maanantai 26. syyskuuta 2016

Overwatch

Overwatch, tuo suloinen elämän tuhoaja. Tähän päivään mennessä takana on yhteensä 170 tuntia pelaamista enkä edelleenkään ole edes kokeillut kaikkia hahmoja! Olen opetellut jokaisesta hahmoluokasta yhden hahmon siten, että osaisin pelata niillä vaikka silmät kiinni. Nyt ehkä olisi aika ottaa jo uusia hahmoja pelattavaksi... (Tästä tulee superhyper-overwatch -postaus joten anteeksi jo etukäteen!)

Overwatchin parissa tosiaan viihtyy tunnin jos toisenkin päivässä. Kaikkein parahimmillaan se on kun pääsee pelaamaan kavereiden kanssa (Guy, Riksuuu, Semlahio, Taivaspoika), mutta myös kilpapleaaminen on noussut omaan suosioon. 'Kilpapeli' eli Competitive on siis se, missä taistelet toisten pelaajien kanssa vastustajan tiimiä vastaan ja voittamalla oma rank-taso nousee. Häviöstä tietenkin päinvastoin. Oma rankki on tällä kirjoitushetkellä 2878, mikä siis tarkoittaa sitä, että pelaan Platinum -tasolla. Olen myös jo 189 -levelillä ja tässä tulee ne neljä rakasta hahmoa joiden avulla olen sinne päässyt:

Lena Oxton aka Tracer
Tracer on se hahmo johon rakastuin jo ensimmäisestä trailerista lähtien. Tämän tytön hauskat aikamatkustus voimat sekä kaksi tehokasta pistoolia tekevät Traceristä tappavan hahmon oikeissa käsissä. Oma pelityylini hänellä on juuri se millainen pitääkin, eli mene vastustajatiimin taakse, ammu parantaja-hahmot ja häiriköi mahdollisimman paljon heidän etenemistään. Tracerin ultimate-hyökkäys eli Pulse Bomb on kiva pikkupommi, jonka voi näppärästi yhdistää esimerkiksi Zaryan kanssa jolloin Play of the Game on taattu! Parhaimmillaan Tracer on silloin kun saa vastustajan Mercyn huutamaan "Fu*k you Tracer, get cancer!" 


Lúcio Correia Dos Santos aka Lúcio
Lúcio on yksi ehdottomista suosikeistani! Joskus on vaan todella kiva pelata parantajaa ja pitää huolta siitä että tiimikaverit ei kuole ihan heti. Lúcion erikoisuus on myös se, että hän on todella nopea liikkumaan ja pystyy muun muassa liukumaan seiniä pitkin (kamala kun on vaikea suomennella näitä termejä...) Lúciolla pyrin pysymään aina tankin takana ja avustamaan ampumalla omia heikkoja ammuksiani kohti vihollisia. Kun kavereiden elämät alkaa olla kuluneet niin käyttelen sitten Amp it Up -boostausta, joka nostaa tiimin elämät taas ennalleen. 

Amélie Lacroix aka Widowmaker
Widowmaker on nimensä mukaisesti leskentekijä. Oikeissa käsissä Widow voi olla todella todella tappava sniper-hahmo. Tällä hetkellä Widowmaker ei ole todellakaan suosiossa kilpapelaamisessa sillä hahmolla täytyy tosiaan onnistua tekemään koko ajan päälaukauksia, jotta viholliset kuolevat. Myös puolet hahmoista (Genji, Tracer, Dva, Winston, Ana, Hanzo...) ovat liiankin hyviä eliminoimaan läheltä puollustuskyvyttömän Widowmaker. Tästä syystä en pelaa hänellä muuta kuin Quick Playssä. Widowmaker on todella mielenkiintoinen ja haastava hahmo pelata ja jokainen onnistunut headshot hivelee itsetuntoa.

Hana Song aka D.Va
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on uusin suosikkini D.Va! Juuri ja juuri tankiksi laskettava D.va on pieni tyttö suuren mechan sisällä. D.Va on suhteellisen helppo hahmo pelata ja sen avulla voi hankkiutua helposti eroon turreteista ja dps -hahmoista. Ultimaatti -hyökkäys D.valla on mechan itsetuhomekanismi, joka oikein sijoitettuna voi tappaa vaikka koko vastustajan tiimin! 


Tältä näyttää prosentuualisesti se kuinka paljon olen milläkin hahmolla pelannut. Lúcio on aika hyvin ottanut kiinni Traceriä peliajassa! Tracerillä ennätys tapoissa minulla on 47 ja Lúciolla ennätys parantamisessa 24,700. Mikäli joku tarvitsee tiimiinsä hyvää Traceriä niin battlenet tunnukseni on tuo Myttis#21906! Aina kivempi pelata isommalla porukalla ja voice chatissä tietty, että voi antaa vinkkejä ja kiroilla yhdessä vastustajan Reaper -fetissiä.
Pahoittelut tosiaan kaikille, joita ei Overwatch kiinnosta! Tämä nyt vaan sattuu olemaan tällä hetkellä yksi eniten aikaa vievistä jutuista elämässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...