Solo: A Star Wars Story

Aloitetaan faktalla: Harrison Ford on ainoa oikea Han Solo, eikä hänen saappaitaan hahmon roolissa voi kukaan täyttää. Mutta piru vie kuinka lähelle Alden Ehrenreich ne täyttääkään! En kyllä koskaan epäillytkään, etteikö herra roolistaan suoriutuisi aivan mallikkaasti. Enemmän minua häiritsi ajatus siitä, että Han Solosta ylipäätään tehdään prequel elokuva. Valitettavasti Solo: A Star Wars Story kuitenkin todisti epäilykseni todellakin aiheettomaksi. Solon oma elokuva kun sattuu olemaan lähes tulkoon täydellistä Star Wars viihdettä ja aivan luvattoman paljon parempi kuin viime vuonna ilmestynyt episodi VIII.

Solo kertoo tarinaa siis Han Solon vuosista ennen Millenium Falconia ja ennen episodi IV:n tapahtumia. Nuori pilotti elää jo tuolloin lainsuojattomana karkurina, joka lähtee mukaan seikkailulle ansaitakseen rahaa ja päästäkseen takaisin naisensa luo Corellia -nimiselle planeetalle. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta leffan synopsis, kun kuitenkin olet leffan jo tässä vaiheessa nähnyt tai et vain ole niin kiinnostunut Star Warsista, että sillä olisi väliä. Tärkeintä kuitenkin juonessa on se, että Han tapaa parhaan kaverinsa Chewbaccan leffan aikana sekä saamme tietää miten Landon rakas Millenium Falcon päätyi Hanin käsiin.

Leffa oli todellakin jotain virkistävää vaihtelua episodi VIII jättämän pettymyksen jälkeen. Leffa oli juoneltaan ihan okei, joskin jonkin verran ennalta-arvattava. Siihen sisältyi kuitenkin paljon hyviä Star Wars -hetkiä. Huumori pidettiin vähän vähemmällä kuin yleensä, mikä toisaalta oli sekin hyvää vaihtelua. Etenkin Last Jedi -elokuvassa huumori veitiin vähän liiankin pitkälle... Sen sijaan olin hieman pettynyt John Powellin musiikkiin leffassa, sillä musiikin avulla ei pahemmin päästy sellaiseen kunnon Star Wars -fiilikseen. Myös erittäin häiritsevää oli se, että Beckettin rooliin oli roolitettu Woody Harrelson, joka näytteli jälleen kerran Woody Harrelsonia Woodyharrelsonmaisessa roolissa. Onneksi monet pienet easter eggit ja etenkin lopussa tuleva jättiyllätys olivat omiaan paikkamaan leffan pieniä vikoja!

Ensinnäkin spoilerivaroitus vähintään tähän kohtaan, mutta pidän todella paljon siitä, että nämä spin-off leffat halutaan tarkoituksella pitää vähän erillään pääsagasta. Kuten Rogue Onessakin, myös tästä leffasta puuttui se Star Wars -leffoille ominainen alkuteksti-scrollaus. Leffassa myös hauskasti käytettiin quoteja alkuperäisestä trilogiasta hieman käänteisinä. Esimerkiksi kun Lando toteaa Hanille vihaavansa tätä, Han vastaa tähän virneen kanssa: "I know." mikä on siis suora viittaus Leian ja Hanin väliseen keskusteluun episodi VI:n alussa. Suurin  ja paras easter egg kuitenkin oli lopussa täysin puskista ilmestyvä Darth Maul! Toki osasin jo arvata kuka on ksyeessä jo siinä vaiheessa kun tämän mekaaninen jalka vilahti holo-lähetyksessä... Mutta kuinka siistiä silti!

Vahva suositus tälle Star Wars -leffalle mikäli et ole sitä nähnyt vielä! Ei tähän ihan kamalan paljoa voi oikeasti pettyä. Iso plussa myös siitä, että leffa vähän selitti sitäkin miksi the Last Jedissä yhtäkkiä polttoaine voi olla ongelma! Tykkäsin!

