Parhaat pelit 2020

Vuosi 2020 on ollut kaikesta huolimatta aika onnistunut pelien suhteen. Kun elokuvat loistavat poissaolollaan, on minullakin ollut enemmän kuin kylliksi aikaa täyttää tämä tyhjiö pelaamisella. Kokeilin jopa ensimmäistä kertaa striimata pelaamistani Twitchissä. Enimmäkseen piirsin livenä, mutta jonkin verran tuli myös pelailtua! Edelleen Pokémon Go on vienyt ison osan arjestani, mutta pientä kyllästymistä on siihenkin alkanut jo tulla. Myös Overwatchia on tullut tänä vuonna pelattua todella vähän ja joskus on mennyt kuukausia, etten ole peliä edes käynnistänyt. Sen sijaan muun muassa nämä uudet tulokkaat täyttivät vuoteni melkoisen hyvin!

#5 Tell Me Why (2020)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Dontnod Entertainment
Pelitunnit: 9,5 h

Dontnod on vuosien varrella tuonut paljon hyviä pelejä minun elämääni. Muun muassa Life is Strange -saaga lukeutuu näihin mestariteoksiin. Siksi olinkin erittäin innoissani kuullessani tästä uudesta pelistä, joka on teemoiltaan hyvin samankaltainen kuin Life is Strange, vaikkei olekaan samaa universumia. Tarina kertoo Ronanin kaksosista, jotka palaavat vuosien erillään olemisen jälkeen takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa. Tarkoituksena olisi myydä vanha kotitalo ja jatkaa siitä sitten kumpainenkin omille teilleen. Tunnelmaa kiristävät sisarusten viilenneet välit, epämiellyttävät muistot sekä jokin kammottava, joka tuntuu vaanivan jokaisen nurkan takana. Tunnerikas peli ei ole mikään Dontnodin parhain teos, mutta ihan viihdyttävä jos tykkää hahmokeskeisistä tarinapeleistä, joissa valinnoillasi on erittäin suuri merkitys tarinan kulkuun. Tykkäsin, vaikka vähän petyinkin ja joskus puzzlet olivat puuduttavan tylsiä.

#4 Cyberpunk 2077 (2020)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: CD Project Red
Pelitunnit: 59 h

Ääh... Halusin laittaa tämän ylemmäksi kuin seuraava listalla oleva tai edes jaetulle sijalle, mutta nyt ihan viime metreillä päädyin tekemään tämän ratkaisun. Kaikki seuraavat neljä peliä tulevat olemaan ihan huippuhyviä, vaikka vikojakin löytyy. Cyberpunk 2077 oli ehkä vuoden ylihypetetyin peli ja suurin pettymys - ainakin monelle. Kaikista vioista huolimatta, minä nautin pelistä todella suuresti. Cyberpunk 2077 on genressään vain keskinkertainen tekele, mutta sivuhahmot ja juoni on omiaan nostamaan Cyberpunkin yhdeksi tämän vuoden hiomattomista helmistä. Kun peliin alkaa tulla lisäsisältöä ja suurimmat bugit saadaan korjattua, voi tämä helpostikin olla yksi 2020-luvun parhaimmista peleistä. Sitä siis odotellessa!

#3 Dead by Daylight (2016)

Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Behaviour Interactive
Pelitunnit: 163 h

Vuoden yllättäjä! Dead by Daylight on jo muutaman vuoden vanha tekele, mutta itse pääsin siihen käsiksi vasta nyt tämän vuoden puolella. Toivelistalla se oli ollut jo vuosia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi sen hankkia ja voi pojat kuinka en ole katunut yhtään! Dead by Daylight yhdistää kivasti survival moninpelin klassisiin slashereihin. Alkuun peli voi tuntua todella turhauttavan vaikealta, mutta kun siihen pääsee sisään kuluu sen parissa tunti jos toinenkin. Peli on todella viihdyttävää seurattavaa sekä pelattavaa. Jokainen matsi on erilainen ja vaatii paljon hermoja selvitä tilanteesta voittajana.

#2 Last of Us 2 (2020)

Alustana: Playstation 4
Julkaisija: Naughty Dog
Pelitunnit: n. 20 h

Last of Us 2 on varmaan eniten kohua aiheuttanut peli koko vuonna. Se sai hardcore Last of Us fanit aivan tolalataan vaikka arvostelijat arvostelivat tämän kakkososan aivan taivaisiin. Itselle tämän tarina kolahti jopa paremmin kuin ensimmäisen osan ja rakastuin lähestulkoon kaikkiin uusiin hahmoihin tässä. Juoneltaan peli oli todella monitasoinen ja hahmokehitys oli aivan huikeaa. Vaikka välillä peli tuntuikin hieman matelevan eteenpäin oli se kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista. Gustavo Santaolallan upea musiikki jää takaraivoon huutamaan lisäkuunteluja ja tästä syystä herra olikin yksi kunnelluimmista artisteistani tänä vuonna.

 

#1 Animal Crossing New Horizons (2020)

Alustana: Switch
Julkaisija: Nintendo
Pelitunnit: n. 450 h

 

Mitä saadaan kun yhdistetään kammottava maailmanlaajuinen pandemia sekä rentouttava peli, jota voi pelata rauhassa samalla kun maailma palaa? Tietenkin mielestäni vuoden paras peli! Animal Crossingin ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Ensimmäiset kuukaudet eristyksissä meni omaa saarta koristellen, uusia ystäviä hankkien ja museota täyttäen. Animal Crossing oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän maailman hetkeen eikä pelaaminen ole vieläkään loppunut, vaikken enää niin aktiivisesti pelaakaan. Nintendo pitää huolen siitä, että peliin tulee kuukausittain edelleen uutta tekemistä. Ihastuttavat grafiikat ja helppo lähestyttävyys ovat omiaan tekemään Animal Crossingista rentouttavan ja mielikuvituksellisen elämyksen!

 

Muita pelejä joita pelaislin tänä vuonna olivat GRIS, jota en vaan kaikesta huolimatta jaksanut koskaan pelata loppuun sekä Life is Strange spinoff peli Before the Storm. Jälkimmäinen juuri ja juuri hävisi listauksessa Tell Me Why -pelille. Myös muutama uusi hahmo julkaistiin Smash Bros Ultimateen, jotka saivat minut taas palaamaan pelin pariin. Etenkin nyt pari viikkoa sitten julkaistu Sephiroth Final Fantasy 7 pelistä oli aivan huippu juttu!  Pokémon Sword ja Shield saivat myös ylihintaiset lisäosansa tänä vuonna ja molempiin petyin lähestulkoon yhtä paljon kuin itse peliinkin. Ensi vuodelle minulla odottaa pelikirjastossa Final Fantasy 7 sekä What Remains of Edith Finch, mutta vielä en ehtinyt kumpaakaan noista aloittamaan. Kunniamaininta myös Among Usille, jota en itse niinkään pelannut, mutta joka sai minut katsomaan lukuisia tubaajia ja heidän hauskoja Among Us videoitaan!

Cyberpunk 2077

 

Yksi vuoden odotetuimmista peleistä Cyberpunk 2077 on vihdoin julkaistu. Lukuisat viivästymiset saivat niin fanit kuin jälleenmyyjätkin varpailleen. Eikä ihme, sillä ensimmäisen tiiseri trailerin Cyberpunk 2077 taisi saada jo noin seitsemän vuotta sitten. Itse päätin jo tuolloin, että odotan mieluummin kärsivällisesti julkaisua kuin lähden hypeen mukaan. Kun peli sitten vihdoin ja viimein saatiin ulos, oli yleisön vastaanotto enemmänkin kuin ristiriitainen. Huonosti toteutettu julkaisu ja keskeneräinen tekele ei ollut monekaan mieleen ja ihan syystäkin. Tässä minun mietteitäni Cyberpunk 2077 pelistä.

Cyberpunk 2077 on CD Project Redin luoma action-adventure peli. Studio tunnetaan muun muassa Witcher -pelisarjastaan, mikä oli omiaan luomaan  korkeat ennakko-odotukset tälle cyberpunk-teemaiselle pelille. Peli jäljittelee hieman roolipelejä, mutta on vähän siinä rajoilla laskenko itsekään sitä suoraan roolipeliksi. Pelistä löytyy perinteiset roolipelielementit kuten skill tree, crafting ja valinnat, jotka vaikuttavat juonen kulkuun. Siihenpä ne roolipelielementit tuppaakin jäämään. Kokemusta vastaavanlaisista avoimen maailman peleistä minulla on lähinnä vain Skyrim sekä Fallout 4, minkä vuoksi saatoin antaa tälle pelille anteeksi enemmän kuin se ansaitsisi.

Vaikka yleinen toteutus on mielestäni ihan kelpo, oli pelissä paljon harmia aiheuttavia pettymyksiä. Ensimmäinen harmitus tuli jo hahmon eli V:n luomisessa. Olin päättänyt, että haluaisin tehdä hahmostani katanaa heiluttavan aasialaistaustaisen samurai-soturin. Pettymys oli suuri, kun pelistä puuttui mahdollisuus tehdä hahmosta aasialaisen näköistä. Muutenkin olin todella tottunut jo siihen versioon V:stä, joka on ollut kansikuvapoikana pelille jo vuosia joten tuntui tyhmältä edes tehdä omaa hahmoa. Päätin kuitenkin jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla ja tehdä hahmostani enemmän polynesialaisen, sillä tämä näytti onnistuvan pelin vaihtoehdoilla. Peliä markkinoitiin myös sillä, että voit muuttaa hahmosi sukupuolielimiä ja tehdä jopa trans hahmon. Tämä siis oli omiaan jo hämäämään ainakin minut uskomaan, että hahmon luonti mahdollisuudet ovat rajattomat. Sen sijaan sukupuolielimet ovatkin ainut asia mitä saat kaulasta alaspäin edes muokata. Ei ruumiinrakennetta, karvoitusta, tatuointeja tai muutakaan ihmeellistä. Myöskään hiustyyliä ei voi muuttaa enää hahmoluonnin jälkeen.

