Westworld

Hankittiin tuossa alkuviikosta vihdoinkin HBO tähän talouteen. Molemmat oltiin käytetty ilmainen kokeilukuukausi jo aikaa sitten, mutta nyt yllättäen Game of Throensia varten se piti taas saada. Itse en kyseistä sarjaa edelleenkään seuraa muuta kuin sivusilmällä, mutta HBO:ssa oli pari muutakin sarjaa mitkä kiinnostivat. Päällimmäisenä Westworld ja Taboo. Nyt on kuitenkin toinen noista katsastettuna ja voisinkin vähän avata tuntemuksia siitä, mitä sarja minussa herätti.

Westworld perustuu vuoden 1973 samannimiseen elokuvaan, jonka on ohjannut Micahel Crichton. Nimensä mukaisesti Westworld kertoo teemahuvipuistosta, jossa päästään ihan oikeisiin villin lännen tunnelmiin. Sarja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa 3D -tulostamisen avulla on onnistuttu luomaan ihmisenkaltaisia androideja, jotka tuntevat ja kokevat maailmansa hyvin todentuntuisesti. Näitä androideja kutustaan nimellä "isännät" ja heidän tehtävänsä on pitää huoli, että puistossa vierailevat rikkaat pohatat saavat vastinetta rahoilleen. Isäntiä saa hakata, raiskata ja tappaa ihan mielensä mukaan, eivätkä poloiset edes voi puolustautua kunnolla "väkivallattoman" ohjelmointinsa takia. Kaiken tuon tekniikan ja huvipuiston takana on suuri nero Robert Ford, jota siis näyttelee oscar-voittaja Anthony Hopkins.

Pitkään tätä sarjaa oli minulle hehkutettu ja mediat ympäri maailman ylistivät Westworldia maasta taivaisiin. Muutaman ensimmäisen jakson jälkeen vielä epäilin, että oliko kyseessä vain suuri sumutus, että saadaan ihmiset ostamaan HBO, mutta vähän kauden puolivälin jälkeen sarja alkoi elää maineensa veroisesti. Hidas alku olikin vain pohjustusta kaikelle sille mitä tuleman pitää. Westworld myös eroaa monista muista tämän päivän "laatusarjoista" siinä, että väkivallalla ja seksillä ei määsäilty, vaikka molempia siinä tuttuun HBO-tapaan oli. (Tai sitten olen vain niin turtunut siihen). Sarja on laadukas sen sijaan erikoistehosteissa sekä juoneltaan.

Alkuun minua hämäsi myös se, etten oikein löytänyt ketään samaistuttavaa hahmoa. On outoa seurata sarjaa tai elokuvaa, jos ei löydä oikein ketään kehen voisi kehittää jonkinlaisen tunnesiteen. Ei ollut ketään ketä kannustaa tavoitteissaan, muttei myöskään ketään kehen olisi ihastunut. Jopa Anthony Hopkins tuntui paikoin hieman blankolta ja mieleen tuli vain Hannibal ilman charmia. Useat hahmot jäivät hahmokehityksessään aivan loppumetreille ja viimeisiin jaksoihin. Tämä toki johtui siitä, että niin monet seurattavista hahmoista olivat isäntiä, joilla tietenkin tunteet rajallisia ja etukäteen päätettyjä koodaajien toimesta. 

Oletin sarja olevan enemmän scifi-kauhua kuin se loppupeleissä oli. Traileri antoi minulle aikanaan sellaisen kuvan, että sarjassa olisi enemmänkin ahdistavia/pelottavia hetkiä, mutta nämä jäivätkin oikeastaan melko olemattomiksi. Älkääkä antako kaiken tämän minun "negatiivisen" arvostelun hämätä, Westworld on juoneltaan mestariteos, se vain vaatii pitkän pohjustuksen ja aikaa kehittyä. Mikäli et ole jostain syystä vielä Westworldiä nähnyt niin otappa seuraavaksi katselun alle. Voin melkein vannoa ettet tule ainakaan pettymään, tämän sarjan katsoo mielellään toisenkin kerran!

