Vuosikymmenen parhaat: Musiikki

Tässä taas ehkä enemmän henkilökohtainen päiväkirja postaus kuin kiinnostavaa faktaa. Musiikki on tärkeä osa joka päiväistä elämääni. Se inspiroi, pelastaa tylsyydeltä, auttaa kanavoimaan tunteita sekä helpottaa fandomeihin uppoamista. Hyvä biisi on monitulkintainen, kaunis ja sellainen joka ei välttämättä aukea ensimmäisellä kuuntelu kerralla. Hyvä biisi voi minulle olla ihan yhtä hyvin One Directionia kuin Vesa-Matti Loiriakin. En välitä hirveästi genre-rajoista. Jos joku biisi uppoaa niin sitten se uppaa, enkä ole velvollinen sitä muille edes perustelemaan. Ei ole olemassa paskaa musiikkia, jollekin se huonokin musiikki on kultaa eikä mielipideasioista voi kiistellä. Tässä minun omia suosikkejani viime vuosikymmeneltä!

Olen aina jotenkin helpommin samaistunut naisartisteihin, joten monet suosikkini ovatkin naisia. Tässä lista niistä artisteista ja bändeistä, joita kuuntelin eniten vuosien 2010-2019 aikana:

Maustetytöt

Upeaa indie-soundia suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta, kaljasta ja särkylääkkeistä. Harmittavasti jäivät ilman emma-ehdokkuuksia pikkumaisten tuomarien vuoksi.

Sia
Alku vuosikymmenen olin ihan Sia hurmoksessa. Hittiä hitin perään ja juuri minulle sopivaa tavaraa. Upea persoona, uniikki ääni ja kauniit sanoitukset.

P!nk
Vahvaa naisenergiaa, joka valitettavasti kaatuu nykyään liian poliittiseen agendaan. Silti ajaton suosikkini jo edelliseltä vuosikymmeneltä.

Imagine Dragons
Joku Imagine Dragonsin soundissa rokkaa ja mielelläni kuuntelen sitä. Laulaja Dan Reynolds on super-komea ja oikealla asialla. Biisien sanat ovat yleismaailmallisia ja voimaannuttavia.

Maija Vilkkumaa
Jotkut ei tykkää ollenkaan, toiset rakastaa. Maijan biisit kertovat upeasti ihmisten karuimmasta puolesta, kateudesta, vihasta, ystävyydestä ja turhamaisuudesta. Useampi kuuntelukerta auttaa löytämään lisää sanomaa jokaisesta biisistä.

Vesala
Myös PMMP voisi olla erikseen tässä, mutta niputan nyt yhteen Vesalan kanssa kun Vesala kuitenkin oli vielä enemmän ja isompi juttu tuon loppuvuosikymmenen puolella. PMMP:n loppuminen oli surullista, mutta nyt meillä on ainakin kaksi vahvaa soolo naisartistia, joista Vesala uppoaa allekirjoittaneeseen enemmän.

Nuo yllä listatut ei kyllä missään järjestyksessä ole, mutta Vesalan laitan mielelläni silti ykköseksi. Avaan ihan lopussa vielä tarkemmin miksi. Seuraavaksi syyniin Parhaat biisit. Nämä ovat sellaisia kappaleita, jotka määrittelivät minun vuosikymmentäni. Jokainen on uniikilla tavalla todella tärkeä, eikä kaikelle löydy edes rationaalista selitystä miksi. Jos haluat päästä mielenmaailmaani hyvin sisälle, niin laitappa kuunteluun seuraavat kipaleet:

Shia LaBeouf ja Maddie Ziegler musiikkivideossa: Elastic Heart

Lilly Wood and The Prick, Robin Schulz - Prayer in C (2014)
Sia - Elastic Heart (2015)
Maija Villkumaa - Lissu ja mä (2015)
Miike Snow  - Genghis Khan (2016)
One Republic - Counting Stars (2013)
PMMP - Jeesus ei tule oletko valmis (2012)
Vesa-Matti Loiri - Armo (2014)
Vesala - Mul ei oo Lapsuuden sankarii (2018)

Seuraavaksi tulee vähän minun mietteitäni mielestäni vuosikymmenen parhaimmasta suomalaisartistista. Voit olla kanssani eri mieltä ihan rauhassa, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö tällä naisella olisi iso vaikutus suomimusiikin soundiin ja tuoretta näkökulmaa tunkkaiseen ja kulutettuun genreen.

Paula Vesala on Suomen paras laulaja-lauluntekijä. Hän on nero, joka on sanoittanut lukuisia moderninajan parhaimpia suomihittiä. Hänen kokeilullinen tyylinsä, rankat sanoitukset ja upea lauluääni tekevät Vesalasta uniikin paketin, jollaista ei ole ennen nähty eikä tulla koskaan näkemään.

Monelle ensimmäinen kosketus Vesalaan on ollut jo PMMP ajoilta. Tuolloin minäkin rakastuin hänen biiseihinsä ja yhdessä Mira Luodin kanssa kaksikko tuntui pysäyttämättömältä. Hitti hitin jälkeen rakastin heitä aina vain enemmän. Siksi olinkin murtunut siinä kohtaa, kun PMMP vuonna 2013 päätettiin lopettaa. Yhden ajan loppu kuitenkin aukaisi uusia ovia ja jäinkin innolla odottamaan niin Vesalan kuin Luodinkin soolouraa. Vesalan esiintyminen Vain Elämää sarjan parhaimmalla kaudella vuonna 2014 antoi kivaa esimakua siitä, mitä ehkä oli odotettavissa tulevaisuudessa.