Sivuhahmot ja tarina ovat kuitenkin Cyberpunkin parasta antia. Dialogi on hyvää ja mielenkiintoista ja selkeästi keskeisimpien hahmojen taustatarina on mietitty kunnolla läpi. Jokainen hahmo on erilainen ja heidän tehtävänsä mielenkiintoisia. Romanssi vaihtoehdot pelissä ovat hirveän rajalliset sillä jokaiselle seksuaaliselle suuntautumiselle on olemassa vain yksi vaihtoehto eikä näitä voi pelata ristiin. V itsessään on biseksuuali, jolloin hän voi saavuttaa romanssin niin oman kuin eri sukupuolenkin kanssa. Miespuoliselle V:lle on siis tarjolla Kerry sekä Panam ja naispuoliselle Judy sekä River. Pelissä voi myös tehdä transhahmon, mutta sitä ei oteta pelin aikana huomioon mitenkään. Myös yksi sivuhahmoista, Claire on trans, mutta häntä ei voi romantisoida. Itseäni hieman harmitti, sillä peliä markkinoitiin todella LGBTQ -ystävällisenä. Periaatteessa se on sitä, mutta voisi olla kyllä parempikin. Nämä asiat eivät kuitenkaan kovinkaan paljoa haitannut kun uppoutuu tarinaan sisään.

 

Mikäli haluaa odottaa, että suurin osa bugeista on korjattu, kannattaa suosiolla odottaa vaikkapa puoli vuotta ja tarkastella tilannetta sitten. Sinällään jos rauta on kunnossa niin ei PC:llä ne pienet bugit ja vammailut vaikuta pelikokemukseen kovinkaan paljoa. Sen sijaan pleikkarin ja xboxin versiot kannattaa unohtaa saman tien. Yleinen cyberpunk tunnelma on kohdillaan ja tarina imaisee hyvin mukaansa. Musiikit ovat aivan loistavat ja muutenkin Night City tuntuu ihan eläväiseltä paikalta, vaikka onkin täynnä huonolla tekoälyllä varustettuja npc-hahmoja. Joka tapauksessa yksi tämän vuoden pelihelmistä, vaikkei nyt ihan Last of Usin tasolla olla. Tykkäsin, vaikka teksti vaikuttaakin kovin negatiiviselta! :)

Suosikkimusiikki 2020

 

Tajusin, etten ole edes ajatellut blogin olemassaoloa ties kuinka pitkään aikaan. Syy ei ole siinä ettenkö haluaisi kirjoittaa. Enemmänkin ehkä siinä, etten jotenkaan koskaan löydä sopivaa aikaa sille. Arki menee todella samalla kaavalla päivästä toiseen ja kaiken vapaa-ajan käytänkin pelaillen, piirtäen tai suoratoistopalveluita katsellen. Loppuvuoteen kuitenkin tulee aina kirjoitusaiheiksi nämä omat suosikki postaukseni eli erilaiset vuosilistat. Mielenkiinnolla odotan miltä Nörttileffat 2020 näyttää... Mutta ennen noita muita isoja listauksia, ajattelin esitellä uuden listavaltauksen eli Suosikkimusiikki! Tänä vuonna on tullut kunneltua enemmän musiikkia kuin koskaan ennen. Kotona työskennellessä on niin helppoa vain laittaa kuulokkeet korville ja antaa Spotifyn viedä! Tässä tuleekin siis ihan virallinen listaus kuluttamastani musiikista Spotifyn tietojen mukaan.

Suosikkibiisit:

5. Taking You There - Broods
4. Sister of Pearl - Baio
3. Lisztomania - Phoenix
2. Mountains - Message to Bears
1. Are You Bored Yet? (ft. Clairo) - Wallows

Hauska huomata, kuinka kaikki listalle päässeet kipaleet ovat todella hyvä kuvaus minun corona-aikaisesta musiikkimausta. Alkuvuodesta kuuntelin vielä todella paljon suomalaista pop ja rock musiikkia, mikä näkyykin suosikki genrejeni ykkösenä. Näitä yllä mainittuja biisejä on tullut luukutettua melkein kyllästymiseen saakka ja silti ne jaksavat edelleen piristää kun tulevat vastaan random soitossa. 

Suosikki artistit:

5. Antti Tuisku
4. Maija Vilkkumaa
3. Gustavo Santaolalla
2. Vesala
1. Wallows

Tässä sen näkee, että vaikka biiseissä ei ollut yhtään suomalaista, on kuitenkin kuunnelluimmat artistini hyvinkin suomalaisia. Luulen, että yksittäiset biisit eivät nouse niin hyvin näiltä artisteilta tuonne listalle sillä kuuntelut jakaantuvat niin monen eri biisin kesken.

 

Wallows on tämän vuoden uusi löydökseni. Wallows on vuonna 2017 perustettu alternative rock -bändi. Se koostuu kolmesta jäsenestä Dylan Minnette, Braeden Lemasters sekä Cole Preston. Bändillä ei ole vielä ihan tolkuttoman paljon biisejä, levyjä tai tunnettavuuttakaan, mutta jokin heidän musiikissaan vain iskee tosi lujaa ja sopii juuri tähän hetkeen elämässäni. Muita suosikkibiisejäni heiltä ovat Virtual Aerobics, Uncomfortable ja 1980s Horror Film. Wallows saa minut hyvälle tuulelle ja odotan innolla mitä tyypit tekee seuraavaksi!

Muita uusia suosikkeja olivat Crooked Still ja Ellinoora, joiden parissa myös tuli vietettyä lukuisia tunteja vuoden aikana. Spotify myös tiesi tilastoida, että yhteensä kuuntelin musiikkia 33 626 minuuttia vuoden aikana! Tähän kun lisätään vielä se mitä on tullut kuunneltua youtubesta niin luku on varmasti aika huikea. Etäily tosiaan aiheutti sen, että kun työkavereita ei ole samassa huoneessa, on pakko täyttää se hiljaisuus jollain.

Dead by Daylight

Aina välillä tulee se hetki kun tuntuu, ettei ole oikein mitään miellyttävää pelattavaa. Overawatchia jaksaa enää vain pienissä annoksissa ja jonkin uuden seikkailupelin aloittaminen tuntuu aina niin kovin haastavalta. Seurailen tasaisesti Steam-toivelistaani, josko joku peli sieltä olisi jossain super-alennuksessa. Hyvästä pelistä mielellään maksaa täyden hinnan, mutta jos ei ole ollenkaan varma onko peli alkuunkaan sellainen itselleen mielekäs, ei hirveästi tee mieli laittaa rahaa sikaan säkissä. Reilu kuukausi sitten toivelistallani ollut Dead by Daylight oli alennuksessa sekä ilmaiseksi kokeiltavana yhden viikonlopun ajan. Päätin siis kerrankin kokeilla ne ilmaiset päivät ja sitten vasta tehdä ostopäätöksen. Jälkikäteen ajateltuna, kyllä kannatti.

Dead by Daylight on Behaviour Digital Inc. kehittämä asymmetrinen selviytymispeli, jossa neljä pelaajaa koittaa selviytyä parhaansa mukaan yhtä tappajaa vastaan. Kentällä on yhteensä viisi pelaajaa, sillä yksi pelaa tappajaa, joka yrittää lahdata neljä muuta. Peli on julkaistu jo vuonna 2016, mutta siihen tulee edelleen sisältöä ihan kiitettävän nopealla tahdilla. Tunnelmaltaan peli on ensialkuun hyvin jännittävä ja usein tuleekin ihan pelästyneeksi kun tappaja yllättää sinut nurkan takaa. Sen lisäksi, että mukana on pelin omia tappajia ja hahmoja on se onnistunut saamaan oikeudet sisällyttää myös muutamia lisenssi-hahmoja kuten Ghostface, Leatherface, Freddy Krueger ja jopa Stranger Thingsin Demogorgon. Jokaisella tappajalla kuin selviytyjällä on omat uniikit kyvyt, joita voi sitten opettaa myös muille hahmoille ja rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden ja pelityylin.

Itse pidän enemmän selviytymis pelitavasta, enkä ole niin hirveän hyvä pelaamaan tappajaa. Suosikkini on tällä hetkellä kuitenkin pelin originaali killeri Wraith, joka voi muuttua näkymättömäksi ja yllättää seliytyjät kun he vähiten sitä odottavat. Olen myös ostanut pari ladattavaa tappajaa kuten Legionin ja Ghostfacen, joita mielelläni opettelen aina silloin tällöin käyttämään. Toistaiseksi olen todella huono tappajana ja keskitynkin pelaamaan vain selviytyjiä. Selviytyjänä pelaan Jake Park nimisellä hahmolle, jonka perus pelityyli on hyvin stealth ja objective painotteinen. Loppujen lopuksi ei ole niin väliä millä selviytyjällä pelaa, sillä kaikki voivat helposti oppia ja käyttää hyödykseen kaikkien selviytyjien kykyjä.

Kuten monet muutkin online-pelit on Dead by Daylight myös hyvin toksinen ympäristö pelata välillä. Kaikki on aina tiimikavereiden vika tai sitten tappajalla oli liian epäreilut kyvyt käytössä. Myös ilkeä puhuminen pelin jälkeisessä chat-ruudussa on välillä aivan iljettävää ja tappajille teepussitellaan aina kuin mahdollista. Itse olen kaikkea tälläistä käytöstä vastaan ja koitan parhaani mukaan tuoda hyvää mieltä kaikille peliin. Ei tämä kuitenkaan loppujen lopuksi niin vakavaa ole, mutta pakko myöntää että joskus ilkeät kommentit kyllä tuntuvat pahalta. Siltikin voin vahvasti suositella ainakin kokeilemaan peliä, jos ei ihan pienestä säikähdä. Etenkin alkuun tuntui, että aina pelästyi ihan hirveästi kun tappaja oli lähistöllä. Myös yöuniin peli tuppasi tulevan alkuun todella paljon, muttei niinkään painajaisina vaan generaattorien korjaamisena.

