Jos Batman V Superman: Dawn of Justice jätti sinut vähän kylmäksi niin kannattaa suunnata Netflixiin. Suoratoistopalvelu Netflix on lisännyt jälleen uuden DC -animaatio elokuvan ohjelmistoonsa, tällä kertaa vuonna 2014 julkaistun leffan Justice League: War. Elokuvan juoni perustuu Justice League: Origin tarinoihin, jotka ovat Geoff Johnsin, Jim Leen ja Scott Williamsin tuotantoa vuosilta 2011-12.
Justice League: War kertoo ajasta ennen Justice Leaguen muodostamista, sekä siinä sivussa Cyborgin syntytarinan. Muina sankareina nähdään Batman, Superman, Green Lantern, Flash, Wonder Woman ja Shazam. Pahiksen roolin hoitaa Darkseid, joka havittelee Teräsmiestä joukkoihinsa ja haluaa muuttaa Maan omaksi dystopiseksi valtakunnakseen. Ääninäyttelijöinä hahmoilla on minulle täysin tuntematonta porukkaa, joten jätänpä turhaan mainitsematta.
Vaikka elokuva on melko lapsellinen ja muistuttaa tusinatuotannolla tehtyjä animaatio tv-sarjoja on siinä silti hetkensä. Hahmot ainakin ovat juuri sellaisia kuin heidän kuuluukin olla ja Flashin ja Green Lanternin tuoma huumori yhdistettynä Batmanin sarkastisiin letkautuksiin tuo elokuvaan ihan hauskoja hetkiä. Harmittavaa on myös se, että tämä elokuva valitettavasti tuntui aidommalta DC -tarinalta kuin itse Batman V Superman. En väitä että tämä olisi ollut parempi kuin tuo Zack Snyderin luoma kelpo-kuva, mutta ainakin minä sain tästä enemmän irti.
Tämä animaatio leffa sai minut myös lopullisen vakuuttuneeksi siitä, että Darkseid tosiaan on tulossa noihin tuleviin Justice League -leffoihin. Omega -symbolin näkyminen Dawn of Justicen dystopia kohtauksessa, jossa Batman katsoo aavikoitunutta Maata viittaa Darkseidiin. Samoin samassa kohtauksessa nähtävät lentävät olennot, sekä viittaus siihen että Superman olisi pahis. Toivon mukaan Darkseid kuitenkin onnistutaan tekemään mielenkiintoisemmaksi kaveriksi live-action leffoihin, sillä tässä elokuvassa hahmo jää todella tyngäksi ja mekaaniseksi klisee pahikseksi.
Ehkä Justice League: War ei ole se kaikkein paras ja mielenkiintoisin animaatio DC:n sankareista, mutta kyllähän tuon katsoi. Jos olet kiinnostunut tulevista Justice League -leffoista tai muuten vaan kiinnostaa tutustua DC:n merkittävimpiin sankareihin niin tämä on ihan hyvä katsastaa läpi. Varmasti monia elementtejä tullaan näkemään tulevaisuudessa DCEU:n maailmassa. Innolla (tai vähän vähäisemmällä sellaisella) jään odottamaan!
Istuin Finnkinon saliin numero yksi toivoa ja intoa täynnä. Vain pieni epäilys siitä, että koko spektaakkeli on tehty ihan persiilleen kummitteli takaraivossa, mutta en antanut sen häiritä. Lupasinhan itselleni jo ensimmäisestä trailerista lähtien, että tämä Batman -leffa mennään katsomaan todella avoimin mielin. Jälleen kerran, en aio säästellä spoilereita joten varautukaa!
Elokuva alkaa Batman -leffoille tutulla kaavalla eli Martha ja Thomas Waynen ampumisesta pimeällä kujalla. Tykkäsin kovasti siitä, että kohtaus oli sisällytetty alkuteksteihin eikä tehty turhaan ylimääräistä ruutuaikaa vievää turhankin kulutettua itkutarinaa. Alkutekstien jälkeen päästään itse asiaan, eli Bruce Wayneen joka on heitetty keskelle Man of Steel elokuvan taistelukohtausta, jossa Superman taistelee Kenraali Zodin kanssa Metropoliksen keskustassa ja aiheuttaa samalla massiivista tuhoa. Man of Steelissä minä ainakin ihmettelin juuri sitä suurta hävitystä minkä taistelu aiheutti sillä siinä ei vaan voinut olla muuta kuin lukuisia kuolonuhreja. Onneksi tästä saatiin kiva motiivi Batmanille/Bruce Waynelle hankkiutua eroon tuosta ylivoimaisesta alienista, jonka voimat eivät kumarra edes Jumalalle.
