Hyvää alkavaa joulukuuta!

Ihan vain tälläinen pikainen päivtys siitä, mitä elämässäni tapahtuu. En muistaakseni ole täällä maninnut, mutta olen siis ollut töissä syyskuusta lähtien. Pääsin tekemään ihan oman alan hommia yritykselle, joka siis erikoistuu juurikin rahojen ja mitalien myymiseen keräilijöille. Itsekin keräily sydämessäni olen päässyt siis aivan  todella loistavaan duunipaikkaan. Parempaa en oikeastaan osaisi toivoakaan! Siellä minulla siis menee päivät ja illat sitten kotona Netflixin tai Overwatchin parissa.

Blogin puolella on siis ollut hiljaista ihan vain kun on niin kiire oikean elämän kanssa. Nähdyistä nörttileffoista olen kuitenkin pyrkinyt aina kirjoittelemaan. Tarkkasilmäisimmät ovatkin varmaan huomanneet, että yhdestä isosta leffajulkaisusta ei ole tullut postausta. Hävettää myöntää, mutta en ole käynyt katsomassa elokuvaa Justice League, enkä tiedä tulenko edes sitä leffassa katsomaan. Ei sillä, etteikö se kuitenkin kiinnostaisi, mutta ei vaan jaksaisi taas pettyä ja maksaa itseään kipeäksi. Leffa kuitenkin maksaa Finkinollakin vielä 15,90 viikonloppuisin. Suurimmasta osasta asioista olenkin jo ehtinyt tahallisesti ja tahattomasti spoilaantua. Ensi kuussa sitten onkin vähän tykimpää tarjontaa, kun ensi-iltansa saa uusin Star Wars. Eli voitte kuvitella, etten osaa olla hiljaa siitä ennen helmikuuta.

Töiden takia lähes tulkoon kaikki harrastaminen on jäänyt paljon pienemmälle. Pokémon Go:ta pelaan vain sen pakollisen päivittäin ja kun julkisilla tulee liikuttua paikasta toiseen, niin eipä tuota kävelemistä paljoa tule harrastettua. Suicune ja Raikou kumpainenkin jäivät minulta saamatta. Overwatchiinkaan ei aika riitä aivan hillittömästi, mutta sen verran olen pyrkinyt pelaamaan, että rankki pysyy siellä 3000 paremmalla puolella. Ultra Sunia/Moonia en ole vielä ehtinyt ostaa, mutta eipä silläkään niin kiire kun ensin tekisi mieli ostaa alta pois Switch ja siihen Mario Odyssey.

Ei ole kyllä mitenkään huikean hyvin mennyt tää season...

Netflixiä on tullut kulutettua kuitenkin ihan urakalla ja olen löytänytkin uuden suosikkisarjan itselleni. Niinkin laadukkaan kuin Teen Wolf. Älkää kysykö miksi olen siihen hurahtanut, mutta vastaus saattaa löytyä vatsalihaksista ja niiden määrästä. Rick & Morty uusinnat pyörii melkein joka viikonloppu jossain kohtaa telkkarista, mikäli muutakaan katsottavaa ei ole.

Tässä siis vähän joulua edeltäviä tunnelmia Ruudukon suunnalta. Pitäisi varmaan alkaa kohta noita joululahjojakin miettimään, joten eiköhän tässä mennä loppuvuosikin aika haipakkaa! Kirjoitellaan taas sitten kun jotain sanottavaa tulee. Ei mulla nyt taas muuta!

Dream Daddy: A Dad Dating Simulator

Yksi puhutuimmista peleistä internetin syövereissä on ollut deittailu simulaatiopeli Dream Daddy. Jo ennen sen ilmestymistä hirveä hype Tumblr ja Deviantart kansan kesken oli todella voimakas ja se sai osittain minutkin tempaistua mukaansa. Itselläni ei hirveästi ole kokemusta näistä deittailu simulaatioista, mutta ahkerasti pelasin aikanaan kyllä Coming Out on Top nimistä peliä, joten vertailen aika paljon tätä juuri tuohon kyseiseen peliin.