Tulevaisuus

 

Viime aikoina on tullut mietittyä kovasti tulevaisuutta. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin kovin epävarmalta ja lopulliselta, vaikka toisaalta sitä koittaa olla kovinkin toiveikas. Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi ennen kuin ehtii oikeastaan edes tajuta mikä viikonpäivä on menossa. Jokainen päivä muistuttaa toisiaan eikä selkeää loppua näy. Olen myös alkanut miettiä paljon vanhenemista ja kaikkea sitä mitä pitäisi elämässä saavuttaa tai suorittaa ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä. Jotenkin tässä arjen keskellä vain tajuaa sen, että onko tämä nyt sitä elämää mihin tähtäsi? Vai onko se vielä odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa?

Keskitän tällä hetkellä energiaani hieman siihen, että petaan itselleni jonkinlaista pesämunaa tulevaan. Ei niinkään rahallisesti, mutta sellaisena tietynlaisena itsevarmuutena ja oppimisena. Haaveilen siitä, kuinka jätän joskus päivätyön taakseni ja keskityn tekemään vain niitä asioita, joita rakastan. Piirtämistä, kirjoittamista, matkustamista, harrastamista ja ystäviä. Haluaisin edelleen tehdä piirtämisestä sen ammatin, mutta pelkään kai epäonnistumista niin paljon, ettei se oikein tunnu realistiselta tällä hetkellä. Paljon varmempaa on tehdä kunnollisia graafikon töitä tällä hetkellä. Mutta entä jos se olisikin vain riski joka kannattaisi ottaa? Mistä muka voin tietää etteikö sekin homma vain toimisi ja pystyisin oikeasti tienata sillä sen verran, että tulen toimeen? Riskien ottaminen ei ole sitä ominta vahvuuttani, joten pelkäänkin että hakkaan päätäni seinään tämän asian kanssa niin kauan, että se on myöhäistä.

Kuulumisia kesältä 2020

Pakko heti jo alkuun paljastaa, että viimeisin puoli vuotta on ollut yksi elämäni rankimmista ajoista. Etenkin henkisesti kaikki tämä mitä maailmalla tapahtuu sekä eristäytyminen omaan kotiin on ottanut todella koville. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt näin usein tai kokenut ihan oikeaa ahdistuneisuutta. Koitan tässä nyt parhaani mukaan avata niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet mielenterveyteeni tänä aikana. Minulla ei siis ole koskaan ollut oikeastaan minkäänlaista ongelmaa oman mielenterveyden kannalta, joten kaikki tämä on tuntunut välillä jopa pelottavan hankalalta.

Monen kanssa olenkin aiheesta jo jutellut ja toisaalta osittain kirjoitellut tännekin tuntemuksiani. Usein ensimmäinen kysymys kaikilla on se, että kuinka parisuhde sujuu kun ollaan näin lähekkäin koko ajan? No meillä menee ihan loistavasti tilanteeseen nähden. Ei mitään suurempia riitoja ja muutenkin osataan aika hyvin antaa toiselle omaa aikaa aina kun sitä tarvitsee. Yhdessä tehdään sitten niitä asioita, joista molemmat pitävät. Katsotaan tv-sarjoja, ulkoillaan tai pelaillaan pelejä. Koitan parhaani mukaan myös olla purkamatta pahaa oloani puolisoon, mutta joskus se on hankalaa.

Suurin syy miksi olen niin kovin ahdistunut on se vapaa- ja työajan sulautuminen tavallaan yhdeksi ja samaksi hetkeksi. Helposti harhailee ajatus työjuttuihin vapaa-ajallakin kun työskentelee kotona ja toisaalta päinvastoin. Välillä on hirveän hankala keskittyä työntekoon kun astianpesukone pitäisi laittaa päälle tai pyykit laittaa kuivumaan. Toki olen säästänyt huimasti aikaa kun ei tarvitse matkustaa työn ja kodin välillä, mutta kaipaan silti ihan tolkuttomasti sitä julkisissa istumista. Myös toimistolle on ikävä oman työpisteen ääreen ja työkavereiden seuraan. Minulle on aina ollut tärkeää se, että työ ja koti ovat mahdollisimman irrallaan toisistaan ja tällä hetkellä se ei oikein ole mahdollista.

Kesäloma meni todella nopeasti ohi kun pidin vain kahden viikon verran putkeen lomaa. Ei siinä oikein ehtinyt kunnolla rentoutua kun ei oikein voinut matkustellakaan minnekään. Käytiin kuitenkin kaverin luona Lahdessa viettämässä yksi viikonloppu, mikä teki oikein hyvää. Kaiken lopun vapaa-aikani käytinkin lomalla instagramissa ja piirtäen uusia kuvia taidetililleni. Ajatuksena kuulostaa jopa rentouttavalta, mutta olen onnistunut kehittämään koko instasta kunnollisen stressipesäkkeen. Pääsin seuraajatavoitteeseeni kesäkuussa, mutta eihän tätä nyt siihen voinut jättää. Olen oikein ahmimalla ahnehtinut seuraajia ja postaillut kuvia jotka eivät enää ole sitä laatua jota haluaisin niiden olevan. Pahinta on se, että olen tällä hetkellä tilanteessa, jossa seuraajamääräni ei kasva vaikka tekisin mitä. Ranne kipeänä, pää tyhjänä ja itkua tiristäen olen pakottanut itseni luomaan jatkuvasti uutta.

Työstressin lisäksi olen siis ollut ihan rikki myös vapaa-ajallani. Olen palanut totaalisen loppuun useammin kuin kerran tässä viimeisen kuukauden aikana, eikä sitä ole oikein auttanut se, ettei kukaan ota someahdistustani tosissaan. Pahimmillaan stressaan vuorokauden ympäri asiaa niin, ettei edes uni tule kunnolla. Puhelimeen on pakko tarttua aina kun sattuu yöllä heräämään, joskus siis muutamiakin kertoja. Väsymys sitten vain lisää stressiä ja ahdistusta joka puolestaan edesauttaa sitä, että olen ylitunteellinen koko ajan. Ihan pienikin surullinen tai kaunis asia saattaa saada minut liikuttumaan ja usein ihan itkemään. Itken enimmäkseen suihkussa niin ei puolison tarvitse jatkuvasti ihmetellä.

Kaikkea tätä pahentaa se, että olen koko päivän kiinni ainakin yhdessä ruudussa. Joko koneella, puhelimella, televisiolla tai nintendolla. Ihan aamusta iltaan joku ruutu pitää huolen siitä, että et missään tapauksessa voi nauttia muusta. Meinasin pakottaa itseni keksimään tänne loppuun jotain positiivistakin tästä ajasta, mutta tällä kirjoitushetkellä en oikein keksinyt mitään. Kyllä niitäkin varmasti on ollut, muttei niitä kai osaa arvostaa kaiken tämän paineen alla. Kaipaan niin kovasti sitä normaalia elämää. Kun aika oli rajallista ja osasi nauttia vapaa-ajasta. Osasi motivoitua töihin tai liikkumiseen. Kaipaan ystäviä, sukulaisia ja ihan sitä tavallista sosiaalista kontaktia muiden kanssa. Tämä oli lähinnä tällaista tajunnan virtaa, jota en nyt oikein jaksaisi oikoluetuttaa puolisolla. Kirjoitusvirheiltä ei siis voida välttyä, mutta menköön nyt tällä kertaa näin.

Suosikkisarjan määrittäminen

Kuten olette varmaan huomanneetkin, minulla on melkoisen suuri fetissi listojen tekemiseen. Kaikki asiat pitää pystyä laittamaan järjestykseen ja arvottamaan arvoasteikolle. Oli kyseessä sitten pelit, elokuvat, pojat tai ruokakaupat, kaikella on oltava paikka jollain listalla. Siksi minua onkin usein sapettanut, ettei televisiosarjoja oikein pysty vertailla keskenään. Genrejen ja laadun välillä on niin paljon heittelyä eikä kumpikaan noista kerro edes mitään siitä, kuinka hyvin sarjan parissa voi viihtyä. Elokuvien osalta olen päättänyt, etten edes yritä laittaa niitä järjestykseen. Sen sijaan minulla onkin vain sellainen kokoelma jossa kaikki niin sanotusti parhaat elokuvat ovat samalla viivalla. Peleissä puolestaan minulla on top 10 lista, josta siirtelen ja tiputtelen pois aina uusien suosikkien vallatessa tilaa. Mutta sarjoille en ole keksinyt vielä mitään absoluuttista totuutta järjestyksestä tai edes sen suunnasta, ennen kuin nyt! Tulee taas teoreettista hömppää, jossa ehkä on jotain perää tai sitten ei. Voit itse kokeilla saatko määritettyä omat lempparisi kasaan tällä tavalla!

Ensinnäkin viihtyvyys sarjan parissa on todella tärkeää. Ei kukaan jaksa katsoa kausi tolkulla mitään sellaista, joka ei nappaa yhtään. Viihtyvyyteen vaikuttaa monet asiat kuten musiikki, näyttelijät, erikoistehosteet, käsikirjoitus, yleinen tunnelma jne. Ennen olen yrittänyt koota ajatuksiani kaikkien noiden avulla, mutta nyt keksin jakaa määritelmäni selkeämpiin kokonaisuuksiin. Löysin kolme osa-aluetta, joilla määrittelen hyvän sarjan tunnusmerkit: Juoni, Hahmot ja Tunnelma. Lisäksi mukaan voi ottaa sellaisen X-factor elementin, jossa yhdistyy sitten kaikki tuo muu sekä se miten paljon tunteita ja keskustelua sarja on herättänyt. Seuraavaksi käyn esimerkkien avulla läpi kaikki osa-alueet ja paljastan omat kaikkien aikojen suosikkisarjani!

