New Year's Eve

On taas se aika vuodesta kun jouluelokuvia tulee joka tuutista. Pikkuhiljaa olen kyllä näihin teennäisen oloisiin joulu-hömppiin kyllästynyt. Milloin on joulupukki kateissa ja milloin on Shrekin tai Kaunan-jouluspesiaali tai muuta vastaavaa tusina kamaa. Mutta tänään löysin itselleni juuri sopivan joulu-elokuvan. Kai tämä nyt vielä joulu-leffaksi lasketaan.. ja kyllä muuten lasketaan kun minä niin päätän !

New Year's Eve on mukava ja lämminhenkinen elokuva, mikä jatkaa samassa hengessä kuin ohjaaja Garry Marshallin edellinenkin tuotos Ystävänpäivä. Taianomaista päivää tähdittää lukuisat tunnetut näyttelijät ja vähän tuntemattomammatkin ja näin muutaman mainitaksein Sarah Jessica Parker, Zac Efron, Robert De Niro, Ashton Kutcher, Michelle Pfeiffer ja Halle Berry. Mukana oli siis jopa kaksi kissanaista.. Ja jos joku nyt ei tiedä miten tälläiset elokuvat toimivat niin tässä tulee tiivistys:
Elokuva koostuu muutamista erilaisista samaan aikaan tapahtuvista tarinoista, missä kutkin henkilöt ovat osana. Myöhemmin osa tarinoista tiivistyy yhtenäiseksi kokonaisuudeksi tai saa muuten vain onnellisen lopun.

Sympaattisin tarina New Year's Evessä on ehdottomasti Paulin (Efron) ja Ingridin (Pfeiffer). Ja jos joku luulee, että olen nyt vain puolueellinen Efronin takia, niin käykää ihmeessä katsomassa elokuva, niin huomaatte, että olen oikeassa (enkä vain lumoutuneena niihin täydellisiin sinisiin silmiin). Ingrid on työhönsä ja muutenkin elämäänsä kyllästynyt iäkäs nainen, joka sattumalta tapaa nuoren ja elämänhaluisen Paulin. Yhdessä he alkavat toteuttamaan Ingridin "mitä haluan tehdä, ennen keskiyötä"-listaa, vastineeksi Paul saisi Ingridiltä liput vuoden kovimpiin bileisiin. Tarina oli aidosti mielenkiinotinen ja olisin ainakin itse halunnut, että tähän olisi syvennytty enemmän. Pfeiffer ja Efron toimivat ikäerostaan huolimatta loistavasti keskenään ja toivonkin, että pari nähdään myös tulevaisuudessa yhteisessä projektissa. (minkä voisi vaikka ohjata Tim Burton tai joku.. en mie tiedä..)

Lumoava kokonaisuus, joka päättyy taianomaiseen hetkeen uuden vuoden aattona, sai minut taas hieman lähemmäs joulu-fiilistä. Vaikka New York olikin kolea, eikä lunta ollut missään antoi se minulle silti mukavan talvisen tunnelman. Outoa.. Tämä elokuva tulee todellakin päätymään DVD-hyllyyni sitten kun elokuva myyntiin asti pääsee. Ensi joulun must-watch-over-and-over-again leffoihin kuuluu ehdottomasti New Year's Eve.

Movies Top 5: Kauneimmat Kohtaukset

Tällä kertaa tarkatelussa viisi kauneinta kohtausta mitä olen elokuvissa nähnyt. Kauniin kohtauksen täytyy aiheuttaa kyyneleitä. Se on ehdoton kriteeri, mutta muuten kohtaus voi olla joko iloinen tai surullinen. Tietenkin musiikki vaikuttaa asiaan hyvin paljon ja siksi miltei kaikki kohtaukset mitkä löytyvät listaltani ovat siellä juuri musiikkinsa takia. Laitan myös linkit kaikkiin mikäli ne Youtubesta löytyvät.

#5  the Corpse Bride
Ihastuttavan animaation viimeinen kohtaus missä Emily saa vihdoin rauhan ja muuttuu perhosiksi. Joka kerta kun katson elokuvan ja tämä kohtaus tulee niin kyllä silmät kostuvat.
http://www.youtube.com/watch?v=wYd6WYtcae0&feature=related

#4 American Beauty
Yllättäen tässä elokuvssa se kohtaus kun Ricky näyttää Janelle kuvaamansa "muovipussi-elokuvan". Tässä pienessä hetkessä unohdan aina ajan ja paikan tajun ja jään katsomaan kohtausta. Minusta tuntuu etten edes ajattele mitään.. Kuulen vain Wes Bentleyn äänen ja näen sen muovipussin.. outoa..
http://www.youtube.com/watch?v=O3OhrWr5lzk&feature=related
 

#3 Toy story 3
Kun Woody ja kumppanit ovat lähellä tuhoa kaatopaikalla. Ja se kun Buzz kerää porukan ja katsoo silmiin Woodyä aivan kuin hyväksyen sen että he kaikki kuolevat ja rauhoittaakseen muut.. tämä saa minut aina kyyneliin, vaikka tiedän että lelut selviävät tästä.. mutta on se silti kova pala nähdä lapsuutensa suosikki-lelujen melkein kuolevan..
http://www.youtube.com/watch?v=XhW7apPX010&feature=related

#2 Saksikäsi Edward
Kohtaus missä Edward muotoilee jääveistosta ja Kim astelee ulos ja tanssahtelee lumisateessa on yksi suosikeistani. Tämä kohtaus ei niinkään tuo kyyneleitä silmiin, mutta siitä tulee todella hyvä fiilis ja tämä kohtaus on oikeasti kaunis !
http://www.youtube.com/watch?v=Nfmo9Y6avz0