Vuonna 2015 Paula Vesala ilmoitti uudeksi taitelijanimekseen Vesala. Ensimmäinen soolobiisi Vesala nimen alla oli Tequila, jonka otin vastaan jotenkin varauksella. Tequila oli oikein kiva biisi, mutta tuntui kuin jotain puuttuisi. Ehkä se oli PMMP-kaipuu tai ehkä biisi ei vain ollut kirjoitettu minulle. En antanut asian häiritä, sillä joka tapauksessa Vesala räjäytti pankin biisillään. Täysin uusi Vesala maailma alkoi avautua. Ensimmäinen sooloalbumi Vesala, sisälsi monia hieman kokeilullisempia biisejä ja pakko myöntää, että minun oli aluksi hieman hankala saada kiinni tästä levystä. Minulla on aina polttava tarve tulkita kaikki biisit joista pidän. Todellinen pakkomielle selvittää juurta jaksain mitä sanoittaja on juuri näillä sanoilla tarkoittanut. Levy sisälsi paljon tälläistä ongelmapähkinää minulle, josta nautin aivan suunnattomasti! Etenkin Rakkaus ja maailmanloppu, Tavallinen nainen ja Ruotsin Euroviisut olivat biisit joihin tahdoin päästä todella sisälle. Sanat olivat mielenkiintoiset, mutta eivät todellakaan auenneet edes muutaman kuuntelu kerran jälkeen. Ihanaa! Rakastan monitulkintaisia kappaleita! Kuitenkin Vesalan uusi musiikkityyli jäi minulle vähän sekavaksi.

Vasta vuoden 2018 biisit Nyt on lähtö, Monta nimee ja etenkin Mul ei oo lapsuudensankarii saivat minut vihdoin ymmärtämään tätä Vesalan uutta tyyliä. Mul ei oo lapsuudensankarii on mielestäni sanoitukseltaan yksi parhaiten kirjoitettuja biisejä koskaan. Sen perusymmärtämisessäkin meni minulla varmaan kaksikymmentä kuuntelukertaa ja vieläkin huomaan siitä aukeavan uusia asioita. Biisin tarina on koskettava ja tuntuu henkilökohtaiselta niin kirjoittajalleen kuin kuuntelijalleenkin. Voisin siis väittää, että mikäli musiikki olisi kilpailu ja tämä lista totuus, on Vesala ja Mul ei oo lapsuudensankarii vuosikymmenen paras musiikillinen saavutus.

Vuosikymmenen parhaat: Nörttielokuvat

Mikäli on olemassa joku lista, mikä on aivan mahdotonta tehdä, on sen oltava Vuosikymmenen parhaat elokuvat. Todella vaikea koota mitään tiettyjä lempparileffoja kymmenen vuoden ajalta, kun juuri ja juuri ylipäätään muistaa mitä on edes nähnyt. Päätin jo heti kättelyssä erottaa nörttileffat niistä oikeasti hyvistä leffoista mikä siis aavistuksen helpotti listan laatimista. Jaoin kuitenkin myös nämä nörttileffatkin pienempiin eri kategorioihin ja lähdin siitä purkamaan suosikkejani. Tähän listaan kokosin siis viisi parasta animaatio-,  nörtti- , sekä kauhuleffaa. Vähän jouduin kaventamaan nörttileffa-kriteeriä, sillä yleensä niihin on laksettu myös scifi-leffat mukaan, mutta nyt ne saavat luvan kilpailla ihan tuolla oikeiden parhaiden elokuvien listalla. Nörrtileffoissa painotan todella paljon sitä, millainen hype minulla on ollut ennen ja jälkeen elokuvan ja miten hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa. Arvioon vaikuttaa myös se miten paljon osallistun kyseiseen fandomiin ja toki ihan se kokonaislaatu.

Animaatioleffat

Koska rakastan animaatioita, ei tätä voinut olla sivuuttamatta ihan omana kategorianaan. Animaatiot voivat kertoa meille ne tarina, jotka ovat liian hankala luoda ihan perinteisen elokuvan keinoin. Värit, musiikki, valot, tekstuurit, grafiikat... Kaikki nämä kohtaavat aivan uniikilla tavalla animaatioissa ja mikäli noissa kaikissa onnistutaan hyvin, on jälki usein todella kaunista! Tässä muutama todella hyvä esimerkki onnistuneista animaatioleffoista:

#5 Frozen (2013)
#4 Your Name (2016)
#3 Toy Story 3 (2010)
#2 Spider-Man: Into the Spiderverse (2018)
#1 Inside Out (2015)

Frozen on mielestäni sellainen elokuva, jossa on sitä kadotettua Disneyn taikaa. Se on myös vuosikymmenen paras Disney-animaatio mielestäni. Your Name taas on vuosikymmenen paras anime-leffa, sillä Studio Ghibli ei nyt oikein vakuuttanut leffoillaan. Elokuva on muutenkin aivan loistava tarinaltaan sekä animaatioltaan. Toy Story 3 ja Inside Out edustavat Pixaria, joka jaksaa vuosi toisensa jälkeen yllättää positiivisesti. Suosikki animaatiotyyli on kuitenkin Into the Spiderversessä, jonka sarjakuvamainen tyyli ja frame skippailu, värit ja efektit ovat niin huippulaatua! Mikäli tarina olisi hieman originaalimpi, voisi se olla ykkösenä. Inside Out on todella kaunis elokuva ja helposti yksi vuosikymmenen parhaimpia. Muita hyviä, joista puuttuu vain vähän jotain ollakseen parhaimpia ovat Klaus, Zootopia, Räyhä-Ralf ja Big Hero 6.

Nörttileffat

Eli kaikki sarjakuviin perustuvat sekä muuten vain nörttileffoiksi miellettävät teokset. Näihinhän blogini suunnilleen koittaa perustua. Listalle päässeet tekeleet ovat erittäin onnistuneita genressään ja rakkaita minulle. Pääkriteereinä on se, kuinka hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa ja kuinka suuri hype minulla oli leffan näkemisen jälkeen päällä.

#5 Logan (2017)
#4 Guardians of the Galaxy (2014)
#3 Joker (2019)
#2 Avengers: Infinity War (2018)
#1 Star Wars: Episode VII - Force Awakens (2015)

Jokainen listan leffoista erottuu mielestäni positiivisesti genressään. Logan oli upean synkkä kuvaus, jossa Hugh Jackman pääsi loistamaan vielä kerran ikonisessa roolissaan. Olipa elokuva myös ehdolla käsikirjoituksestaan oscariin. Guardians on ikisuosikkini ja Star-Lord ikuinen avaruusihastukseni. Jokerille haluan parikin oscaria tänä vuonna ja Infinity War on MCU:n ehdoton paras osa. Infinity War toimii todella hyvin kokonaisuutena, vaikka siinä onkin lukuisia hahmoja ja uusia asioita. Elokuva etenee silti järkevästi ja kaikelle jää riittävästi aikaa. Ykkösenä on kuitenkin Force Awakens, joka oli niin hyvä, että se oli käytävä katsomassa toiseenkin kertaan leffateatterissa, jotta voisi edes kuvitella pääsevänsä siitä yli! Kunniamaininnat elokuville Captain America: Winter Soldier ja Civil War.