Dream Daddyssä pelataan itse luomalla isukilla. Valinnan varaa ulkonäköön ei hirveästi ole, mutta ihan perinteiset vartalomalli, silmien väri sekä hiustyyli löytyy. Itselleni tämä hahmon luominen tälläistä peliä varten tuntuu hieman turhalta, mutta onhan se ihan kiva että tälläinenkin lisä löytyy. Itse pelissä tarkoituksena on deittailla muita pihapiirin isukkeja ja löytää se yksi ja oikea elämän rakkaus. Deiteillä pelataan erilaisia minipelejä, heitetään hyviä iskävitsejä ja valitaan kumppania eniten miellyttäviä vaihtoehtoja. Jotta treffit menisivät täydellisesti, on jokaisen valinnan osuttava nappiin. Deittailun lomassa sinun on myös pidettävä huolta siitä, että sinulla on hyvät välit tyttäreesi Amandaan.

Lähdin siis itsekin innoissani mukaan tähän Dream Daddy -hypeen. Hahmot vaikuttivat kiinnostavilta ja etenkin tytär Amanda aivan huikealta tyypiltä. Valitettavasti Dream Daddy lässähtää aivan alkumetreille. Dialogit ovat todella pitkiä ja täynnä liiba laabaa. Kun olet kerran yhden isukin deittaillut loppuun huomaa hyvin pian, että millään valinnalla ei ole muuta merkitystä kuin se miten peli loppuu. Tai sitten en vain ole pelannut peliä vielä tarpeeksi. Ainut kenet olen väen väkisin walkthroughta katsomalla suorittanut täydellisesti loppuun on sportti-isukki Craig. Muiden kanssa olen turhautunut yrittäessäni ilman apuja. Sekään ei hirveästi motivoi etenemään loppuun, jos palkintona on vain yksi kämäinen kuva. Coming out on Topissa sen sijaan sai palkintoja pelin edetessä ja erilaiset nsfw cutscenet olivat todellakin tyydyttäviä palkintoja. 

Dream Daddystä ei kannata maksaa ainakaan täyttä hintaa. Onhan se ihan hauska ja tunnari on oikein kiva korvamato, mutta jos haluat pelin jossa posket oikeasti punoittavat pelatessa, ei tämä ole se peli. Jos tämän kuitenkin haluat kokoelmiisi, löytyy se Steamistä. Hyvää isänpäivää vaan kaikille iseille!

Thor: Ragnarök

Uutta Thor elokuvaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. The Dark Worldin jättämä pettymyksen tunne on kaivanut sisintä jo useamman vuoden, eikä Thoria ole valkokankaalla nähty sitten Age of Ultronin. Thor -saagan kolmas osa on huumoriltaan täyttä Marvel -laatua, mutta jättää silti katsojan melkoisen kylmäksi. Parhaimmat vitsitkin taisivat tulla jo trailereissa ja jossain vaiheessa vain tulee se hetki, kun enää ei riitä Chris Hemsworthin komeus, Anthony Hopkins ja Lokin metkut. Thor: Ragnarök on MCU:n uusin elokuva, muttei todellakaan sen parhaimmistoa. Ontuva juoni, käsittämättömät ex machina-hetket sekä hahmojen vähäinen kehitys ja monet muut ongelmat olivat tämän elokuvan lisäksi läsnä jo keväällä ilmestyneessä Guardians of the Galaxy vol 2 -leffassa. Me fanit vain aivottomasti käymme katsomassa läpi jokaikisen Marvel Studiosin tarjoileman elokuvan ja odotamme kiltisti sitä kauan luvattua Thanosta ja Infinity Waria. Tästä eteenpäin on spoileri varoitus.