Loistavan alun jälkeen elokuva alkaa takkuilla. Trailereissa näkynyt mahtipontisuus on tiessään ja elokuva etenee kliseisesti ja tasapaksusti kohti melko ennalta-arvattavaa loppua. Edelleenkin itsensä ongelmiin jatkuvalla syötöllä saava Amy Adamsin esittämä Lois Lane on raivostuttvan typerä nainen. Oikein harmittaa hyvän näyttelijän käyttäminen huonossa roolissa ja muutenkaan minun silmiin Adams ei vain ole Lois Lane. Harmikseni myös Henry Cavill jää tällä kertaa todella tylsäksi Supermaniksi. Man of Steelin ainut hyvä asia oli nimenomaan Cavillin versio ja tällä kertaa angstinen, batman-pakkomielteinen viittasankari jää todella tyngäksi. Kun oikein miettii niin en äkkiseltään muista edes yhtään repliikkiä herralta?
Elokuvan kirkkaimmaksi tähdeksi yllättäen nousee juuri se kaikkien ennakkoon (myös minun) haukkuma Ben Affleck. Rosoisen, elämäänsä kyllästyneen, vakavan Bruce Waynen rooliin tuo kirottu näyttelijä onnistui luomaan juuri sen Batman-hahmon joka valkokankaalle nyt tarvittiinkin. Tukenaan Affleckin Batmanillä oli myös hyvin roolinsa vetävä Jeremy Irons joka siis nähdään uskollisena hovimestari Alfredina. Puhumattakaan Gal GabotinWonder Womanista joka sai ainakin minut hinkumaan lisää ruutuaikaa neidolle!
Eniten haukkuja elokuva on saanut kuitenkin sen pituudesta, sekä Jesse EisenberginLex Luthorista. Nyt on pakko sanoa, että minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet hahmoa kohtaan. Se mitä Eisenberg esittää elokuvassa ei yksinkertaisesti ole minun silmissäni Luthor. Vaikka pahis olikin hyvin kliseinen ja ennalta-arvattava niin se ei sulje pois sitä etteikö hahmo olisi mielenkiintoinen. Mielestäni Eisenberg ei ansaitse kaikkea sitä lokaa mitä hänestä nyt kirjoitetaan, eikä hän ole se mikä elokuvan pilasi vaan ihan kuulkaa se iki-ihana ohjaaja Zack Snyder. Jos Lex olisi ollut kalju ja puvussa niin minulla ei olisi ollut mitään ongelmaa tuon mielipuolisen pahiksen kanssa. Jään innolla odottamaan josko näkisimme joskus Jared LetonJokerin ja Eisenbergin Luthorin punomassa juonia yhdessä.
Nyt kun näyttelijät on haukuttu ja kehuttu niin palataanpa hetkeksi takaisin itse elokuvaan. Mainitsinkin jo kliseisyydestä ja ennalta-arvattavuudesta, mutta toisaalta mikä supersankari-leffa ei olisi? Juoni tuntui muutenkin, siltä että se vain yrittää parhaansa mukaan pohjustaa tulevia Justice League -elokuvia. Siinä se onnistuu oikeastaan ihan hyvin. Mukana on easter eggejä niin Justice Leaguen jäsenistä, Jokerista kuin mahdollisesti tulevasta pahiksesta Darkseidistä. Harmittavaa kuitenkin oli, että pari easter eggiä pilattiin sillä että ne hierottiin naamaan. Itse olisin tykännyt enemmän siitä "tietäjät tietää" mentaliteetistä mitä Marvel -leffoissa nähdään. Ja Marvel -leffoista puheenollen, älkää turhaan odottako secret endingiä.
