Roolipelaus

Elämme tällä hetkellä mailmassa, jossa on ihan mukava päästä välillä ihan toisiin maailmoihin tästä kammottavasta arjesta. Jonnekin sinne sateenkaaren toiselle puolelle ihmemaahan. Tähän roolipelaus antaa aivan huikean hyvät mahdollisuudet! Olen harrastanut ropettamista aina Kyamk-opiskeluajoistani asti. Tuolloin hyvä ystäväni esitteli minulle ja muutamalle muulle roolipelaamisen salat ja mahdollisuudet. Rope-kärpänen puri kovaa ja nyt onkin tullut melkein vuosittain ropetettua ainakin jotain. Kirjoitushetkellä olen osallisena kahdessa hyvin erilaisessa roolipelissä. Toinen on minun itseni kirjoittama yliluonnollinen "coming of age" seikkailu ja toinen perinteisempi fantasia D&D, jossa olen pelaajan asemassa. Rakastan molempia pelejä ja ne ovatkin ehkä parhaimmat ropet missä olen koskaan vielä ollut mukana! Millaista on sitten se itse pelaaminen ja kuinka siihen voi päästä mukaan? Koitan puida näitä asioita tässä tekstissä.

Roolipelaamisen aloittaminen on varmaan se hankalin ja jännittävin prosessi ikinä. Jos ei tunne entuudestaan ketään, jonka kanssa ropettaa, on tosi hankala päästä kunnolla sisälle pelaamiseen. Hyviä kanavia rope-kavereiden löytämiseen on muun muassa Suomen Roolipeliseuran Instagram ja Discord, jossa voi esitellä itsensä ja kertoa millainen ropettaminen kiinnostaisi. Kynnys vieraiden ihmisten lähestymiseen myös netin välityksellä voi olla melko suuri. Sen kuitenkin lupaan, että sitten kun se jää on murrettu ja pääset pelaamaan, tulet rakastamaan ropettamista ennen pitkää! Tai sitten huomaat, ettei se ole ollenkaan sinun juttusi. Muista kuitenkin, että alkuun jokaisen pelaaminen on tahmeaa eikä ole mikään häpeä, jos ei heti osaa kaikkea.

Jos olet kuten minä, sinua saattaa myös kinnostaa roolipelin kirjoittaminen ja vetäminen. Mikään ei ole sen upeampaa kuin luoda maailma niin sanotusti tyhjästä ja alkaa kehittämään erilaisia kommervenkkejä pelaajien päänmenoksi! Oma tyyli ja taidot kehittyy, mitä enemmän pelejä vetää ja pelaa. Kannattaa tutkia erilaisia roolipelimuotoja ja pelinjohtajia ja selvittää mikä on se sulle kaikkein kivoin tapa vetää ropea. Mulla itsellänikin on kestänyt vuosikausia hioa mun vetämistyyli tietynlaiseksi ja siltikin se kehittyy joka kerta kun opin jotain uutta muiden ropeista. Ropettamiseen ei onneksi ole olemassa mitään kiveen hakattuja sääntöjä, vaan pelejä on yhtä monta erilaista kun on vetäjääkin. Loppujen lopuksi sinä päätät säännöt omaan ropeesi.

Mun ropeen kuuluu isona osana maailman rakentaminen. Sitä tukemassa on videoita, musiikkia sekä konseptikuvia. Ilme näkyy myös logossa sekä hahmolomakkeissa.

Vaikka kirjoittaminen ja pelin johtaminen on mulle se rakkaampi tapa ropettaa, tykkään myös olla pelaajana. Ensimmäistä kertaa ikinä olen myös mukana niin sanotussa "oikeassa ropessa", jossa ihan oikeasti on nopan heittoa, kokemuspisteitä ja skillejä. Mun omat ropet on niin pelkkää tarinan kerrontaa, että sitten kun tulee yhtäkkiä matematiikka mukaan niin olen vähän pihalla. Olen kuitenkin oppinut tässä muutaman kuukauden aikana ihan huikean paljon erilaisia juttuja, mitä voi sitten joskus hyödyntää omissakin ropeissa. Meidän ropevetäjä on myös aivan huikean hyvä ja ottaa huomioon meidän aloittelijoiden tietämättömyyden hyvin. Hyvä pelinjohtaja opastaa ja pitää huolen, että kaikilla on kivaa!

Pelaaminen onkin ihan parasta, kun ympärillä on luotettavia ihmisiä. Silloin pystyy todellakin päästämään irti ja eläytymään aidosti pelattavaan maailmaan. Näen aina niin elävästi sieluni silmin tapahtumat, maisemat ja hahmot. Hyvä pelisessio tuntuu siis oikeasti siltä, kuin eläisi ja hengittäisi pelattavaa maailmaa. Tästä syystä haluankin aina piirtää kuvan kaikista kirjoittamistani ja pelaamistani hahmoista, jotta myös muut voivat nähdä hahmoni sellaisina kuin itse kuvittelen heidän olevan. Tämä myös helpottaa sitä, jos joku joskus haluaa piirtää fanarttia tai kohtauksia ropesta.