Juoni

Käsikirjoitus on todella tärkeä osa laadukasta sarjaa. Hyvä sarja jaksaa olla kiinnostava alusta loppuun, se osaa yllättää aina uudellen ja uudelleen ja tuntuu tuoreelta vielä useammankin kauden jälkeen. Joskus laatusarjassakin pallo voi olla vähän hukassa, mutta sekin on taitoa jos saadaan homma kuitenkin kasattua kokonaisuudeksi. Ongelmia tulee useimmiten sarjoille, jotka jatkuvat ja jatkuvat rahankiilto silmissä. Siksi ei olekaan yllättävää, että juonellisesti hyvät sarjat ovat osanneet loppua ajoissa. Hyvänä esimerkkinä juonisarjasta käytän tässä kohtaa Netflixin sarjaa nimeltä Dark. Vaikka asetelma on hankala ja vaatii aivotyötä niin silti tekijät onnistuivat pitämään kaikki langat kasassa kaikkien kolmen kauden ajan! Dark on yksi nokkelimmista ja kiehtovimmista kässäreistä, joita telkkarissa on nähty. Jokaisen jakson jälkeen täytyy pysähtyä ajattelemaan, että mitenkäs juuri nähdyt asiat nyt oikeasti menivätkään. Kirjoittajat myös ottavat tämän hyvin huomioon ja kertaavat asioita sopivalla tahdilla sarjan aikana, jottei katsoja putoa totaalisesti kärryiltä.

Hahmot

Olen huomannut, että annan aivan liikaakin painoarvoa hyville hahmoille. Juonellisestikin huonot sarjat voivat olla todella rakkaita minulle, jos hahmot vain ovat samaistuttavia ja rakastettavia. Hahmokeskeiset sarjat saavat minut imeytymään todella helposti sarjan maailmaan ja yleensä aiheuttavat ties millaisia tunnekuohuja. Game of Thrones, Office ja Umbrella Academy - kaikissa on aivan loistavia hahmoja, mutta tämän esimerkin joudun kuitenkin antamaan 13 Reasons Why -sarjalle, jossa on mielestäni ehkäpä maailman rakastettavimmat hahmot. Olen itkenyt varmaan sarjan jokaisen hahmon takia jossain kohtaa, joko surusta, onnesta tai ihan vain jostain muusta syystä. Nytkin jo pelkkä ajatteleminen aiheuttaa tunnekuohuja. Näihin hahmoihin vain rakastui jotenkin niin pahasti, että ihan sattuu. Totta kai tähän Hahmot-osioon kuuluu myös se, että on onnistuttu roolittamaan oikeat näyttelijät hahmoille. Kun kokonaisuus toimii myös näyttelijöiden puolesta, tuntuu kuin koko tuotantotiimi olisi yhtä isoa perhettä.

Tunnelma

Tämä osa-alue on joko helpoin tai vaativin osa saada kuntoon. Yleensä jokaisella sarjalla on tunnelma kohdillaan ensimmäisellä kaudella. Tai ehkä se on vain sitä, että me katsojat kuvittelemme että tunnelman kuuluu olla tässä sarjassa tälläinen? Tunnelmaan vaikuttaa moni asia. Musiikki, intro, hahmoesittelyt, tempo, värimaailma... Monien asioiden summa siis tämäkin. Hyvä tunnelma on sellainen, että jo muutaman minuutin katselulla tiedät mitä olet katsomassa. Arvostan paljon sitä, jos sarjan tunnelma saadaan pysymään aina samana - oli kohtauksissa sitten surullinen tai onnellinen hetki. Esimerkkeinä Handmaid's Tale sekä Big Little Lies, jossa tunnelma on todella hyvä ja yhtenäinen koko sarjan ajan. Suosikkitunnelmani on kuitenkin HBO:n minisarjassa Chernobyl, joka on alusta loppuun juuri sen näköinen ja oloinen kuin aiheeseen sopiikin. Värimaailma, lavasteet, musiikki... kaikki on kohdallaan ja tunnelma on aidosti painostava ja ahdistava. Yleensä minisarjat onnistuvatkin parhaiten tässä kategoriassa.

X-factor sen sijaan on hankalampi avata sanoiksi. Se on enemmänkin sitä henkilökohtaista kokemusta kun olet niin sisällä sarjassa, että itket silmät päästäsi tai naurat niin paljon että sattuu. Se on sitä kun se vaikuttaa poliittiseen mielipiteeseesi sekä aiheuttaa keskustelua. Sitä kun et voi lopettaa sarjasta puhumista tai sen tunnarin kuuntelua. Se on sitä kun vielä toinenkaan katselukerta ei tuo sitä helpotusta ja tyydytystä, että pääsisit siitä kunnolla irti. Kaikilta listalleni pääsevistä sarjoista löytyy tämä elementti. Salainen ainesosa, joka teki kokemuksesta niin henkilökohtaisen juuri sinulle. Huomiona myös, että vaikka Game of Thrones täyttää kaikki muut osa-alueet, puuttuu siitä tämä X-factor tekijä. Tämän vuoksi sarja ei valitettavasti pääse top listalleni.

Ehkä joku oletti, että tämän avulla pystyn tekemään ihan oikean top 10 listauksen suosikeistani, mutta totuus on se, että on aivan mahdoton arvottaa sarjoja selkäksi listaksi juuri noiden genrejen suuren vaihtelun vuoksi. Miten animaatiota voisi verrata draamaan tai viiden kauden seikkailua minisarjaan? Siksi tyydynkin siihen, että kaikki yllä mainitut sarjat ovat sellainen sievä sikermä, jossa jokainen on ykkösenä omalla tavallaan tai omassa genressään. Sen kuitenkin lupasin, että näiden avulla pystyn määritellä sen omasta mielestäni kaikkien aikojen parhaimman sarjan. Mikä sitten voi olla sellainen sarja, josta löytyy kaikki nuo neljä yllämainittua asiaa?  Itseasiassa sarjoja on kaksi ja ovatkin samasta universumista.

Breaking Bad ja Better Call Saul ovat molemmat ehdottomia suosikkejani. En osaa arvottaa toista korkeammalle kun molemmat vain ovat niin laatuviihdettä. Better Call Saul saa vielä viimeisen kauden ensi vuoden puolella, joten tällä on vielä jonkin verran potentiaalia päästä jopa ihan sinne huipulle. Kummassakaan sarjassa ei ole oikeastaan yhtään hahmoa jota vihaisi. Sen sijaan kaikki sivuhahmotkin ovat niin kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja, että ei voi kuin ihmetellä. Juonellisesti molemmat onnistuvat myös loistavasti pitämään katsojan varpaillaan jaksosta toiseen! Kässäri ei tunnu missään kohtaa överiltä, eikä se jää laahaamaan jakso tolkulla, vaan etenee suoraviivaisesti kohti määränpäätään. Tunnelma sarjoissa on kohdillaan alusta loppuun ja ihan jo nopealla vilkaisulla tunnistaa katsovansa tätä draamasarjaa. Aivan loistavaa viihdettä, joka vain imaisee mukaansa! Kommentteja, kritiikkiä? Teoreettinen juttuhan tämä on ja toimii ainakin minulle, mutta olisi mukava kuulla onko tämä toimiva ajatusmalli myös sinulle!

Instagram-haaste selätetty!

Jotenkin hassua, että vasta muutama viikko sitten kerroin kuinka haaste on puolessa välissä ja nyt minulla on jo yli 1100 seuraajaa! Tuhat oli tavoite ja nyt vauhti tuntuu olevan noin 30 seuraajaa päivässä. Mistä tämä sitten johtuu? Miten onnistuin selättämään pelottavan ja taitelijoita syrjivän Instagramin algoritmin ja saavuttamaan tavoitteeni vain puolessa vuodessa? Osittain tulee kertausta edellisistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä näistä ihan oikeat ohjeet.

Löysin oman niche pickin

Tosiaan minulla kävi hyvä tuuri ja löysin sen oman jutun, jolle ei löydy kilpailua ja jolle on kysyntää. Koska taiteeni on siis fanitaidetta lähestulkoon kokonaan niin yleisön löytäminen ei periaatteessa ole kovin hankalaa. Aloitin kesäkuuni sillä, että aloin tehdä fanitaidetta 13 Reasons Why -sarjan uudesta kaudesta. Tiesin etukäteen, että faneissani on paljon Netflixin teinisarjojen ystäviä, joten päätin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Fanieni seassa on myös huikean paljon lgbtq-ihmisiä, jotka tykkäävät kovasti kun postaan erilaisia lgbtq-aiheisia kuvia. 13 Reasons Why esittelikin meille melkoisen määrän erilaisia homohahmoja viimeisellä kaudella, joten päätin ottaa härkää sarvista. Jo ensimmäin postaukseni keräsi satoja tykkäyksiä ja poiki kymmeniä seuraajia, jopa sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, mikä villitsi kuvani suosiota entisestään.

Yhtenä suurena suosion nostattajana pidän myös sitä, että jokaiseen kuvaan kirjoitan auki omia ajatuksiani piirtämästäni kuvasta. Syvennän kuvan tunteita tekstin avulla, joka saa ihmiset siis ihan oikeasti liikuttumaan ja jakamaan kuviani eteenpäin. Olen saanut ihan älyttömästi kivaa palautetta faneilta, joita kuvani ja tarinani ovat koskettaneet! Tällöin tunnen tekeväni oikeasti jotain merkityksellistä.

Saan todella paljon kivoja ja koskettavia kommentteja!