Doomsday oli myös epäonnistunut kasa sontaa, eikä todellakaan niin uhkaava pahis kuin sarjakuvissa. Möykystä tuli enemmän mieleen Hulkin ja Lotri-peikon rakkauslapsi. Hukkaan heitetty pahis siis. Mukana on myös pieni kohtaus tulevasta Justice League -leffasta, jossa Flash matkustaa ajassa kertomaan Brucelle, että tämä oli koko ajan oikeassa asiasta x. Tämä leffa antaa meidän uskoa, että Bruce oli oikeassa Supermanin pahuudesta, mutta todellisuudessa kyse on jostain muusta jota emme vain vielä tiedä. Yksi vaihtoehto kuitenkin on se, että Brucen unessa nähty kohtaus dystopiasta, jossa Superman on kääntynyt pahikseksi käy toteen ja liittyy tähän. Joka tapauksessa kohtaus on sekava ja monet katsojat tulevat kyllä olemaan aivan ymmällään. Ainakin vieressä istuvan pariskunnan reaktio oli aivan priceless: "Ummm... siis mitä helvettiä?"
Leffa on kokonaisuudessaa ihan katsottava pätkä. Se ei ole loistava, mutta ei se nyt oikeasti niin huono ole kuin kriitikot sanovat. Paljon parempi kuin Man of Steel, mutta jää kauaksi Nolanin Batman-trilogiasta. DC on mielestäni joka tapauksessa nyt sen kymmenen vuotta jäljessä tässä supersankari universumissaan. Marvel kuitenkin eli sankareiden kulta-ajan ja nimeonmaan se MCU:n kymmenen vuoden pohjustus ja ajatus siitä, että kaikki tapahtuvat yhden ja saman Auringon alla tekee sen huonommistakin elokuvista hyviä. En jaksa uskoa, että DC onnistuu tekemään saman. Valitettavasti.
Kun tutkailee Rendel th Movienvirallisia nettisivuja niin ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka siistiltä koko projekti vaikuttaa! Jos et ole vielä kuullut tai lukenut aiheesta niin tässä pieni tiivistelmä:
Rendel on sarjakuvahahmo, jonka on luonut Jesse Haaja. Rendel elokuvan on määrä saada ensi-iltansa 2016-2017 vuosien aikana. Pääosissa nhädään mm. Matti Onnismaa, Rami Rusinen ja Renne Korppila. Ohjaajana toimii Haaja itse.
Mikä nyt siis tekee koko projektista niin ihmeellisen? Esninnäkin, se kuinka näyttävän näköinen se on jo nyt tuotantovaiheessa. Laatu on Suomalaiseksi kuvaksi selkeästi sitä korkeampaa tasoa ainakin trailerin perusteella ja toivon, että sama laatu saadaan pidettyä yllä koko elokuvan ajan. Ensimmäisenä mieleen erikoistehosteista tuli mieleen juuri Rare Exports, jossa on mielestäni todella hyvät efektit.
Koko idea siitä, että suomalaiset tekevät sarjakuvasankari-leffan on tottakai minun mielestäni todella siistiä ja ennen kaikkea rohkeaa. Rendel sattuu muutenkin sopivast tähän maailman aikaan, jolloin antisankarien kulta-aika elokuvissa alkaa (Deadpool, Suicide Squad, Lobo). Ja koska olen niin suomalainen kuin olla ja voi niin en kuitenkaan voi olla peittämättä kyynisyyttäni ja pelkojani projektin epäonnistumisesta.
Vaikka traileri oli todella siisti, niin tälläiselle supersankari-nörtille se oli kiusallisen kliseinen. "In a land of corruption and greed" ovat ensimmäiset sanat, jotka vilahtavat trailerissa ja se sai minut naamapalmuttamaan jo pahasti. Eihän tuo tuollainen maa olekkaan kuin puolet supersankari-maailmoista. Kaiken lisäksi taustalla soi hyvin erehdyttävästi Hans Zimmerin Batman -trilogian musiikilta kuullostava soundtrack. Voi olla, että tämä on taas vaan minun korvieni välissä, mutta ainakin se särähti sinne pahasti. Ymmärrän, että tuollainen musiikki on juuri omiaan tälläiseen elokuvaan, mutta silti...
Joka tapauksessa olen todella kateellinen Haajalle, joka pääsee toteuttamaan sitä unelmaa, joka jokaisella sarjakuvia piirtävällä on ollut ensimmäisestä hahmostaan saakka. Hän pääsee tekemään ihan oikeaa elokuvaa, jossa ihan oikeasti hänen luoma hahmonsa seikkailee! Kuinka siistiä tämä olisikaan omalla kohdallani!