Parhaat Marvel Cinematic Universe pahikset

Tehdään tähän väliin tälläinen helppo, mutta monille varmaan ihan mielenkiintoinen listaus. Olen monesti valitellut täällä blogissakin kuinka sieluttomia, alikehittyneitä ja tylsiä pahiksia Marvelilla on vuosien varrella ollut valkokankaalla. Toinen toistaan huonommat vihulaiset ovat jääneet todellisiksi tynkähahmoiksi ilman selkeitä motiiveja tai päämäärää. Toki joukkoon mahtuu muutama ihan hyväkin pahis ja listaankin tähän oman top vitosen (eipä niitä oikeastaan sen enempää olekaan.) Aloitetaanpa! - pikkuisia spoilereita, mutta listauksen voi katsoa ilman, että lukee tarkennuksia :)

#5 Erik Killmonger

Leffat: Black Panther
Näyttelijä: Michael B. Jordan

Killmongeria hehkutettiin jotenkin todella todella paljon Black Pantherissa. Itse en ymmärtänyt juurikaan sitä, miksi hahmoa hehkutettiin niin paljon. Killmonger on aluksi todella mielenkiintoinen ja erilainen pahis, jonka motiivit ovat hyvinkin selkeät ja ymmärrettävät. Katsoja jopa alkaa kannustamaan tätä pääsemään tavoitteisiinsa, sillä Killmongerin agendalla on pointti, jonka jopa Black Panther ymmärtää. Valitettavasti vielä viidenneksikin paras MCU -pahis on jollain tavalla viallinen. Killmonger lössähtää todella pahasti leffan loppua kohden eikä hahmon tappaminen kesken hahmokehityksen juurikaan auta asiaa. Mielelläni olisin nähnyt Killmongerin sellaisena on-off pahiksena MCU:ssa, mutta nyt meni näin.

#4 Ultron

Leffat: Avengers: Age of Ultron

Näyttelijä: James Spader

Ultron oli oikeastaan ensimmäinen MCU pahis, josta oikeasti tykkäsin. CGI oli todella hyvin toteutettu tämän hahmon kohdalla ja James Spader teki loistavaa työtä motion capture -tekniikan avulla luodakseen Ultronin arvolleen sopivalla tavalla henkiin. Hahmo olisi kaivannut toisaalta hieman enemmän ruutuaikaa MCU:ssa esimerkiksi toisen elokuvan muodossa. Ultron on mielenkiintoinen pahis sarjakuvissa, joten miksei voisi olla myös leffoissa? Toki, koska Ultron on tietokoneohjelma, en sano etteikö hän voisi tulla aika helpostikin takaisin vielä. Etenkin nyt Infinity Warin tapahtumien jälkeen.

#3 Vulture
Leffat: Spider-Man: Homecoming

Näyttelijä: Michael Keaton

Ehkäpä MCU:n maanläheisin kaveri. Vulturen eli Adrian Toomesin motiivit olivat myös todella selkeät ja hahmoon pääsi sisälle aivan uskomattoman hyvin! Toomes ei tahtonut valloittaa maailmaa, vain tienata elantoa perheelleen. Vulture pysyi todella uskottavana loppuun asti. Hänessä oli ne virheet mitä ihmisessä olettaakin olevan, hän ei ollut kaikkivoipainen eikä toisaalta halunnutkaan olla. Odotan innolla miten hahmo tulee kehittymään seuraavaan osaan!

#2 Loki

Leffat: Thor, Avengers, Thor: the Dark World, Thor: Ragnarök, Infinity War

Näyttelijä: Tom Hiddleston

Kyllä. Loki on listallani kakkosena. Yllättyneitä olivat ketkä? Loki on saanut osakseen aivan huikeaa hahmokehitystä. Toki hahmo on ollut enemmän leffoissa kuin kukaan muu MCU pahis. Siltikin Loki on pystynyt yllättämään jokaisessa leffassa juonikkuudellaan. Hiddlestonin Loki on toiminut todella hyvänä vastapainona Hemsworthin Thorille. Saa nähdä miten hahmon tulevaisuus tulee menemään MCU:ssa, mutta ainakin jollain muotoa Hiddleston on mukana seuraavassa Avengers -leffassa.