Käytän hyödyksi muita käyttäjiä

Edelleen teen paljon sitä, että käyn etsimässä käyttäjiä, jotka saattaisivat olla kinnostuneita sisällöstäni. Tykkäilen ja kommentoin heidän kuviinsa ja useimmiten sieltä tuleekin uusi seuraaja. Tärkeää on myös merkitä julkaisuusi henkilöitä ja nimenomaan sillä "merkitse julkaisuun" toiminnolla. Kun ensimmäisen kerran sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, olin aivan shokissa. Pahinta oli kun yksi näyttelijöistä sattui vielä jopa kommentoimaan teostani. Menin valehtelematta aivan sekaisin ja minun piti hetki koota itseni ja katsoa mitä vastaisin hänelle. Tämä on yksi syy lisää, miksi merkitsen aina näyttelijät sekä viralliset 13 Reasons Why -kanavat kuviini. On vaan jotenkin niin huikean siistiä kun joku ketä ihailet suuresti noteeraa tekemäsi kuvan!

Vaikka näyttelijät eivät reagoisikaan mitenkään, niin näkyvät kuvat tällöin paljon helpommin heidän seuraajiensa syötteessä. Pidän kuitenkin huolen, etten postaa mitään, mikä voisi olla loukkaavaa ketään kohtaan. Mitään riskejä ei kannata ottaa silloin kun tägäät kuviisi muita henkilöitä.

Tyler Barnhardtin kommentti lämmitti kivasti mieltä ja motivoi jatkamaan!

Olen persoona - erotun siis muista

Minulle on aina ollut todella tärkeää kommunikoida fanieni kanssa. Kiittää, herättää keskustelua ja ylistää heidän oivalluksiaan. Tällä hetkellä yksityisviestejä tulvii ovista ja ikkunoista, kommenteista puhumattakaan. Koitan kovasti vastata kaikille jotain, mutta joskus vain jokin kommentti menee ohi. Tärkeää on kuitenkin vähintään tykätä kommenteista. Pidän myös huolen siitä, että kielenkäyttöni soveltuu myös sille 13-vuotiaalle seuraajalle, joita on jonkin verran tullut nyt tämän uuden aluevaltaukseni myötä. (Hyvästi siis nsfw-taide!) Ylipäätään kohteliaisuudella pääsee pitkälle somessa, vaikka usein tuntuukin että kaikkein suosituimmat käyttäjät ovat niitä kunnon rääväsuita.

En halua olla vain kasvoton, kylmä taitelija vaan ylläpitää yhteisöä, jossa jokaisella fanilla on turvallista olla. Rohkaisenkin fanejani kommentoimaan ja kertomaan omia mietteitään jokaisessa kuvassa, jota postaan. Tällöin syntyy dialogia ja vahvempia faneja, jotka myös jäävät innolla seuraamaan, mitä keksin seuraavaksi. Tavallaan siis luon koko ajan omaa brändiä, jolla pidän huolen, että kaikki tililläni tuntuu yhtenäiseltä ja siltä, että oikeasti sama ihminen on jokaisen mietteen ja kuvan takana.

Selvitän mistä kohdeyleisöni pitää

En voi korostaa tätä tarpeeksi: Aivan sama mitä teet, tee taidetta itseäsi varten, älä seuraajiasi. Mutta jos haluat kasvaa somessa, on se melko välttämättömyys ainakin jonkin verran nuoleskella ja kuunnella faniesi toiveita. Toki minun on helppo huudella fanitaitelijana, kun kohdeyleisö tavallaan löytää minut melko helpostikin. Niin sanotulla oikealla taiteella, omilla hahmoilla ja sarjakuvilla tie on varmasti aavistuksen kivisempi ja vaatii enemmän työtä, jotta löytää sen oman fanikunnan. Olen itse selvitellyt fanieni mieltymyksiä insta-tarinoiden kyselyillä melkoisen paljon. Tiedän, mistä hahmoista ja shipeistä fanini pitävät eniten ja millaiset kuvat näistä hahmoista tuovat eniten näkyvyyttä. Eräs faneistani kiteytti jotenkin hyvin, että kuvissani on juuri sopivasti söpöyttä ja seksikyyttä, tyyliä, tarinaa ja tunnetta. Pidän tuosta määritelmästä erittäin paljon ja koen, että se on jopa aika osuva!

Tämän enempää "nsfw" puolelle en enää uskalla insta-taidettani viedä

Olen aktiivinen

Tämä on ehkä edelleen se kaikkein tärkein osa-alue koko instailussa. Jaa, tykkää, kommentoi. Tee haasteita, postaa aktiivisesti, tee tarinoita ja seuraa takaisin. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole aktiivinen, ei kukaan löydä sinua ja tiliäsi. Vanhat postaukset hukkuvat hyvin äkkiä uutisvirtaan. Mieluummin postaat sitten vaikka jotain huonompaa, johon et ole tyytyväinen ollenkaan kuin, että jättäisit postaamisen väliin. Itse olen huomannut, että ne omasta mielestä kaikkein epäonnistuneimmat kerää eniten näkyvyyttä. Minunkin yksi työ, josta en pitänyt juuri yhtään on tuonut minulle jo yli 300 uutta seuraajaa, sen on nähnyt yli 200 000 ihmistä ja siitä on tykätty 24 000 kertaa. Että se siitä motivaatiosta yrittää aina parhaansa!

Nyt kuitenkin voisin pitää ansaitusti pienen tauon somettamisesta ja piirtämisestä. Pitemmän päälle tämä kaikki on todella uuvuttavaa, vaikka sitä onkin oikein kiva tehdä. Kehityn piirtäjänä koko ajan, mikä toisaalta kannustaa enemmän ja enemmän harjoittelemaan. Joskus on kuitenkin ihan hyvä ottaa pieni tauko ja keskittyä johonkin ihan muuhun!

The Last of Us Part II

Yksi vuoden odotetuimmista peleistä the Last of Us 2 on nyt pelattu läpi ja analysoitu puolison kanssa. Pelattiin sarjan ensimmäinen osa läpi reilu vuosi sitten ja jäätiinkin ihan innoissaan odottamaan tätä kakkososaa. Negatiiviset arviot, jotka ilmestyivät heti pelin julkaisun jälkeen saivat kuitenkin varpailleen. Entä jos peli olisikin niin huono kuin kansa väittää? Halusimme silti luoda oman mielipiteen pelistä ennen totaalista toivon heittämistä kaivoon. Seuraava arvostelu tulee sisältämään SPOILEREITA pelin tarinasta ja hahmoista. Jos siis haluat itse pelata pelin, kannattaa lukeminen suosiolla jättää tähän. Muille mukavia lukuhetkiä!

Last of Us kertoo post-apokalyptisesta maailmasta, jossa sieni-infektio on vallannut ihmiskunnan muuttaen yksi kerrallaan tartunnan saaneet zombiemaisiksi mutanteiksi. Jäljelle jääneet ihmiset kamppailevat saavuttaakseen edes jonkinlaisen onnellisuuden tässä väkivaltaisessa ja rappeutuvassa maailmassa. Ensimmäisessä pelissä seurasimme Joelin matkaa Ellien kanssa halki Yhdysvaltojen. Saimme kokea kuinka molemmat hahmot kasvoivat henkisesti ja tutustuivat toisiinsa hyvässä ja pahassa. Tässä toisessa osassa pääsemme tutustumaan heidän arkeensa matkan jälkeen neljä vuotta myöhemmin. Ellie ei enää ole lapsi, vaan nuori nainen joka yrittää parhaansa mukaan asettua aloilleen ja elää tavallista yhteisöelämää Jacksonin -kaupungissa. Menneisyys ja etenkin epäonnistunut kohtaaminen Firefly -järjestön kanssa edellisen pelin lopussa kuitenkin vaivaavat nuorta päähenkilöämme.

Jo ennen pelin julkaisua ilmassa tosiaan leijui paljon huhuja ja spoilereita. Peli myös tuntui saavan kiitosta kriitikoilta, mutta peruskäyttäjien arvostelut olivat enemmän sitä 3/10 luokkaa. Tottakai tämä huoletti ja mieleen hiipi ajatus, että näinkö helposti kriitikot on ostettu Sonyn puolelle? Ei kai nyt kukaan voisi pettyä Last of Us -jatko-osaan näin paljoa..? No näköjään voi, sillä ihmiset ovat olleet ihan hullun vihaisia pelin ratkaisuihin ja hahmoihin. Oli todella iljettävää luettavaa, kuinka Twitterissä monet pelin fanit uhkailevat ääninäyttelijöitä ja käsikirjoittajia sekä heiden perheitään. Todelliset mieslapset ja trollit taas asialla... Pois luettuna nämä selkeät psyykkistä hoitoa vaativat fanit,  mielestäni ihmiset, jotka antavat tälle pelille ylipäätään arvosanaksi alle neljä, eivät ole tarpeeksi kypsiä antamaan arvosteluja. Pelkästään pelin tarina, grafiikat ja tunnelma nostavat arvosanaa korkeammalle. Se onko pelissä sitten hirveästi mitään uutta, onkin eri kysymys, mutta mielestäni tämä oli oikein loistava jatko-osa ja jopa parempikin monilta osin kuin edeltäjänsä!

Kaikki markkinointimateriaali, jota pelistä tuli trailereiden ja tiiserien muodossa kertoivat vahvasti siitä, että peli kertoo oikeastaan pelkästään Elliestä. Joelin rooli noissa jätettiin tarkoituksella epäselväksi, mutta kyllä tarkkaavaisimmat osasivat lukea aika paljonkin rivien välistä. Ei siis tullut ainakaan itselle yllätyksänä, että Joel kuolee jo melko alkuvaiheessa, käynnistäen oikeastaan koko tämän pelin juonen. Suurimpana yllätyksenä tulee kuitenkin se, että pelistä puolet pelataan henkilöllä, joka tappoi Joelin. Abby onkin varmasti yksi ristiriitaisimmista pelihahmoista miesmuistiin. Monille on tuottanut hirveää tuskaa pelata Joelin murhaajalla, eikä minkäänlaista ymmärrystä hahmolle ole juurikaan sadellut. Itse pidin Abbystä todella paljon, ajoittain jopa enemmän kuin Elliestä. Yksi pelin vahvuuksista onkin se, ettei yksikään hahmo ole mikään mustavalkoinen hyvis tai pahis. Rakastan Ellietä, rakastin Joelia. Rakastan Abbyä, Dinaa ja Leviä. Jokaisen seikkailuja ja taustarinoita voisi tutkia ihan loputtomiin ja silti aina huomata jotain uutta. Niin hyvin hahmot on käsikirjoitettu!