Kauhuleffat
Mielestäni kauhuleffat skarppasivat tosi hyvin viime vuosikymmenellä. Vaikka joukkoon mahtuikin paljon niitä jumpscare, slasher sekä gore-kalkkunoita, saimme kuitenkin todella monta loistavaa psykologisen kauhun elokuvaa. Itse en siis ole mikään kauhun suurkuluttaja, mutta kyllähän noita välillä ihan mielellään katsoo. Etenkin halloweenin aikaan, kun televisio ja suoratoistopalvelut ovat niitä pullollaan. Usein myös menetän yöuneni tosi helposti näistä ja pari listalle päässyttä kävi ihan psyykkeen päällekin kun ei meinannut uskaltaa nukkua.

#5 It Follows (2014)
#4 Cabin in the Woods (2011)
#3 Gerald's Game (2017)
#2 The Babadook (2014)
#1 Quiet Place (2018)

Jokainen listalle päässyt elokuva on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että kauhuleffan ei tarvitse olla klisee. Monissa ollaan todellisuuden ja kauhun hiuksen hienolla rajalla. Muutama saa epäilemään sitä mitä oikeasti näkikään ja parissa on melko hyvä sanomakin. Muita onnistuneita kauhurainoja olivat muun muassa Hereditary, IT ja Annihilation.

Vuosikymmenen parhaat: Roolisuoritukset

No tämähän ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Aivan mahdoton muistaa kaikkia loistavia rooleja ja hahmoja koko vuosikymmeneltä. Kaikkia leffoja en kuitenkaan ole voinut edes katsoa, joten tämä ei todellakaan kerro koko totuutta vuosikymmenen parhaimmista. Koitin kuitenkin sisällyttää tähän vaikuttavimmat ja mielenpainuvimmat roolit. Lista on siis täysin minun subjektiivinen näkemykseni ja teillä saattaakin olla parempaa tietoa siitä, ketkä oikeasti ovat ne parhaista parhaimmat vuosimallia 2010-2019. Tässä kuitenkin minun valintani pienillä perusteluilla! Eivät ole missään järjestyksessä ja saattavat sisältää pieniä spoilereita kyseisestä leffasta.

Toni Collette - Annie 
Hereditary (2018)

Oli mielestäni suuri vääryys, ettei Collette saanut tästä roolistaan oscar-ehdokkuutta. Toki leffassa myös Milly Shapiro ja Alex Wolff loistavat, mutta Collette on jotenkin niin vakuuttava, että edelleenkin nousee karvat pystyyn kun vain miettii hänen suoritustaan! Hieno kuvaus siitä, mitä menetys voi tehdä mielenterveydelle.

Natalie Portman - Nina Sayers 
Black Swan (2010

Black Swan on heittämällä Portmanin paras roolisuoritus. Hän onnistuu upeasti esittämään Ninan kasvun viattomasta ylisuorittajasta skitsofreeniseksi taitelijaksi. Hahmo kehittyy huikeasti elokuvan aikana ja muutos on niin henkinen kuin fyysinenkin. Ansaittu oscar tästä!

J.K Simmons - Fletcher
Whiplash (2014)

Tämä melkein jäi pois listalta! Katsoin siis vasta tällä viikolla kyseisen elokuvan ja huh! Simmonsin rooli sadistisena musiikinopettajana on aivan huikea. Ensimmäinen muutama sekunti ruudulla ja rakastin tätä näyttelijäsuoritusta saman tien. Myös Miles Teller tekee elokuvassa huikean suorituksen, mutta jää siltikin valitettavasti Simmonsin varjoon. Aivan loistava elokuva ja loistava hahmo tuo Fletcher!

Oscar Isaac - Llewyn Davis
Inside Llewyn Davis (2013)

Okei myönnetään, että tässä voi olla hieman mukana minun Oscar Isaac ihastumista, mutta kyllä miekkonen aika hienon roolin kyseisessä rainassa tekee. Llewyn Davisin epäonnisuus ja huonot päätökset ovat käsinkosketeltavia ja Isaac onnistuu tekemään hänestä niin upean arkisen ja traagisen hahmon. Helposti samaistuttava ja niin realistinen kuvaus oikeasta elämästä.

Rosamund Pike - Amy Dunne
Gone Girl (2014)

Gone Girl ei elokuvana ole mielestäni mikään aivan superhyvä. Sen kannatteleva tekijä on kuitenkin hyytävän hienon roolin tekevä Rosamund Pike, joka teki siis ihan oscar-ehdokkuuden arvoisen suorituksen esittäessään Nick Dunnen sekopäistä vaimoa. Hahmo on niin uskomattoman manipuloiva ja sekaisin, että pakkohan tuota on rakastaa.

Timothée Chalamet -Elio
Call Me By Your Name (2017)

Jälleen oscar-ehdokkuuden arvoinen suoritus. Timothée tekee aivan uskomattoman uskottavan roolin. En ole koskaan nähnyt mitään leffaa, joka osaa olla niin arkinen ja hienovarainen kuin Call Me By Your Name. Päähahmo Elio on hieno kuvaus siitä millaista on olla nuori ja etsiä vielä itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Timothée on aivan älyttömän lahjakas ikäisekseen ja tämä elokuva näyttää sen todella.

Eddie Redmayne - Stephen Hawkins
Theory of Everything (2014)

Ehkäpä yksi parhaimpia roolisuorituksia ikinä. Redmayne on taitava kuten on todettu muun muassa Danish Girl, Les Miserables ja Ihmeolennot -leffojen kanssa. Kaiken teoriassa Redmayne kuitenkin loistaa luomalla täysin uskottavan Stepehn Hawkinsin valkokankaalle. Rooli on hyvä myös fyysisenä suorituksena.

