolemasta. Lokia näytteli näytelmässä Matt Damon, Thoria Luke Hemsworth sekä Odinin roolissa Sam Neill. Hauska yksityiskohta, joka sai tosiaan hieraisemaan silmiä parikin kertaa. Vihdoin saatiin myös varmuus sille faniteorialle, että Asgardin holveissa pidetty Infinity Gauntlet on feikki, kuten Hela sen meille nätisti ilmaisi. Siellä sun täällä vilahteli hahmoja Thor ja Hulk sarjakuvista kuten Brunhilde, the Mighty Bi-Beast ja Beta Ray Bill, mutta hahmot ovat jopa minulle todella tuntemattomia, että jääköön tämä vain mainnaksi. Stan Leellä oli myös perinteinen huumori cameo ja lopputekstien jälkeinen secret ending oli melkein yhtä huono kuin Spider-Man: Homecomingin Steve Rogers klippi. Sen sijaan mid-credit -kohtaus....

Lopputekstien välikohtaus, jossa Thor, Hulk ja pakenevat asgardilaiset päättävät lähteä aluksellaan Maahan turvaan keskeytyy siihen, että tolkuttoman iso avaruusalus asettuu heidän tielleen. Minullekaan alus ei todellakaan soittanut kelloja, mutta kuten Kevin Feige, joka siis tuottajana lähes kaikissa Marvel leffoissa paljasti, kyseessä on Sanctuary II -niminen alus. Sanctuary II on kenenkäs muunkaan alus kuin herra isoherra Thanoksen. Spekuloidaan siis hetki. Loki oletettavasti nappasi mukaansa tuhoutuvasta Asgardista Tessaraktin ja Thanos tahtoo nyt itselleen tuon Ikuisuuskiven. Infinity Warin traileri (jonka todella laillisesti olen niin joo nähnyt katsonut) alkaa sillä, kun Thor lentää Guardians of the Galaxyn jengin aluksen tuulilasiin. Voisi siis olettaa, että off-screeninä tapahtuu jotain tälläistä. Thanos tuhoaa Thorin ja kumppaneiden aluksen ja ottaa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos ja Loki aloittavat jonkinlaisen yhteistyön ja Thanos saa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos uhkaa listiä kaikki ja Thor antaa Ikuisuuskiven Thanokselle. Joka tapauksessa siis, Thanos saa Tessaraktin itselleen.

Leffa ei itsessään tuo mitään kovinkaan suurta MCU:hun ja ainakaan minä en sille oikein lämmennyt. Huumori oli toki hauskaa ja onhan tämä kuitenkin Thor -leffa. Must see Marvel faneille, mutta muut voivat odottaa vaikka sitä, että tämä ilmestyy suoratoistopalveluihin. Iso miinus myös siitä väkinäisestä 80-luku soundtrackistä, jolle ei ollut mielestäni riittävää perustetta.

Westworld

Hankittiin tuossa alkuviikosta vihdoinkin HBO tähän talouteen. Molemmat oltiin käytetty ilmainen kokeilukuukausi jo aikaa sitten, mutta nyt yllättäen Game of Throensia varten se piti taas saada. Itse en kyseistä sarjaa edelleenkään seuraa muuta kuin sivusilmällä, mutta HBO:ssa oli pari muutakin sarjaa mitkä kiinnostivat. Päällimmäisenä Westworld ja Taboo. Nyt on kuitenkin toinen noista katsastettuna ja voisinkin vähän avata tuntemuksia siitä, mitä sarja minussa herätti.

Westworld perustuu vuoden 1973 samannimiseen elokuvaan, jonka on ohjannut Micahel Crichton. Nimensä mukaisesti Westworld kertoo teemahuvipuistosta, jossa päästään ihan oikeisiin villin lännen tunnelmiin. Sarja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa 3D -tulostamisen avulla on onnistuttu luomaan ihmisenkaltaisia androideja, jotka tuntevat ja kokevat maailmansa hyvin todentuntuisesti. Näitä androideja kutustaan nimellä "isännät" ja heidän tehtävänsä on pitää huoli, että puistossa vierailevat rikkaat pohatat saavat vastinetta rahoilleen. Isäntiä saa hakata, raiskata ja tappaa ihan mielensä mukaan, eivätkä poloiset edes voi puolustautua kunnolla "väkivallattoman" ohjelmointinsa takia. Kaiken tuon tekniikan ja huvipuiston takana on suuri nero Robert Ford, jota siis näyttelee oscar-voittaja Anthony Hopkins.

Pitkään tätä sarjaa oli minulle hehkutettu ja mediat ympäri maailman ylistivät Westworldia maasta taivaisiin. Muutaman ensimmäisen jakson jälkeen vielä epäilin, että oliko kyseessä vain suuri sumutus, että saadaan ihmiset ostamaan HBO, mutta vähän kauden puolivälin jälkeen sarja alkoi elää maineensa veroisesti. Hidas alku olikin vain pohjustusta kaikelle sille mitä tuleman pitää. Westworld myös eroaa monista muista tämän päivän "laatusarjoista" siinä, että väkivallalla ja seksillä ei määsäilty, vaikka molempia siinä tuttuun HBO-tapaan oli. (Tai sitten olen vain niin turtunut siihen). Sarja on laadukas sen sijaan erikoistehosteissa sekä juoneltaan.

Alkuun minua hämäsi myös se, etten oikein löytänyt ketään samaistuttavaa hahmoa. On outoa seurata sarjaa tai elokuvaa, jos ei löydä oikein ketään kehen voisi kehittää jonkinlaisen tunnesiteen. Ei ollut ketään ketä kannustaa tavoitteissaan, muttei myöskään ketään kehen olisi ihastunut. Jopa Anthony Hopkins tuntui paikoin hieman blankolta ja mieleen tuli vain Hannibal ilman charmia. Useat hahmot jäivät hahmokehityksessään aivan loppumetreille ja viimeisiin jaksoihin. Tämä toki johtui siitä, että niin monet seurattavista hahmoista olivat isäntiä, joilla tietenkin tunteet rajallisia ja etukäteen päätettyjä koodaajien toimesta. 

Oletin sarja olevan enemmän scifi-kauhua kuin se loppupeleissä oli. Traileri antoi minulle aikanaan sellaisen kuvan, että sarjassa olisi enemmänkin ahdistavia/pelottavia hetkiä, mutta nämä jäivätkin oikeastaan melko olemattomiksi. Älkääkä antako kaiken tämän minun "negatiivisen" arvostelun hämätä, Westworld on juoneltaan mestariteos, se vain vaatii pitkän pohjustuksen ja aikaa kehittyä. Mikäli et ole jostain syystä vielä Westworldiä nähnyt niin otappa seuraavaksi katselun alle. Voin melkein vannoa ettet tule ainakaan pettymään, tämän sarjan katsoo mielellään toisenkin kerran!