Roolipelaus on parhaimmillaan sitä, että muutama tunti elämästä vain katoaa siihen, että on niin hauskaa. Usein ihan vedet silmissä tulee naurettua matkan aikana sattuville kommelluksille ja hölmöilyille. Pelaajat keksivät välillä niin uskomattomia juttuja, ettei sitä voi edes käsittää. Etenkin pelinjohtajana on parasta vain valmistautua kaikkeen mitä voi tapahtua. Improvisaatio-taidoista onkin paljon hyötyä! Pääasia, että tarina etenee siinä sivussa ja kaikilla on mukava olla. Nautin suuresti, kun onnistun luomaan hyvää draamaa hahmojen välille ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Se kun saa pelaajat haukkomaan henkeään yllätyksestä, on aivan parasta! Loppuun laitan vielä listauksen muutamasta suosikkihahmostani vuosien varrelta. Jos on jotain kysyttävää roolipelaamiseen liittyen niin vastailen mielelläni täällä tai instagramissani Ruudukko_official! En ole mikään roolipeli-ammattilainen, mutta onko todellisuudessa kukaan?

Parhaat elokuvajulisteet!

Ajattelin alkuun, että tämä on ihan helppo rakentaa. Ei niitä hyviä leffajulisteita nyt niin paljoa ole ja ne parhaimmathan nyt on vaan niin hyviä, että pääsevät heti listalle! No... Listaa laatiessa, mulla päätyi yli 50 leffajulistetta sinne parhaimpien joukkoon ja sitten piti jotenkin koittaa karsia luku vain viiteen. Päädyin siis valitsemaan enemmänkin viisi eri tyyliä, joista pidän julisteissa ja kertoilla sitten tarkemmin valinnastani. Nyt jo paha mieli siitä, etten saa kaikkia lemppareita mahtumaan tähän!

 

5. Dynamiikka

Dynaaminen elokuvajuliste tarkoittaa sitä, että siinä on mukana liikettä. Se ei näytä pysähtyneeltä ja sen elementit ovat sopivan häiritsevässä suhteessa toisiinsa nähden. Joskus nämä ovat tosi simppeleitä, kuten Akira ja Into the Spider-verse, toisinaan ne voivat olla todella monimutkaisia kuten Godzilla  (2014) julisteessa. Tärkeää on suorat linjat, jotka ohjaavat katsetta ja haastavat perspektiiviä. Yleisesti ottaen tämä on ehkä yksi minun suosikki julistetyypeistä. Annan tämän paikan klassiselle Akira-julisteelle, joka on sommitelultaan jotain aivan huikean hienoa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

4. Värit

Kuten monet varmaan osaavatkin kuvitella, laittaa graafikko taas värit tärkeään asemaan elokuvajulisteessa. Värikkäitä julisteita on paljon, mutta sellaisia, missä värit on saatu toimimaan aivan loistavasti, ei olekaan niin montaa. Väreillä voidaan luoda tunnelmaa ja saada yksityiskohta erottumaan kuten La La Landin posterissa tai sen avulla voidaan tuoda esiin ajan henkeä kuten Da 5 Bloods julisteessa. Värien käytön voi vetää myös aivan överiksi kuten Thor: Ragnarök sekä Wonder Woman 1984. Siltikin annan tämän spotin jälleen sille simppelille monokromaattiselle väriharmonialle ja tämän myötä elokuvalle Wolverine. Kontrasti on todella upea tämän jullarin kanssa ja onpa minulla ollut tämä aikanaan kämpän seinälläkin!

3. Katso tarkemmin

Mikä onkaan mehevämpää kuin tulkita jokainen pieni yksityiskohta julisteesta! Joskus leffantekijät ovat niinkin röyhkeitä, että juliste suorastaan spoilaa koko elokuvan loppuratkaisun. On kuitenkin olemassa hiuksen hieno raja siinä, milloin juliste on spoileri ja milloin se vain nerokkaasti piilottaa avainelementit itseensä. Tästä syystä en voikaan niin paljoa esimerkki-julisteista  kertoillakaan, mutta etenkin tämä Us-elokuvan juliste on vain ihan ykkönen tässä osiossa. Parasite, Uhrilampaat ja Midsommar toimivat myös hyvinä esimerkkeinä ja hauskasti huomaakin, kuinka moderni tapa hyvissä trillereissä tämä julistetyyli onkin! Voi kun minulla olisikin joku jonka kanssa keskustella tuosta Us-jullarista!

2. Kasariklassikko

Ei ole edes liioittelua väittää, että 70- ja 80-luku oli sitä leffajulisteiden kulta-aikaa.  Noista 50 esikarsintaan päässeistä julisteista melkein puolet on tuolta ajanjaksolta. Jokin noissa tuon ajan julisteissa vaan vetoaa tyyliltään ja siksi se saikin ihan oman kategorian tähän. Yllättävän moni on ikonisten kauhuleffojen postereita kuten Halloween, Alien sekä Manaaja. Gremlins, Blade Runner ja Kummisetä olivat myös kaikki aivan törkeän hyviä ehdokkaita. Hirveän hankala oli myös selvittää, että onko joku vain ikoninen vai pidänkö siitä niin kuin ihan oikeasti. Kuitenkin ne pienet sanat julisteessa: "In space no one can hear you scream" saivat minut laittamaan ykköseksi Alienin.