Muita loistavia rooleja ovat olleet muun muassa Colin Firth - Kuninkaan Puhe, Casey Affleck - Mancherster by the Sea, Michael Keaton - Birdman, Joaquin Phoenix - Joker, Emmanuelle Riva - Amour, Saoirse Ronan - Lady Bird, Jake Gyllenhaal - Prisoners. Huomasin, että listalleni pääsi tosi paljon vähemmän naisia, eikä oikeastaan yhtään värillistä näyttelijää. En oikein osaa sanoa asialle muuta selitystä kuin se, että minun on kuitenkin loppujen lopuksi helpompi samaistua mieshahmoihin. Onneksi tästä asiasta ei tälläinen amatööri bloggaaja saa päätään pölkylle, mutta olen valmis ottamaan kaiken kritiikin vastaan... :)

Vuosikymmenen parhaat: Pelit

Vuosikymmenen päättymisen kunniaksi on hyvä myös kerrata sitä, millaisista peleistä nautin 2010 -luvulla. Pelaajana olen kehittynyt huikeasti tämän kymmenen vuoden aikana ja nykyään voinkin kutsua itseäni hyvällä omalla tunnolla ja hieman cringellä, Gameriksi. Konsoleita vuosikymmeneen mahtui perinteiset Nintendon konsolit kuten DSi, 3DS, Wii U sekä uusimpana Nintendo Switch. Myös Gameboy Color ja SNES mini tulivat hankittua nostaligia syistä. Siirryin myös PC pelaamisen ihmeelliseen maailmaan Skyrimin myötä ja tulipa meidän talouteen myös Playstation miltei kahden vuosikymmenen tauon jälkeen! Loppu vuosikymmenestä myös mobiilipeli markkinat kasvoivat huikeasti ja muun muassa Angry Birdsin lisäksi vietin aikaa Fallout Shelterin, 2048, Pokémon Shufflen ja Pokémon GO:n parissa. 

Oli aivan älyttömän kiva koota tätä listaa, sillä se pakotti miettimään vähän uudelleen noita kaikkien aikojen suosikki pelejäni, joista tein joskus listankin. Vuosikymmenen parhaat listalle tosin valikoituivat tietenkin vain vuosien 2010-2019 välille sijoittuvat pelit. Kaikki listalle päässeet pelit ovat hyvin erilaisia, eikä niitä oikein voi edes keskenään kunnolla verrata. Siksi järjestys on ehkä enemmän suuntaa antava kuin absoluuttinen totuus. Yhteistä peleille kuitenkin on se, että ne ovat kaikki aivan äärettömän rakkaita minulle ja ovat vaikuttaneet minuun jopa ihmisenä ja ajattelijana. Tästä lähtee Vuosikymmenen parhaat pelit -lista minun mielestäni! Mainintana vielä, että Minecraft ei juuri ja juuri päässyt top 10 joukkoon, vaikka kyllä se periaatteessa sinne kuuluisi myös.

10. Pokémon GO (2016)

Mikään mobiilipeli ei ole aiheuttanut sellaista hypeä kuin Pokémon GO. Se sai kaikki vauvasta vaariin, bloggaajasta Hollywood-näyttelijään mukaan taas Pokémonin pariin ja monet jäivätkin sille tielle. Nostalgialla oli merkittävä vaikutus pelin suosioon. Itse olen tämän pelin parissa käyttänyt lukuisia tunteja ihan vain kävellen ympäri maita ja mantuja. Peli on upea osoitus siitä, kuinka saadaan ihmiset ulkoilemaan ja liikkumaan ihan niinkin pienellä idealla kuin "Gotta Catch 'em All". Edelleen lukuisat ihmiset pelaavat peliä, eikä ulkona voi edes oikein liikkua etteikö ainakin yhteen pogo-pelaajaan törmäisi. Peli yhdistää sukupolvia ja herättää keskustelua. Pokémonista tuli jälleen hyväksyttävää ja edelleen yksi sun toinen löytää pelin pariin. Mielestäni Pokémon GO on yksi huikeimmista pelaamisen tasoista mitä tällä vuosikymmenellä saavutettiin! Se varmasti edisti myös pelien käyttämistä markkinoinnin apuna sekä auttoi kehittämään AR+ -tekniikkaa.

9. Coming out on top (2014)

Indie eli independent developer peleihin minulla on aina ollut suuri arvostus. Pelit eivät rajoitu minkään ison studion normeihin vaan kehittäjät tai kehittäjä saa tehdä ihan itse sitä mitä haluaa. Erilaiset dating simulation -genren pelit eivät koskaan ole oikein uponneet minuun, mutta Obscurasoftin Coming out on top teki aikanaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toki peli sisältää paljon pikkutuhmaa sekä oikeita +18 kohtauksia, mutta siinä on silti käytetty oikeasti aikaa hahmojen ja juonien kirjoittamiseen. Myös kuvitukset ovat taidokkaampia kuin useimmissa vastaavissa peleissä ja tokihan tälle listalle piti yksi lgbtq -peli laittaa (ihan kuin lähes jokaisessa näistä se ei olisi jollain tasolla nähtävissä.) Coming out on top myös inspiroi itseäni kovasti pelien tekemisen pariin. Pari vuotta sitten minulla olikin Tumblerissa vähän erilaisella mekaniikalla toimiva deittailupeli, joka oli sekin melkoisen suosittu seuraajieni keskuudessa. Nyt sitä ei enää ole olemassa, valitettavasti.

8. Awesome Adventures of Captain Spirit (2018)

Listan ensimmäinen, muttei viimeinen Life is Strange -universumiin perustuvat peli. Awesome Adventures of Captain Spirit on ensimmäinen peli, joka rikkoi minut henkisesti. Pelin päähenkilö Chris oli jotenkin niin hieno kuvaus vähän erityisestä lapsesta, jolla on paljon mielikuvitusta ja lapsuuden intoa. Teemoina pelissä ovat niinkin vakavat aiheet kuin alkoholismi, kuolema sekä yksinäisyys. Tarina on siis yllättävän synkkä, vaikka toiveikas. Se miten Chris näkee pelissä maailman on mielestäni aivan älyttömän hienosti toteutettu. Lapselle se roskakasakin voi olla avaruusasema, jos oikein kunnolla käyttää mielikuvitustaan. Kaiken lisäksi peli oli pohjustusta mestariteokselle Life is Strange 2, jossa Chris myös esiintyy. Aivan älyttömän koskettava peli kaikessa lyhykäisyydessään. Captain Spirit jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja vaikutti minuun todella henkilökohtaisella tasolla.