Iso kiitos myös siitä, että leffassa ei näyttele ne iänikuiset suomalaiset näyttelijät, joihin kaikki ovat varmasti aivan lopen uupuneita! Kun ensi-ilta vihdoin koittaa niin lupaan olla vertaamatta tätä liikaa
Hollywoodin supersankarileffoihin ja mennä katsomaan pätkän avoimin
mielin!
Olen surullisen kuuluisa siitä, että katson huonoja tv-sarjoa tai ainakin niin ystäväni minulle usein sanovat. Se mikä on huono sarja on tietenkin suhteellista. Suurin osa nörttikavereistani on aivan okei sen asian kanssa, että katsoo sarjoja Doctor Who ja Arrow, kun taas toiset nauravat pihalle kun sanoo että itkeä tirauttaa joskus S.H.I.E.L.D Agenteissa. Totta kai tiedostan, että onhan nämä sarjat huomattavasti kevyempiä ja halvemmalla tehtyjä kuin mainstream -sarjat Game of Thrones ja Breaking Bad, eivätkä todellakaan ole niin vakavia kuin House of Cards. Mutta entä jos vaan kehittää sen tunnesiteen sarjan maailmaan ja hahmoihin ja unohtaa sen, että efektit tai lavastus ovat vähän kökköjä?
Myönnän, että jos nyt on aivan sysirumat efektit ja muutenkin kaikki juonesta lähtien tökkii (Legends of Tomorrow...) niin en minäkään siihen pysty.
Tein taannoin tässä listan suosikki tv-sarjoistani viime vuodelta ja siinä nyt oli aika paljon niitä oikeita laatusarjoja. Miten määritellään laatusarja? Itse miellän sen jotenkin siten, että laatusarja on sellainen että sen hahmot ovat uskottavia ja kiinnostavia, lavastus on niin hienoa että tuntuu kuin itse voisi olla mukana sekä se että kaikki vaan toimii hyvin. En sinänsä miellä että minulle rakas Doctor Who on mitenkään laatusarja, vaikka viihdynkin sen parissa oikein mielelläni.
Nyt kuitenkin siihen asiaan mistä minun piti teille avautua!
Eli siis tämän vuoden aikana olen onnistunut saamaan itselleni jonkinlaiset unirytmin. Herään joka aamu ennen kymmentä, enkä edes muista milloin olisin jaksanut olla sängysää klo 11 asti. Tähän varmaan vaikuttaa hyvin paljon se, että keskityn nykyään yksinomaan kouluun enkä tee enää iltaisin ja viikonloppuisin töitä. Koulukin alkaa sopivast kymmenen jälkeen. En edelleenkään ole aamuihminen, mutta ainakin päivästä tuntuu saavan enemmän irti kun sen aloittaa jo hyvissä ajoin. Tosin, törmäsin pieneen ongelmaankin...
Televisiosta ei tule yhtään mitään aamulla ennen kymmentä. Tiedä ja Voita tai jotain muuta huijaus-shaiba-visailua ei jaksa kovinkaan kauaa katsoa, mutta onneksi löysin vanhan rakkaan tuttuni mtv3 -kanavalta, Emmerdalen. Olin meinaan kokonaan unohtanut tämän britti -saippuaoopperan olemassaolon ja toki muutenkin tukahduttanut tunteeni tätä mummojen sarjaa kohtaan. Okei ja ennen kuin leimaatte minut mummuksi niin tässä vähän perustelua!
Saippuaoopperoille ominaista on se, että niihin oikeasti jää helposti koukkuun ihan vain parin jakson katsomisen jälkeen, ainakin minä jään. Kiinnostuin Emmerdalesta silloin vuosia sitten kun törmäsin Danny Millerin esittämään Aaron Livesy hahmoon. Aaron oli mielestäni heti todella komea ja lupsakka nuori miehen alku ja rakastuin hänen äkkipikaiseen ja agresiiviseen luonteeseen saman tien. Kaiken kruunasi se, kun hahmo tuli kaapista myöhemmissä jaksoissa ja samaistuin häneen niin kamalan paljon. Kiinnostuin niin paljon hahmon juonesta, että minun oli aivan pakko alkaa katsella klippejä youtubesta Aaronin tarinasta. (Suomen Emmerdale jaksot ovat useamman vuoden Brittejä jäljessä.) Ja kas kummaa, aloin rakastamaan hahmoa aina vain enemmän ja enemmän.