#1 Up - Kohti korkeuksia
Ehdoton suosikkini on tämä Pixar-animaation hieman yllättävä veto tehdä oikeasti koskettava kohtaus. Katsoin nimittäin juuri hetki sitten taas kyseisen elokuvan ja täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan itkenyt näin vuolaasti. Kohtaus mistä puhun on tietenkin se, mikä kertoo Karlin ja Ellien aviovuosista ja päättyy Ellien kuolemaan..
http://www.youtube.com/watch?v=GroDErHIM_0

Tässä minun taianomaisimmat leffahetket.. Animaatiot pärjäsivät yllättävän hyvin..:))

My Life as a Movie

Tulin tässä eräs kaunis päivä siis miettineeksi tätä yhtä elämän tärkeimmistä kysymyksistä eli, millainen olisi minun elämäni elokuvana? Ensin tietenkin ajattelin, että haluan näyttelijöiksi tämän hetken kuumimmat ykkösnimet ja juoneksi jonkun hulppean Hollywood-Mega-Action-Drama-Horror-sikermän, jossa veri lentää ja mummot huutaa hallelujaa ! No ei nyt ihan... Päädyin loppujen lopuksi melko tavalliseen tusinakamaan.. missä näyttelijät ovat kaikki omasta mielestäni lahjakkaita ja tietenkin ulkomaalaisia.. ja ihan vaan siksi, että en osaa oikein samaistaa itseäni kehenkään niistä neljästä-viidestä suomalaisesta näyttelijästä jonka tiedän nimeltä.. : )) Lukekaa siis itse millaisen elokuvan minusta saisi tehtyä.. : )) (huom. nimet ovat muutettu englantilaisiksi, mutta viitteitä saattaa löytyä nimen perusteella oikeisiin ihmisiin.. :))

Tapahtumat sijoittuvat joulukuun viimeisimmille viikoille. Thomas (Ewan McGregor) on sarjakuvapiirtäjä, joka tekee töitä milloin millekin hammastahna-firmalle. Palkka ei ole hänellä järin hyvä, mutta onneksi hänen miesystävänsä Mike (Ryan Gosling) on ravintolakokkina yhdessä New Yorkin parhaimmista ravintoloista. Thomas elää loistokasta elämää kattohuoneistossa Manhattanin yllä, mutta se jokin silti puuttuu kaikesta tästä täydellisyydestä. Muutama päivä ennen Thomasin ja Miken matkaa Hawajille tapahtuu kummia. Thomasin sarjakuvahahmo Myyttihamsteri alkaa ilmestyä tälle ensin unissa ja sitten jo hereilläkin.. ja juuri ennen matkan alkua Thomas ei haluakkaan lähtä Hawajille vaan takaisin Englantiin, hänen kotiseudulleen, viettämään joulua perheen kesken. Kaikki tämä johtaa siihen, että saan lopulta tehtyä läpimurto sarjakuvani, josta en vielä itsekään tiedä...

Siinä siis pohjustus tälle hieman psykologiselle draama-komedialle :)) Ohjaajaksi haluaisin tälle elokuvalle jonkun sellaisen, joka osaa tehdä hauskoja draamoja kuten Tom Hooper (Kunikaan Puhe) tai jonkun muun vähän vähemmän tunnetun.. Musiikista saisi vastata joko Thomas Newman tai Danny Elfman.. tykkään nimittäin molemmista todella paljon ja Newman osaa tehdä todella kaunista musiikkia kun taas Elfman tekee hauskaa ja hieman synkkää.. En osaa päättää..... Ehkä Newman sopisi paremmin..
Elokuvan tunnusbiisiksi kuitenkin haluan ehdottomasti Coldplayn Viva La Vidan. On muuten aika hieno biisi esim. lopputeksteihin.

Näyttelijöistä jo vähän tuossa mainitsinkin, mutta haluaisin kertoa vielä muistakin jotka valitsin mukaan..

Anne Hathaway as Blue
Blue on Miken sisko, joka päätyy mukaan matkalle Englantiin. Blue on juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta poikaystäväänsä ja onkin aivan murheen murtama, itsemurhan partaalla oleva Taru Sormusten Herrasta ja Star Wars-fani (nörtti). Mike vaatii, että myös sisko pääsee matkalle viettänään joulua Thomasin perheen kanssa.
Bluen hahmo toisi elokuvaan sopivaa huumoria, sillä Anne Hathaway osaa olla niin viehkeä, hauska kuin aivan ihanalla tavalla outo !

Muita näyttelijöitä olisivat Natalie Portman (Diana) ja Hugh Grant (Tom) Thomasin sisaruksina sekä Jennfier Saunders (Daisy) ja Dawn French (Violet) Thomasin parhaimpina ystävinä.

Lisäksi olisi myös monia ääninäyttelijöitä. Nimittäin mukana on muutamia hahmoja joita olen nyt jo luonut kuten Myyttihamsteri, Dorbie, Suipiana ja Kiltti-Käärme. Mukana olisi myös kissani, joka tämäkin osaa puhua Thomasin mielikuvituksessa. Myyttihamsterin ääntä en ole vielä osannut päättää, mutta Suipianalle haluaisin Helena Bonham Carterin ja kissallenki Ellen DeGeneresin.