7. Breath of the Wild (2017)

Legend of Zelda on yksi suosikkipelisarjoistani ja siitä kieliikin se, että all-time-favorite listallani Majora's Mask on sijalla yksi ja on ollut siellä 2000-luvulta saakka. Myös Wind Waker löytyy top kymmenen joukosta. 2010 -luvulla voiton vie kuitenkin Breath of the Wild, joka on ehkä kaunein ja erilaisin Zelda -peli mitä ollaan vielä koskaan koettu. Rakastan sitä rauhallisuutta ja tunnelmaa, mikä vallitsee Hyrulessa tässä henkeäsalpaavassa mestariteoksessa. Musiikki ja grafiikat tukevat toisiaan saumattomasti ja vaikka aluksi vähän vierastinkin sitä kuinka tyhjältä maailma tuntui niin nykyään todellakin osaan arvostaa sitä tunnetta kun saa hengittää samalla kun pelaa! Jokaisen nurkan takana ei ole laumaa vihulaisia, vaan voit keskittää kaiken energian luonnon tutkimiseen, kiipeilyyn ja harvinaisten tavaroiden etsimiseen. Shrine-systeemi oli myös mielestäni hauskaa vaihtelua ainaisiin temppeleihin. Breath of the Wildin maailma tuntui kirjaimellisesti hengittävän ja sen pariin onkin tästä syystä aina mukava palata. Se myös asetti tietynlaisen uuden minimin sille, mitä avoimen maailman pelit pitää tulevaisuudessa olla. Mukana on myös paljon pieniä easter eggejä Zelda-pelejä tuntevalle.

6. Pokémon X (2013)

Pokémon pelejä alkaa olla jo niin huikean paljon, että jokaiselle varmasti löytyy se oma suosikkinsa. Pokémon X jää nipin napin kakkoseksi HeartGoldille, mutta koska nyt ollaan tällä vuosikymmenellä niin X saa tämän paikan. Pitkästä aikaa Pokémon toi peleihin jotain uutta ja ihmeellistä mega-evoluutioiden muodossa. Generaatio kuusi myös esitteli monia huikeita uusia Pokémoneja ja toi Pokémonit kunnolla kolmiuloitteiseen maailmaan. Siirsin kaikki vanhat Pokémonini aina Sapphiresta asti tähän peliin ihan vain sitä varten, että pääsen taistelemaan uusilla grafiikoilla kaikilla vanhoilla pokeillani. X oli myös se peli, jonne jätin kaikki nuo upeat tiimini ja pokemonini, odottamaan sitä hetkeä, jos joskus tulee sen arvoinen peli, jonne jaksan ne siirtää. Pokémon X tarjoaa myös yhden parhaimmista soundtrackeistä, joita Pokémon peleissä on koskaan kuultu. Monet nykyisistäkin suosikki Pokémoneista kuten Greninja, Inkay ja Aegislash tulevat tästä pelistä.

5. Skyrim (2011)

Millainen olisikaan pelilista ilman kaikkien modernien avoimen maailman pelien äitiä! Skyrim ihastuttaa ihmisiä edelleenkin lähes vuosikymmen myöhemmin. Skyrimin tietynlainen bugisuus, modattavuus ja rajattomat perseilymahdollisuudet tekevät Elder Scrollsin viidennestä osasta todella uniikin pelikokemuksen. Itselläni Skyrim oli se peli, joka oikeastaan siirsi minut kotikonsoleilta PC -pelaamisen pariin ja sille tielle sitten ollaankin jääty. Olen ehkä siitä poikkeuksellinen Skyrim-pelaaja, että olen pelannut pelin jopa läpi asti ja kokonaan lähes 80 prosenttisesti. Monilla kun tuntuu sivutehtävät vievän aina kauemmas ja kauemmas ihan siitä pääjuonesta. (Sivutehtäviä muuten on paljon ja ne ovat mielenkiintoisia!) Ehkä tämän päivän normeilla Skyrimin grafiikat ovat jo hieman vanhentuneet, mutta eivätpä ne huonot grafiikat ennenkään ole hyvää peliä pilanneet!

4. Life is Strange 2 (2019)

En tiedä onko minulla suoraan enää mitään lisättäävää Life is Strange 2:seen. Tuntuu, että olen kirjoittanut nyt jo aivan liian monta tekstiä aiheesta, mutta koitetaan! Mikään peli koskaan ei ole aiheuttanut sellaista tunnekuohua minussa kuin Life is Strange 2. Olin mentaalisesti aivan rikki lähes kaksi viikkoa pelin pelaamisen jälkeen. Vieläkin minut saa helposti tolaltaan kunhan vain ajattelen peliä, kuuntelen sen musiikkeja tai pelaan sitä. Juoni oli niin voimakas ja päähenkilö Sean niin samaistuttava, että koukutuin peliin aivan samantein. Olen myös pitkälti koukussa siihen tunteeseen mitä peli minussa aiheuttaa ja edelleen käyn salaa aina välillä itkemässä katsoen kohtauksia pelistä. Äärettömän kaunis peli, joka saa osakseen paljon kritiikkiä siitä syystä, että sitä verrataan edelliseen osaan. Molemmat pelit ovat hyvin erilaisia ja hyviä omalla tavallaan. Päädyin myös ostamaan jälkikäteen Collector's Edition version tästä pelistä.