Danny Miller on esittänyt Aaronia jo yli 700 jaksossa sarjan aikana ja hahmokehitys on ollut aivan huikea. Edelleen Aaronille ominainen luonne on säilynyt, mutta hän elää huomattavasti vapaammin ja hyväksyy itsensä paremmin. Aaron on ollut rakastunut, menettänyt rakkaansa, yrittänyt itsemurhaa sekä ollut lukuisissa nurkkitappeluissa ja kaikkea muuta mitä en voi tässä spoilata...
Edelleen huomaan samaistuvani häneen todella paljon. Sekä tietenkin tämä minun teini-ihastus on vaan komistunut vuosien varrella, joten miksen alkaisi taas seurata hänen elämäänsä Emmerdalessa. Jos siis rehellisiä ollaan niin ei minua oikeasti kiinnosta juurikaan muut hahmot tuossa saippuaoopperassa, mutta katsoohan noita juonenkäänteitä ihan mielellään. Nytkin olen taas katsonut parhaimmat Aaron -juonenkäänteet etukäteen youtubesta ja sarjaa seuraan telkusta jotta tiedän miten niihin ollaan jouduttu.
Anyways... Oli pakko päästä purkamaan, kun oikein kukaan ei tunnu ymmärtävän tätä fanitusta. Aaron on yksi minun suurimmista roolimalleistani, joten en todellakaan aio vähätellä Emmerdale faniuttani ja piilotella sitä oikeista sivistyneistä tv-sarjakeskusteluista (Tai sitten aion..). Aaronin hahmo on kokenut niin paljon kaikkea pahaa sarjan aikana ja lisää on tulossa lähivuosina, että mieleni tekisi vain ottaa mies syliin ja rutistaa niin kovaa että kaikki maailman paha katoaa!
Joskus vaan kuullostan niin oudolta...
Ei mulla nyt taas muuta... koittakaa kestää.
Vuonna 1991 syntynyt näyttelijä ei ole esiintynyt juurikaan muussa kuin Emmerdalessa, muutamaa pikkuroolia lukuunottamatta
Olen tehnyt muutamia pikkumuutoksia blogiini tässä viime aikoina. Jotkut ovat saattaneet huomatakin, että olen päivittänyt Henkilöstä Ruudukon takaa sivustolle lisätietoa siitä että millasen hullun juttuja te oikeasti luette. Sieltä löytyy myös linkit kaikille sivustoille joissa olen (=myönnän olevani.) Löytyy siis portfoliot ja instagramit joten saa seurata!
Yhteydenottoa olen myös helpottanut ja selkeyttänyt sivulle ja neuvonut Pokémon -korttikyseliöille kanavat ottaa yhteyttä. Aina saa kysyä ja kommentoida! Pitkäaikaisimmat lukijat voi toditaa että en pure ainakaan kovaa!
Lisäsin myös aivan uuden sivun tuonne navigointi-palkkiin eli Pätemisen sanakirja. Puhun aina niin paljon ja käytän kaikkia ihme termejä mitkä ovat minulle aivan selvät ja unohdan selventää myös lukijalle. Mikäli törmäät sanaan jota et ihan ymmärrä niin sen kun kurkistat tuonne sivulle! Tuskin olen sitä sanaa sinne lisännyt!
Ihanaa, että viime aikoina minulla on alkanut olla toden teolla paljon kävijöitä blogissani, sekä kommentointi että se pienen täpän laittaminen sinne tekstin loppuun on kasvanut huimasti! Muutenkin tuntuu, että olen vihdoin päässyt siitä tunteesta että kukaan ei arvosta panostani tähän blogiin. Kiitos kuuluu yksin teille lukijat ja toivonkin että jatkatte vammailujeni lukemista!
Kiitos ja kumarrus ja hyvää kevättä!
(Odotettavissa on niin Apocalypseä kuin Civil Waria ja Batmaniä!)
Olen tämän jo pari kertaa sanonut, mutta se tosiaan oli onnen potku että Disney osti oikeudet Star Warsiin ja Marvel Comics pääsi tekemään näitä sarjakuvia. Olen nyt hamstrannut itselleni viimeaikoina näitä sarjiksia joten älkää ihmetelkö kun näitä Star Wars -aiheisia arvosteluja tulee niin paljon!