Nimeksi olen elokuvalle ajatellut Man Behind the Myth - Mies Myytin takaa, mikä mielestäni on melko hyvä.. :)) Tietenkin elokuva voittaisi kaikki oskarit ja koldenloupit, puhumattkaan grammyistä ! Mutta tässä siis minun elämäni elokuvana. Mikäli itsekin innostuit tästä ja aloit miettiä omaa elämääsi elokuvana niin ole hyvä ja kirjoita siitä ja linkkaa minullekin ! Minusta on ihana lukea toisten My Life as a Movie-juttuja :))

Akira

Joskus ajat sitten CDON.COM pisti huipputarjouksen minulle, nimittäin Akira 1-10 hintaan 10 euroa. Tietenkin minun oli pakko nuo ostaa, vaikka en sarjasta yhtään mitään tiennytkään. Eli halpaa sikaa säkissä ostamaan. Harmikseni jouduin kuitenkin toteamaan, että edes tämä kyseinen nettikauppa ei ole aivan täydellinen. Minulle nimittäin jäi toimittamatta numerot 1 ja 9. Onneksi kuitenkin sain muistaakseni seuraavasta tilauksestani jonkinlaisen hyvityksen. Eli ei käynyt sen suurempaa pettymystä ja asiakkuuteni jatkui. Puuttuvat osatkin sain hankittua uudesta sekatavara-kaupasta Kouvolasta. Sekä osat 11 ja 12 joita en edes tiennyt olevan olemassa.. :)

Nyt kuitenkin asiaan. Akira on Katsuhiro Õtomon vuosina 1982-1990 luoma manga-sarjakuva, joka on niittänyt menestystä maailmalla ja on päätynyt elokuvaksikin. Juoni kertoo pojista nimeltä Kaneda ja Tetsuo sekä muutamien muiden henkilöiden selviytymis-tarinaa Japanissa, Tokiossa. Tarina on post-apocalyptinen eli sijoittuu tulevaisuuteen, jossa jokin ydinonnettomuus tai vastaava on aiheuttanut lähes kaiken nykyisen sivilisaation tuhoutumisen. Kolmannen Maailmansodan jälkeistä uudelleen rakennettua Tokiota kutsutaan Neo-Tokioksi ja tapahtumat sijoittuvatkin tämän uudelleenrakennetun metropolin kaduille. Päähenkilöt Kaneda ja Tetsuo kuuluvat paikalliseen moottoripyörä-jengiin, mutta Tetsuo joutuu onnettomuuteen pelästyessään tielle tullutta outoa lasta, joka katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Tetsuo viedään sairaalaan, mutta katoaakin jäljettömiin. Pian Kaneda huomaa olevansa jonkin hyvin suuren salaisuuden jäljillä, salaisuuden, mikä saattaa selittää koko Kolmannen Maailamsodan.

Taiteellisesti Akira on mielestäni hieman erilainen kuin muut lukemani mangat. Ensinnäkin sitä luetaan länsimaalaisittain, mutta se on tietenkin täysin suomalaisen painannan syytä. Onhan kyseessä ollut toisena koskaan suomennettu mangasarja niin emmehän me suomalaiset olleet vielä silloin valmiita lukemaan sarjakuvia "väärinpäin".. :) Mutta muutenkin Akira on hieman länsimaalainen. Juoni on selkeä punaista lankaa pitkin soljuva tarina, eikä aiheuta kovinkaan montaa wtf-hetkeä. Piirosjälkikin on selkeää ja varjostukset on tehty osittain tussaamalla, eikä kokonaan rasteri-tekniikalla kuten monet muut.

Kokemuksena Akira oli hyvin mielenkiintoinen teos. Se yhdistää hienosti "todellisuuden" ja yliluonnolliset asiat. Akira sai minut oikeasti miettimään ihmiskunnan synkimpiä puolia ja ennen kaikkea sitä, kuinka me todennäköisesti muuttuisimmekin aivan eläimellisiksi, jos tulisi kisaa ruuasta tai tilasta. Suosittelen kaikkia tutustumaan tähän teokseen ! :)
Uutta Akira-elokuvaa odotellessa..

Movies Top 5: Eeppisimmät Tunnarit

Mikä tekee musiikista elokuvassa eeppisen? Sen täytyy olla jotenkin mahtipontisen kuuloinen ja luoda elokuvan kohtauksen kanssa sellainen fiilis, että se ei unohdu koskaan ! Useinmiten myös selkää pitkin kiipeävät kylmät väreet kertovat eeppisyydestä. Satunnaisessa järjestykseesä mielestäni eeppisimmät elokuva-tunnarit.

1. Dream is Collapsing - Hans Zimmer, elokuvasta Inception

2. Requim for a Dream - Clint Mansell, elokuvasta Requiem for a Dream

3. He's a Pirate - Hans Zimmer ja Klaus Badelt, elokuvasta Pirates of the Carribbean

4. Duel of the Fates - John Williams, elokuvasta Star Wars I Pimeä Uhka

5. In the Hall of the Mountain King - Edvard Greig(Original) Trent Reznor ja Atticus Ross, elokuvasta the Social Network

Uutisia pitkästä aikaa..

Ilman mitään pitempää selostusta tässä on esimakua uudesta tulevasta Carnage-sarjiksesta. Tämä sekopäinen Hämähäkkimiehen vihollinen on ainakin yski omista suosikeistani :) Tällä kertaa vastassa näköjään the Avengers-Kostajat.


Dome.fi

Joo ei mulla enempää..........

Teräsmies vastaan Teräsmies

Eilen vietin oikein kunnon "Teräsmies-iltaa" kun katsoin elokuvat Superman Returns ja Hancock. Jälkimmäisestä voidaan olla kahta mieltä..

Jälleen kerran pääsin huomaamaan, miksi minä olen Marvel-fani henkeen ja vereen. Jotenkin se ei vain iske, että voittamattomalla miehellä on vastassaan vanha kaljupää, jonka ainoa ase tätä vastaan on vihreänä hohtava kivi. Superman Returns on maineensa veroinen eli täysi sukka. Miltei tuntemattomat näyttelijät ja mitään sanomaton juoni eivät antaneet edes mahdollisuutta päästä kunnon Teräsmies-fiilikseen. Vitsit (mikäli niitä voi siten kutsua..) olivat huonoja tai mauttomia. Vaikka kuinka yritin niin en keksinyt elokuvasta juuri mitään hyvää.. Edes X-menistä tutun Kykloopin näyttelijä James Marsden ei pelastanut elokuvaa.. odotin koko leffan ajan laaser-silmä taistelua, mutta turhaan !

