Infinity War

Miltään en halua suojella kanssaihmisiäni niin paljoa kuin Infinity Warin spoilereilta, joita tämäkin teksti tulee sisältämään. Elämä muuttuu todella hankalaksi siinä kohtaa kun olet ensimmäisten joukossa katsomassa näinkin huikeaa Marvel -leffaa eikä ole ketään kenen kanssa siitä jutella tai spekuloida. No onneksi on sentään tuo parempi puolisko, joka mielellään tuli kanssani katsomaan tätä leffaa ja voi pojat kuinka tällä kertaa ei pettynyt kumpikaan!

SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS

Aloitetaan faktoilla. Thanos on heittämällä paras Marvel -pahis joka valkokankaalla on ikinä nähty. Thanosin päämäärä on selkeä ja motiivit uskottavat. Kaiken sen mitä tämän päänsisällä tapahtuu voi kulminoida siihen, että kaveri on pikkuisen pakkomielteinen agendastaan hävittää puolet universumin väestöstä. Thanos on myös upeasti toteutettu ja Josh Brolin vakuuttaa roolissa hulluna titaanina. Thanosiin mahtuu myös kerroksia, joita ei ihan heti uskoisi hänessä olevan ja etenkin kohtaus, jossa hän uhraa oman tyttärensä saadakseen ikuisuuskiven on koskettava. Titaanin sydän ei olekaan pelkkää kiveä ja rakkaus tytärtään Gamoraa kohtaan onkin aitoa. Kuolemista puheen ollen...

Leffa alkaa siitä mihin Ragnarök jäi. Thanos joukkoineen hyökkää asgardilaisten pakoaluksen kimppuun eivätkä edes Thor ja Loki voi herralle mitään. Ensimetreiltä asti porukkaa kaatuu kuin viljaa. Loki, Heimdall ja oletettavasti Valkyrie ja muut Ragnarökissä esitellyt uudet hahmot ovat pois pelistä jo ennen kuin elokuvan logo ilmestyy ruutuun. Tällä kertaa Lokikin kuolee ihan oikeasti. Koskettavia kuolemia tulee leffassa olemaan muutamia muitakin, mutta kyllä se nyt pirun oudolta tuntuu että Loki on oikeasti kuollut.

Juoneltaan Infinity War ei ole täysin samanlainen kuin muutkin Marvel -leffat. Hahmoja on enemmän kuin koskaan aiemmin ja silti jokainen saa tarpeeksi ruutuaikaa eikä tunnu tönkösti toteutetulta tai ontolta. Ehkä tällä kymmenen vuoden esittelyillä päästiin helpostikin tähän lopputulokseen, mutta kyllä täytyy kiittää käsikirjoittajiakin siitä, että jokainen hahmo on tuotu tähän niin hyvin. Suurin ero muihin Marvel -leffoihin on kuitenkin se, että yksikään ei ole jäänyt näin selkeästi kesken. Lopussa Thanos onnistuu pääsemään päämääräänsä ja saa kaikki ikuisuuskivet itselleen. Sen jälkeen hän vain sormia napauttamalla tuhoaa puolet universumin väestöstä ja lähtee pois. Sankarimme jäävät vain siis suremaan menetettyjä ystäviään ja lopputekstit alkaa. Jumalauta kuinka voi elokuvan lopettakaan cliffhangeriin!

Infinity War nousi samantien Marvel -leffat listallani sinne top kolmoseen. Elokuvassa oli todellakin sitä Marvel -meininkiä jota pitääkin. Sopivasti huumoria, hienoja erikoistehosteita sekä jopa itkuherkkiä kohtauksia. Täytyy myöntää, että kyynel meinasi tulla jo siinä kohtaa kun Kapteeni Amerikka näkyi ensimmäisen kerran ja taustalla soi tuttu tunnari leffoista. Myös Gamoran kuolema sai kyynelkanavat kostumaan. Se tunne kun Gamora tajuaa, kuinka Thanos kuitenkin rakastaa tätä kaikesta huolimatta oli todella sydäntäsärkevää. Vielä lopussa itkuhermoja koeteltiin kun Spider-Man kuolee Tony Starkin käsivarsille huutaen ettei halua lähteä tästä maailmasta. Ainoan miinuksen annan siitä, mitä Star-Lordin hahmolle tehtiin kun tämä kuuli Gamoran kuolemasta. En ymmärrä mikä ongelma Disneyllä on pilata minun spaceboyfriendien maine. Sama kun tapahtui Last Jedissä Poe Dameronin kanssa.