Homostellaan vähän!

En tiedä ovatko muut huomanneet, mutta viimeisen vuoden aikana on tapahtunut todella paljon homoyhteisössä. Vuosi sitten lgbtqia (jep tuo on se koko nimi) yhteisöä kohtasi järkyttävä tragedia Yhdysvaltojen Orlandossa, joka kosketti maailmanlaajuisesti niin homoja kuin heteroitakin. Kuluvana vuonna olemme saaneet myös naureskella lisää Venäjän homopropagandan kieltävän lain kummallisille koukeroille sekä kauhistelleet Disneyn ensimmäistä avoimesti homoseksuaaliahahmoa. Kotimaassamme uskovaiset pääsivät huutamaan hallelujaa kun Suomessakin tuli voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, eikä maailmanloppua ole toistaiseksi vieläkään tullut. Saimme myös lukuisia uusia homoseksuaaleja populäärikulttuurin (etenkin nörttimaailman) ilmiöihin, voisinkin siis esitellä muutaman parhaimman eri medioista!

Sarjakuvissa on oikeastaan jo arkipäivää erilaiset homohahmot. DC ja Marvel ovat ottaneet hyvin huomioon seksuaalivähemmistöt sekä muut vähemmistöedustajat. Hienoa oli kuitenkin kuulla, että Marvel alkaa julkaisemaan sarjakuvaa, jossa homoseksuaali on pääosassa. Iceman eli Bobby Drake tuli kaapista jo 2015, mutta nyt kaveri saa ihan oman nimikkosarjakuvan ja ainakin minä olen innoissani! Myös DC:n Teen Titans sai seksuaalivähemmistö vahvistusta Aqualadin myötä.

Merkittävin minulle vuoden aikana kaapista tulleista hahmoista oli kuitenkin Overwatchin keulahahmo, Tracer. Jouluna saimme lukea ihastuttavan sarjakuvan, jossa esiteltiin monien Overwatch hahmojen joulunviettoa ja keskeisiä suhteita muihin hahmoihin. Sarjakuvassa Tracerillä on kiire hankkia lahja rakkaalleen vielä jouluaattona. Rankan metsästyksen jälkeen, hän onnistuu saamaan käsiinsä kaulahuivin ja palaa onnellisena kotiinsa. Kotona odottaa punatukkainen kaunis tyttö, joka muiskauttaa suudelman Tracerille vastaanotettuaan lahjansa! Minun joulu oli pelastettu jo pelkästään tällä! Olette ehkä nähneetkin, että muutaman fanartinkin olen näistä söpöläisistä piirtänyt ♥

Myös elokuvien puolella etenkin Disney otti edistysaskelia, vaikkakin ei ehkä kaikkia miellyttäviä. Disneyn Kaunotar ja Hirviö elokuvassa nähtiin ensimmäinen avoimesti homoseksuaalihahmo. Etukäteen tätäkin kaikki kauhistelivat, eihän lasta voi viedä katsomaan tälläistä elokuvaa! Kaiken lisäksi myös homoyhteisö älähti siitä, että kyseessä on raivostuttava sivuhahmo LeFou.  Itse en ole vielä elokuvaa nähnyt, mutta uskoisin että tapaus on vähän kärpäsestä härkänen. Sen sijaan myös Marvel elokuvassa nähtiin seksuaalivähemmistön edustaja. Osalta saattoi tämä mennä ihan ohi, mutta Guardians of the Galaxy vol. 2 -elokuvassa nähtiin epäsuorasti homoseksuaali. Hahmo on tietenkin Mantis, joka viittasi Draxille ettei pidä edes hänen kaltaisistaan. Pikkuhiljaa muutos tapahtuu Disneylläkin.... Saataisiinkohan jouluna ihastella ensimmäistä Star Wars homo Dameronia?