Thor: Ragnarök on juoneltaan enemmän sellainen äijäilyelokuva, joka kulkee hyvin Guardians of the Galaxyn hengessä. Siltikään Guardiansit eivät edes vilahda tässä elokuvassa vieläkään. Thor palaa Asgardiin ja saa huomata, että Loki on karkoittanut Odinin Maahan. Yhdessä veljekset lähtevät hakemaan isäänsä takaisin ja löytävätkin hänet Doctor Strangen avulla. Odin vetelee viimeisiään ja jakaa muutaman kauniin viisauden pojilleen sekä perintönään vapauttaa kuolemanjumala Helan. Kiitti isukki. Hela on Odinin esikoinen, tytär, jonka kanssa Odin aikanaan hallitsi Asgardia ja Yhdeksää maailmaa. Hela ei ollut sellainen herttainen tytär vaan nimensä mukaan toi mukanaan kuolemaa ja tuhoa. Hela onnistuu palaamaan Asgardiin ja Thor ja Loki "karkoitetaan".

Pudottuaan sateenkaarisillalta Thor herää kummalliselta roskaplaneetalta, jossa Suurmestari (Jeff Goldblum) hallitsee omalla persoonallisella tavallaan. Thor kaapataan mukaan gladiaattori taisteluihin viihdyttämään Suurmestaria sekä tämän kansaa ja  pian hän pääseekin vastakkain Suurmestarin parasta taistelijaa vastaan, Uskomatonta Hulkia planeetta maasta. Elokuva siis kertoo siitä kuinka Thor yhdessä Hulkin kanssa lähtee pelastamaan Asgardia julmalta isosiskolta.

Elokuva esittelee monia uusia hahmoja, joista ainakin osa jää pyörimään vielä toviksi MCU:n ihmeelliseen maailmaan. Tessa Thompsonin esittämä Valkyrie on yksi näistä. Vanhoja tuttuja hahmojakin leffassa on liuta aina Thorin ystävätiimistä pakosti mukaan väännettyyn Doctor Stephen Strangeen. Elokuvassa oli jännästi olevinaan aikuismaisempi sävy kuin aiemmissa MCU -leffoissa. Mukana oli ihan oikeita kirosanoja, sekä keskeisten hahmojen kuolemia. Esimerkiksi suuri osa noista edellä mainituista Thorin ystävistä koki kohtalonsa Helan käden kautta. Helasta puheen ollen... Cate Blanchettin Hela pääsee jälleen kerran sinne pahisten romukoppaan. Sinne samaan, josta Malekith, Ego ja Ronan iloisesti heiluttelee tervetuloa. Blanchett tuo hahmoon kyllä sen karisman, jonka häneltä odottaakin. Siltikin, jos ruutuaikaa on tyyliin viisi minuuttia, repliikkejä kuusi ja koko idea siitä, että Hela nyt vaan tulee aiheuttamaan kaaosta tuntuu oudolta, ei edes Blanchett pysty sitä pelastamaan. Valitettavasti leffan kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Goldblumin käsittämättömän outo Suurmestari, joka enemmänkin toimii vain koomisena sivuhahmona. 

Viittauksia ja cameo -rooleja oli myös jonkin verran liikenteessä. Parhaimpana cameona pidin kyllä sitä, kun Asgardissa esitetään näytelmää Lokin kuolemasta. Lokia näytteli näytelmässä Matt Damon, Thoria Luke Hemsworth sekä Odinin roolissa Sam Neill. Hauska yksityiskohta, joka sai tosiaan hieraisemaan silmiä parikin kertaa. Vihdoin saatiin myös varmuus sille faniteorialle, että Asgardin holveissa pidetty Infinity Gauntlet on feikki, kuten Hela sen meille nätisti ilmaisi. Siellä sun täällä vilahteli hahmoja Thor ja Hulk sarjakuvista kuten Brunhilde, the Mighty Bi-Beast ja Beta Ray Bill, mutta hahmot ovat jopa minulle todella tuntemattomia, että jääköön tämä vain mainnaksi. Stan Leellä oli myös perinteinen huumori cameo ja lopputekstien jälkeinen secret ending oli melkein yhtä huono kuin Spider-Man: Homecomingin Steve Rogers klippi. Sen sijaan mid-credit -kohtaus....