#1 Thanos

Leffat: Guardians of the Galaxy, Infinty War

Näyttelijä: Josh Brolin

Thanos on heittämällä MCU:n paras pahis. Jokainen joka on nähnyt Infinity Warin voi olla kanssani samaa mieltä. Jos olet eri mieltä - haluan todellakin kuulla perustelusi asiaan. Vuosien pohjustus todellakin lunasti lupauksensa kun tämä kaveri pääsi kylvämään tuhoa universumiin. Todellakin odotan mitä seuraava osa tuo tullessaan!

Pari huomautusta: En miellä Winter Soldieria sillä tavoin pahikseksi, mistä syystä hän ei ole listalla. Myös Civil Warin Zemo olisi voinut olla listalla, mutta Killmonger vei juuri ja juuri voiton hänestä. Ketkä ovat sinun suosikki MCU pahikset?

Infinity War

Miltään en halua suojella kanssaihmisiäni niin paljoa kuin Infinity Warin spoilereilta, joita tämäkin teksti tulee sisältämään. Elämä muuttuu todella hankalaksi siinä kohtaa kun olet ensimmäisten joukossa katsomassa näinkin huikeaa Marvel -leffaa eikä ole ketään kenen kanssa siitä jutella tai spekuloida. No onneksi on sentään tuo parempi puolisko, joka mielellään tuli kanssani katsomaan tätä leffaa ja voi pojat kuinka tällä kertaa ei pettynyt kumpikaan!

SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS

Aloitetaan faktoilla. Thanos on heittämällä paras Marvel -pahis joka valkokankaalla on ikinä nähty. Thanosin päämäärä on selkeä ja motiivit uskottavat. Kaiken sen mitä tämän päänsisällä tapahtuu voi kulminoida siihen, että kaveri on pikkuisen pakkomielteinen agendastaan hävittää puolet universumin väestöstä. Thanos on myös upeasti toteutettu ja Josh Brolin vakuuttaa roolissa hulluna titaanina. Thanosiin mahtuu myös kerroksia, joita ei ihan heti uskoisi hänessä olevan ja etenkin kohtaus, jossa hän uhraa oman tyttärensä saadakseen ikuisuuskiven on koskettava. Titaanin sydän ei olekaan pelkkää kiveä ja rakkaus tytärtään Gamoraa kohtaan onkin aitoa. Kuolemista puheen ollen...

Leffa alkaa siitä mihin Ragnarök jäi. Thanos joukkoineen hyökkää asgardilaisten pakoaluksen kimppuun eivätkä edes Thor ja Loki voi herralle mitään. Ensimetreiltä asti porukkaa kaatuu kuin viljaa. Loki, Heimdall ja oletettavasti Valkyrie ja muut Ragnarökissä esitellyt uudet hahmot ovat pois pelistä jo ennen kuin elokuvan logo ilmestyy ruutuun. Tällä kertaa Lokikin kuolee ihan oikeasti. Koskettavia kuolemia tulee leffassa olemaan muutamia muitakin, mutta kyllä se nyt pirun oudolta tuntuu että Loki on oikeasti kuollut.

Juoneltaan Infinity War ei ole täysin samanlainen kuin muutkin Marvel -leffat. Hahmoja on enemmän kuin koskaan aiemmin ja silti jokainen saa tarpeeksi ruutuaikaa eikä tunnu tönkösti toteutetulta tai ontolta. Ehkä tällä kymmenen vuoden esittelyillä päästiin helpostikin tähän lopputulokseen, mutta kyllä täytyy kiittää käsikirjoittajiakin siitä, että jokainen hahmo on tuotu tähän niin hyvin. Suurin ero muihin Marvel -leffoihin on kuitenkin se, että yksikään ei ole jäänyt näin selkeästi kesken. Lopussa Thanos onnistuu pääsemään päämääräänsä ja saa kaikki ikuisuuskivet itselleen. Sen jälkeen hän vain sormia napauttamalla tuhoaa puolet universumin väestöstä ja lähtee pois. Sankarimme jäävät vain siis suremaan menetettyjä ystäviään ja lopputekstit alkaa. Jumalauta kuinka voi elokuvan lopettakaan cliffhangeriin!