Grafiikoissaan Last of Us 2 on aivan huippuluokkaa. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita, vaikka ympäristö onkin pelkkiä raunioita. Last of Usin hienous onkin löytää se kauneus ja herkkyys maailmanlopusta. Kauniiden sinemaattisten kohtausten, hahmokemioiden sekä käsikirjoituksen lisäksi yksi suosikki asioistani tässä kakkosessa oli  ne musisointihetket Ellien kanssa. Joel lupasi opettaa Ellien soittamaan kitaraa ja lupaus tuli pidettyä. Kuinka hyvin Ellie sitä soittakaan nyt! Ashley Johnson, joka on Ellien ääninäyttelijä laulaa myös itse biisit, mikä tekee musiikista Ellielle niin paljon henkilökohtaisemman kokemuksen. Muutenkin Last of Usin soundtrack on aivan loistava ja ihan törkeän koskettava. Sävellyksestä vastaa oscar-voittaja Gustavo Santaolalla (Brokeback Mountain, Babel).

Last of Us 2 saa varmasti myös DLC -lisäosan jossain vaiheessa kuten edeltäjänsäkin. Se mistä lisäosa kertoo, on toki vielä arvoitus, mutta itse veikkaan että se liittyy todennäköisesti Yaran ja Levin tarinaan. Ehkä sen mukana saamme myös keräilyversiona Ellien levyn, LP:n tai kasetin! Kuitenkin malttamattomana odotan, että Last of Us jatkuu ihan missä tahansa muodossa. Ensi vuodelle on ilmeisesti myös tulossa ihan Last of Us -sarja HBO:lle, mutta toki koronaviruksen vuoksi voi olla, että tämän tuotanto on viivästynyt jonkin verran. Loistava pelisarja, loistava jatko-osa!

Viimeaikaisia piirusteluja

Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa oikein kirjoitella mitään kun käytän kirjaimellisesti kaiken vapaa-aikani piirtämiseen! Jonkin verran toki pitää pelata vielä Animal Crossingia sekä Last of Usia tähän päälle, mutta koitan kovasti pitää kiinni siitä, että piirrän joka päivä. Tällä viikolla alkavat myös luokkakavereiden kesken järjestämämme "Vain graafikko elämää" -sessiot, joissa käydään vuoron perään toistemme tyyliä, teoksia ja vinkkejä läpi. Jokainen siis vuorollaan piirtää jonkin kuvan ja muut sitten koittavat jäljentää sen tunnelmaa, värejä, viivoja, hahmoja tai muuta omalla tyylillään. Tällä viikolla on minun päiväni ja vähän jo jännittää! Ehkä kerron sitten tarkemmin miten tämä lähtee käyntiin, jos se on mielekästä. Tässä kuitenkin ihan vain muutama viimeaikainen piirrokseni!

Onpas sinistä! Kuten näkyy niin 13 Reasons Why, Game of Thrones ja Mermay ovat olleet viimeaikoina aika kovaa huutoa. Kokeilen tällä hetkellä paljon eri valaistusten tekemistä, joka vaikuttaa siis värivalintoihin todella paljon. Ihan hauska välillä vähän kokeilla ja leikkiä, oppia siinä samalla jotain uuttakin. Palaillaan sitten kun mulla on taas jotain kirjoiteltavaa! :)

13 Reasons Why - mitä sarja merkitsi minulle?

Olen niitä tyyppejä, jotka voivat päästä niin sisälle hahmoihin, että ihan sattuu. Avauduin tästä samasta aiheesta jo viime vuoden lopulla kun olin pelannut Life is Strange 2 -pelin. Tuolloin auttoi ihan huikean paljon, että sain kirjoittaa tunteeni auki. Samankaltaisia tunteita on nyt aiheuttanut 13 Reasons Why -sarjan päätöskausi. On hankala oikein puhua kenenkään kanssa tästä kun lähipiirissä ei oikein muita faneja ole. Kukaan ei tällöin oikein pysty kuunnella tai ymmärtää sitä tuskaa ja niitä tunteita joita sydämessäsi on. Ainakaan sillä mielenkiinnolla, mitä haluaisin vastaanottajalla olevan.

 

13 Reasons Why on Netflixin teinidraama-sarja, joka perustuu saman nimiseen kirjaan. Ensimmäinen kausi sarjasta nähtiin vuonna 2017 ja jo ilmestyessään se aiheutti paljon kohua. Sarjan väitettiin ihannoivan masennusta ja itsemurhaa ja esitettiinpä siinä todella graafinen itsemurha-kohtauskin. Sarjaa ei siis todellakaan voi suositella herkemmille. Itseäni lähinnä huvitti se ihmisten kaksonaismoralismi siitä, mitä televisiossa saa oikeasti näyttää. No, saivatpahan kukkahattutädit tahtonsa läpi ja kohua aiheuttanut kohtaus on myöhemmin poistettu sarjasta. Kohtauksen nähneenä voin kertoa, että se oli juuri niin hurjan näköinen tilanne kuin itsemurhan oleettaakin olevan. Raaka, surullinen ja lopullinen. Annoin tuolloin sarjalle täyden kympin arvosanaksi. Se onnistui koskettamaan jollain todella kierolla tavalla sisimmässäni johonkin sellaiseen minkä olemassaolosta en edes tiennyt. Sarjan hahmot olivat todella rakastettavia, juoni hyvä ja koskettava. Kaikin puolin tunnelma oli kohdallaan ja onhan tämä selkeästi genrensä parhaiten toteutettu tuotos. (Itse siis teinidraamojen suurkuluttaja.)

Hannah Bakerin epätoivoinen teko käynnistää koko sarjan

Toinen ja kolmas tuotantokausi sen sijaan hieman pilasivat kokemusta. Sarja ei todellakaan jäänyt kaipaamaan jatkoa, vaan toimi todella loistavasti juuri tälläisenä yhden kauden tarinana. Jatkokaudet tuntuivat enemmän siltä, että ne oli tehty nimeonmaan paikkaamaan ensimmäisen kauden aiheuttamia kohuja. Molemmilla kausilla piti olla myös pari shokeeraavaa -kohtausta, jotka aiheuttivat jo itsessään taas lisäkohuja. Kuitenkin jaksoin kiltisti katsoa nämäkin kaudet ja jotenkin rakastuin entistä enemmän hahmoihin ja heidän taustoihinsa. Näimme paljon uusia puolia tutuista hahmoista ja saimme muistutuksen siitä, että ei oikeassa elämässä ole hyviksiä ja pahiksia. Maailma ei vain ole niin mustavalkoinen.

Montyn koskettavat jäähyväiset on yksi sarjan pahimmista itkun aiheuttajista

 

Sitten tuli se neljäs kausi. Odotin sitä yllättävänkin paljon, ehkäpä juuri sen takia, että kaipasin elämääni jotain tuttua ja uutta tänä masentavana korona-aikana. Katsoin kaikki jaksot putkeen perjantain ja lauantain aikana. Jopa niin, että innosta huonosti nukutun yön jälkeen, minun oli aivan pakko herätä seitsemältä lauantai aamuna sitä katsomaan. Halusin nähdä miten näille niin rakkaille hahmoille käy. Kuka selviää voittajana ja kenelle häkki heilahtaa? Etenkin Timothy Granaderosin näyttelemän Montyn sekä tämän salaisen poikaystävänsä Winstonin (Deaken Bluman) tarina kiinosti todella paljon!

Pitkin kautta tuli hetkiä, joissa itkin. Itkin niin paljon että sattui ja niiden hetkien ajatteleminen sattuu edelleen. Muutamaa klippiä en pysty edes katsomaan uudestaan ilman, että aloitan kunnon ugly-cry -hetken. On käsittämätöntä miten voi olla niin sisällä jossain hahmoissa, että heidän kipunsa tuntuu omaltasi. (Nyt tulee vähän mun psyko-juttuja, joita ei kannata ottaa liian tosissaan, mutta...) Jotenkin imeydyn usein fiktiivisiin maailmoihin niin hyvin, että normi-elämä kadottaa merkityksensä. Haluan kuulua siihen fiktiiviseen maailmaan, olla ja kokea sen niiden hahmojen kanssa... Näen peilistä katsoessani itsessäni hahmojen piirteitä, poimin heiltä maneereja sekä toistelen vuorosanoja. Samalla kanavoiden niitä tunteita, joita hahmot kävivät läpi. Jokohan tästä pitäisi käydä puhumassa jollekin?

 

Joka tapauksessa 13 Reasons Why ansaitsee paikkansa sieltä omien suosikkisarjojen joukosta. Se ei ole ehkä se paras, eikä se sovi kaikille, mutta minulle tämä sarja on jotain todella henkilökohtaista. En oikein uskalla suositella sarjaa kenellekään juuri noiden rankkojen teemojen takia. Kuolema on niin lähellä jokaisella kaudella ja koskettaa niin surullisella tavalla. Sarjan jokainen näyttelijä tekee aivan loistavaa työtä tuodessaan nämä hahmot eloon. Harmi sinällään, että tämä sarja on aina jäänyt pois Emmyistä. Golden Globeissakin vain ensimmäiseltä kaudelta Katherine Langford (Hannah) on ollut ehdolla. Tältä kaudelta haluaisin ehdottomasti nähdä Dylan Minnetten (Clay) saavan vihdoin tunnustusta huikeasta roolistaan! Jään nyt tähän vielä hetkeksi natustelemaan näitä hetkiä näiden hahmojen kanssa. Teen vähän fanarttia ja kirjoitan pari fanfiktiota kuin teinitytöt konsanaan! Saatan myös vielä kirjoitella tänne lisää aiheesta, joten koittakaa kestää tai skipatkaa. Päästän irti sitten kun on sen aika, mutten ihan vielä. Kiitos 13 Reasons Why (älkää tehkö spin-offia)!