1. Pulp-henkisyys

Ehkä kuitenkin suosikki tyylilajini leffajulisteissa on pulp, silloin kun se on tehty oikein. Joku pulp-tietäjä voi korjata, jos olen ihan hakoteillä, mutta pulp on genrenä eräänlainen noiren alalaji. Usein julisteissa siihen liittyy sarjakuvamaisuutta, toimintaa, isoja fontteja sekä kohtalokkaita naisia. Klassiset pulp kannet kirjoissa ja sarjakuvissa ovat aina tuntuneet itselle tosi mieleisiltä ja siksi osaankin arvostaa myös hyvin tehtyjä pulp-henkisiä leffajulisteita. Antaa kuvien puhua puolestaan, mutta jännästi tähän valikoitui myös nimensä veroisesti Pulp Fictionin juliste, jossa on mielestäni kaikki elementit paikallaan! Tuosta voi olla ilmeisesti kahta mieltä, onko Star Wars juliste suoraan pulp genreä vai ei, mutta ainakin mun omien havaintojen ja muutaman muun mukaan se menee tuohon kategoriaan.

Nyt kun katsoo kaikkia näitä valittuja niin siltikin on se tunne, että monta hyvää jäi listauksen ulkopuolelle. Nuokaan ei ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan numerointi enemmänkin helpottaa hahmottamaan kokonaisuutta. Julisteet on kuitenkin kaikki keskenään niin erilaisia ja omaavat niin monia eri tyylilajeja, ettei näitä nyt suoraan voi mitenkään laittaa järjestykseen. Tässä kuitenkin lähinnä tulee esiin ne juliste-tyylit, mitkä miellyttävät minua itseäni eniten. Jos pitäisi kuitenkin valita yksi mikä on ylitse muiden niin tällä hetkellä päätyisin tuohon Akira-jullariin. Loppuun heitän vielä muutaman julisteen, joista en ehtinyt puhua, mutta jotka ovat kuitenkin myös erittäin hyviä. Mikä on sun lempi elokuvajuliste?

Ruudukko nyt Instagramissa - Käy tykkäämässä!

 

Näin kymmenen blogi vuoden kunniaksi, päätin tehdä Ruudukolle vihdoin oman Instagram-tilin. Aiheena on sitä samaa mitä täälläkin, eli nörtteilyä suurella sydämellä. Enimmäkseen postailen kuvia Pokémon-kortti kokoelmastani, mutta eiköhän matkalla saada sinne mukaan kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Muutenkin monelle on helpompaa heittää kommenttia tai ihan vain jutella instan puolella kuin tässä köppäisen vanhassa blogspotissa! 

Käy siis heittämässä tykkäys Ruudukko_official tilille ja tule mukaan iloiseen joukkoon! Pidän toistaiseksi tilini suomenkielisenä, jotta vauvasta vaariin kaikkien on helppo olla. (Myös siksi, että sitten ei ole pelkoa että tili kasvaa liian suureksi ja ahdistavaksi.) Jatkossa myös Pokémon-korttien hinta-arviot tapahtuvat kätevästi instan puolella. Nähdään siellä!

Terkuin,

Ruudukon Tuomo 

PS. Blogi itsessään pysyy edelleen ihan tällä omalla paikallaan ja toiminnassa.

Kuvauksen voima elokuvissa

Jotenkin tosi harvassa on ne ihmiset, jotka osaavat arvostaa elokuvien kuvausta (cinematography). Visuaalisena ihmisenä tämä on kuitenkin aina ollut yksi tärkeimmistä elementeistä elokuvaa katsoessa. Hyvä kuvaus on sellainen, että sitä ei periaatteessa edes huomaa, mutta loistava kuvaus on sellainen, joka pistää silmään positiivisella tavalla. Joskus huonokin elokuva voi tuntua paremmalta ihan vain onnistuneen kuvauksen vuoksi ja toisinpäin. Kuvauksella on iso rooli siinä, miltä elokuva näyttää ja tuntuu. Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään kameran liikettä, vaan myös värejä, kuvakulmaa, sommittelua sekä valoja ja varjoja. Helpoin ehkä ymmärtää niin, että jo jostain kohtaa elokuvaa ottaisi still-kuvan niin se näyttäisi ihan valokuvalta, jossa kaikki elementit ovat harkitusti paikallaan. Inspiroiduin Waltsun merkinnästä aiheeseen liittyen ja päätin tehdä omaa tutkimusta samaan aiheeseen - omasta näkökulmastani tietenkin.