Infinity War nousi samantien Marvel -leffat listallani sinne top kolmoseen. Elokuvassa oli todellakin sitä Marvel -meininkiä jota pitääkin. Sopivasti huumoria, hienoja erikoistehosteita sekä jopa itkuherkkiä kohtauksia. Täytyy myöntää, että kyynel meinasi tulla jo siinä kohtaa kun Kapteeni Amerikka näkyi ensimmäisen kerran ja taustalla soi tuttu tunnari leffoista. Myös Gamoran kuolema sai kyynelkanavat kostumaan. Se tunne kun Gamora tajuaa, kuinka Thanos kuitenkin rakastaa tätä kaikesta huolimatta oli todella sydäntäsärkevää. Vielä lopussa itkuhermoja koeteltiin kun Spider-Man kuolee Tony Starkin käsivarsille huutaen ettei halua lähteä tästä maailmasta. Ainoan miinuksen annan siitä, mitä Star-Lordin hahmolle tehtiin kun tämä kuuli Gamoran kuolemasta. En ymmärrä mikä ongelma Disneyllä on pilata minun spaceboyfriendien maine. Sama kun tapahtui Last Jedissä Poe Dameronin kanssa.

Easter eggit ja spekulaatiot. Mikään, ei mikään ole ollut niin siistiä kuin saada yllätyscameo Red Skullilta kesken elokuvan. Hahmo, jonka paluuta on odotettu ja josta ei ole ollut todellakaan varmuutta miten hän leffoissa enää esiintyy, hyppää vain yhtäkkiä kohtaukseen ilman varoitusta. Leffassa myös muutenkin viitattiin todella paljon viime vuoden leffojen tapahtumiin. Ragnarök, GotG2 ja Black Panther olivat paljon esillä kuten myös Civil War, johon viitattiin useampaankin otteeseen. Secret endingissä nähtiin vielä Maria Hill ja Nick Fury, joka pääsi vihdoin sanomaan Samuel L. Jacksonin klassikko repliikin juuri ennen kuolemaansa. Maahan pudonnut lähetin lähettää viestiä Captain Marvel projektista, jossa siis Infinity Warin tarina epäsuorasti tai suorasti jatkuu.

Mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan niin tässä minun pieniä spekulaatioita. Kovinkaan moni hahmoistahan ei oikeasti kuollut vaan tuodaan takaisin jollain keinolla. Todennäköisesti ajan ikuisuuskivellä on osaa ja arpaa siihen. Lopullisesti kuolleita ovat vain he, jotka kuolivat ennen viimeistä kohtausta kuten siis Loki, Heimdall, Vision ja Gamora. Gamora tosin voidaan mahdollisesti tuoda takaisin vaihtamalla hänen sielunsa takaisin mielen ikuisuuskiveen. Mielelläni myös näkisin sen, miten FOXin ostanut Disney toisi sarjakuvista tutun Shadowcatin Peter Quillin uudeksi tyttöystäväksi. Visionkin todennäköisesti onnistutaan palauttamaan takaisin sielun kiven avulla, mutta en sulje pois jopa Ultronin toista tulemista.

Infinity War on se leffa mihin kulminoituu koko MCU:n alkuperäinen idea siitä, että kaikki kovimmat Marvel sankarit voitaisiin nähdä samassa elokuvassa. Kymmenen vuoden MCU kokemuksen ehdoton huippu. Suositus on todella vahva tälle, mutta varaudu siihen että mitä vähemmän olet edellisiä leffoja nähnyt, sitä hankalampi sinun voi olla saada tästä irti.

Alien -rope

Toissa viikonloppuna pääsin taas rakkaan harrastuksen eli ropettamisen pariin! Sama tuttu porukka pelaajia kokoontui jälleen saman katon alle katsomaan, mitä kaikkea olen saanut taas aikaan! Rakastan pelinjohtajana olemista, vaikka pelaaminenkin on toki hauskaa. On ihanaa kun pääsee suunnittelemaan metkuja ja ansoja pelaajien päänmenoksi, mutta samalla pidän todella paljon siitä, että pääsen improvisoimaan tilanteita kesken pelin.