Televisio on aina ollut se kaikkein helpoin paikka esittää homohahmoja, joten ketään ei luulisi enää edes ihmetyttävän, että joka sarjasta sellainen löytyy. Viimeisen vuoden aikana kuitenkin yksi hahmo teki minuun suuren vaikutuksen jopa telkkarissa. 13 Reasons Why -netflix sarjassa esiintyi aivan supersympaattinen homohahmo Tony. Tony ei huou sellaista stereotypistä homohahmoa, vaan enemmänkin sellaista veljellistä äijää jota kiinnostaa enemmän autot kuin naiset. Tarkkaavaisimmat (kuten minä) voivat kuitenkin aika helposti tunnistaa Tonyn homoksi jo ensimmäisistä jaksoista asti, kun taas toiset sen huomaavat vasta kun tämä tulee kaapista Claylle. Mikäli kiinnostaa päästä käsiksi kunnon homosarjaan niin suosittelen australialaista Please Like Me -sarjaa, joka löytyy kokonaisuudessaan Netflixsistä!

Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille rauhaisaa ja ennen kaikkea iloista Pride viikonloppua! Nähdään Helsinki Prideillä!

The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Nintendo on vuosi toisensa jälkeen aihuttanut minulle pettymyksiä peli peliltä. Viimeisin hyvä peli on ollut Splatoon (2015) Wii U:lle sekä Pokémon X (2013) 3DS:lle. Usko moniin lapsuuden suosikkipeleihin on kadonnut jo ajat sitten, eikä esimerkiksi Smash Bros. tai Mario Kart jaksa enää olla kiinnostavia. Uutta Switch -konsolia en ajatellut ostaa, jääköön kaupan hyllylle ihan vain protestina. Siltikin, vaikka olin melko pitkälti luovuttanut Nintendon suhteen, halusin antaa tälle vielä yhden mahdollisuuden ennen kuin siirryn pelkästään PC -pelaamiseen.

Moni varmaan tietääkin, että olen melkoinen Zelda fani. Pelattuina on lähestulkoon kaikki pääpelit ja kaikkien aikojen suosikkipelinikin löytyy Zeldoista. Viimeisin hyvä Zelda on ollut Twilight Princess vuodelta 2006. Hyrule Warriors oli ihan hauskaa pelattavaa, mutta siihen kyllästyi nopeasti. Ehkä siitäkin olisi saanut enemmän irti, jos olisi ostanut kaikki maksulliset DLC -lisäosat. Skyward Swordista Wiille en pitänyt ollenkaan. Päädyin kuitenkin ostamaan tämän uusimman Breath of the Wildin Wii U:lle. Pitkien pohdintojen (ja arvostelujen tutkimisten) jälkeen tulin siihen tulokseen, että pelin voi pelata myös Wii U versiona, eikä kokemuksesta menetä juuri mitään. Olisikohan tässä tarpeeksi pohjustusta, että voidaan siirtyä arvostelemaan!

Breath of the Wild on paras peli, mitä Wii U:lla koskaan nähtiin. Se on varmasti myös toistaiseksi Switchin paras peli, molemmille konsoleille kun ilmestyi. Parhaimmillaan Breath of the Wild tuntuu siltä kuin olisit osa Studio Ghibli elokuvaa. Vastaan tulee mitä eriskummallisempia hahmoja ja juonenkäänteetkin ovat sopivasti huumorilla maustettuja. Maisemat ovat lumoavan kauniit ja rauhallinen musiikki luo tunnelman valtavaan maailmaan, jossa sinua todellakin ympäröi luonnon monimuotoisuus. Breath of the Wild on yksi suurimmista avoimen maailman peleistä, joita koskaan on tehty ja sen huomaa. Kaiken mitä näet voit myös tavoittaa.