Blade Runner 2049 - Roger Deakins (Kuvaus)

Kun teen taidetta, on minulla tietenkin aina mielessä nuo samat asiat mitä ylhäällä jo luettelinkin. Asettelu, värit ja valot ovat todella tärkeässä osassa kuvan tekemistä. Erilaisten väriteorioiden tunteminen on eduksi, kun miettii oman teoksen näyttävyyttä. Käytänkö vastavärejä? Kuinka kirjavan väripaletin otan tähän teokseen? Entä jos se olisikin mustavalkoinen? Elokuvista on usein todella paljon hyötyä kun pohdin näitä kysymyksiä. Joskus jokin kohtaus saattaa inspiroida minua ihan vain väriensä puolesta. Hyviä esimerkkejä elokuvista, joissa on kauniisti käytetty värejä hyödyksi tunnelman luomiseksi ovat muun muassa Blade Runner 2049, Grand Budapest Hotel ja Inside Out. Etenkin Blade Runner on sellainen elokuva, joka minulla tulee aina ensimmäisenä mieleen kun puhutaan elokuvan kuvauksesta. Koko leffa on täynnä hyvännäköisiä kohtauksia ja lähivärien käyttöä. Kirkkaat neon sävyt, juuri sellaiset cyberpunk-henkiset, miellyttävät minua henkilökohtaisesti todella paljon!

Inside Llewyn Davis - Bruno Delbonnel (Kuvaus)

 

Toisaalta joskus sitä haluaa hillitympää värisävyä eli monokromaattista väriharmoniaa. Siinä aivan mestareita ovat Coenin veljekset. En oikein osannut edes valita, otanko esimerkkikuvaksi Fargon, Menetetyn maan vaiko Inside Llewyn Davisin, johon sitten lopulta päädyin. Jokin näissä upeissa harmaansävyissä puhuttelee niin paljon kouvolalaista sieluani. Samanlaista kauneutta on myös elokuvissa Children of Men ja Arrival. Jostain syystä täysin mustavalkoinen kuvaus ei oikein ole omaan mieleeni. Esimerkiksi the Artist ja Mank eivät ole mielestäni millään tavalla kauniita elokuvia ja Schindlerin listassakin arvostan vain sitä punaista väriläiskää kaiken sen kauheuden keskellä. Väreistä voisin varmaankin puhua ihan oman postauksenkin verran, mutta koitetaan nyt pysyä tässä kuvauksessa yhtenä kokonaisuutena...

Texas Chainsaw Massacre - Daniel Pearl (Kuvaus)

Valaistus on myös todella tärkeä osa-alue kun halutaan tehdä silmää miellyttävä kuva tai kohtaus. Todella usein omaan silmään kauniita otoksia ovat ne, missä kontrasti valon ja kuvattavan kohteen välillä on dramaattisen suuri, lähes siluettimainen. Rakastan luonnonvaloa, mutta joskus taitavasti tehdyt studiovalot saavat minut myös lumoutumaan, kuten esimekiksi elokuvassa La La Land. Kuitenkaan esimerkkikuvana en voinut sivuuttaa Texas Chainsaw Massacren viimeistä kohtausta, jossa Leatherface tanssii auringonlaskussa moottorisahansa kanssa. On jotenkin ihastuttavaa, että näinkin raakaan ja väkivaltaiseen elokuvaan on saatu mukaan jotain näin kaunista. Auringonlaskut ovat myös yksi heikkouteni ja kauniisti toteutettuna olen ihan sulaa vahaa. Valoon ja varjoon harvemmin kukaan kiinnittää elokuvissa huomiota, jos sitä ei niin sanotusti pakoteta katsojalle. Kannattaakin joskus pysähtyä ihan miettimään sitä, miten näitä käytetään elokuvissa hyödyksi.

Thor: Ragnarök - Javier Aguirresarobe (Kuvaus)

 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on asettelu eli sommitelma. Yleensä pidän siitä, että kuvassa on tilaa hengittää. Tyhjä tila on jotenkin todella miellyttävää ja kun se on toteuttu oikein, on lopputulos jotain todella kaunista. On myös hauskaa etsiä kuvista kultaisia leikkauksia ja muita muodon ja määrän lakeja. Asetelmalla saadaan niin paljon kerrottua muun muassa henkilöiden suhteesta toisiinsa ja vallitsevaan ympäristöön, luonteesta sekä voimasuhteista. Hirveän hankala oli keksiä mitään yksittäistä esimerkkiä tästä, joten päädyin valitsemaan blogin teemanmukaisesti sen ainoan MCU-leffan, jossa on mielestäni hyvä kuvaus: upea punk-henkinen renesassanssi cinematography eli Thor: Ragnarök. Tietynlainen maalauksellisuus ja symmetria ovat aina lähellä omaa sydäntäni. Oli se sitten toteutettu erikoistehosteiden avulla tai ihan vain perinteisin keinoin. 

Voisin varmasti puhua tästä ihan loputtomasti ja etsiä kymmeniä kuvia lisää, mutta eiköhän kaikilta lopu mielenkiinto tälläisiin selityksiin. Siksi lisäänkin tähän loppuun vielä pari loistavaa esimerkkiä elokuvista, joita mainitsin yllä tai sellaisia, jotka ovat muuten vain yllä esitettyjen omien mieltymysten mukaisia. Tämä on onneksi taas niitä kuuluisia makuasioita, joista saatte olla ihan rauhassa eri mieltä!

