Pari kauhuleffaa!

Teininä tuli katsottua kovastikin kauhuleffoja. Ei ollut niinkään väliä, kuinka huono leffa oli, joten vuosien aikana tuli katsottua jos jonkinmoista roskaakin. Jo tuolloin kuitenkin tajusin, että vaikka olenkin herkästi pelästyvää sorttia, niin ne leffat jotka päätyvät painajaisiin asti pyörimään ovat niitä psykologisia kauhuleffoja. Väkivallalla ja gorella mässäily ei ole ollut se mun juttu, mutta jos elokuvan mörkö on ollut vaikuttava on se saanut minut varpailleen useammaksikin yöksi. Nyt näin Halloween -viikonlopun viimeisenä iltana voisin suositella teille muutaman hyvän leffan. Ymmärrän täysin, että kauhuleffat jakavat mielipiteitä todella paljon ja saattekin olla kanssani täysin eri mieltä, mtuta tässä olisi muutama omasta mielestäni hyvä raina!

Hush (2016)
Erityistä: Löytyy Netflixistä

Mikäli olet Slasher -leffojen sekä psykologisen kauhun ystävä, on Hush sinulle sopiva elokuva. Leffa kertoo nuoresta kirjailija naisesta, joka elää rauhallista elämäänsä idyllisessä asunnossaan metsän keskellä. Tavallinen koti-ilta muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun naamaripäinen mies alkaa vainota naista. Sanoinko jo, että nainen on myös kuuro, joka luo oman elementtinsä tähän jännitysnäytelmään. Hush tempaisee nopeasti mukaan toimintaan ja on jännittävä aivan loppumetreille saakka!

Ottolapsi (2009)
Erityistä: Lapsinäyttelijä Isabella Fuhrman vetää aivan järjettömän hyvän roolin

Ottolapsi on ollut yksi suosikkiki-kauhuleffoistani aivan siitä asti kun sen katsoin. Juonikuvaus on melko simppeli: nuori pariskunta menettää vastasyntyneen vauvansa ja päättävät adoptoida lapsen, jolla täyttää menetyksen jättämä aukko. Pari adoptoi Esther nimisen tytön, joka vakuuttaa suloisuudellaan ja taidoillaan, mutta tyttö ei ehkä olekaan niin ihana kuin ensialkuun antaa olettaa... Ehdoton suositus, jos et ole tätä vielä nähnyt! Itse olen sen katsonut useampaankin kertaan ja siltikin löydän siitä vielä uusia näkökulmia!

The Babadook (2014)
Erityistä: Hyihyihyihyihyihyi! Löytyy Netflixistä Hyihyi!

Babdook on yksi hirveimmistä kauhuleffoista minkä tiedän! Varmaan vielä kaksi viikkoakin tämän leffan jälkeen pelotti käydä nukkumaan ja tuntui kuin joku ylimääräinen katselisi minua! Aivan järkyttävä, mutta todella hyvin tehty ja mielenkiintoinen! Leskeksi jäänyt nainen koittaa elää poikansa pelkojen kanssa ja saa pian huomata kuinka pelko tarttuu ja kasvaa syödessä. Lurkkiiko pimeässä oikeasti jokin vai onko se kaikki vain mielikuvituksen julmaa leikkiä?

Julma leikki (2017)
Erityistä: Stephen Kingin kirjaan perustuva tarina, löytyy myöskin Netflixistä

Gerald's Game tai suomeksi Julma leikki kertoo pariskunnasta, joka haluaa vähän lämmitellä seksielämäänsä mökillä keskellä ei mitään. Gerald, aviomies tykkää sitomisleikeistä ja sitoo vaimonsa kiinni sänkyyn. Ongelmat alkavat siinä kohtaa kun mies yllättäen saa sydänkohtauksen ja kuolee kesken toiminnan. Valitettavasti ketään ei ole tulossa mökille ainakaan viikkoon eikä käsiraudoitettu nainen pääse liikkumaan mihinkään. Samaan aikaan varjoissa ja silmäkulmassa alkaa lymyillä olentoja. Ovatko ne oikeita vai vain mielikuvitusen temppuja...? Katsottiin tämä pari viikkoa sitten. Ensin olin ihan, että miten tästä aiheesta saa oikeasti noinkin pitkän leffan, mutta pian kävi ilmi että leffa on yllättävän intensiivinen. Tämäkin aiheutti minulle yllättäviä pelkotiloja iltaisin nukkumaan käydessä, joten ehdoton suositus myös tälle!

