sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Fullmetal Alchemist


Joskus vuosia sitten kirjoitinkin jo Fullmetal Alchemist – manga sarjakuvasta. Se oli varmaankin yksi ensimmäisiä blogitekstejä, joita olen koskaan kirjoittanut. Päätin palata aiheen pariin nyt kun olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana eli halutessanne saatte käydä kurkistamassa itse kirjoitustason eron. Suurin syy aiheeseen palaamiseen kuitenkin on se, että Fullmetal Alchemist ja Fullmetal Alchemist: Brotherhood on jokin aika sitten lisätty Suomen Netflixin valikoimiin. Edelleenkin FMA on mielestäni se kaikkein paras japanilainen sarjakuva ja etenkin tuo alkuperäistä materiaalia kunnioittava FMA Brotherhood on paras anime - otakut saavat ihan rauhassa olla eri mieltä kanssani. Mikä sitten nostaa FMA:n niin suureen arvoon silmissäni? 

Ensinnäkin se on ensimmäinen anime, jota olen koskaan katsonut (pois lukien Dragon Ball Z, Pokémon, Digimon yms. aamuohjelmat lapsuudesta.) Sarjan huumori puree minuun edelleen, sillä vaikka se onkin lapsellinen, on siinä paljon teemoja myös varttuneemmalle katsojalle. Olen kerännyt aikanaan Fullmetal Alchemistin suomenkielisenä mangana silloin kun se ilmestyi sangatsumangan toimesta ja löytyypä minulta ihan oikea valtionalkemistin kellokin, ebaystä tilattuna! 

Fullmetal Alchemist on teemoiltaan steampunk-seikkailu, jossa vahvana lisäelementtinä on hahmojen kasvutarina. Päähenkilöinä toimivat Elricin veljekset Edward ja Alphonse. Nuoresta iästään huolimatta Edwardista on tullut valtionalkemisti ja hän kantaa titteliä Teräsalkemisti – viitaten tämän mekaaniseen käteen. Yhdessä veljekset etsivät legendaarista viisasten kiveä, mutta matkan varrella sattuu yhtä sun toista. FMA:n vahvuus on ehdottomasti sen värikkäät hahmot. Jokaista hahmoa oppii rakastamaan vähitellen, sillä kaikkien persoonat ja taustatarinat opettavat meille, etteivät kenenkään motiivit ole niin yksinkertaisia kuin vain hyvä – paha – asettelu. Uskon, että myös se on vaikuttanut sarjaan positiivisesti, että käsikirjoittaja ja piirtäjä on nainen, Hiromu Arakawa. Fullmetal Alchemistissa ei ole yhtään niin sanottua heikkoa naishahmoa ja jokaiselta mieshahmoltakin löytyy uskottava heikkous. FMA soveltuu siis hyvin sekä tytöille, että pojille. 

Sarjasta tehtiin myös vuonna 2017 Netflix – live action elokuva. Eli jos haluat päästä helpolla, voit myös katsastaa elokuvan läpi, mutta varoituksen sana: jos yrität tunkea lähes 40 tuntia materiaalia kahden tunnin mittaiseen elokuvaan, voit olla lähes varma lopputuloksesta. FMA – elokuvasta puuttuu monia keskeisiä hahmoja ja tapahtumia. Pääjuontakin on muutettu melkoisen paljon, eikä esimerkiksi loppuratkaisulla ole juurikaan tekemistä mangan kanssa. Myös Fullmetal Alchemistille ominainen överi-tilanne huumori on elokuvasta tipotiessään. Voisi siis sanoa, että vaikka leffa on näyttävä ja näyttelijät ihan uskottavia, puuttuu siitä FMA:n sydän ja sielu. 


Jos täytyisi suositella jotain animea täysin animeen tutustumattomalle henkilölle, on vastaukseni aina Fullmetal Alchemist, joskin Death Note hyvänä kakkosena. Tiedän, että monille anime on jo ajatuksenakin vastenmielinen, mutta tälle kannattaa ehkä antaa mahdollisuus. Sarja on tarpeeksi nopeatempoinen ja juonirikas länsimaiseen tarinankerrontaan tottuneelle. Alkuun se kaikki yliluonnollisuus voi tuntua hieman oudolta, mutta mikäli osaat ajatella fiktion fiktiona – uskon, että tulet pitämään tästä sarjasta.

3 kommenttia:

  1. Miun pitäis varmaan lukea FMA-manga uusiksi jossakin välissä~ Vaikka Brotherhoodista tykkäsinkin ja 64 jaksoo on just sopivasti tarinalle, mut kattominen on asia erikseen. :D 24 jaksoo tuntuu nykysin nii paljolta ja vaik on mielenkiintosii sarjoi esim. Hunter x Hunter nii kattomisen alottaminen vaan tuntuu vaikealta kun tietää kuin pitkä reissu siit tulee. Mut ehkä joskus~ Manga ois se vähemmän aikaa vievä vaihtoehto mut pitää kattoo mitä käy. :D

    Baccano! muistuttaa kuulemma monii FMA:st nii miun pakko tutustuu siihen jossakin vaiheessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä on kun jotenkin hirveän huonosti tulee aloitettua mitään uutta :D Nyt on kyllä hyvä kun Netflixiin on tullut aika paljonkin animea niin on ainakin varaa mistä valita!

      Ainakin One Punch Man on katselulistalla odottamassa :D

      Poista
  2. FMA Brotherhood on ollut pitkään mun lemppari shonen anime! 😊👌 Sen on ehkä nyt vuosien jälkeen vihdoinkin syrjäyttämässä Boku no Hero Academia. Silti se on ehdottomasti mun top 10 tai top 5 anime listalla pysyvästi! 💕

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...