Grand Budapest Hotel - värit ja asetelma

Moonlight - intiimi lähikuva

Kill Bill - siluetti ja vahva kontrasti

Fargo - monokromaattinen sävy ja kultainen leikkaus

La La Land - kirkkaat sävyt, sommittelu ja valo

Joker- symmetria ja värit

Tunnetko tämän Pokémonin?

 

Jokainen vähänkään enemmän Pokémon Trading Card Game keräilyyn perehtynyt tietää, että Charizard on se ykkönen. Graalin malja, josta maksetaan mansikoita ja jonka omistajalle on luvassa seitsemän vuoden onni. Mystinen Charizard on noussut suosituimmaksi keräilykortiksi usemmassakin sarjassa, eikä loppua tunnu näkyvän. Kirjoitushetkellä erilaisia "zardeja" on julkaistu ainakin 60 erilaista eri seteissä ja joka kerta se aiheuttaa valtavaa kiinnostusta keräilijöissä. Kaikista ei kuitenkaan tule sitä legendaarista keräilykohdetta vaan osa jää vain sellaisiksi "nice to have" korteiksi. Mistä sitten tunnistaa onko juuri sinun Charizardisi arvokas? Tähän pureudutaan nyt oikein kunnolla tämän postauksen myötä.

Osa on alkanut vasta hiljattain heräämään siihen, että ne omat Pokémon kortit siellä kaapin perällä saattavatkin olla ihan arvokkaita. Mikäli olet korttisi säilyttänyt oikein muovitaskussa tai kansiossa, korttisi saattaa ihan oikeastikin olla arvokas. Ensimmäinen vaihe onkin tunnistaa, mistä setistä Charizardisi on. Helpoin tapa etenkin ysärin ja 2000-luvun alun korteista on tarkistaa  kuvan oikean alalaidan luona oleva setti-symboli. Uudemmissa korteissa symboli on siirretty alas setti-numeron viereen. (Ihan vain tiedoksi, että nämä setti-termit mitä käytän ei välttämättä ole se virallinen oikea suomennos näille, vaan jotain mitä itse käytän puheessani.)

 

Yllä olevan kuvan esimerkki on Team Rocket -setistä, joka on julkaistu vuonna 2000. Kaikissa korteissa ei ole tuota 1st edition merkintää, mutta jos kortissasi on, voi se joskus jopa tuplata korttisi arvon. Pidä kuitenkin varasi, sillä usein juuri nuo 1st edition kortit ovat olleet yleisiä feikkikorteissa. Yksi tärkeä tehtävä kun tutkailet Charizard-korttiasi onkin varmistua sen aitoudesta. Liian usein näkee selkeitä feikkejä myynnissä aivan poskettomaan hintaan, mutta katalampia ovat ne joiden feikki-kortti näyttävät aidoilta. Muutamia hyviä keinoja feikin tuunistamiseen on verrata sitä muihin sinulla oleviin kortteihin. Vertaa värejä, muotoa ja pahvilaatua. Mikäli joku noista on pahasti erilainen, korttisi on todennäköisesti feikki. Itse myös teen sellaisia testejä, että laitan kortin varmasti aitojen korttien sekaan ja teen niistä pakan. Sekoitan muutaman kerran ja kokeilen onko pakka sileä vai onko joku kortti aavsituksen väärän kokoinen. Feikkien tunnistaminen voi olla vaikeaa, joten älä epäröi kysyä ammattilaisen mielipidettä ennen myyntiin laittamista tai ostamista!

Nyt kun olet varmistunut korttisi aitoudesta, voidaan alkaa miettimään onko kortillasi arvoa. Karkeasti voin luvata, että kaikki ennen Ex-sarjoja ilmestynett zardit ovat varmasti arvokkaita. Toisaalta nykyään Ex-sarjatkin alkavat olla aika suosittuja keräilykohteita, joten niidenkin zardit saattavat käydä kalliiksi ostajan lompakolle. Tärkeää on verrata hintoja muutaman eri myyntipaikan kesken. Itse teen hintavertailua aina Ebayn, Troll and Toadin, Cardmarketin ja suomalaisten Huuto.netin ja Poromagian kesken. Totuus on aina jossain noiden välissä ja useimmiten jopa vähän alle sen. Ihmisillä (ja yrityksillä) on tapana laittaa kortit hieman ylihintaan myyntiin, sillä etenkin Charizard-kerääjät saattavat olla joskus hieman epätoivoisia. Tästä syystä minun antamat hinta-arvioni ovat aina todella varovaisia, ettei kukaan joudu pettymään kun kortti ei menekään kaupaksi ylihintaan. Muista kuitenkin aina laittaa Charizardisi mieluummin huutokauppana* myyntiin. Koskaan ei tiedä millaiseksi lopullinen hinta nousee!