Tässä siis muutama mikäli vielä tänään tai tällä viikolla haluatte kauhua katsoa! Ei mulla muuta kuin oikein hyvää Halloweeniä kaikille :)

Blade Runner 2049

Heti alkuun täytyy myöntää, etten ole alkuperäistä Blade Runneria ikinä nähnyt. Kaiken lisäksi yksikään suoratoistopalvelu ei ole halunnut tarjota sitä valikoimassaan, joten en päässyt sitä mistään fiksusti katsomaankaan. Blade Runner maailma ei siis ollut juuri ollenkaan tuttu, mikä voi sinällään jo vaikuttaa tähän arviointiin.

Kyberpunk on kuitenkin itselleni jokseenkin tuttu tyylilaji. Roolipeleissä usein käytetty scifi-muoto on kiehtova sen dystopisen maailmankuvan takia. Hahmot ovat usein elämää ja taisteluita nähneitä ihmishirviöitä, kyynisiä ja kylmiä koneita, jotka puurtavat päivästä toiseen vain selviytyäkseen. Kuten alkuperäinenkin Blade Runner, myös Blade Runner 2049 onnistuu tarjoilemaan niin kyberpunk maailman kuin mahdollista on. Päähenkilön virkaa toimittaa K (Ryan Gosling), joka siis elokuvan nimen mukaisesti on Blade Runner, virkavallan edustaja, joka metsästää replikantteja työkseen. Replikantit ovat eräänlaisia keinoihmisiä (vähän kuin synthit, androidit yms.) ja myös K itse on replikantti.

Juonta ei hirveän ihmeellisesti voi kuvailla, ettei se spoilaa mitään. Elokuva alkaa kuitenkin sillä, kun K saapuu rutiininomaiselle tehtävälle. Erinnäisten mutkien kautta selviää, että tehtävä ei ollutkaan ihan perinteinen "eliminoi replikantti" vaan se poikii paljon lisäkysymyksiä ja pahimmillaan saattaa muuttaa maailmaa. Gosling vetää hahmonsa todella konemaisesti ja tunteettomasti, kuten replikantille sopii. Vastanäyttelijänä Join roolissa toimiva Ana de Armas sen sijaan tuo sitä pientä elonpilkahdusta kylmään maailmaan.

Kukaan hahmoista ei ole mitenkään superhyvä tai mieleenpainuva, mikä on ainakin minulla tosi iso miinus elokuvalle. Harrison Ford vetää sen saman roolin kuin kaikessa muussakin, mutta tässä roolissa hän ei ole niin vitsikäs ja charmikas kuin yleensä. Pahiksen roolissa toimiva Jared Leto puolestaan on tuttu ja turvallinen mitään sanomaton pahis, joka ehkä tulevissa Blade Runner -elokuvissa nousee potentiaaliinsa.

Oscareissa elokuva tullaan näkemään varmasti. Etenkin teknisen puolen palkintojen ehdokkuudet ovat varmoja. Se tuleeko elokuva mitään voittamaan onkin sitten toinen juttu. Kuvaus, äänet ja musiikki varmasti nähdään ehdokkuuksina, vaikka itsekään en musiikille hirveästi lämmennyt. Hans Zimmer kuulosti enemmän elokuvasta potkut saaneelta Jóhan Jóhanssonilta mikä oli oikeastaan hieman huvittavaa. Miksei Jóhanssonin musiikki kelvannut, jos Zimmer kuitenkin tekee lähes samanlaista tällä kertaa? Kuvaus sen sijaan teki minuun vaikutuksen. Elokuvassa oli todella monia kauniita kohtauksia, joissa maailman tyhjyys ja kylmyys tuntuivat käsinkosketeltavilta. Värimaailma oli aivan järjettömän kaunis ja etenkin hetket, jolloin oltiin lähes täysin valkoisessa ympäristössä tuntuivat niin vastakohtaiselta tuohon rosoiseen maailmaan. 

En voi väittää, että olisin jotenkin hurahtanut Blade Runner maailmaan. Elokuva oli ihan katsottava ja miltei kolmetuntinen elokuva menikin yllättävän nopeasti. Ehkä alkuperäisen fanit saaavat tästä kunnollisen nostalgiapiikin, mutta itse en kokenut juuri mitään sen ihmeellisempiä tunteita koko leffan aikana. Enemmänkin mietin vain sitä, kuinka kivasti tästä voi ottaa vaikutteita tuleviin ropeihin!