Teräsmiehen surkean esityksen jälkeen oli aivan pakko katsoa Hancock, sillä sitähän minä en ole ennen edes halunnut nähdä korkeiden ennakkoluulojen takia. Tulos oli kuitenkin yllättävä. Hancock oli huomattavasti parempi elokuva kuin Superman Returns. Hancockillahan on siis täysin samat kyvyt kuin Teräsmiehelläkin, lukuun ottamatta laaserkatsetta ja röntgen-katsetta. Vaikka Hancockin juoni oli miltei yhtä sukka kuin Supermanin niin silti siinä oli jotain sisältöä. Will Smith loi hahmosta uskottavan ja hyvällä huumorilla maustettu elokuva olikin ilahduttava kokemus.

Teräsmies tarvitsee päivityksen ja hyvin äkkiä. Uusi elokuva voisi olla vaikka aivan kokonaan uuden seikkailu kertova, missä Lex Luthorista ja Louis Lanesta ei olisi kuultukaan. Myös Teräsmiehen uutta ulkoasua olisi hyvä käyttää, nimittäin kalsarit trikoiden päällä on niin out.

Taiteilija Nurkka: Hergé

Nyt kun vuoden kovin sarjakuva-elokuva on tullut elokuvateattereihin, uskoisin että on aika esitellä mies Tintin takaa. Georges Prosper Remi, eli paremmin tunnettu taiteilija nimeltä Hergé oli belgialainen sarjakuvapiirtäjä. Vuonna 1983 kuollut taiteilija jätti meille arvokkaan kulttuuri perinnön jonka seikkailuja edelleen sukupolvet toisensa jälkeen seuraavat.

Hergén kiinostus sarjakuviin alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän raapusteli jo ala-koulu ikäisenä kouluvihkoihinsa pilakuvia Ensimmäisen Maailmansodan aikaisita hallitsijoista. Opettajat varmasti tykkäsivät hyvää.. Lukioon siirtyessä Hergé pääsi uransa alulle. Kuten monet muutkin niin hänkin aloitti pohjalta ja julkaisi omia sarjakuviaan ensin pienemmissä lehdissä kuten Jamais Assez, mikä oli enimmäkseen partiolaisten lukema lehti. Vuonna 1926 Hergé julkaisi ensimmäisen virallisen sarjakuvansa, jonka päähenkilönä toimi Totor niminen partiolainen. 1928 Hergé laitettiin piirtämään lapsille suunnattuun lehteen valmiiksi käsikirjoitettua tarinaa, mutta kyllästyi melko pian tähän. Silloin hänen silloinen työnantajansa Norbert Walles kehotti Hergéä luomaan oman hahmonsa, joka olisi kaiken hyvän puolesta taisteleva katolinen reportteri.. ja loput varmaan arvaattekin.. ;) Ensimmäinen Tintti-sarjakuva sai alkunsa 10. tammikuuta 1929

Hergé alkoi heti hyödyntämään amerikkalailta kolleegoiltaan oppimaa uutta ja ihmeellistä tekniikkaa, missä hahmojen suihin kohdistuva valkoinen kupla kertoi sen, mitä hahmo sanoi. Tekniikkaa, josta myöhemmin tuli nykysarjakuvan perusta: Puhekuplat. Hergé antoi myös jotakin, muuta sarjakuva maailmalle, nimittäin Ligne Claire-tekniikan. Tai no.. ainakin Hergéä pidetään sen ensimmäisenä edustajana. Ligne-claire eli selkeä viiva tarkoittaa sitä, että ääriviivat hahmoissa ja maisemissa ovat selkeät ja saman paksuiset. Varjostustakaan ei käytetty paljoa tai ei ollenkaan.

Kun Tintti oli päässyt uransa huipulle, tarkoitti se sitä että Hergé joutui taistelemaan pitääkseen tämän siellä. Hergé kärsikin tiukoita deadlineista ja olikin usein hermoromahduksen partaalla. Asiaa ei helpottanut yhtään hänen 25-vuotisen avioliittonsa sisäiset kriisit. Muun muassa salasuhde alaiseensa Fanny Vlaminickiin raastoi Hergéä. Monet Tintti julkaisut myöhästyivät, sillä Hergé joutui pitämään usein hermolomaa. Hän näki usein painajaisia ja kävikin jopa kallonkutistajalla tämän takia. Psykoanalyytikko kehotti Hergéä lopettamaan Tintin piirtämisen, sillä tämä mahdollisesti aiheuttaisi painajaiset. Onneksi Hergé ei kuitenkaan kuunnellut tuota analyysiä vaan jatkoi Tintin parissa ja käsittelikin omat henkilökohtaiset kriisinsä sarjakuvassa Tintti Tiibetissä. Tarinalla oli selkeästi vaikutusta Hergén elämään sillä painajaiset loppuivat ja hän muutti pois vaimonsa luota ja meni naimisiin rakastamansa Vlaminickin  kanssa.

Hergé ansaitsi omaisuuden Tintin avulla ja pystyikin viimeisinä vuosina toteuttamaan monia unelmiaan. Hän matkusteli paljon pitkin Eurooppaa ja tapasi vanhoja ystäviään. Hän vieraili myös muun muassa Taiwanissa ja Pohjois-Amerikassa. Mutta kuten yleensäkin elämässä käy Hergé alkoi sairastella ja menehtyikin 73 vuoden iässä. Sairauden aiheuttajaa ei tiedetty, mutta Hergé oli monien verensiirtojen takia saanut HIV-tartunnan, mikä edesauttoi sairauksien kehittymistä. 

Hergé jätti meille yhden maailman historian tärkeimmistä sarjakuvahahmoista, kuin myös toi uusia sarjakuva tekniikoita Eurooppaan. Itsekin olen Tintin parissa lapsuuttani viettänyt ja toivon, että vielä sadan vuodenkin päästä ihmiset lukisivat tämän huimapäisen reportterin seikkailuja.