Easter eggit ja spekulaatiot. Mikään, ei mikään ole ollut niin siistiä kuin saada yllätyscameo Red Skullilta kesken elokuvan. Hahmo, jonka paluuta on odotettu ja josta ei ole ollut todellakaan varmuutta miten hän leffoissa enää esiintyy, hyppää vain yhtäkkiä kohtaukseen ilman varoitusta. Leffassa myös muutenkin viitattiin todella paljon viime vuoden leffojen tapahtumiin. Ragnarök, GotG2 ja Black Panther olivat paljon esillä kuten myös Civil War, johon viitattiin useampaankin otteeseen. Secret endingissä nähtiin vielä Maria Hill ja Nick Fury, joka pääsi vihdoin sanomaan Samuel L. Jacksonin klassikko repliikin juuri ennen kuolemaansa. Maahan pudonnut lähetin lähettää viestiä Captain Marvel projektista, jossa siis Infinity Warin tarina epäsuorasti tai suorasti jatkuu.

Mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan niin tässä minun pieniä spekulaatioita. Kovinkaan moni hahmoistahan ei oikeasti kuollut vaan tuodaan takaisin jollain keinolla. Todennäköisesti ajan ikuisuuskivellä on osaa ja arpaa siihen. Lopullisesti kuolleita ovat vain he, jotka kuolivat ennen viimeistä kohtausta kuten siis Loki, Heimdall, Vision ja Gamora. Gamora tosin voidaan mahdollisesti tuoda takaisin vaihtamalla hänen sielunsa takaisin mielen ikuisuuskiveen. Mielelläni myös näkisin sen, miten FOXin ostanut Disney toisi sarjakuvista tutun Shadowcatin Peter Quillin uudeksi tyttöystäväksi. Visionkin todennäköisesti onnistutaan palauttamaan takaisin sielun kiven avulla, mutta en sulje pois jopa Ultronin toista tulemista.

Infinity War on se leffa mihin kulminoituu koko MCU:n alkuperäinen idea siitä, että kaikki kovimmat Marvel sankarit voitaisiin nähdä samassa elokuvassa. Kymmenen vuoden MCU kokemuksen ehdoton huippu. Suositus on todella vahva tälle, mutta varaudu siihen että mitä vähemmän olet edellisiä leffoja nähnyt, sitä hankalampi sinun voi olla saada tästä irti.

Alien -rope

Toissa viikonloppuna pääsin taas rakkaan harrastuksen eli ropettamisen pariin! Sama tuttu porukka pelaajia kokoontui jälleen saman katon alle katsomaan, mitä kaikkea olen saanut taas aikaan! Rakastan pelinjohtajana olemista, vaikka pelaaminenkin on toki hauskaa. On ihanaa kun pääsee suunnittelemaan metkuja ja ansoja pelaajien päänmenoksi, mutta samalla pidän todella paljon siitä, että pääsen improvisoimaan tilanteita kesken pelin.

Tällä kertaa vein pelaajani Alien-elokuvien maailmaan ja voi pojat olipa se jännittävää! Keksin idean tähän jo varmaan puolitoista vuotta ennen peliä. Olin aikaisemman ropeni jälkeen päättänyt, että haluan pitää seuraavaksi kaanon ropen eli roolipelin, joka sijoittuu johonkin olemassa olevaan universumiin. Alien Isolationin siivittämänä päätin toteuttaa scifi-kauhu ropen, jossa pelaajat yrittävät selviytyä Xenomorpheja vastaan avaruusaluksella. Parasta oli, että en kertonut pelaajille mitään tästä Alien osasta ropea. Sen sijaan mainostin roolipeliäni avaruusseikkailuna, jossa pelaajat pääsevät uudelle planeetalle tutkimaan olisiko siitä seuraaja Maalle ihmisten asuttamiseen. Matkaa uudelle planettalle kestää avaruuden halki noin sata vuotta, mutta pelaaja poloisetpa heräävätkin 40 vuotta etuajassa eikä hyperuneen pääsekään niin helposti takaisin.

Näytin tämän Gifin kun pelaajat saivat ensimmäisen havainnon Xenomorphista.

Yritin siis koko tuon puolentoista vuoden ajan pakkomielteisesti pitää piilossa roolipelini yllätysmomentin. En puhunut kenellekään sanallakaan mitään alieneista enkä kysellyt onko kukaan nähnyt leffoja tai pelannut pelejä aiheesta. Menin jopa niin pitkälle, että en voinut kuunnella spotifyssä mitään Alieniin liittyvää musiikkia, ettei yksikään pelaaja sieltä bongaa vihjeitä. Toki ylireagoin aivan suunnattomasti, mutta täytyy sanoa, että kaikki se salailu oli todellakin sen arvoista kun he ensimmäisen kerran kohtasivat Xenomorphin aluksella.