Pelin alku on hyvin tahmeaa perinteisen Zeldan faneille. Siinä menee oma aikansa kun tottuu siihen, ettei sinulla ole selkeää päämäärää ja voit edetä juonessa kuten haluat. Temppelit ovat myös kadonneet ja tilalla on erilaisia Shrine -minitemppeleitä, joissa on erilaisia puzzleja selvitettäväksi. Suurimpana kompastuskivenä itselläni oli kuitenkin aseiden hajoaminen. En oikein edelleenkään ole tottunut siihen, että taistelussa jotain ihan pikkuörkkiä vastaan, miekkasi saattaa vain yhtäkkiä hajota. Ymmärrän kyllä mitä pelin tekijät ovat tällä hakeneet, mutta camoon, voisiko ne olla edes hieman kestävämpiä aseita! Yllätyksenä tuli myös se, että jokainen pelin vihollinen todellakin haluaa tappaa sinut. Kaikki Linkiä isommat hahmot omaavat niin voimakkaita iskuja, että yksi osuma on tappava. Pelin edetessä, tämä toki helpottuu hieman. Vasta nyt parin viikon pelaamisen jälkeen olen vihdoin päässyt jyvälle, mitä kaikkea pelissä voi tehdä ja silti opin päivittäin uutta. Tänään ostin itselleni talon!

Uutena ominaisuutena edellisiin Zeldoihin on myös cutscene -kohtauksissa olevaa ääninäyttelyä. Link pysyy edelleen hiiren hiljaa, mutta Zelda ja monet muut sivuhahmot ovat saaneet itselleen ihan oikean äänen. Itse pidän todella paljon tästä, sillä kiinnyn sivuhahmoihin helpommin, jos hahmon persoonaa tuodaan esiin myös puheessa. Suosikkihahmojani ovat tällä hetkellä Yunobo, Revali ja Zelda. Sitä saadaan vielä odotella, että Zeldassa saisi myös pariutua sivuhahmojen kanssa!

Breath of the Wildistä on hankala kirjoittaa/puhua ilman, että spoilaa pelistä mitään. Itse olen edennyt pelissä vasta siihen vaiheeseen, että kaikki neljä Divine Beastiä on kohta hoideltuna. Seuraavaksi Master Swordia hakemaan ja Ganonin kimppuun. Mikäli olet Switchin hankkinut tai sinulla on Wii U, niin suosittelen todella todella lämpimästi tätä peliä! Alkuun peli saattaa tuntua oudolta ja puutteelliselta, mutta pian huomaat, että kaikelle on tarkoituksensa!

Adam West

Muistan elävästi lapsuudestani sen, kun telkkarista tuli 60-luvun Batmanin uusintoja. Alle kouluikäisenä, monet leikit veljen kanssa liittyivät juuri tähän viittasankariin. Minulla oli jopa sellainen hieno Batmanviittakin, joka taisi olla äidin askartelema. Musta kangas, jossa oli kumilenkki, että sen sai laitettua helposti pään yli viitaksi. Veljen osaksi jäi olla Robin, kun itse leikin Batmaniä. Voisi siis olettaa, että tämä todella kämäinen campy-henkinen sarja oli alkusysäys minun Batman fanitukselleni.

Eilen illalla ikävät uutiset kantautuivat korviini. Päätähti Adam West, joka siis Bruce Waynen/Batmanin roolissa, oli menehtynyt 9.6.2017 leukemiaan. Adam West on ensimmäinen merkittävä Batman-näyttelijä ja alkusysäys sille, että viittasankari on tänäkin päivänä niin tunnettu. West on toiminut viime vuosina myös Batmanin äänirooleissa, sekä tehnyt lukuisia cameo-rooleja erilaisiin nörttiohjelmiin ja -elokuviin. West on myös kiertänyt ahkerasti eri coneissa ja tavannut fanejaan vielä yli viisikymmentä vuotta sarjan jälkeen. West tulee aina olemaan minun mielessäni ja kestämään vertailua tuleviin Batman-näyttelijöihinkin.