Hergén tunnetuimmat sarjakuvat

Guick & Flupke

• Jännitystä ilmassa, 1986 
• Kielletyt leikit, 1986
• Kaikki hyvin, 1986 
• Täysin purjein eteenpäin. 1986
• Anteeksi vain, 1989
• Kukin vuorollaan, 1989
• Ei armoa. (Pas de quartier, 1987.) 

Veikko, Tette ja Jykke

• Herra Pumpun testamentti (Le testament de M. Pump) 1974
• Matkalla New Yorkiin (Destination New York) 1975
• Kobralaakso (La Vallee des Cobras) 1975
• Manitoba" ei vastaa (Le "Manitoba" ne repond plus) 1976
• Karamakon purkaus (L'Eruption du Karamako) 1977

Tinttn Seikkailut

• Tintti Neuvostojen maassa, 1930
• Tintti Afrikassa, 1931
• Tintti Amerikassa, 1932
• Faaraon sikarit, 1934
• Sininen lootus, 1936
• Särkynyt korva, 1937
• Mustan saaren salaisuus, 1938
• Kuningas Ottokarin valtikka, 1939
• Kultasaksinen rapu, 1941
• Salaperäinen tähti, 1942
• Yksisarvisen salaisuus, 1943
• Rakham Punaisen aarre, 1944
• Seitsemän kristallipalloa, 1948
• Auringon temppeli, 1949
• Mustan kullan maa, 1950
• Päämääränä Kuu, 1953
• Tintti Kuun kamaralla, 1954
• Tuhatkaunon tapaus, 1956
• Seikkailu Punaisella merellä, 1958
• Tintti Tiibetissä, 1960
• Castafioren korut, 1963
• Lento 714 Sydneyyn, 1969
• Tintti ja Picarot, 1976
• Tintti ja aakkostaide, 1986 (joka jäi keskeneräiseksi)

Pointless imagination

Tässä hieman tajunnanvirtaa aiheesta mielikuvitus on syvältä.. no ei..
Päivittäin huomaan ajattelevani mitä kummallisimpia asioita. Välillä haaveilen kuinka isona poikana asun jossain loistohuvilassa Atlanttin paremmalla puolen ja toisinaan kuvittelen kuinka maailman kiltein lohikäärme Kilttikäärme suojelee minua kaikelta pahalta.. Älkää kysykö.. Tarkoitan vain sitä, että mielikuvitukseni laukkaa päivittäin usemmin kuin koskaan ennen.

Kadulla minua vastaan kävelee ihmisiä ja saatan alkaa mielessäni kehittämään heille tarinaa. Kuinka koiraa ulkoiluttava vanha rouva onkin oikeasti juuri miehensä menettänyt höppänä, joka vie keijuille ruokaa joka ilta läheiseen metsään. Tai kuinka vastaan tuleva kaunis nainen on oikeasti kylmäverinen murhaaja, joka säilyttää ex-poikaystäviään pakastimessa. Etenkin mielestäni hyvännäköiset ihmiset ja erikoisesti pukeutuneet päätyvät usein jopa luonnoslehtiöön asti, josta mahdollisesti poimin sitten myöhemmin ideoita. Usein hyvät biisitkin laukaisevat tälläisen mielikuviuskierteen.

Myös mielettömät maailmat kumpuavat ulos päästäni vähän väliä.. Äsken huomasin kuvittelevani millainen maailma olisi Kolmannen Maailmansodan jälkeen ja missä päin maailmaa voisi olla portaaleja rinnakkaistodellisuuksiin.. Olen jo vuosien varrella kehittänyt itselleni juuri omien sarjisteni pohjalta kokonais kuvan maailmasta, jossa kaikki luomani hahmot elävät, mutta maailma tuntuu koko ajan vain laajenevan.. Huomaan myös joskus tulevani kateelliseksi hahmoilleni, sillä he pääsevät elämään juuri niin kuin minä itse haluaisin..

Lopuksi päädyn aina samojen kysymysten ääreen, että miksei maailma voisi olla tälläinen? Miksei eläimet voisi puhua takaisin ja miksei kaiken maailman supersankarit pelasta maata tsunameilta ja maanjäristyksiltä? Miksi aina kun näkee jotakin kaunista se ei voi vain syöpyä vaikkapa paperille, että sitä voisi katsoa aina kun haluaa..? Miksei elämä voi olla seikkailu, jossa jokainen vastaan tuleva ihminen voisi olla osana, jos itse niin tahtoisi..? Ja ennen kaikkea miksi Zac Efronin kidnappaaminen olisi laitonta..?

Kaipuu siitä, että haluaisi itse luoda oman täydellisen maailman päättyy usein siihen, että tajuaa sen olevan mahdotonta. Tosin sitten aina muistan tuon mistä jo yllä vähän mainitsin, että hei Minähän teen sarjakuvia ja voin luoda sellaisen maailman ja sellaiset hahmot kuin itse haluan. Eihän se tietenkään ole sama, mutta silloin tuntee vain itsensä taas typeräksi, että edes pohti koko asiaa..

Tavikset tahtovat tositeeveen

En ole edes varma miksi halusin kirjoittaa tästä tänne.. kai se johtuu siitä että ensimmäistä kertaa elämässäni, minulla on suosikkeja ihan oikeassa tositeevee ohjelmassa ! Wuuhuu ! Olen siis jo hyvän aikaa seurannut the X Factor USA:ta siskoni kanssa ja nyt minulle on vihdoin selvinnyt omat suosikit kun kilpailijoita on jäljellä enää 17.