Tyler kertoo Claylle tragediasta, jonka hän kohtasi toisella kaudella

Instagram tavoite puolessa välissä!

Käytän yhtenä mittarina menestykseen tuota julkaisut/seuraajat vertailua. Sen mukaan olisin saanut 5,6 seuraajaa per postaus! Vaikkei se ihan suoraan niin menekään.

Alkuvuodesta kerroin tavoitteestani saada uudelle Instagram-taidetililleni tuhat seuraajaa kasaan vuodessa. Välitavoitteeksi asetin, että heinäkuun aikana minun tulisi saavuttaa puoliväli eli 500 seuraajaa. Nyt voin ilokseni kertoa, että pääsin tuohon tavoitteeseen jo toukokuun lopussa! Ensin jopa mahdottomalta tuntunut tavoite tulikin kasaan yllättävän helposti, ainakin kun tietää mitä tekee. Päivittäin olen uhrannut aikaa vähintään puoli tuntia tilini ylläpitämiseen ja parhaimmillaan lähes koko päivän... Tässä tulee vähän vinkkejä ja tietoja siitä, miten pääsin tuohon välitavoitteeseeni!

Moni varmaan vielä tässäkin vaiheessa ajattelee, että instassa pärjää kunhan vain postailee aktiivisesti ja laittaa hyvät tägit jokaiseen kuvaan. Tuo onkin periaatteessa se minimi mitä tehdä, jotta kuvasi voivat saada näkyvyyttä. Yksinään noiden varaan ei kuitenkaan voi hommaa jättää, sillä näkyvyys ei automaattisesti tuo sitoutuneita seuraajia. Myöskään se, että saat yhden seuraajan per kuva ei ole kovin tehokasta. Sitoutuminen on silloin todella pientä, ehkäpä joku on vain hetken mielijohteesta painanut sitä seuraa nappia? Sen sijaan itse kannustan selvittämään postaustesi avulla, mistä seuraajasi pitävät ja millaiset kuvat saavat heidät jakamaan kuvaasi eteenpäin. Itse tasapainottelen siis koko ajan sen kanssa, postatako sellaista mitä itse haluan tehdä vai sellaista mitä seuraajani haluavat nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että parasta tehdä aina sitä mitä itse haluat. Tällöin kiinnostus tekemistä kohtaan säilyy ja toisaalta saatat tavoittaa sellaisia seuraajia, jotka pitävät just siitä sun jutusta.

VINKKI! Muuta taide-instasi yritystiliksi niin saat kattavasti informaatiota siitä, mihin aikaan seuraajasi reagoivat parhaiten ja miten hyvin kuvasi ovat poikineet näkyvyyttä!

Mukana haasteisiin osallistumia sekä ajankohtaisia aiheita!

Millainen sitten on hyvä kuva? Tähän ei oikeastaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että se kaikkein hienoin piirrustus ei välttämättä kerää juuri yhtään tykkäyksiä tai näkyvyyttä ja päinvastoin. Joskus se huonompi työ vain on enemmän seuraajiesi mieleen. Itse suosin sitä, että teen juuri sitä omaa juttuani. En välitä niin hirveästi siitä, onko tämä nyt se paras aihe tähän hetkeen vaan joskus annan ihan vain kynän viedä. Toki siitä on aina hyötyä, kun valitset työsi aiheeksi jotain ajankohtaista. Maailman tapahtumat, elokuvat ja meemit ovat kaikki hyviä keinoja saada näkyvyyttä. Tuolloin tärkeintä on erottua massasta, sillä hyvässä lykyssä jostain ajankohtaisesta asiasta postataan kuva minuutin ellei jopa muutaman sekunnin välein! Hukkuminen massavirtaan on hyvin varmaa tuolloin. Valitse siis hashtagisi todella huolella! Käytä niitä yleisimpiä, mutta myös joitain hyviä "niche pick" tägejä. Taidetilille näkyvyyden saamiseksi tärkeää on myös tehdä DTIYS* sekä kuukausittaisia haasteita kuten Mermay, March of Robots tai Inktober. Näin saat helposti aktivoitua itseäsi ja siinä samassa mahdollisesti tykkäyksiä ja seuraajia. *Draw this in your style

Hashtagien valitseminen on myös todella tärkeää. Itse pidän huolen, että postauksessani on vähän vajaa 20 erilaista tägiä. Tärkeintä on valita juuri niitä, jotka selkeästi liittyvät kuvaasi, mutteivat ole liian isoja. Esimerkiksi vesivärityöhön hyviä ovat: #watercoloring, #colorblue, #traditionalart. Sen sijaan välttäisin: #happy #art #love, jotka ovat aivan liian isoja tägejä. Tällöin työsi hukkuu varmasti erilaisten maailman äitylien ihgutus-viestien sekaan. Käytän apuna yleensä Googlea kun etsin hyviä tägejä postaukseeni. Ihan vain varmistaakseni, etten unohda mitään. Hyvä tapa on myös tägätä oman tilisi nimi hashtaginä. Siitäkään ei ole haittaa vaikka merkitsisit itsesi omaan kuvaasi. Sen sijaan välttäisin merkitsemästä liikaa porukkaa kuviisi, ellet ole aivan varma, että he saattaisivat pitää kuvastasi. Jos merkitset julkkiksen niin tee se ihan sillä "merkitse henkilöitä toiminnolla". Tällöin kuvasi ilmestyy henkilön merkittyihin kuviin ja on kaikkien nähtävissä. Jos nimi on vain tekstin seassa, ei se näy kuin merkitylle henkilölle, jos hän tajuaa sen edes katsoa.

March of Robots haaste ei tuonut minulle paljoa seuraajia tai näkyvyyttä, mutta se sai minut kokeilemaan jotain uutta ja piti aktiivisena!

Kaikki lähtee kuitenkin aktiivisuudesta - sitä en voi painottaa liikaa. Käytän paljon ajastani siihen, että käyn tykkäilemässä ja kommentoimassa toisten käyttäjien postauksiin. On erittäin tärkeää käydä läpi sellaisia käyttäjiä, jotka selkeästi pitävät samanlaisista asioista, joita sinä itse postaat. Itse käyn läpi muiden fanitaidetta tai puolialastomia miehiä piirtävien tilien (Silverjow, n.e.r.d.y, Toastwire) seuraajalistoja ja käyn tykkäilemässä siellä olevien seuraajien kuvista. Jokainen tälläinen systemaattinen tykkäily poikii minulle päivittäin 1-2 seuraajaa - kunhan vain muistan tehdä sitä! Nämä seuraajat usein myös ovat melko sitoutuneita jäämään seuraamaan sinua, kun tulevat jo saman aihepiirin faneina profiiliisi. Tärkeää on kuitenkin muistaa myös niitä tyyppejä, jotka seuraavat jo sinua. Ole kohtelias, kommentoi ja tykkäile heidän vastauksista kuviisi ja pidä huoli, että pidät yllä mielenkiintoa ja keskustelua. Kaikki tämä lisää näkyvyyttäsi ja pidettävyyttäsi. Kehottaminen kommentoimiseen tai seuraamiseen kannattaa kuitenkin tehdä harkitusti. Instagram ajattelee helposti spämminä liiallisen pakottamisen. Sen sijaan, esitä postaustekstissäsi joku kysymys, johon seuraajiesi on helppo tarttua!

Olen aika varma, että saavutan sen tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Siltikään nyt ei ole varaa alkaa laiskottelemaan. Ehkä voin vähän höllentää tahtia, mutta silti on paljon tehtävää vielä, jotta saavutan tavoitteeni! Jos joku haluaa lisää vinkkejä taidetilinsä seuraajamäärän kasvattamiseen niin annan niitä mielelläni. Tämä ei ole rakettitiedettä, eikä salaista tietoa :)

Klikaa isommaksi kuvaa niin näet prosessini konkreettisin esimerkein!

1. Selvitä kohdeyleisösi kiinnostuksen kohteet (omani ovat: fanitaide, teinisarjat, lgbtq, sarjakuvat, mieshahmot).
   
2. Kommentoi, tykkää, seuraa, jaa - jos et ole kanssakäymisessä muiden kanssa, et voi olettaa että he ovat sinun kanssasi.
   
3. Tee juuri sitä mitä itse haluat, saat parempia ja sitoutuneempia seuraajia! Saa epäonnistua.
   
4. Tilisi kasvaminen ei tapahdu hetkessä, anna itsellesi ja taiteellesi aikaa
   

Oma tyyli ja inspiraation lähteet

Yksi suurimmista kehuista, joita taitelija voi mielestäni saada on se, että hänellä on tunnistettava tyyli. Sellainen, että voi sanoa jo kaukaa ja nopealla vilkaisulla, että hei, tämänhän on tehnyt se tyyppi! Oman tyylin kehittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen homma. Se vaatii vuosien harjoittelua ja kokeilemista. Joskus se kehittyy nopeasti, toisinaan tuntuu, että se junnaa paikallaan kuukaudesta toiseen. Kaiken lisäksi, vaikka kuinka yrittää pitää sen tietynlaisena niin se perkele kehittyy välillä itsestäänkin ties minne suuntiin! En oikein tiedä miten kuvailisin omaa tyyliäni. Joskus olen käyttänyt termejä sarjakuvamainen, keskeneräinen ja kieliposkella tehty. Itselleni on ollut tärkeää kehityksen kannalta tutkia muita taitelijoita ja lainailla elementtejä heidän töistään. En tarkoita nyt suoraa kopioimista, (vaikka sitä se harjoitteluvaiheessa onkin), vaan sitä, että tutkii heidän teoksia, kokeilee viiva- ja varjostustekniikoitaan sekä väri- ja valomaailmoja.