“How many actors have a shot at being a part of something that became a part of pop culture? It’s been very rewarding. I’m not getting the 20 million bucks for the new movies, but at least I’m getting warmth and recognition from people wherever I go.”

Adam West

“How many actors have a shot at being a part of something that became a part of pop culture? It’s been very rewarding. I’m not getting the 20 million bucks for the new movies, but at least I’m getting warmth and recognition from people wherever I go.”

Wonder Woman

Jälleen epäilystä täynnä tuli istuttua Finnkinon saliin kolme. Wonder Woman oli saanut hyviä arvosteluja niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin, mutta viime vuoden Batman V Superman sekä Suicide Squad pyörivät edelleen mielessä. Entä jos ne on kussut Wonder Womaninkin? Muutaman ensimmäisen minuutin aikana saatoin jo todeta, että näin ei tule käymään.

Wonder Womanin juoni on melko perinteinen origin-stoori. Diana kasvaa paratiisisaari Themysciralla, piilossa maailmalta muiden amazon-naisten kanssa. Nuori Diana tahtoo kovasti mukaan jo amazon-taistelukoulutukseen, mutta Dianan äiti, Hippolyta, amazonien kuningatar ei millään tahtoisi särkeä tyttörensä viattomuutta. Diana kuitenkin onnistuu puhumaan äitinsä ympäri ja kuningatteren sisko Antiope saa luvan alkaa kouluttamaan Dianaa soturiksi. Dianasta kasvaa amazonien kirkkain taistelija, mutta kaikki muuttuu kun paratiisisaaren rauhaa rikotaan. Brittiläinen vakooja, Steve Trevor tekee pakkolaskun saarelle ja hänen perässään saksalaiset sotajoukot löytävät amazonit. Diana ja amazonit saavat oppia, että maailma on sodassa eikä loppua tunnu löytyvän. Legendan mukaan amazonien tehtävä olisi pelastaa ihmiset sodalta ja kukistaa Ares, sodanjumala, josta kaikki ihmisten väliset sodat johtuvat. Niinpä Diana päättää äitinsä estelyistä huolimatta poistua saarelta Steven kanssa pelastaakseen maailman.

Gal Gadot vakuutti minut jo Batman V Supermanissä ja tahdoin nähdä lahjakasta Wonder Womanin esittäjää enemmänkin. Muutenkin tuntui, että kyseisessä leffassa Gadot varasti aika hyvin parrasvaloja konkarinäyttelijä Ben Affleckilta sekä Henry Cavillilta. Kuvankaunis nainen, joka osaa todellakin näytellä vahvaa persoonaa saa sydämeni sykkimään. Pidin kovasti siitä, että vaikka Wonder Womanissa Diana on naiivi ja hyvin uhkarohkea, pysyi hän silti todella vahvana naishahmona. Etukäteen pelkäsin, että tekijät ovat antaneet liikaa ruutuaikaa Chris Pinen Stevelle, joka tekisi Wonder Womanista vain heikon hahmon. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Pine pysyi hyvin taka-alalla, eikä hahmojenvälinen romanssikaan tuntunut niin kovin pakotetulta. Steve oli elokuvassa toteutettu mielestäni kaikinpuolin hyvin. Pine osasi vetää sellaisen kiltin, sanoissaan takeltelevan hurmurin, jolla myös oli huumorintajua (ja vatsalihakset.) Huumorista puheen ollen....

Aiemmat DCEU -leffat ovat epäonnistuneet pahasti huumorin saralla. BVS ja Man of Steel olivat yllättävän kylmät ja synkkäsävyiset. Suicide Squad puolestaan esitteli parhaimmat vitsit jo trailereissa ja loput olivatkin sitten väkinäistä kuraa. Wonder Womanissa huumori oli kohdillaan, vaikka värimaailma oli edelleen synkkä. Vitsit tulivat oikeaan paikkaan ja etenkin Etta (Lucy Davis) oli aivan mahtava sivuhahmo! Huumorin lisäksi leffan musiikki oli todellakin kohdallaan! Koko musiikki perustui jollain tasolla Hans Zimmerin "Is She With You?" -raitaan, joka siis Batman V Superman -elokuvasta. Täytyy myöntää, että siinä kohtaa kun ihan tuo alkuperäinen versio alkoi kuulua salissa niin minä menin ihan kananlihalle, niin hyvin tuo tunnari sopii Wonder Womanille!