3. Overwatch (2016)

En varmaan koko vuosikymmenen aikana laittanut yhteenkään toiseen peliin niin paljon pelitunteja kuin Overwatchiin. Tulen ikuisesti muistamaan sen kuinka Semlan kanssa oltiin Henkan luona käymässä ja hän näytti meille Overwatchin trailerin. Ensi alkuun olin vähän sen kokeilemista vastaan. Enhän ollut koskaan aiemmin pelannut FPS-pelejä, joten en ollut ollenkaan varma olisiko tämä peli minulle. Kansikuvatyttö Tracer ja hänen pelityylinsä tuntuivat kuitenkin todella houkuttelevilta ja päätin antaa pelille mahdollisuuden. Nyt vuosikymmenen lopussa voisin väittää jopa, että Overwatch on yksi aikamme parhaimpia videopelejä. Hauskat sarjakuvamaiset grafiikat, upeat hahmot ja koko lore Overwatchin ympärillä tekevät siitä todella koukuttavan mielenkiintoisen. Totta kai siitä löytyy kaikki nettimoninpeleille ominaiset viat, mutta kaikin puolin todella viihdyttävä ja upea tapaus. Pelin jokaista hahmoa oppii rakastamaan omalla tavallaan ja suorastaan toivookin, että kaikkien tarinaa jatkettaisiin sarjakuvien, animaatioiden ja voice linejen avulla.

2. Arkham City (2011)

Mikään ei ole hienompaa kuin olla supersankari oikeassa elämässä. Paitsi ehkä se, että voi olla Arkham-pelien Batman. Arkham Asylumin aloittama Arkham-pelisarja on jo itsessään todella huippu. Arkham Origins ja Arkham Knight olivat molemmat oikein kivoja pelejä, mutta eivät vedä vertoja sarjan ensimmäisille osille. Sarjan paras peli on kuitenkin ehdottomasti Arkham City, jossa pääset ensimmäistä kertaa liihottelemaan Batmanina avoimessa peliympäristössä. Peli on juoneltaan hyvin selkeä, mutta yllätyksellinen. Pelityyli on simppeli ja voit halutessasi kehittää Batmaniä ja pyrkiä tekemään aina vain haastavampia komboja. Erilaiset sivutehtävät voi halutessaan jättää vasta pääjuonen jälkeenkin sillä niitä on paljon! Arkham Citystä löytyy viittaukset lähes kaikkiin keskeisiin Batman-hahmoihin kuin myös muuhun DC-tuotantoon. Mukana on myös aivan älyttömän paljon mielenkiintoista kerättävää ja lorea löydettäväksi.

1. Undertale (2015)

Vuosikymmenen paras peli on minun mielestäni ehdottomasti Toby Foxin mestariteos Undertale. Vaikka listalta löytyikin pelejä joissa oli enemmän tunnetta ja joiden parissa viihdyin pidempään, ei mikään muu ole onnistunut tekemään jotain niin hienoa kuin Undertale. Kyseinen peli nimittäin aloitti indie-pelien uuden tulemisen ja nyt jokainen kotikonsolikin vannoo indie-pelien nimeen ja haluaa olla osana tukemassa niitä. Undertalen värikäs ja mielikuvituksellinen maailma on niin omalaatuinen, ettei toista vastaavaa oikein ole. Juoni, musiikki ja grafiikat tekevät pelistä uniikin kokemuksen, jota on hankala jäljitellä. Kaiken lisäksi Toby Fox teki kaiken tuon aivan itse 32 kuukaudessa. Nyt ahkeruus kantaa todellakin hedelmää, sillä Toby Fox on päässyt tekemään pieniä projekteja Nintendon kanssa ja onpa Undertale itsessään jo Nintendo Switchille. Undertale sai jopa näkyvyyttä uudessa Smash Bros. Ultimate pelissä! Aivan huikea suoritus, mikä varmasti kannustaa pelintekijöitä ympäri maailman kokeilemaan taitojaan indie-pelien parissa.

Tältä listalta on niin moni myös ihan siinä minun all-time-favorites listallakin. Sen verran huikeita tapauksia viime vuosikymmen meille esitteli! Näiden parissa on itketty kun lemppari hahmo on kuollut, iloittu kun toinen sai onnellisen lopun. Ohjaimet ja näppäimistöt ovat lennelleet seinään toksisten pelaajien takia ja välillä on itse aiheutettu pahaa mieltä kanssa pelaajille. Olen ihastunut pelien mielenkiintoisiin maailmoihin ja rakastunut niiden upeisiin musiikkeihin. Kerrassaan upea upea upea vuosikymmen pelien osalta! Listan ulkopuolelle jäivät jopa nämä huikeat pelit: Minecraft, Life is Strange, Last of Us, Smash Bros. Ultimate, Fallout 4, Mario Odyssey, Spider-Man sekä Detroit Become Human. Varmasti myös moni peli, jota en vain syystä tai toisesta pelannut vuosikymmenen aikana! Vahva suositus kaikille listan peleille, jos yhtään kiinnostaa!

Parhaat nörttileffat 2019

Koska olen extra ja maailma on pullollaan listoja vuoden parhaimmista leffoista, teen minä näitä iänikuisia nörttileffat -listojani! Nörttileffaksi lasketaan melkein kaikki leffat, jotka kuuluvat johonkin olemassa olevaan fandomiin, odotetut scifi-leffat sekä animaatiot. Eli niin sanotusti ne leffat, mitkä eivät välttämättä kilpaile siitä vuoden parhaimman elokuvan oscarista. Tuttuun tapaan valitsen siis näistä sitten ne omasta mielestä vuoden parhaimmat. Mitään superihmeellisiä tuotoksia ei vuonna 2019 oikein nähty, mutta vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että se lopetti kaksi isoa eeppistä saagaa. Ykkösenä on kuitenkin vuoden odotetuin ja kovin nörttileffa. Arvaatko jo mikä?

#5 Toy Story 4
Ohjaaja:  Josh Cooley
Erityistä: Toy Story -tarinan viimeinen osa kunnes ei kohta taas ole.
Arvioni: -

Toy Story 3 on ehkä yksi parhaimpia animaatioleffoja, mitä on koskaan tehty. Se on täydellinen lopetus trilogialle, ja jatkumoa yhdelle lapsuuden tärkeimmistä elokuvista. Siksi olinkin melko skeptinen sen suhteen kun ilmoitettiin, että Woodyn ja kumppaneiden tarina jatkuu vielä neljänteen osaan. Toy Story 4 ei ole huono todellakaan. Se vain tuntuu enemmän sellaiselta pitkältä tv-sarjan jaksolta. Vähän turhaa täytettä, eikä oikein kukaan muu kuin Woody päässyt loistamaan elokuvassa. Elokuva ei myöskään tuntunut oikeilta hyvästeiltä kuten kolmas osa. Silti taattua Pixar-laatua niin animaation kuin juonenkin suhteen.