Pelaajat suoriutuivat ropesta aivan täydellisen hyvin! Päätin kuitenkin muuttaa suuniteltua juonta useammankin kerran pelin aikana kun pelaajat oikeastaan valinnoillaan antoivat minulle todella hyviä ideoita. Olin jo ennen ropea päättänyt, että yksi hahmoista olisi androidi, joka ei itse tiedä olevansa androidi. Muille pelaajille kerroin salaisuuden ennen peliä, että hei tämä yksi hahmo on androidi, joka ei itse sitä tiedä - käyttäkää tietoa hyödyksenne mikäli on tarpeellista. Sen sijaan androidi hahmolle annoin salaiseksi tehtäväksi, että mitä ikinä löydättekään seikkailullanne, sinun tehtävä on tuoda se takaisin Maahan.

Kokeilin ropessani myös jotain uutta pelimekaniikkaa (ainakin minulle) ja annoin jokaiselle pelaajalle niin sanotun "hero powerin". Hero Power on jokaiselle pelaajalle jaettu hätäuloskäynti pahoista tilanteista. Pelaaja ei voi käyttää omaa voimaansa pelastuakseen, vaan hänen on tukeuduttava toisten pelaajien voimiin. Parasta on se, että voiman saa selville vasta siinä tilanteessa kun sen käyttää. Joillain pelaajilla kun voi olla voimana "petos", jossa tämä vain potkaisee avun pyytäjän syvemmälle kuoppaansa.

GENESIS 6 oli Weyland Corporationin alus, jolla oli tarkoitus kuljettaa miehistö uudelle planeetalle.

Peli päättyi siten, että jokainen pelaajahahmo - androidia lukuun ottamatta, menehtyi matkalla. Osa sankarillisesti kuollen, toiset omaa tyhmyyttään. Jokaisen kuolemalla tosin oli merkitystä ja ainakin toivon, ettei kenellekään jäänyt tunnetta, että oma hahmo vain haaskattiin liian aikaisin.

Kiitokset kaikille pelissä mukana olleille ja erityisen iso kiitos avustavalle NPC:lle, joka lankoja pitkin oli Britanniasta asti pelinjohtajan apuna! Oli todella hauska lisä tuoda mukaan hahmo, joka toimii periaatteeltaan samalla tavalla kuin Alexa tai Google Home, jolta pelaajat voivat kysyä neuvoja. Sopivasti huumorilla ja huonolla yhteydellä varustettu Estelle toi peliin todellakin hauskoja kommelluksia! Kiitoksia!

Fullmetal Alchemist

Joskus vuosia sitten kirjoitinkin jo Fullmetal Alchemist – manga sarjakuvasta. Se oli varmaankin yksi ensimmäisiä blogitekstejä, joita olen koskaan kirjoittanut. Päätin palata aiheen pariin nyt kun olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana eli halutessanne saatte käydä kurkistamassa itse kirjoitustason eron. Suurin syy aiheeseen palaamiseen kuitenkin on se, että Fullmetal Alchemist ja Fullmetal Alchemist: Brotherhood on jokin aika sitten lisätty Suomen Netflixin valikoimiin. Edelleenkin FMA on mielestäni se kaikkein paras japanilainen sarjakuva ja etenkin tuo alkuperäistä materiaalia kunnioittava FMA Brotherhood on paras anime - otakut saavat ihan rauhassa olla eri mieltä kanssani. Mikä sitten nostaa FMA:n niin suureen arvoon silmissäni? 

Ensinnäkin se on ensimmäinen anime, jota olen koskaan katsonut (pois lukien Dragon Ball Z, Pokémon, Digimon yms. aamuohjelmat lapsuudesta.) Sarjan huumori puree minuun edelleen, sillä vaikka se onkin lapsellinen, on siinä paljon teemoja myös varttuneemmalle katsojalle. Olen kerännyt aikanaan Fullmetal Alchemistin suomenkielisenä mangana silloin kun se ilmestyi sangatsumangan toimesta ja löytyypä minulta ihan oikea valtionalkemistin kellokin, ebaystä tilattuna! 

Fullmetal Alchemist on teemoiltaan steampunk-seikkailu, jossa vahvana lisäelementtinä on hahmojen kasvutarina. Päähenkilöinä toimivat Elricin veljekset Edward ja Alphonse. Nuoresta iästään huolimatta Edwardista on tullut valtionalkemisti ja hän kantaa titteliä Teräsalkemisti – viitaten tämän mekaaniseen käteen. Yhdessä veljekset etsivät legendaarista viisasten kiveä, mutta matkan varrella sattuu yhtä sun toista. FMA:n vahvuus on ehdottomasti sen värikkäät hahmot. Jokaista hahmoa oppii rakastamaan vähitellen, sillä kaikkien persoonat ja taustatarinat opettavat meille, etteivät kenenkään motiivit ole niin yksinkertaisia kuin vain hyvä – paha – asettelu. Uskon, että myös se on vaikuttanut sarjaan positiivisesti, että käsikirjoittaja ja piirtäjä on nainen, Hiromu Arakawa. Fullmetal Alchemistissa ei ole yhtään niin sanottua heikkoa naishahmoa ja jokaiselta mieshahmoltakin löytyy uskottava heikkous. FMA soveltuu siis hyvin sekä tytöille, että pojille. 