Easter eggejä oli todella vähän niin kuin DCEU -leffoissa yleensäkin. Mitään secret endingiä ei ole ja toki koska universumi on vielä niin uusi, ei viittauksiakaan voi tehdä hirveästi muuhun materiaaliin. Muutama pikkujuttu oli kuten Dianan ensimmäinen jäätelö, Zack Snyder sotilaana ja viittaus Superman -elokuvaan kujakohtauksessa. Tässä siis parhaimmistoa.

Kaiken kaikkiaan Wonder Woman on DCEU:n kirkkain tähti. Se ei yllä aivan Loganin tasolle tämän vuoden leffoista, mutta ohittaa kyllä Guardians of Galaxy kakkosen. Wonder Woman tuntuu hieman sellaiselta pakolliselta pohjustusleffalta Justice Leagueta varten, mutta toimii yksinäänkin oikein hyvin. Oikeasti pisteet kotiin siitä, että kyseessä on myös paras ikinä tehty naissupersankarista kertova elokuva, joka ei ole täysi floppi (Catwoman, Elektra). Wonder Woman on myös kaikkien aikojen tuottoisin naisohjaajan (Patty Jenkins) tekemä elokuva. Suosittelen lämpimästi kaikille niille, jotka pitivät Batman V Supermanistä sekä niille, jotka haluavat saada uskonsa takaisin DCEU:ta kohtaan.

Valmistuin!

Nyt on graafikon paperit kourassa! Neljä vuotta meni ihan todella nopeasti, vaikka siihen mahtuikin yhtä ja toista. Aika lentää, kun on kivaa ja saa viettää aikaa ihanien ihmisten ympäröimänä. Voisin jakaa tähän parhaita paloja kouluajastani Xamkissa! :)

Ensimmäisenä vuonna parin ensimmäisen viikon ajan olin sekä koulussa, että sivarissa. Pallottelu kahden paikkakunnan välillä oli välillä todella puuduttavaa, kun ei halunnut millään missata mitään koulujuttuja. Sivari kuitenkin onneksi loppui ja sen jälkeen saattoi hyvillä mielin hypätä opiskelijaelämään. Varmaan jo muutaman ensimmäisen viikon aikana meille muodostui tiivis kaveriporukka, joka pysyi melko lailla kasassa ihan tänne loppuun asti. Ensimmäinen vuosi oli varmaan yksi parhaimmista vuosista minulle juuri sen takia, että sai uusia ystäviä ja pääsi oikeasti tekeemään sitä, mitä eniten tykkää tehdä. Eli graafikon töitä. Se oli muutenkin sellainen onnen ja autuuden vuosi, koulu tuntui helpolta, parisuhteessa meni hyvin ja ensi vuodelle oli taas töitä tiedossa Prismasta. Mutta little did we know...

Toinen vuosi alkoi raastavan tuskaisella, mutta mielenkiintoisella lehtiprojektilla. Jokainen meidän luokalta kirjoittaisi artikkelin lehteen ja sitten taittaisimme ne yksiin kansiin. Lehden nimeksi tuli Palo, eikä homma oikein tuntunut pysyvän kasassa. Aikatauluissa ei pysytty juurikaan ja kaikki olivat stressantuneita muutenkin täyteen ahdetusta lukujärjestyksestä. Myös yhtänäisen lehden tekeminen tuntui olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jokainen tahtoi tuoda jotain omaa lehteen omalla aukeamallaan ja AD:t huusivat hoosiannaa kun vielä viimeisinä päivinä ennen painoa jouduttiin katsomaan, että kaikilla on edes oikeat fontit aukeamillaan. Itse sluibailin aika hyvin kaikista vastuutehtävistä ja katsoin vain sivusta kuinka maailma palaa. Kaikesta huolimatta, kokemus opetti meille yhtä ja toista ja pystyimme olemaan taas vahvoja yhdessä.