#4 Rise of  Skywalker

Ohjaaja: J. J. Abrams
Erityistä: Abrams yrittää paikata Rian Johnsonin tekemän Last Jedin honkkeleita.
Arvioni: Star Wars Episodi IX: Rise of Skywalker

Minua niin kovasti harmittaa, etten pitänyt tästä elokuvasta. Star Wars on aina ollut iso osa elämääni ja siksi toivoinkin tälle kaikkea parasta katastrofaalisen Last Jedin jälkeen. Rise of Skywalkerissa ei ollut mitään tosi huonoja juttuja, mutta ei siinä ollut oikein mitään tosi hyviäkään. Kaipaan elokuvakokemukseeni niitä hetkiä kun tunnen jotain. Oli se sitten surua, vihaa, iloa tai kauhua. Rise of Skywalkerissa tuo tunnepuoli jäi omalta osaltani jotenkin todella köyhäksi, enkä oikein edes keksinyt sille mitään pätevää syytä. Elokuva jäi melko tasapaksuksi hötöksi ja valitettavan tylsäksi lopetukseksi Skywalker-saagalle. 

#3 Klaus
Ohjaaja: Sergia Pablos, Carlos Martinez López
Erityistä: Tipautti heittämällä listalta Detective Pikachu sekä Spider-Man: Far From Home -elokuvat
Arvioni: -

Hauska miten joku tälläinen jouluhömppä voikin päätyä listalle vielä juuri ennen listan julkistamista! Olin huomannut sosiaalisessa mediassa, että Klausin ympärillä on jonkinlaista pientä kulttihypetystä menossa ja pitihän tämä nyt sitten katsastaa läpi. Yllätyin positiivisesti kuinka kauniisti elokuva olikaan animoitu! Nykyään kun tuntuu, että valtaosa animaatioista on sitä sellaista Disney tai Dreamworks visuaalista maailmaa, oli tämä raikas tuulahdus animaatioiden maailmaan. Juonikaan ei ole mikään turhan kliseinen kuten joululeffoissa yleensä tuppaa olemaan. Klaus onnistuu todellakin tuomaan uutta näkökulmaa tähän kulutettuun genreen. Todella miellyttävä yllätys, mikä kannattaa kurkistaa Netflixistä viimeistään sitten ensi jouluna!

#2 Avengers: Endgame
Ohjaaja: Anthony Russo, Joe Russo
Erityistä: Eeppisen saagan eeppinen lopetus.
Arvioni: Avengers: Endgame (Spoilers)

Siinä missä Rise of Skywalker jätti saagan päätöksen kylmäksi, teki Endgame todellakin kunniaa kymmenen vuotta jatkuneelle Marvel Cinematic Universelle. Endgame oli tunteikas ja toiminnantäyteinen lopetus yhdelle aikakautemme kiinnostavimmista elokuva-sarjoista. Totta kai tässäkin leffassa oli ne omat heikot hetkensä, eikä se aivan onnistunut pääsemään Infinity Warin tasolle, mutta kaiken kaikkiaan todella eeppinen ja tunteikas kokemus.

#1 Joker

Ohjaaja: Todd Phillips
Erityistä: Heittämällä vuoden 2019 parhaimpia elokuvia ja yksi ennakkosuosikki oscar-kisaan lukuisissa kategorioissa.
Arvioni: Jokeri

Jokeri on aivan eri kategoriassa kaikkien listan edeltävien leffojen kanssa. Se kiikuttelee siellä rajoilla, että lasketaanko sitä edes nörttileffaksi vai vaan suoraan sinne huippuleffojen pariin. Totta kai, kun Jokeri kuitenkin perustuu sarjakuvahahmoon, on sen paikka tällä listalla ehdottomasti. Genressään aivan järisyttävän onnistunut tekele. Joaquin Phoenix tekee oscar-ehdokkaan arvoisen suorituksen Jokerina. Elokuvan musiikki, tunnelma ja sävy ovat jotain todella upeaa ja mielenkiintoista! Jokeri todennäköisesti laukaisi jälleen uuden tavan tehdä sarjakuva-elokuvia ja jos taso pysyy lähelläkään Jokeria, otan ne kaikki ilomielin vastaan.

Muita näkemiäni nörttileffoja tältä vuodelta olivat muun muassa keskinkertaisuuteen kaatuva Captain Marvel sekä täysin turha täyteleffa Breaking Bad universumiin: El Camino. Hauskinta on se, että ihan viimeisillä metreillä Netflixin animaatioleffa Klaus kiilasi listalle. Tiputtaen Spider-Man: Far From Home sekä Detective Pikachu elokuvat jaetulta viidenneltä sijalta. Kummastakaan en oikein erityisemmin nauttinut, vaikka ihan kelpo tekeleitä olivatkin. Myös nämä voisivat olla listalla, mikäli olisin ne ehtinyt katsoa ennen kuin laitoin listan ulos: Frozen 2, Doctor Sleep, Shazam, It chapter 2, Alita, Lego Movie 2, Hellboy... Veikkaan tosin, että noista aika moni voi vain haaveilla listalle pääsystä joka tapauksessa.

Parhaat tv-sarjat 2019

Koska tämä vuosi oli jotenkin todella köyhä niin sanottujen uusien laatusarjojen osalta, päätin tuoda tässä esiin vain erilaisia lemppari nörttisarjoja - niitä kun tuntui riittävän! Listan ulkopuolelle jäävät siis Big Little Lies, josta tykkäsin todella paljon ja joka oikeasti olisi tällä listalla sijalla kaksi sekä Chernobyl, joka olisi kevyesti listan ykkösenä. Jälkimmäisestä kirjoitinkin mielipitetitäni kesällä ja niistä voit lukea lisää täältä. Eli tämä lista mennnään nyt nörttisarjoilla niin saadaan listasta mielenkiintoisempi ja enemmän blogin tunnelmaa henkivä listaus.