Star Wars: Darth Vader on kirjoittaja Kierron Gillenin sekä piirtäjä Salvador Larrocan luoma sarjakuva joka nimensä mukaan kertoo kenestäpä muustakaan kuin legendaarisesta pahiksesta Darth Vaderista. Värityksen on hoitanut Edgar Delgado ja sarjakuva on ilmestynyt viime vuoden (2015) helmikuussa. Tarina jatkaa siitä mihin elokuvan Episodi IV Uusi toivo jäi. Death Star on tuhottu ja syntipukiksi päätyy Vader itse.
Jos et aiemmin rakastanut Darth Vaderia ja hänen traagista tarinaansa niin näiden sarjakuvien jälkeen rakastat. Vaikka elokuvissa annetaankin olettaa, että Vader on julma pahis joka häikäilemättömästi hankkiutuu eroon esteestä kuin eesteestä niin odotappa kun pääset oikeasti kurkistamaan Vaderin pään sisään. Ei Vader olekaan aivan niin kylmäverinen kuin 7 -vuotiaan jedioppilaat kertovat. Muisto siitä kuinka Vader vahingossa raivon vallassa tappoi oman vaimonsa kalvaa edelleenkin hänen mieltään eikä sitä yhtään auta se, että hänen mestarinsa Darth Sidious vähättelee hänen taitojaan ja osaamisiaan. Vader siis kokee ihan samaa kohtelua tuon suuren sith-lordin taholta kuin minkä takia ylipäätään päätyi jedejä vastaan.
Tarinassa nähdään monia tuttuja hahmoja Star Wars -sagasta sekä esitellään myös pari uutta hahmoa kuten Doctor Aphra ja protokolladroidi 0-0-0 eli "Triple Zero" , joka murhanhimonen versio iki-ihanasta C-3PO droidista. Aphra on siitä mielenkiintoinen hahmo, että vaikka hän työskentelee Vaderin kanssa hän on aivan varma että tämä jossain vaiheessa hankkiutuu eroon hänestä. Vader ei tosin ole sanonut puolesta eikä vastaan tähän asiaan aina kun Aphra siitä kyselee. Aika näyttää kuinka tässä käy, mutta ainakaan häntä ei näy elokuvissa missään.
Pitkin sarjakuvaa tulee yhden ruudun mittaisia flashbäkkejä Episodi III tapahtumiin ja ainakin minä olen ihan kikseissä kaikista viittauksista esiosa trilogiaan. Sarjakuvat ovat kuitenkin ne mitkä sitovat vielä paremiin kaikki osat toisiinsa. Kaiken huipuksi Star Wars: Darth Vader selittää miksi Boba Fett on se, joka haluaa Han Solon sekä miten Vader sai tietää että hänen poikansa onkin elossa.
Turha varmaan edes sanoa millaisille ihmisille tätä suositten, mutta itse ainakin Star Wars -fanina suorastaan ahmin tämän sarjakuvan. Vader on sen verran mielenkiintoinen ja surullinen hahmo, että ainakin minua kiinnostaa kaikki mitä on tapahtunut sinä aikana kun leffat eivät pyöri.. Suosittelen! Löytyy ainakin fantasiapeleistä tämä!
Jostain syystä tästä on tullut minun blogini luetuin aihe ja en yhtään ihmettele. Suurimmalta osalta Suomen 90-luvun lapsilta kuitenkin löytyy Pokémon -kortteja jostain kaapin perältä ja sitten kun tulee mieleen myydä ne pois niin löytyy Ruudukko.
Edelleenkin toitotan sitä että minä en ole ammattilainen, saatan erehtyä pahastikin hinta-arvioissa. Mielipiteeni ovat täysin minun omia ja hinta-arviot perustuvat siihen, mitä olisin itse valmis kortista/korteista maksamaan.
Lupaan myös olla puolueeton ja olla vetämättä välistä mikäli sikäli sellainen kortti löytyy jonka minun kokoelmaani haluaisin. Tässä nyt kuitenkin taas muutama pikku ohje kaikille tiedoksi! :)
Siitä lähtien kun kirjoitin tuon ensimmäisen Ohjeita Pokémon -kortteja myyville, on minulle säännöllisen epäsäännöllisesti tullut pyyntöjä arvioida hintoja ihmisten kokoelmille. Tämä on tietenkin ihan ookoo ja mielelläni jonkinlaista hinta-arviota annankin, mutta hyvät ihmiset tolkku kaikessa...