Tarkemmin en tähän puutu, sillä menee taas niin ohi aiheen tämä minun blogini "genrestä" mikäli sillä sitä enää edes on.. :) Mutta suosikkini ovat:

 Marcus Canty

 

Rachel Crow

Phillip Lomax

Tiah Tolliver

Lempparein näistä neljästä on kuitenkin Phillip Lomax, jonka Sinatra ääni on aivan huikea ! Joutui myös esittämään Rihannan Please Don't Stop the Musicin suoraan Rihannalle.. :)

This is Halloween

Näin Halloweenin kunniaksi ajattelin tehdä tälläisen pienen "kauhu"-spesiaalin. Mutta sen sijaan että tekisin sen kauhu-elokuvista niin keskitynkin sarjakuviin.

Kerran tuli parin ystävän kanssa mieleen tälläinen erittäin mielenkiinotinen kysymys kuin, voiko sarjakuvaa lukiessa pelästyä? Elokuvissahan pelästyy helposti sillä kovat äänet ja nopeat vilahdukset uhasta säikäyttävät varoittamatta. Mutta miten on saejakuvan laita? Yhtäkkisiä kohtiahan ei tule, sillä lukija voi koko ajan seurata mitä tapahtuu. Jos jonkinlaista yllätystä tapahtuu niin ennenkuin ehtii kuvan katsoa, tekstin lukea ja sen jälkeen vielä kokonaisuutena niin ei siinä kauheasti voi pelästyä. Olin aivan varma, että sarjakuvassa yksinkertaisesti ei vaan voi pelästyä kunnes....

Planetes, Luku 7

Okei.. monet voivat sanoa, että eihän tuossa mitään pelottavaa ole. Ei siinä loppujen lopuksi olekaan, mutta jostain syystä satuin vain pelästymään seuraavalla sivulla olevaa ruumiin kuvaa. Ainakin sain todistettua itselleni, että myös sarjakuvassa voi pelästyä. Nyt siis oli kyse nimenomaan siitä pelästymisestä. Tietenkin sarjakuvissakin voi olla pelottavia ja karmivia asioita niin kuin kirjoissakin. Tässä muutama esimerkki niistä mitkä ovat karmineet minun selkäpiitäni..

Full Metal Alchemistissa on lukuisia hieman jollain tapaa pelottavia tai ahdistavia hahmoja. Mutta voiton vie kyllä Shou Tucker, jonka puhuvan ihmiskimairan (ihmisen ja eläimen risteytys..) takaa paljastuu karmea totuus. Yksi sarjakuvan keino luoda pelottava hahmo on juuri nuo silmälasit, joiden takaa ei näe kuin harvoin silmät. Usein myös juuri varjoisa kuva kuten esimerkki kuvassakin.

Myös X-menin lehdessä 2/2009 oli jotakin kauhua vastaavaa.. Tarina Wolverinen menneisyydestä ei sinänsä ollut pelottava vaan ehkä hieman ahdistava. Synkkiä kuvia ja Wolverinestä usein näkyi pelkästään valkoisena hohtavat silmät ja hampaat kun tämä lymyili varjoissa. Vaikka Logan onkin hyvisten puolella oli tätä silti hieman pelottava yömyöhään lueskella..

Kauhusta puhuminen etenkin sarjakuvissa on hieman kyseenalainen juttu. Omat fobiat ja traumat varmasti vaikuttavat itse kullakin että mikä koetaan pelottavana. Sama pätee myös elokuviin, joskin yhteisiä pelonaiheita löytyy varmasti enemmän kuin sarjiksista. Todennäköisesti kukaan muu ei ole pelännyt ollenkaan näissä mitä minä käytin esimerkkeinä, mutta tarkoitushan oli tuoda esiin niitä missä minua itseäni on hirvittänyt. :) Muilla taas saattaa olla omat pelkonsa.. Yksi sarjakuvahahmo kuitenkin on meille suomalaisille monille se pelottavin:

Hyvää Halloweenia toivottaa Ruudukko !

Movie Monday #22

Movie Mondayssä tällä viikolla: Sitä kaikkein parasta näyttelijää on jo kyselty, mutta kuka on sellainen näyttelijä, joka on noussut lempinäyttelijöidesi joukkoon vastikään? Muistatko mikä oli ensimmäinen elokuva, jonka kyseiseltä näyttelijältä näit? Kolahtiko heti vai menikö hetken aikaa ennen kuin näyttelijä vahvisti paikkansa lempinäyttelijöidesi joukossa? Mikä on suosikkielokuvasi tältä näyttelijältä ja miksi?

 

Tässä minun valintani. Suloinen kaunotar, joka voi esittää niin vinksahtanutta prinsessaa kuin apaattista kuningatartakin:

Anne Hathaway

Hathaway nousi yhdeksi suosikikseni varmaankin vasta elokuvasta Alice in Wonderland, mutta jo pienenä poikani tykkäsin neitokaisen satumaisista elokuvista Prinsessa Päiväkirjat ja Lumottu Ella. Juuri tälläiset fantasiaroolit ovat suosikkejani, mutta pidän Hathawaysta myös niin sanotuissa "vakavissa" rooleissa.  Kuten elokuvissa Passengers, Love & Other Drugs ja Sinä Päivänä. Vakavaahan Hathawaysta ei saa yrittämälläkään.. on se vaan niin herttainen <3

Hathaway osaa myös olla tyylikäs. Niin elokuvarooleissaan kuin punaisella matollakin

 

Hathaway on mielestäni juuri sellainen kuin prinsessatkin ovat, kaunis ja ihastuttava <3 Joka osaa myös laulaa, tässä yksi upeimmista Hathaway hetkistäni:

Batmaniä odotellessa.. : ))

Nyt se on DVD:llä !!

..ja minun hyllyssäni.. :))

The Hills are Alive with the Sound of Music..

