sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

13 Reasons Why

Viime aikoina on ollut tapana kirjoitella myös näistä tv-sarjoista, ja koska monet teistäkin omistaa Netflixin niin voisin taas suositella yhtä sarjaa. 13 Reasons Why, kertoo nimensä mukaisesti kolmetoista syytä, miksi Hannah Baker päätti tappaa itsensä. Ennen kuolemaansa hän nauhoitti kolmetoista kasettia, joissa yksityikohtaisesti kertoo ne syyt, mitkä ajoivat hänet riistämään oman henkensä. Tarina perustuu Jay Asherin samannimiseen romaanin ja kertoo kuvitteellista hahmoista, jotka kuitenkin voisivat olla osa meidän jokaisen omaa elämää.

Sarja lähtee käyntiin siitä, kun tarinan päähenkilö Clay Jensen saa portailleen paketin, joka sisältää Hannahin kasetit. Hannah pyytää ensimmäisellä kasetilla kuuntelijaa kuuntelemaan nauhat loppuun asti ja antamaan ne sen jälkeen seuraavalle syylliselle, jonka Hannah nimeää kaseteillaan. Jokainen jakso käsittelee yhtä näistä henkilöistä, jotka esiintyvät nauhoilla ja jotka ovat osasyyllisiä siihen miksi Hannah päätti elämänsä. Clay on valitettavasti yksi näistä syistä.

Sarjan selkeä vahvuus on sen mielenkiintoiset ja ihastuttavat hahmot. Ei voi olla ihastumatta Dylan Minnetten (Clay) ja Katherine Langfordin (Hannah) uskomattoman hyvään kemiaan. Molemmat tuovat hahmonsa niin uskottavasti ja taitavasti eloon, että ihan suorastaan rakastuu molempiin. Monet ihan Hollywood-tason näyttelijät voisivat ottaa mallia näistä nuorista. Myös sivuhahmot tuovat oman osansa sarjaan, eikä kukaan näyttelijöistä jätä suoritustaan todellakaan puolitiehen. Kaiken lisäksi juoni on taitavasti kirjoitettu, eikä kaikkea pääse arvaamaan etukäteen vaikka välillä siltä tuntuukin. Vaikka aihe on synkkä, on siihen silti onnistuttu mahduttamaan pieni ripaus onnea ja huumoria.

13 Reasons Why ei välttämättä ole se tapahtumarikkain sarja, mutta se kertoo todellakin koristelematta kaiken sen, mitä kiusaaminen voi ihmismielelle tehdä. Sarja myös kertoo hyvin sen, millaisia erilaisia kiusaamisen muotoja on olemassa ja miten me, jotka emme ole koulukiusattuja, emme edes tajua olevamme osa kiusaamista. Jaksojen aikana pohdin paljon kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat olleet koulukiusattuja minun kouluissani ja joiden kiusaamiseen olen itse osallistunut, joko välillisesti tai välittömästi. 13 Reasons Why kertoo koruttomasti yhden tai useamman ihmisen traagisen kohtalon ja sai ainakin minut vuodattamaan kyyneleen jos toisenkin useammassa jaksossa. Lämpimästi suosittelen sarjaa kaikille, joilla on Netflix käden ulottuvilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...