 

Unohtuiko jotain? Kyllä vain. Se että korttisi on Charizard ja jostain arvokkaammasta setistä, ei vielä tee siitä arvokasta. Kortin kunto on nimittäin todella, todella, todella iso tekijä siinä millaiseksi korttisi arvo voi nousta. Jos siinä on repeämää, suurempaa kulumaa, taitosta, tahroja... voit ihan huoletta puolittaa korttisi arvon. Yllä olevasta kuvasta näet muutamia yleisimpiä kortin kuntoon vaikuttavia asioita. Jonkin verran annetaan myös anteeksi vanhalle kortille, mutta taitos on aina taitos. Haluan huomiona siis sanoa teille, jotka ostatte Pokémon kortteja. Älkää tyytykö huonokuntoiseen ylihintaiseen korttiin. Jokainen tälläinen kortti antaa myyjille viestiä, että niistä huonokuntoisistakin korteista voi saada hirveän summan rahaa, mikä vain kallistaa poke-kortti markkinoita entisestään. Tyhmä ei ole se, joka pyytää.

Tällä hetkellä uusissa seteissä pyörii myös melkoisen arvokkaita Charizard kortteja. Etenkin Champion's Path setin Charizard V sekä Shining Fates setin Charizard VMAX ovat molemmat ihan super haluttuja tällä hetkellä ja kumpaakin myydään jopa sadoilla euroilla! Toki tällä hetkellä kysyntä on korkeampaa kuin tarjonta ja ajan kanssa näiden korttien arvo tulee laskemaan huomattavasti. Näiden lisäksi vanhojen settien Crystal Charizard sekä Gold Star Charizard ovat kovaa huutoa. Base Set, Base Set 2 ja Legendary sarjojen zardit ovat tällä hetkellä hieman laskusuuntaisia arvoltaan, mutta edelleenkään niitä ei hyväkuntoisena oikein alle 100 euron saa. Todella hankala suoraan sanoa miten paljon mistäkin kortista saa milloinkin, mutta listasin nyt kuitenkin tähän tämän hetken suosituimmat kortit. Huom! PSA arvioidut kortit ovat sitten asia erikseen ja niihin en edes ota kantaa.

Setti	Kortin nimi/Setti-numero	*Tämän verran saat ainakin
Base Set	Charizard 4/102	100 - 150 €
Base Set 2	Charizard 4/130	100 - 150 €
Team Rocket	Dark Charizard 4/82	50 - 70 €
Team Rocket	Dark Charizard 21/82	20 - 50 €
Legendary Collection	Charizard 3/110	150 - 200 €
Gym Challenge	Blaine's Charizard 2/132	80 - 120 €
Neo Destiny	Shining Charizard 107/105	250 - 300 €
Expedition	Charizard 6/165	60 - 80 €
Expedition	Charizard 39/165	30 - 50 €
Skyridge	(Crystal) Charizard 146/144	300 - 400 €
Ex Dragon Frontiers	(Gold Star) Charizard 100/101	300 - 400 €
Evolutions	Charizard 11/108	60 - 100 €
Champion's Path	Charizard V 79/70	100 - 150 €
Shining Fates	Charizard VMAX SV107/SV122	200 - 250 €

Ruudukko 10 vuotta!

 

"Tervehdys! Tästä päivästä alkaen Internetissä alkaa vaikuttamaan uusi blogi. Blogin sisältö on hyvin yksinkertainen ja käsittelee sellaista aihetta kuin Sarjakuvat. Sivuilta löydät mm. tekemiäni töitä, arvosteluja muiden sarjakuvista ja henkilökuvia alan ammattilaisista." -Ruudukko 15.3.2011

Näillä saatesanoilla alkoi Ruudukon tarina tasan kymmenen vuotta sitten. Kuten huomata saattaa, niin jo tuolloin blogini idea oli keskittyä sarjakuviin, nörttijuttuihin ja omaan taiteelliseen kehitykseen. En ollut mikään kummoinen kirjoittaja, vaikka tykkäsinkin tarinoita rustailla. Luovan kirjoittamisen kurssit lukiossa olivat yksiä suosikkejani, mutta kaikki asiallinen ja tieteellinen julkaisu sen sijaan todella kaukana siitä omasta kiinnostuksesta. 

En siis todellakaan enää muista, mikä sai minut lähtemään bloggailun pariin tuolloin. Ehkä osayy oli tuo, että halusin kehittyä kirjoittajana. Tai ehkä luulin, että se motivoisi minua julkaisemaan sarjakuvia tai jotain? Sen kuitenkin tiedän, että yksi iso syy aloittamiselle oli Sinin leffablogi. Muistan, kuinka ihailin Siniä niin paljon kirjoittajana ja elokuva-ammattilaisena! Hänen blogissaan oli mahtavia juttuja, mielenkiintoisia arvosteluja ja välillä kaikkea hauskaa kevennystäkin. Sinin innostus omaa blogiaan kohtaa tarttui ja rohkaistuin itsekin kirjoittelemaan omaksi ilokseni. Ruudukko oli syntynyt ja siitä lähtien tämä blogi onkin ollut tärkeä osa elämääni. 