Kolmas vuosi oli minulle henkilökohtaisesti projektirikkain. Autoin paikallista muotoilijakollektiivia pääsemään tuotteidensa kanssa Milanon kalustemessuille. POiKETE -niminen kollektiivi koostui sistusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun opiskelijoista, joiden tavoitteena oli päästä esittelemään tuotteensa kansainvälisille markkinoille. Autoin heitä parhaani mukaan luomaan POiKETE -brändiä ja loin visuaalisen ilmeen logosta esitteisiin sekä käyntikortista portfolioon. Kaikki nuo materiaaalit tukisivat brändiä ja sen mainostamista ensin paikallisesti ja sitten kansainvälisesti. Projekti onnistui todella hyvin ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä tuloksiin. Kolmannen vuoden kesällä olin myös työharjoittelussa Helsingissä. Opin yhtä ja toista Smoy -nimisessä mainostoimistossa ja halu päästä myöhemmin sitten ihan mainostoimistoon töihin vain kasvoi!

SItten alkoi neljäs vuosi ja opparin aika. Koska POiKETE-projekti onnistui todella hyvin, sai se minut innostumaan lisää brändäämisestä. Päätin tehdä myös opinnäytetyöni brändäämisestä, mutta tällä kertaa suuntasin mielenkiintoni henkilöbrändäyksen pariin. Opparissani pohdin brändin vaikutusta nuoreen yrittäjään ja sitä, miten visuaalisella ilmeellä voidaan tukea henkilöbärndiä. Opinnäytetyöni oli arvosanan 3 arvoinen ja sen voi käydä Theseuksesta halukkaat lukemassa. Itse en ole todellakaan tyytyväinen oppariini, mutta pääasaia, on että sen sai suoritettua. Neljäs vuosi tuntui kaiken kaikkiaan menevän kuin unessa. Koko ajan oli hirveästi hommaa opparin kanssa, mutta silti lukujärjestykseen oli tungettu vielä lukuisia 5 opintopisteen kursseja. En ole koskaan ollut elmässäni näin stressantunut kuin tänä keväänä olin, mutta sain kun sainkin kaiken suoritettua ajoissa ja nyt komeilee todistus kätösissä.

Vaikka koulu onkin nyt kokonaan ohi, on jotenkin samaan aikaan todella helpottunut, mutta vähän ahdistunut olo. En todellakaan ole miettinyt minkäänlaisia jatko-opiskelu mahdollisuuksia, eikä minua hirveästi enää opiskelu innostakaan. Tahtoisin kovasti jo tekemään ihan oikeita töitä ja työllistämään itseni omalla osaamisellani. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja päädynkö Prisman kassalle. Ainakin tällä hetkellä jaksan olla vielä toiveikas ja onpa minulla yksi pienempimuotoinen projektityökin tulossa! Kiitos kaikille, jotka jaksatte yhä uskoa minuun ja tekemiseeni! Kiitos myös koko Xamkin henkikökunta, Arkki, POiKETE, Smoy ja ennen kaikkea, MU13SGR siitä, että teitte tästä kaikesta niin ikimuistoista! Ei mulla nyt muuta!

Supersankarit 50-luvulla -Rope!

Olipa kivaa taas vaihteeksi ropettaa hyvässä seurassa! Vaikka aikataulullisesti oli hankala saada kavereita kokoon pääkaupunkiseudulle, onnistuttiin saamaan jopa seitsemän hengen porukka kasaan. Tavallaan tämä oli ehkä pari pelaajaa liian monta, mutta onnistuin kuin onnistuinkin vetämään ropen läpi ilman suurempia ongelmia ja kaikki näyttivät ainakin päälisin puolin viihtyvän. Onneksi apuna on niin hyvin heittäytyviä pelaajia, että riittää kun antaa vähän köyttä niin pelaajat kyllä keksii itse mitä tehdä.  Tällä kertaa ropen aiheena oli Supersankarit 1950-luvulla.