Tanssia, laulua ja ennalta-arvattavia juonenkäänteitä.. Tätäkö ovat ne niin kutsutut musikaalit? Suurimmalta osalta kyllä. Musikaalit jakavat varmasti hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä: osa rakastaa ja osa juoksee karkuun jo kuullessaan elokuvan nimen. Itsekin olin tuollainen jälkimmäinen vielä muutama vuosi sitten. Julistin kovaan ääneen vihaani musikaaleja kohtaan. Jokin kuitenkin tuossa tanssin elävöittämässä mielettemässä maailmassa herätti mielenkiintoni.

Omaan musikaali-heräämiseeni vaikutti tietenkin kukas muukaan kuin herra nimeltä Tim Burton. Vuoden 2007 elokuva versio musikaalista Sweeney Todd kertoi minulle, että musikaali voi olla paaaljon muutakin kuin Vanessa Hudgens tanssimassa pöydällä ja laulamassa sydänsuruistaan.. Siinä voi myös olla "juoni".

Tietenkin Broadway-musikaalin leffa-versiosta on helppo pitää, jos kerran se on jo monta vuosikymmentä aiemminkin saanut ihmiset nauramaan ja laulamaan mukana. Mutta ilokseni voin ilmoittaa, että läheskään kaikki Broadway-musikaalit eivät ole niin täydellisiä kuin annetaan olettaa. Esimerkiksi Hairsprayn elokuva-versiota ei voinut edes Zac Efron ja ihastuttava John Travolta pelastaa.. Myös Footloose on juonellisesti hyvin hyvin kökkö ja samankaltainen Hairsprayn kanssa.. Vaikka Kouvolan Yhteiskoulun Lukio selviytyikin loistavaa paremmin omalla näkeyksellään Footloosesta.. En silti missään nimessä haluaisi maksaa siitä, että näkisin Craig Brewerin ohjaaman tämän vuoden version kyseisestä musikaalista.

Vaikka Burton saikin minut syttymään musikaaleille Corpse Pridenkin avustuksella olin kuitenkin vasta lopullisen myyty kun näin elokuvan Moulin Rouge!. Ewan McGregorin ja Nicole Kidmanin tähdittämä uusintapainos 1952-vuoden elokuvasta oli jotakin niin huikeaa ! Hauskasti oli yhdistelty uusia ja vanhoja, jo olemassa olevia biisejä kuten the Policen Roxanne ja Madonnan Like a Virgin. Upeat tanssikohtaukset ja fantasia-maailman kaltaiset lavasteet tekivät leffasta huikean spektaakkelin, jonka voi katsoa yhä uudestaan ja uudestaan ! Toinen musikaalien helmi on Meryl Streepin tähdittämä Mamma Mia!, mutta koska kaikki tietävät kyseisestä elokuvasta kaiken ja ovat kyllästymiseen asti kuulleet siitä niin jätän sen tarkemman arvioinnin kokonaan.. Sanon vain että kyllä se James Bondkin pystyy laulamaan ;)

Muita suosikkejani ovat Audrey Hepburnin klassikko musikaali My Fair Lady ja samassa hengessä tanssahteleva Disneyn- Maija Poppanen. Sound of musicia en ole nähnyt, mutta heti kun vain se on mahdollista nähdä vaikka telkkarissa niin aion sen kyllä katsoa ! Lopuksi vaikka tämä saattaakin pilata maineeni (minkä maineen?) niin myönnän, että pidän jopa High School Musicalin ensimmäisestä osasta. No mitä? Kouluun perustuva musikaali voi olla ihan hyvä ! Myöntäkää vaan niin itsekin katsotte Gleetä ! senkin Gleekit..

Siinä oli joitakin minun pohdintojani musikaaleista. Eli siis jos sinäkin kuulut siihen porukkaan, joka ei tykkää musikaaleista yhtään niin suosittelen, että otat itseäsi niskasta kiinni ja pyydät ystävääsi sitomaan sinut sohvaan ja pakotat itsesi katsomaan edes yhden musikaalin.
Saatat yllättyä positiivisesti :)

Movie Monday 19# Pelottaako?

Jokaisella meistä on omat demonimme, jokin asia jota pelkäämme. Oletko sinä löytänyt sen jo, elokuvista? Onko olemassa kauhuelokuvaa joka on tuonut sinulle painajaisia? Jokin elokuva/elokuvahahmo jota ajatellessakin käsikarvasi nousevat pystyyn?

Tämänkertainen haaste saa kaksi ehdokasta sillä en osannut oikein päättää, kumpi olisi pelottavampi.. 

The Ring on mielestäni paljon pelottavampi kuin esimerkiksi lajitoverinsa Kauna. En edes taikauskoisena ole itse koskaan katsonut videota kokonaan sen näkyessä elokuvan kohtauksessa. Samara Morgan on se tytsy, jota minä näen unissani.. vähän liian useinkin...

Toinen aivan järkyttävän kamala on Guillermo del Toron elokuva Orpokoti. Elokuvan perunapussi-päinen poika pelottelee minua vieläkin öisin.. Kuten huomaatte ystäväiseni... Pienet lapset ovat jotain niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kammottavaa... o_o

Dragon Ball

Kukapa ei olisi kuullut tästä Akira Toriyaman mestariteoksesta ! Jollei juonta tiedä niin ainakin on jonkinlainen käsitys kyseisestä sarjasta.. Päähenkilön Gokun varmasti monet tunnistavat (ainakin ne jotka ovat blogiani seuranneet, sillä hänestä löytyy kokonaan oma kirjoitelmansa Hahmoliiga-osiosta). No jos joku nyt ei kuitenkaan tiedä mistä on kyse.. niin vaivaudun kertomaan muutamalla sanalla missä mennään.