Alkuun postausten tekeminen oli melko jännittävää. Keille edes uskaltaisin kertoa, että kirjoitan blogia? Kiinnostaisiko blogini edes ketään? Olisiko sillä edes väliä? Pikkuhiljaa rohkeus karttui ja aloin mainostamaan blogia ensin läheisille ystäville ja sitten facebook-kavereille. Nykyään en jaksa välittää tuon taivaallista siitä, kuka näitä tekstejä lukee. Olkoon sitten oma äiti tai Venäjän presidentti. Henkilökohtainenhan tämä blogi on ja saattaa sisältää ties millaisia paljastuksia kirjoittajastaan, mutta meh. Välillä on tullut kirjoiteltua enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta joka kerta se kirjoittaminen on tuntunut tärkeältä. On jotenkin todella voimaattuvaa saada kirjoittaa omat mielipiteensä ylös ja tunteensa auki! Pitkän ajan jälkeenkin on mukava palata jonkin tekstin pariin ja katsoa, onko mielipiteeni muuttunut johonkin suuntaan. Opin myös vuosien kuluessa siihen, että jos minua ei jostain asiasta huvita kirjoittaa - minun ei tarvitse sitä tehdä. En ole kenellekään mitään velkaa.

 

Ruudukolla ei koskaan ole ollut mitään kovin suurta lukijamäärää ja sanoisinkin, että laatu todellakin korvaa määrän tässä tapauksessa. Yllättävää kuitenkin on, etten ole koskaan stressannut Ruudukon tilastoja ja seuraajamääriä samalla tavalla kuin esimerkiksi Instagramia.  Aina silloin tällöin joku postaus on noussut todella suosituksi, mutta edelleen luetuimmat tekstini ovat sieltä blogin aloittamisen ajoilta. Kaikkien aikojen suosituimmat tekstini ovat kuitenkin: Ohjeita Pokémon korttien myymiseen -postaukseni. Noilla muutamalla tekstillä on yhteensä lähes 40 000 klikkausta ja edelleen ihmiset laittelevat minulle kyselyitä korttiensa arvosta törmättyään noihin teksteihin!

Muutamia omia suosikkitekstejäni ovat olleen muun muassa nörttileffa-listaukset, vuosikymmenen parhaat, 25 kertaa minä sekä Taitelija nurkka, joka valitettavasti oli niin työlästä kirjoittaa että hylkäsin osion muutaman kirjoituksen jälkeen. Lähestulkoon kaikki tekstit mitä olen ikinä kirjoittanut löytyvät edelleen Ruudukon arkistoista. Poistan hyvin harvoin mitään kirjoittaamani, sillä myös ne nolot jutut voivat olla mielenkiintoista katsottavaa vuosien päästä. Jos ei muuten niin ainakin voin nauraa omalle naiviuudelleni. Esimerkiksi seuraava lainaus on hyvä esimerkki siitä, millaista kirjoittamiseni oli alkuaikoina. (Pieni cringe-varoitus).

Vihdoinkin sain skannailtua töitäni tosin pienellä avustuksella... sillä enhän itse tietenkään osannut tätä skanneria käyttää.. Huoh !  : ) Sarjakuvaa alan lähiaikoina julkaisemaan ja ilmoittelen sitten tarkemmin, että mitä on luvassa kun tulee enempi ajankohtaiseksi ! Mutta siis tässä hieman esimakua, toivottavasti pidätte.. ;)

 

Ruudukon perimmäinen tarkoitus on aina ollut herättää keskustelua ja tuoda omia mielipiteitäni julki. Olen koittanut pitäytyä faktoissa ja katsoa asioita objektiivisesti, mutta välillä olen kyllä antanut tunteideni viedä kirjoitusta. Siltikin olen pyrkinyt pitämään blogin sisällön asiallisena, mutta sitten aina välillä muistanut, että saan kirjoittaa omaan blogiini ihan mitä itse haluan. Jos haluan puhua peleistä, pojista, autoista tai vaikkapa kesälomasta niin se on ihan okei. Pääasia, että faktat on kunnossa - ja jos ei ole niin onneksi kommenttikenttä on laulanut niin, että on saanut korjattua omia vääriä tietoja. 

Rehellisesti voin sanoa, että kirjoitustaitoni on varmasti parantunut blogin kautta paljonkin tämän kymmenen vuoden aikana. Sen lisäksi olen kasvanut ihmisenä ja ajattelijana. Olen oppinut paljon muilta bloggaajilta ja ehkä jopa saanut pari online-kaveriakin aikaan. Tähän kohtaan haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette blogini pariin löytäneet. Toivottavasti siitä on ollut iloa teille vähintään yhtä paljon kuin minullekin. Kiitos, kiitos ja kiitos kaikille! Jätähän terveiset kommenttikenttään jos lukaisit tämän läpi! :)

Wandavision

 

Wau! Eipä oikeasti muuta voi sanoa. Marvel Studios siirtyi tekemään elokuvien lomassa sarjoja. Ajoitus ei voisi olla parempi, kun kaikkihan me kykitään kuitenkin kotona. Disney plussaan on muutenkin tullut lyhyellä aikavälillä paljonkin mielenkiintoista katsottavaa, mutta puhutaan niistä sitten vähän myöhemmin. Nyt on aika hehkuttaa Wandavisionia, joka sai ainakin minut jo ensimmäisestä trailerista ihastumaan tähän sarjaa. Teksti ei sisällä mitään hirvittävän isoja spoilereita, mutta jos haluat varmistua, ettet saa minkäänlaista ennakkokäsitystä sarjasta niin kannattaa lukaista vasta kun olet sarjan katsonut.