"Vuonna 1923 Joukko nuoria saapuu paikallisen Green Sun Corporationin laboratorioon. Suljettu laitos sijaitsee Bronxissa, New Yorkin osavaltiossa, joka monille kokelaillekin on koti. Syystä tai toisesta nuoret ovat tahtoneet mukaan Supersotilas-kokeeseen, jonka tavoitteena on luoda Yhdysvalloille mittava armeija superihmisiä. "

Annoin pelaajille tehtäväksi luoda hahmo tuollaiseen tilanteeseen. Pelaajat saivat itse päättää miksi heidän hahmonsa oli halunnut osallistua superseerumikokeeseen ja millaiset voimat hän oli siitä saanut. Kovin paljoa ei tarvinnut puuttua pelaajien superkykyihin ja kaikki osasivat luoda suhteellisen järkevät kyvyt hahmoilleen. Tietenkään, en tässä vaiheessa kertonut vielä, että peli tapahtuu 30-vuotta myöhemmin näistä tapahtumista.

Mr. Pink, Bernard "Benkku" Shaw & Robbie Ditko

Juoni oli melko yksinkertainen supersankari-detective -tarina, jossa on pahiksia ja supervoimia. Tällä kertaa pelaajat vain joutuivat pelaamaan yli 50-vuotialla hahmoilla, mikä ainakin osalle oli poistumista sieltä omalta mukavuusalueelta. 50-luvun maailmassa sankareita ei enää arvostettu ja heidät nähtiin vain Toista Maailmansotaa varten luotuina aseina. Elossa olevat sankarit pysyivät piilossa ja koittivat välttää huomiota. Itse pelattava tarina lähtee käyntiin siitä kun sankarijoukon johtaja, Robbie Ditko löytyy itsensä ampuneena motellihuoneesta ja yksi pelaajista epäilee, että kyseessä ei ollut itsemurha. Samaan aikaan toisella puolen kaupunkia, uusi uhka Mr. Pink ilmestyy kuvioihin ja tuhoaa sairaalallisen potilaita ja henkilökuntaa. (Helpommin pelattu kuin kuvailtu!)

Ropen oli tarkoitus olla kaksipäiväinen, mutta onnistuttiin tiivistämään se vain noin kuuteen tuntiin. Pelottavinta oli kuitenkin se, että olin kirjoittanut ropen vain noin puoliväliin asti joten pääsin improamaan aika paljon ja luomaan asioita tyhjästä. (Eivätkä pelaajatkaan oikeastaan huomanneet, että missä kohtaa minulta loppui etukäteen suunnitellut ideat.) Pelinjohtajan rooli on haastava monillakin tavoin. Usein olet vastuussa koko juonen kulusta lähestulkoon yksin ja pelaajat voivatkin valinnoillaan tehdä pj:n elämästä helvettiä. Tällä kertaa esitin kainon pyynnön jo ennen peliä, että jos kukaan ei loisi niin hirveän perseilyhahmoja niin pysyisi langat nätisti käsissä. Vastuun lisäksi pj voi onneksi vapaasti muuttaa juonta ja keksiä uusia sivuhahmoja vaikkapa kesken pelin mikäli tarvetta tulee.

Mielellään sitä taas jonkin ropen tekisi vaikka syksylle, mutta vaihteeksi voisin olla vaikka pelaajan roolissa. Pelinjohtajana on mukavaa kun voi olla kaikkitietävä jumala-olento joka ohjailee maailmaa miten haluaa. Toisaalta välillä olisi kiva olla se lammas, joka seuraa ja pähkäilee muiden kanssa, että miten tästä edetään.