A Series of Unfortunate Events

Tämä menee kyllä aika vahvasti nörttijuttuihin, joten saanhan tästä kirjoittaa? Toisaalta tämähän on minun blogi, jossa kirjoitan milloin mistäkin aiheeseenkuulumattomasta, joten eiköhän tämäkin tässä sivussa. Anyways, tulipa katsottua tämä Netflixin versio Lemony Snicketin Surkeiden Sattumusten Sarjasta. 2004 vuoden leffa jätti minut vähän kylmäksi silloin aikanaan, mutta ei suinkaan sen visuaalisen ilmeen takia. Myös Thomas Newmanin musiikki oli omiaan tekemään elokuvasta ihan siedettävän ja näyttelijäkaartikin oli oikein oiva, lukuun ottamatta Jim Carreytä, jota oikeastaan vihaan aikas paljon. Kun kuulin, että Netflix ottaa seuraavaksi käsittelyyn tämän nuortenkirja-sarjan olin oikeastaan salaa vähän innoissani. Ikinä en ole yhtään kirjaa lukenut, mutta pikkuveli taisi aikanaan lukea kaikki.

Tarina kertoo siis kolmesta Boudelairen lapsesta, joista tulee kaamean tulipalon seurauksena orpoja. Rikkaasta perheestä kasvaneet lapset Violet, Klaus ja Sunny joutuvat pankkiiri Poen käsiin, jonka valitettava velvollisuus on etsiä orvoille heille sopiva huoltajan. Valitettavasti asiaan puuttuu myös rahanahne, kammottava, ahdistava ja ennnen kaikkea paha Kreivi Olaf, joka muutaman mutkan kautta onnistuu saamaan lapset huollettavikseen. Tarinassa kertojana toimii Lemony Snicket itse, joka kaikkitietävänä ilmestyy aina selventämään katsojalle itsestäänselviä asioita ja kehottaa lopettamaan sarjan katselun, ettei poloinen katsoja masennu liikaa.

Surkeiden Sattumusten Sarjan vahvuus on sen taito leikitellä kielellä ja ilmauksilla. Synkätkin asiat saadaan käännettyä iloisiksi pelkillä sanankäänteillä ja toisinpäin, todellakin toisinpäin. Sarja ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin se antaa koko ajan ymmärtää. Toki monia hahmoja kuolee matkan varrella ja lisää uhreja on luvassa toisella tuotantokaudella, mutta tavallaan se kaikki on osa tuota... juonta... Juoneltaanhan sarja on kuin vanhat lapsille tarkoitetut animaatiosarjat, jossa pahis tekee kaikkensa estääkseen päähenkilöitä pääsemästä tavoitteisiinsa ja epäonnistumisen jälkeen huutaa vain "nappaan teidät ensikerralla!" -ja sama toistuisi joka jaksossa. En ole varma, onko A Series of Unfortunate Events oikeasti todella lapsellinen vai todella nerokas sarja. Jaksosta toiseen huomaa nauravansa mitä tyhmemmille asioille. Huumori on osittain kuivaa ja nimenomaan niitä sanoilla leikittelyä, mutta juuri se tekeekin sarjasta niin hauskan. Sarja myös mukailee todella paljon sitä visuaalista ilmettä, joka jo vuoden 2004 leffassa nähtiin. A Series of Unfortunate Events sarjan tyyliä kuvaa myös hyvin ilmaus, jos Tim Burton ja Wes Anderson tekisivät lapsen, olisi se tämän sarjan näköinen.

Edelleenkin Lemony Snicketiä lainaten, en voi suositella tätä sarjaa. Se tulee vain pilaamaan sinun päiväsi, elämäsi ja seuraavan kahvitaukosi. Mitä järkevin ihminen jättäisi sarjan väliin, sillä se tuo vain kurjaa mieltä, kun joudut seuraamaan epäonnisten Boudalairen orpojen matkaa kohti tuntematonta. Silti, kukaan ei kuitenkaan estä sinua katsomasta yhtä jaksoa Netflixistä, mutta muista, sinua on varoitettu. Jo alkutunnari saattaa aiheuttaa mielenkiintoista riippuvuutta.