Dragon Ball on siis Akira Toriyaman luoma Manga-sarjakuva. Se ilmestyi aikanaan Japanissa viikoittain Weekly Shonen Jump-nimisessä lehdessä vuosina 1984-1995. (Suomessa sen julkaisun on hoitanut Sangatsumanga.) Sen pohjalta on myös tehty anime, niinkuin yleensä manga-sarjiksista tupataan tekemään, sekä lukuisia videopelejä. Juoni kertoo pojasta nimeltä Son Goku, jonka elämää seurataan miltei vauvasta melkein vaariin sarjan aikana. Dragon Ball nimi taas tulee siitä, että sarjan juoni perustuu hyvin pitkälti näiden mystisten Dragon Ballien (Lohikäärmekuulat) etsimiseen. Kun kaikki seitsemän kuulaa saadaan kasaan, voi silloin toivoa lohikäärmeeltä mitä ikinä haluaakaan !
Martkan varrella Goku kohtaa paljon ystävällisiä hahmoja, joista tulee hänen tukijoukkonsa, sekä lukuisia vihulaisia.

Monille Dragon Ballista tulee varmasti mieleen paljon räjähdyksiä ja isoja laaser-säteitä, joita jokainen toistaan lihaksikkaampi hahmo voi ampua. No myönnän, että noin puolet sarjasta on juuri sitä. Mutta mukaan mahtuu myös huikeasti huumoria ja mahtavan hienoja juonenkäänteitä ! Etenkin Gokun nuoruusvuosista kertovat ensimmäiset 17 kirjaa sisältävät paljon pikkutuhmia-vitsejä, hulvattomia hahmoja ja rentoja hetkiä. Vasta siitä eteenpäin alkavat oikeastaan todelliset taistelut avaruudenolioita ja jopa Maan omia pahiksia vastaan.

Dragon Ball on joutunut myös aikanaan Suomessa kovaan sensuuriin nimenomaan alapää vitsiensä takia. Vuonna 2003 Ilta-Sanomat väittivät Dragon Ballissa olevan liikaa pedofiliaan viittaavia elementtejä ja näin julkaiseminen lopetettiin ja rakas-ihana kansanedustajamme Päivi Räsänen vaati myynnin ja julkaisun kieltämistä ja kriminalisointia lakiesityksellä. Myöhemmin Dragon Ball kuitenkin sai taas julkaisu mahdollisuudet, sillä ensimmäisiä neljää kirjaa,( missä kaikkein rajuimmat viittaukset olivat) sensuroitiin sopivammiksi. Minulla itselläni on nuo sensuroidut kirjat, mutta ne keillä on sensuroimattomat, voivat olla onnellisia siitä että heillä on aidot ja alkuperäiset !

Itse olen sitä sukupolvea, joka sai kasvaa yhdessä Gokun ja kumppanien kanssa. Suuri osa nuoruudestani meni juuri Dragon Ballin fanittamiseen. Sitä leikittiin ja pelattiin. Oheistuotteitä ostettiin ja kaikki mahdolliset elokuvat katsottiin ! Nyt äsken juuri luin taas miltei koko sarjan uudestaan läpi ja ei voi muuta sanoa, että kyllä se taas tempasi mukanaan loppuun asti ! Hyvä ettei tippa linssiin tullut loppukohtauksilla. Suosittelen kyllä lämpimästi lukemaan kaikki 42 kirjaa tai ainakin lukemaan muutaman ensimmäisen, sillä tiedän että kun luet edes ne.. joudut lukemaan sen myös loppuun.. ;)

Kuvat: mangareader.net

Hahmoliiga: Mickey Dugan

Kuka ihmeen Mickey Dugan? Samaa minäkin mietin vielä hetki sitten ennen kirjoittamisen aloittamista. Nimen takaa paljastui kuitenkin yllättävän "tuttu" hahmo. Tuttu on lainausmerkeissä siksi, että kyseinen hahmo on minulle tuttu vain ulkonäöltä. Ei sarjakuvastaan, (sillä sitä en ole koskaan itse lukenut..) eikä oikealta nimeltään. Miksikö siis vaivaudun kirjoittamaan itselleni ja varmaan myös monelle muulekin tuntemattomasta hahmosta kuin Mickey Dugan..? Siksi, että kyseessä on ensimmäinen virallinen sarjakuvahahmo, joka on koskaan "elänyt": The Yellow Kid - Keltainen kakara.

Tämä kalju, hörökorvainen ja huonohampainen pikku poika on Richard F. Outcaultin luoma hahmo, joka nähtiin ensimmäisen kerran sarjakuvassa Hogan's Alley. Hogan's Alley kertoo pikkukaupungin kujilla asuvista hahmoista, jotka ovat toinen toistaan värikkäämpiä persoonia. Yksi ruutuinen sarjakuva alkoi ilmestyä vuonna 1894 Truth-nimisessä lehdessä.

Hogan's Alley sarjakuvissa erikoista on se, että hahmot puhuvat kuvateksteinä eivätkä niinkään puhekuplilla. (Tosin tämä ei ollut kovinkaan erikoista tuon ajan sarjakuville.) Mickey Dugan puolestaan puhui siten, että hänen keltaiseen yöpaitaansa ilmestyi teksti siitä mitä hän sanoo ja ajattelee.

Ollakseen näin vanha sarjakuvahahmo.. Mickey Duganista ei löydy paljoa tietoa edes Internetistä.. tai ainakaan sellaista mikä olisi kovin tärkeää tietää. Halusin vain oikeastaan esitellä hänet enemminkin hänen mielenkiintoisen asemansa takia.. kuin siitä että hän olisi niinkään hieno ja tunnettu hahmo. Nyt kerron teille vielä yllättevämmän faktan asiasta nimittäin Mickey Dugan ei edes ole vanhin sarjakuvahahmo.. Sitä tosin pidetttiin hyvin hyvin pitkään vanhimpana, mutta kuten olettaa saattaa on tälläisen asian selvittäminen hyvin vaikeaa. Esimerkiksi sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin sarjakuva Herra Koipeliini on tehty vuonna 1830, mikä on kuusikymmentä vuotta ennen Mickey Dugania.