Lopputekstien välikohtaus, jossa Thor, Hulk ja pakenevat asgardilaiset päättävät lähteä aluksellaan Maahan turvaan keskeytyy siihen, että tolkuttoman iso avaruusalus asettuu heidän tielleen. Minullekaan alus ei todellakaan soittanut kelloja, mutta kuten Kevin Feige, joka siis tuottajana lähes kaikissa Marvel leffoissa paljasti, kyseessä on Sanctuary II -niminen alus. Sanctuary II on kenenkäs muunkaan alus kuin herra isoherra Thanoksen. Spekuloidaan siis hetki. Loki oletettavasti nappasi mukaansa tuhoutuvasta Asgardista Tessaraktin ja Thanos tahtoo nyt itselleen tuon Ikuisuuskiven. Infinity Warin traileri (jonka todella laillisesti olen niin joo nähnyt katsonut) alkaa sillä, kun Thor lentää Guardians of the Galaxyn jengin aluksen tuulilasiin. Voisi siis olettaa, että off-screeninä tapahtuu jotain tälläistä. Thanos tuhoaa Thorin ja kumppaneiden aluksen ja ottaa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos ja Loki aloittavat jonkinlaisen yhteistyön ja Thanos saa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos uhkaa listiä kaikki ja Thor antaa Ikuisuuskiven Thanokselle. Joka tapauksessa siis, Thanos saa Tessaraktin itselleen.

Leffa ei itsessään tuo mitään kovinkaan suurta MCU:hun ja ainakaan minä en sille oikein lämmennyt. Huumori oli toki hauskaa ja onhan tämä kuitenkin Thor -leffa. Must see Marvel faneille, mutta muut voivat odottaa vaikka sitä, että tämä ilmestyy suoratoistopalveluihin. Iso miinus myös siitä väkinäisestä 80-luku soundtrackistä, jolle ei ollut mielestäni riittävää perustetta.

Stranger Things

Kaamea 80-luku on yksi modernin ajan suurimmista vitsauksista. Joka toisessa elokuvassa ja sarjassa haetaan sellaista kivaa kasikyt-luvun fiilistä, usein ilman sen suurempaa syytä kuin että se on nyt muotia. Blade Runnerin ja Stranger Thingsin kaltaisissa tarinoissa tälläinen 80-luvun ihannointi on täysin oikeutettua sattuneesta syystä, mutta alkaa se siltikin olemaan jo aika kulutettu tyylisuunta. Kahdeksankymmentä luvulla väitetysti on se paras musiikki ja muoti. Myös klasikko kauhu- ja scifi-elokuvia sikisi tuon tuosta, kuten olemme viime vuosina saaneet huomata reboottien, remakejen ja kakkososien saralla. Jokainen haluaa palan tuota nostalgiaa ja itse en voi muuta kuin kauhulla odottaa 90-luvun vuoroa. Mutta asiaan.

En tainnut viime vuonna tehdä omaa tekstiä Netflixin huippusarjasta Stranger Things. Vaikka tuossa ylhäällä manasinkin vihaani tätä kahdeksankyt luvun ihannointia kohtaan, on Stranger Things kuitenkin tuon vuosikymmnenen ihannoinnin ehdoton kuningas. Jokainen yksityiskohta aina arcade -peliluolista vaatetukseen ja kasaripermanenteistä pullonpohjalaseihin on tarkalleen mietitty ja omiaan luomaan aidon kasaritunnelman. Yksityiskohdista muodostuu kokonaisuus, joka kiteyttää täysin sen millaista oli olla nuori kasikyt luvulla. 