#5 Watchmen
Verkko: HBO
Julkaisuvuosi: 2019-
Lempi hahmo: Ozymandiaz

Watchmen oli minun listani yksi odoteuimmista vuoden 2019 sarjoista. Sarjakuvan maailma on aina ollut mielestäni kiinnostava ja HBO:n käsissä tämän kanssa ei voisi edes mennä pieleen! Lupaavien trailerien ja ylitsevuotavan hypen jälkeen, täytyy kuitenkin myöntää, että minulla kesti hyvin pitkään lämmetä tälle sarjalla ja siltikin se jäi vähän sellaiseksi kädenlämpöiseksi tuotokseksi. Sarja lähtee käyntiin todella hitaasti ja mielenkiintoisiin juttuihin päästään vasta muutaman jakson jälkeen. Silloin kun Watchmen on parhaimmillaan se on aivan älyttömän hyvä, mutta suurimman osan ajasta junnataan turhissa juonenkäänteissä ja ei kiinnostavien teemojen ympärillä. Parhainta sarjassa olivat alkuperäiset Watchmenit kuten Doctor Manhattan, Silk Spectre ja Ozymandiaz.

#4 The Boys
Verkko: Prime video
Julkaisuvuosi: 2019-
Lempi hahmo: Homelander

Pahoittelut edelleen Nuoskaimelle, kun suosittelin tätä sarjaa ennen kuin mainitsin, että se on aika tolkuttoman väkivaltainen! The Boys on hieman tuoreempi näkökulma täysin puhkikulutettuun supersankari-genreen. Sarja esittelee meille sankareiden karumman ja väkivaltaisemman luonteen. Se tuo ilmi hyvin sen mitä tapahtuu kun vääränlaiset ihmiset saavat valtaa ja oppivat käyttämään sitä omien etujensa ajamiseen. Valitsin lempihahmokseni Homelanderin, mutta en sen takia että hahmo olisi jotenkin miellyttävä. Ei todellakaan. Antony Starr vaan osasi tuoda niin vastenmielisen hyvin tämän sarjakuvista tutun kusipään tähän maailmaan, että pakkohan sitä oli rakastaa. The Boys on mukaansatempaava satiiri, josta ei tosiaan väkivaltaa ja nakuilua puutu.

#3 Daybreak

Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2019
Lempi hahmo: Wesley Fists, Turbo

Ja lisää sarjakuviin perustuvia sarjoja! Kuten sanoin niin näitähän riitti vuonna 2019. Daybreak oli ehkä miellyttävin yllätys koko vuodelta. En osannut sitä odottaa ja vaivihkaa se ilmestyikin Netflixiin. Sarjan ideana on siis se, että vain teinit selviytyvät oudosta ydinräjähdyksestä ja kaikki aikuiset muuttuvat aivottomiksi zombeiksi. Post-apokalyptisella teemalla höystetty komedia on paikoin hulvattoman hauska ja ainakin minuun uppoaa hyvin erilaiset neljännenseinän rikkovat vitsit ja juonenkäänteet. Hauskasta lähetymistavastaan maailmanloppuun ja teinidraamaan huolimatta,  Daybreak taitaa jäädä yhden kauden ihmeeksi. Näillä näkymin Netflix ei aio jatkaa sarjaa ja onkin laitettu pois tuotannosta ja markkinoinnista. Harmi, olisi tätä vielä yhden kauden katsonut lisääkin!

#2 Witcher
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2019-
Lempi hahmo: Valvatti

Toss a coin to yout Witcher... Noituri fanien odotettu uutuus saapui loppuvuodesta vihdoin Netflixiin ja saikin yllättävänkin positiivisen vastaanoton niin kirjojen ja pelien ystäviltä kuin ihan uusiltakin faneilta. Witcher on sopivan kieliposkella tehty eeppinen fantasia, joka ei jää liian synkäksi sen kevyen huumorin ja hyvällä tavalla cringejen asioiden vuoksi. Henry Cavill on niin vakuuttava Geraltin roolissa, että en meinaa vieläkään uskoa, että Cavill oikeasti on sen murinan ja maskeerauksen alla. Itse en ole siis Witcheriin tutustunut juuri ollenkaan ennen tätä ja nyt olen aivan koukussa. Jään innolla odottamaan seuraavaa kautta, joka ilmeisesti saadaan kuitenkin vasta vuonna 2021. Suosittelen sarjaa ehdottomasti kaikille, joille Witcher on jo tuttu ja teille, jotka ette vierasta fantasiaa.

#1 Umbrella Academy
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2019-
Lempi hahmo: Klaus, Hazel

Lukuisista nörttisarjoista huolimatta, omasta mielestäni vuoden paras oli kuitenkin Umbrella Academy. Sarjan kaikki päähahmot olivat omalla tavallaan todella rakastettavia ja samaistuttavia. Sarjan mustahuumori ja järkyttävän hyvä soundtrack tekivät siitä oikein miellyttävän katselukokemuksen, josta jaksoi puhella vielä viikkoja sarjan katsomisen jälkeen. Hahmojen väliset suhteet ovat uskottavat ja tarpeeksi moniuloitteiset. Kukaan ei ole täysin mustavalkoinen ja jokaiselle jää tilaa ja aikaa kehittyä kauden aikana.

Muita sarjoja mitä tuli katsottua olivat Game of Thrones ja Orange is the New Black, joille molemmille saimme jättää hyvästit viime kesänä. Mukaan mahtui myös American Horror Storyn hengessä tehdyt Assasination of Gianni Versace sekä Politician, joista etenkin jälkimmäisestä pidin todella paljon. Myös Sex Education, Castle Rock ja True Detective kausi 3 tuli vilkaistua läpi, mutta nämä eivät oikein onnistuneet vakuuttamaan minua. Katsoimme myös läpällä Netflixin "ahdistavan" ja "koukuttavan" sarjan You, joka on varmaan tyhmin sarja mitä katsoin koko vuonna. Handmaid's Tale jatkaa suosikkinani kuten kirjoittelinkin syksyllä.