Wandavision on sekoitus mysteeriä ja komediaa. Se lainaa elementtejä sitcomeista, unohtamatta kuitenkaan Marvel juuriaan. Pääosissa nähdään Marvel Cinematic Universen elokuvista tutut Elizabeth Olsen sekä Paul Bettany. Uusina lisinä Marvelin kasvavaan näyttelijäkaartiin on lisätty muun muassa Teyonah Parris sekä ihastuttava Kathryn Hahn. Tarina alkaa kuin mikä tahansa hurmaava 50-luvun komediasarja: Nuori pariskunta muuttaa kauniiseen jenkkilähiöön perustaakseen perheen. Mitä naapurit tosin eivät tiedä, on se, ettei pariskunta olekaan mikään ihan tavallinen! Vaimo Wanda osaa taikoa ja mies on ihka oikea androidi. Kaksikon täytyy parhaansa mukaan koittaa peitellä kykyjään, etteivät uteliaat naapurit huomaa heidän poikkeavuuttaan. Tämä siis ehkä lyhykäisyydessään sarjan juoni. Tai ei oikeastaan sinne päinkään. Hyvin pian alamme huomata pieniä vihjeitä siitä, että kaikki ei ehkä olekaan sitä miltä näyttää. Sitcom onkin oikeasti vain kulissi, jonka Wanda on luonut käsitelläkseen tunteitaan ja menetyksiään.

 

Sarja alkaa pahaa-aavistamattomasti juuri tuollaisena 50-luvun sitcomina, joka hakee vaikutteita muun muassa Dick van Dyke Showsta sekä I Love Lucy sarjasta. Myös Vaimoni on noita on hyvin läsnä ensimmäisissä jaksoissa. Monille kasuuali Marvel-faneille näytti sarja olevan liian outo. Ensimmäiset episodit poikivat paljon negatiivistä kommenttia siitä, kuinka sarja oli tosi iso pettymys monelle. Eikö Wandavision olekaan perinteinen Marvel seikkailu vaan sen sijaan tyhmä sitcom? Oli käsittämätöntä miten monelta meni täysin ohi se, että jotainhan tuossa maailmassa on täysin pielessä. Jakso jaksolta mysteeri kuitenkin avautuu lisää ja lisää ja jos ei jaksanut sinne neljänteen jaksoon saakka katsoa niin voi pojat mitä menikään ohi! Wandavision on tärkeä osa tulevia Marvel leffoja, mutta samalla kaunis kunnianosoitus television perhe-sitcomien historialle.

Jälkikäteen ajatellen minun olisi ehkä pitänyt kirjoittaa jokaisesta jaksosta postaus erikseen. Niin huikean hienoja ja erilaisia olivat jokainen sarjan episodi. Kaikki ne pienet viittaukset ja easter eggit saivat minut hyppimään innosta! Oli lähes tuskaa odottaa aina kokonainen viikko ennen kuin seuraava jakso ilmestyi. Toisaalta tästä syystä oli todella upeaa olla osana Wandavision hypeä ihan alusta asti. Ilmassa oli paljon kysymyksiä ja faniteorioita ja silti sarjan tekijät onnistuivat yllättämään jokaisessa jaksossa. Siksi tästä onkin hankala kirjoittaa mitään konkreettista, ettei totaalisesti spoilaa mitään.

 

Wandavision on parhaimmillaan silloin kun ymmärrät parodiat ja viittaukset. Se antaa myös paljon mietittävää ja uutta perspektiiviä Marvel Cinematic Universen faneille. Yhtäkkiä maailma ei olekaan vain taistelua, huonosti toteutettuja pahiksia ja näyttelijä Chris Evans/Hemsworth/Pratt tekemässä oikeutta sarjakuvavastineelleen. Maailma onkin suurempi ja ihmeellisempi kuin kukaan meistä olisi osannut kuvitella. Vaikka Wandavision onkin isolta osalta komediaa, mahtuu siihen paljon koskettavia hetkiä sekä ikimuistoisia lainauksia. Puhumattakaan eräästä tietystä pahistelu-laulusta episodissa seitsemän. Sarja tuntuu tuoreelta ja käynnistää mielestäni loistavasti Marvel Cinematic Universen kauan odotetun neljännen vaiheen. Rakastan tätä sarjaa ja sen estetiikkaa ihan mielettömästi!