Ohjeet hinta-arvion pyytämiseen:
On aivan turhaa, että laitat minulle kuvan jokaisesta kortistasi yksitellen tai yhdessä. Common ja uncommon kortit eivät oikeasti ole juurikaan minkään arvoisia yksittäin, joten ihan karkea arvio määrästä riittää.
Jos haluat arviota holo-korteista tai rareista niin laita kunnollinen kuva, jossa näkyy onko reunoissa pyöristymää tai kiilto lähtenyt kortin kuvasta, taitoksia tai tahroja. Tai ainakin kuvaile niitä. Joka tapauksessa kaikki noista virheistä laskevat kortin arvoa huomattavasti!
Kun epäilet että korttisi on kopio niin googlaappa ensin. Todennäköisesti jos sinulla on pienikin epäily siitä, että se on kopio tai huijaus kortti niin se on sellainen. Voit myös kätevästi tarkistaa Serebii.netin Cardexistä onko kortin kuva ja muut tiedot oikein. Jos et löydä korttiasi tuolta niin aivan turhaa kysyt minulta minkä arvoinen se on. Se ei ole arvoinen.
Älä yritä myydä minulle kortteja. Voin vannoa, että missään kaapin perällä olleessa laatikossa ei ole mitään mikä minua kiinnostaa. Jos näen minua kiinnostavan kortin hinta-arvio-pyynnössäsi niin ehdotan itse, josko myisit minulle. Tällöinkin pidän kiinni hinnastosta jonka olen itse antanut, enkä yritä vetää välistä. Minun hinta-arvioni tässä linkissä: Ohjeita Pokemon -kortteja myyville osa III
Muista ilmoittaa minulle kommentilla täällä, että olet laittanut hinta-arvio pyynnön, muuten en välttämästtä sitä huomaa! En hoida näitä asioita puhelimella tai tekstiviesteillä, kiitos!
Jippii! Listaa! Koska en jaksa kirjoittaa taaskaan mitään fiksua ja vieläkin on työnalla nuo sarjakuvat jotka pitäisi lukea niin laitetaan tälläinen helppo välipäivitys taas! Lukekoon ne ketä kinostaa, mutta tässä olisi minun suosikki musiikkivideoitani!
Jos ja kun joku ei tiedä niin P!nk on se minulle kaikkein rakkain artisti. Kaksi kertaa olen häntä käynyt livenä katsomassa ja varmasti menen jokaisella seuraavallakin kerralla. Loistavien biisien lisäksi hänen lauluihin tehdyt musiikkivideot ovat puhdasta kultaa. Valinnan vaikeushan tässä tuli, mutta mielestäni mikään P!nk -musavideo ei ole niin kaunis kuin Try.
Videolla P!nk ja tanssija Colt Prattes tanssivat hyvin intohimoista ja agressiivista tanssia, välillä niitaten toisensa lattiaan. Biisin sanatkin kertovat tästä rakkauden vaikeudesta ja siitä kuinka aina pitää vaan nousta ylös ja ottaa se loka niskaan mitä vastaan tulee. Try kertoo parisuhteesta, jossa intohimoa on ja yritystä jatkaa ongelmista huolimatta.
No pitäähän mulla ainakin yksi supersankarivideo olla! Titanium on mielenkiintoinen biisi ja vaati minultakin todella monen kuuntelukerran ennen kuin se oikeasti aukeni minulle. Musiikkivideo tuo mukaan yliluonnollisen elementin, mutta katsojalle jätetään silti hyvin auki se mitä oikeasti on tapahtunut. Video on kaunis ja sen haukat 90-luvun vibat tuovat kivan nostalgisen fiiliksen.
Super 8 -elokuvan hengessä Ryan Lee näyttelee pikkupoikaa, joka jostain syystä herää koulusta joka on kuin maanjärjestyksen jäljiltä. Missään ei ole ketään, kunnes poika törmää hätääntyneeseen opettajaan joka näyttää pelkäävän tätä. Poika törmää ulkona poliisiin ja alkaa huima pakomatka karkuun poliiseja ja SWAT -tiimiä. Videon aikana selviää, että pojalla on outoja telekinetisiä kykyjä ja lopuksi jäädessä kiinni hän vapauttaa suunnattoman energiaräjähdyksen, jättäen katsojat miettimään mitä tapahtui.