Stranger Things on nörttien märkä päiväuni ja tästä syystä minäkin nautin siitä erittäin paljon. Viittaukset nörttielokuvien klassikoihin kuten Alieniin, Tähtien sotaan ja the Thingiin saavat ainakin minut hykertelemään sohvalla. Kovaan ääneen pitää kailottaa kun keksii jonkun viittauksen ja ylpeästi leveillä tietämyksellään. (Tiedän, minun kanssa on rasittava katsoa mitään.) Btw, tähän postaukseen ei tule yhtään spoileria, joten voit rauhassa lukea loppuun, vaikket olisi vielä sarjaa nähnytkään.

Stranger Things kertoo fiktiivisen jenkki pikkukaupungin elämästä. Keskiössä on poikanelikko, jotka harrastavat vapaa-ajallaan kaikenmaailman nörttijuttuja leffoista Dungeons & Dragons -roolipeliin. Rauhallisen pikkukaupungin arki kuitenkin muuttuu kun yksi nelikosta, Will katoaa mystisesti, eikä virkavaltaa kiinnosta tuon taivaallista. Jäljelle jääneet pojat Mike, Lucas ja Dustin päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja selvittää itse, mitä heidän ystävälleen on tapahtunut. Pian he saavat huomata, että läheisestä laboratoriosta on karannut yksi jos toinenkin olento... Tuossa siis ensimmäisen kauden alkuasetelmat. Nythän ulos tuli siis sarjan odotettu toinen tuotantokausi. Halloweenin kunniaksi päätimme katsastaa kakkoskauden jälleen kerran ahmien useamman jakson päivässä. Stranger Thingsin outo viehätys on siinä, että ensimmäiset jaksot ovat kovin hitaasti eteneviä, jopa tylsiä. Loppua kohden kuitenkin kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja juoni muuttuukin yllättävänkin intensiiviseksi toiminta/kauhu pläjäykseksi.

Stranger Thingsin vahvuus on sen erilaisuus, mutta samalla se iskee jonnekin nostalgiseen alitajuntaan. Voin vain kuvitella miten paljon enemmän kasarilapset saavat irti tästä sarjasta. Toisaalta en usko, että sarjaa voidaan jatkaa hirveän kauan aikaa pelkästään näiden elementtien voimalla. Toki scifi -genre venyy ja paukkuu moniin eri suuntiin ja ideoitahan Stranger Thingsin seuraaville kausille on varmasti paljonkin. Tämä toinen kausikin tuntui hieman heijastavan ensimmäisen kauden tapahtumia ja yhtäläisyyksiä juonikuvioihin oli melko paljonkin, muttei mitenkään häiritsevässä määrin. Hahmot ovat aivan loistavia ja tämä on yksi niistä harvoista sarjoista, joissa oikeasti pitää lähes kaikista hahmoista. Kukaan ei sinällään ole turha ja kaikilla on jokin tarkoitus. Erilaiset persoonat myös tukevat hyvin toisiaan.

Stranger Things on hankala selittää ilman, että spoilaa siitä mitään. Itse en ainakaan haluaisi kuulla yhden yhtä yksityiskohtaa ennen kuin olen sen itse todistanut. Mikäli pidät scifistä, kasarista ja lievästä kauhusta on tämä ehdottomasti sarja sinulle. Jollet ole vielä aloittanut Stranger Thingsiä, suosittelen sitä lämpimästi. Sarja koukuttaa, ihastuttaa ja ennen kaikkea saat paremman käsityksen siitä, mistä koko internet puhuu. Stranger Things tulee jäämään historiaan kulttiklassikkona, joka varmasti avaa monia ovia tulevaisuuden scifi/kauhu tekijöille. Lopuksi vielä saatte ihastella näitä kakkoskauden aivan törkeän hienoja julisteita! Tunnistatko kaikki viittaukset?