Käyn tässä tekstissä läpi erilaisia taiteilijoita ja piirtäjiä, joilla on ollut tai on tälläkin hetkellä suuri merkitys oman tyylini kehityksessä piirtäjänä. Osan vaikutukset näkyvät edelleenkin teoksissani ja osasta haen tälläkin hetkellä vaikutteita. Varmaan taas vähän kuivempaa tekstiä, mutta jospa tästä jollekin jotain iloa olisi!

Ensimmäiset vaikuttajani tulevat jo ihan lapsuudesta.  Ken Sugimori ja hänen Pokémon piirroksensa ovat varmasti se yksi isoimpia syitä miksi aloitin piirtämään. Tykkäsin piirtää niin Pokémoneja kuin ihmishahmojakin sarjasta ja kopioinkin paljon suoraan niitä Sugimorin piirtämiä kuvia. Ihailin hänen tyyliään, vaikka monet olivatkin sitä mieltä, että hänen piirroksensa olivat kaikkein tylsimpiä. Nykyään ymmärrän paremmin tämän mielipiteen, mutta se ei silti ole muuttanut arvostustani kyseistä herraa kohtaan.  Hieman isompana mukaan kuvioihin tulivat Dragon Ball mangan luoja Akira Toriyama, jonka avulla aloin harjoittelemaan ihmisten piirtämistä. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin Don Rosa, jonka sarjakuvataidetta ihailen vielä tänäkin päivänä! Ne kaikki pienet yksityiskohdat, jatkumot ja viittaukset toisiin tarinoihin olivat jotain mikä inspiroi minua jo lapsena. Ehkä juuri tästä syystä tykkään piilotella kaikenlaisia piiloviestejä ja -merkityksiä töihini? Joita kukaan ei koskaan kyllä huomaa tai tajua...

Teininä suurimpiin ihailun kohteisiin kuuluivat Hiromu Arakawa, joka tunnetaan Full Metal Alchemistin luojana. Häneltä olen lainannut paljon kasvojen ilmeitä ja huumoria omaan tekemiseeni. Hänen tarinankerronta tapansa sekä hahmojen luominen on aivan mahtavaa! Teinivuosina opin myös arvostamaan niitä kaikkein kovimpia suomalaisia tekijöitä eli Tove Janssonia sekä Tom of Finlandia. Kumpikaan heistä ei suoraan ole tuonut mitään sen ihmeellisempää tyyliini, enimmäkseen olen vain ihaillut heidän saavutuksiaan ja inspiroitunut siitä. On hienoa ja motivoivaa oikeasti huomata kuinka jotkut voivatkin menestyä noin hyvin tekemällä juuri sitä mitä haluavat! Voisin lisätä listaan myös Marvelin edesmenneen legendan Stan Leen, joka myös on motivoinut minua todella paljon kokeilemaan rajojani piirtäjänä. Tuntuu kuitenkin, että näistä kaikista on tullut puhuttua vuosien varella enemmän kuin liikaa. Tästä syystä onkin aika antaa estradi niille tämän hetken kovimmille inspiraation lähteille.

Joka kerta kun joku näistä tyypeistä postaa jotain sosiaaliseen mediaan, inspiroidun saman tien piirtämään itsekin! On hassua, kuinka nykypäivänä ne omat idolit saattavat olla vain nimimerkkejä somessa. Minulla ei ole oikeastaan hajuakaan näiden tyyppien oikeasta nimestä - naamasta puhumattakaan. Hyvä jos uskaltaa varmuudella edes olettaa heidän sukupuolensa! Valitsin tähän kolme kovinta tän hetken suosikkia, joiden töistä ammennan todella paljon asioita omaan tekemiseeni. Gabriel Picolo on aivan loistava luomaan tunnelmaa ja valaistusta. Rakastan myös hänen viivan käyttöään! Silverjow puolestaan on todella kova pinup-taitelija, joka on niin taitava tekemään ihmisiä tunnistettavalla tyylillä. Ihastuin myös siihen miten hyvin hän osaa värittää ihoa ja varjostaa todella hillitysti! Uusin tuttavuus on Wrecked Fuse, jota olen seurannut someissa vasta ehkä vuoden ajan. Hän piirtää enimmäkseen vain yhtä aihetta eli Stranger Thingsistä tuttuja Billyä ja Steveä. Rakastan hänen tapaansa tuoda hahmot todella eläväisinä jokaiseen kuvaan. Persoonallista otetta ja huumoria unohtamatta! Hänessä ihailen myös suuresti sitä, että hänellä on just se oma juttu jota tehdä.

Kaikilla kolmella on täysin erilainen tyyli, joista jokaisella on jotain sellaista mitä itse haluaisin oppia myös. Usein tällä hetkellä harjoittelenkin tutkimalla näiden tyyppien piirroksien valoja, varjoja, viivoja, värejä ja anatomiaa. Saan todella paljon irti joka kerta kun teen pienen art studyn näihin tyyleihin! Laitan tähän loppuun vielä pari omaa piirrosta niin voitte itse vertailla löytyykö niistä vaikutteita kenestäkään yllä mainituista taitelijoista. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

Animal Crossing: New Horizons

Täytyy sanoa, että Animal Crossing: New Horizons julkaistiin juuri oikeaan aikaan. Neljän seinän sisällä alkaa helposti ahdistamaan, joten onkin kiva, että voi uppoutua noin stressittömään peliin ihan milloin vain. Kiitos Switchin kannettavan vaihtoehdon. Pelin parissa tulee vietettyä päivittäin lukuisia tunteja, eikä tekeminen tunnu loppuvan koskaan. Aina on jotain, mitä voi saarellaan muokata, somistaa ja rakentaa! Saareni nimi on Millrapids, ja se on todella luonnonmukainen, mutta esteettisesti omaa silmää varten somistettu. Tällä hetkellä keskityn hankkimaan itselleni uusia kyläläisiä, keräämään rahaa sekä siirtämään kivet haluamalleni kukkulalle. Vielä ei siis ole ihan täysin valmista, vaikka sainkin ihan pari päivää sitten saarelleni vihdoin viiden tähden arvionnin. Myös ensimmäinen Lily of the valley -kukka putkahti saarelleni ja olen siitä asti ollut onneni kukkuloilla!

Millrapids -saaren nahkajengi

Animal Crossing on Nintendon pelisarja, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 2004 Gamecube -konsolille. Itse tutustuin peliin Smash Brosin kautta, mutta päädyin hankkimaan vasta Wii U:lle Animal Crossing: City Folk pelin, joka on siis Wiille vuonna 2008 ilmestynyt peli. Perusidea kaikissa AC peleissä on sama: tee kylästäsi niin upea kuin suinkaan haluat, hanki uusia kyläläisiä, istuta puita, kastele kukkia ja kerää ötököitä ja kaloja. Tärkeintä on kuitenkin rentoutua ja pitää hauskaa. New Horizons tuo mukanaan vielä lisäksi maanrakennus sekä kustomointi -elementit. Voit siis todellakin muokata saarestasi juuri sen näköisen kuin itse haluat - vain mielikuvitus on rajana!

Tavoitteena itselläni on tällä hetkellä tosiaan löytää itselleni juuri ne kaikkein hienoimmat kyläläiset. Olen löytänyt tiimiini jo Apollon sekä Eugenen. Jäljellä olisi vielä Raymond, Tex, Erik ja Merenque, jotta kylässäni olisi kaikki suosikkini. Tosin pelissä tuppaa käymään niin hassusti, että rakastut anyways niihin hahmoihin joita kylässäsi on - olkoonkin miten rumia tahansa! Ehdoton suosikkini onkin Egbert niminen kana -villager jonka otin ihan vain vitsillä ensialkuun. Laiskasta kanasesta villapaidassaan tulikin todella rakastettava kaveri, josta en halua luopua! On aina haikeaa kun joku kyläläisistä muuttaa pois, mutta se toisaalta antaa mahdollisuuden tutustua uusiin kavereihin. Uusia kyläläisiä ei kuitenkaan saa ihan tolkuttoman helposti vaan pitää ensin odottaa, että joku edellisistä tahtoo muuttaa pois. Tästä syystä peliin on syntynyt vähän sellainen "ei-toivottu" black market suosituimmille kyläläisille. Esimerkiksi Raymond maksaa peli rahassa muutaman miljoonan tai oikeassa rahassa jopa sata dollaria. Naurettavaa minun mielestäni...

Kitt kenguru on muuttanut saareltani jo hetki sitten, mutta muistot onneksi jäivät!

New Horizonissa on myös tehty todella helpoksi vierailu toisten pelaajien saarilla. Riittää, että sinulla on Switch Online jäsenyys. Toisten saarilla voit tehdä ostoksia, kastella kukkia, jutella kyläläisille ja vaihdella tavaroita. Pidä kuitenkin mielessäsi, että olet vieraana toisen saarella, joten kunnioita heidän sääntöjään! Suomen oma AC-yhteisö on kuitenkin todella hyvä ja pelaajat osaavat käyttäytyä. Ajattelin myös järjestää ensi kuussa jossain kohtaa Instagram-seuraajilleni oman pienen Pride-tapahtuman saarellani!

Mikäli sinulla on Nintendo Switch, muttei vielä Animal Crossingia siihen niin laitappa hankintalistalle! Peli maksaa itsensä takaisin todella nopeasti. Sen parissa viihtyy niin kokenut kuin kokematonkin pelaaja!