Sarjasta tehtiin myös vuonna 2017 Netflix – live action elokuva. Eli jos haluat päästä helpolla, voit myös katsastaa elokuvan läpi, mutta varoituksen sana: jos yrität tunkea lähes 40 tuntia materiaalia kahden tunnin mittaiseen elokuvaan, voit olla lähes varma lopputuloksesta. FMA – elokuvasta puuttuu monia keskeisiä hahmoja ja tapahtumia. Pääjuontakin on muutettu melkoisen paljon, eikä esimerkiksi loppuratkaisulla ole juurikaan tekemistä mangan kanssa. Myös Fullmetal Alchemistille ominainen överi-tilanne huumori on elokuvasta tipotiessään. Voisi siis sanoa, että vaikka leffa on näyttävä ja näyttelijät ihan uskottavia, puuttuu siitä FMA:n sydän ja sielu. 

Jos täytyisi suositella jotain animea täysin animeen tutustumattomalle henkilölle, on vastaukseni aina Fullmetal Alchemist, joskin Death Note hyvänä kakkosena. Tiedän, että monille anime on jo ajatuksenakin vastenmielinen, mutta tälle kannattaa ehkä antaa mahdollisuus. Sarja on tarpeeksi nopeatempoinen ja juonirikas länsimaiseen tarinankerrontaan tottuneelle. Alkuun se kaikki yliluonnollisuus voi tuntua hieman oudolta, mutta mikäli osaat ajatella fiktion fiktiona – uskon, että tulet pitämään tästä sarjasta.

Teen Wolf

Joskus aiemmin puhuinkin siitä, kuinka tarvitsern niitä sellaisia kevyempiä sarjoja viihtyäkseni television ääressä. Yhtenä esimerkkinä kerroin tuolloin katsovani sarjaa nimeltä Teen Wolf. Nyt tälläisen puolen vuoden katselusession jälkeen olen saanut tuonkin sarjan päätökseen (tai ainakin sen mitä Suomen Netflixixstä löytyy) ja ajattelin, että voisin hieman kertoa kokemuksistani sen parissa. Mikään maata mullistava sarjahan kyseessä ei ole, mutta viihdearvoltaan se on ihan 4/5.

Teen Wolf kertoo Scott McCall nimisestä teinistä, joka eräänä täydenkuunyönä tulee ihmissuden puraisemaksi. Ihmissusien puremasta seuraa siis se, että myös purtu saa susivoimat itselleen, jos selviää hengissä muutoksesta. Pikkuhiljaa Scott opettelee käyttämään uusia susivoimiaan ystävänsä Stilesin avustuksella. Yhdessä teinit sitten sotkeutuvat mitä ihmeellisempiin rikostarinoihin ja yliluonnollisiin ilmiöihin.

Nimensä mukaan sarja on teineille suunnattu, mutta koska allekirjaittanut voi katsoa vaikka minkälaista lapsille suunnattua animaatiohöttöäkin, ei tämä sarja pahemmin hetkauttanut itsetuntoa. Juoni sarjassa on täysin sama kuin jokaikisessä teini- ja fantasiasarjassa. On sydänsuruja, eeppisiä taisteluja, rakastumisia, paidattomia miehiä ja kyseenalaisia erikoistehosteita. Sarjan vahvuus on kuitenkin sen hahmoissa, joista useinkin löytää helposti samaistuttavia piirteitä. Etenkin Stiles (Dylan O'Brien) on sarjan heart and soul, joka tuo sarjaan mukaan ripauksen huumoria, mutta myös maanläheisyyttä

Teen Wolf on ihan hyvä sarja jos haluaa katsoa jotain kevyttä. Se on periaatteessa viihdyttävämpi ja monimuotoisempi kuin esimerkiksi Arrow, johon kyllästyin parin kauden jälkeen. Sarjan parissa viihtyy varmasti myös ne, jotka osaavat arvostaa mieskomeutta ja pienen pienen pieniä piilotettuja homoeroottisia viittauksia. Viimeistään nyt viimeisetkin uskottavuuteni rippeet murenevat, mutta enpä oikeastaan jaksa edes välittää. Ei mulla nyt muuta! :)