Kuukausi sitten en edes tiennyt kuka on Miiike Snow, sitten sattumalta törmäsin tähän musiikkivideoon ja olin aivan myyty. Rakkaustarina James Bond hengessä! Aivan loistavaa. Koko video on vaan niin suloinen!
Jonesin esittämä superpahis, joka selkeästi Bond-henkinen ilkimys on kaapannut Nearyn esittämän sankarin (Bond?) ja on nyt valmis eliminoimaan pahimman vastuksensa. Vaan kuinka onnettomasti käykään, että kello lyö viisi ja työpäivä päättyy, pitää siis jättää pahistelut huomiselle. Kotona pahista odottaa kaunis vaimo ja lapset, mutta jotain tuntuu silti puuttuvan ja mieli pyörii vain töissä ja Bondissa.
Gengish Khan on kaunis kuvaus kielletystä ja monimutkaisesta rakkaudesta, jonka kruunaa aivan tolkuttoman upeat b-luokan tanssiliikkeet. Huumorilla maustettu ja retro-kuvattu video on paras musiikkivideo pitkään aikaan! Kaiken kruunasi youtube -kommentti "isn't this how all gay couples meet?"
Näyttelijät: Rebecca Viitala, Pelle Heikkilä, Tommi Korpela
Ainut kotimainen biisi, joka pääsi tälle listalle. Yleensä en ole ihan älytön kotimaisen musiikin ystävä, mutta tämä biisi kolahti saman tien kun sen kuulin. Jipulla on todella kaunis ääni ja mikä parasta, tämä musiikkivideo on yksi kaikkien aikojen kauneimmista.
Tarina alkaa dramaattisella lähikuvalla Viitalan kasvoista. Hetken kuluttua kamera alkaa liikkumaan ja näemme mikä on tuon järkyttyneen ilmeen aiheuttama. Tommi Korpelan esittämä rikollinen osoittaa Viitalan hahmoa hahmoa aseella, mutta laskee sen ja poistuu. Tyttö huokaisee helpotuksesta, mutta muistaa samantien jotain ja kääntyy ympäri ja alkaa juoksemaan kohti poikaystäväänsä (Heikkilä). Mies kaatuu maahan ja pian tyttö huomaakin, että tämä vuotaa verta...
Hienoksi musavideon tekee se, että siinä ei oikeasti ole tapahtumaa kuin ihan parin minuutin hetki elämää ja kuolemaa. Aavistuksen hidastettu nopeus tekee videosta todella dramaattisen ja kaiken kruunaa lopussa lumihangen läpi kävelevä Jippu, joka muistuttaa enkeliä.
Maddie Ziegler on maailman ihanin pikkutyttö ja mielettemön taitava! En ole varma onko tämä nyt sitä nykytanssia, mutta ainakin se on tolkuttoman kaunista. Rakastuin häneen jo Chandelier musiikkivideolla, mutta tässä Maddie rikkoo kaikki odotukset. Vastaparina oleva LeBouf myös nousi silmissäni siitä Transformers -luuserista suureksi taitelijaksi.
Videossa nähdään hankala isä-tytär suhde, joka kertoo Siasta itsestään ja hänen isästään, jotka molemmat ovat kärsineet masennuksesta. Häkki kuvastaa sitä tunnetta, missä masentunut ihminen on jumissa, vaikka pakotie on kaltereiden läpi ja molemmat mahtuisivat sieltä pois, vain Maddien esittämä tytär onnistuu luikahtamaan väleistä, isän (LeBouf) jäädessä kaltereiden taakse jumiin. Video päättyy siihen kuinka tytär yrittää sydäntä raastavasti repiä isäänsä pois vankilastaan...
Kaikkein hauskinta tässä videossa on, että siitä nousi ihan tolkuton pedofilia-kohu. Ensin en oikeasti ymmärtänyt alkuunkaan mistä oli kyse, kun näin suomalaisen silmin se alastomuus ei ole niin iso tabu. Amerikkalaiset ystävämme sen sijaan näkivät tuossa videossa vain pedofiliaa ja sain lukea turhautumiseen asti kommentteja siitä kuinka tämä video pitäisi poistaa. Minulle oli alusta asti selvää, että kyseessä on isä-tytär suhde.