Tällä kertaa vein pelaajani Alien-elokuvien maailmaan ja voi pojat olipa se jännittävää! Keksin idean tähän jo varmaan puolitoista vuotta ennen peliä. Olin aikaisemman ropeni jälkeen päättänyt, että haluan pitää seuraavaksi kaanon ropen eli roolipelin, joka sijoittuu johonkin olemassa olevaan universumiin. Alien Isolationin siivittämänä päätin toteuttaa scifi-kauhu ropen, jossa pelaajat yrittävät selviytyä Xenomorpheja vastaan avaruusaluksella. Parasta oli, että en kertonut pelaajille mitään tästä Alien osasta ropea. Sen sijaan mainostin roolipeliäni avaruusseikkailuna, jossa pelaajat pääsevät uudelle planeetalle tutkimaan olisiko siitä seuraaja Maalle ihmisten asuttamiseen. Matkaa uudelle planettalle kestää avaruuden halki noin sata vuotta, mutta pelaaja poloisetpa heräävätkin 40 vuotta etuajassa eikä hyperuneen pääsekään niin helposti takaisin.

Näytin tämän Gifin kun pelaajat saivat ensimmäisen havainnon Xenomorphista.

Yritin siis koko tuon puolentoista vuoden ajan pakkomielteisesti pitää piilossa roolipelini yllätysmomentin. En puhunut kenellekään sanallakaan mitään alieneista enkä kysellyt onko kukaan nähnyt leffoja tai pelannut pelejä aiheesta. Menin jopa niin pitkälle, että en voinut kuunnella spotifyssä mitään Alieniin liittyvää musiikkia, ettei yksikään pelaaja sieltä bongaa vihjeitä. Toki ylireagoin aivan suunnattomasti, mutta täytyy sanoa, että kaikki se salailu oli todellakin sen arvoista kun he ensimmäisen kerran kohtasivat Xenomorphin aluksella.

Pelaajat suoriutuivat ropesta aivan täydellisen hyvin! Päätin kuitenkin muuttaa suuniteltua juonta useammankin kerran pelin aikana kun pelaajat oikeastaan valinnoillaan antoivat minulle todella hyviä ideoita. Olin jo ennen ropea päättänyt, että yksi hahmoista olisi androidi, joka ei itse tiedä olevansa androidi. Muille pelaajille kerroin salaisuuden ennen peliä, että hei tämä yksi hahmo on androidi, joka ei itse sitä tiedä - käyttäkää tietoa hyödyksenne mikäli on tarpeellista. Sen sijaan androidi hahmolle annoin salaiseksi tehtäväksi, että mitä ikinä löydättekään seikkailullanne, sinun tehtävä on tuoda se takaisin Maahan.

Kokeilin ropessani myös jotain uutta pelimekaniikkaa (ainakin minulle) ja annoin jokaiselle pelaajalle niin sanotun "hero powerin". Hero Power on jokaiselle pelaajalle jaettu hätäuloskäynti pahoista tilanteista. Pelaaja ei voi käyttää omaa voimaansa pelastuakseen, vaan hänen on tukeuduttava toisten pelaajien voimiin. Parasta on se, että voiman saa selville vasta siinä tilanteessa kun sen käyttää. Joillain pelaajilla kun voi olla voimana "petos", jossa tämä vain potkaisee avun pyytäjän syvemmälle kuoppaansa.

GENESIS 6 oli Weyland Corporationin alus, jolla oli tarkoitus kuljettaa miehistö uudelle planeetalle.

Peli päättyi siten, että jokainen pelaajahahmo - androidia lukuun ottamatta, menehtyi matkalla. Osa sankarillisesti kuollen, toiset omaa tyhmyyttään. Jokaisen kuolemalla tosin oli merkitystä ja ainakin toivon, ettei kenellekään jäänyt tunnetta, että oma hahmo vain haaskattiin liian aikaisin.

Kiitokset kaikille pelissä mukana olleille ja erityisen iso kiitos avustavalle NPC:lle, joka lankoja pitkin oli Britanniasta asti pelinjohtajan apuna! Oli todella hauska lisä tuoda mukaan hahmo, joka toimii periaatteeltaan samalla tavalla kuin Alexa tai Google Home, jolta pelaajat voivat kysyä neuvoja. Sopivasti huumorilla ja huonolla yhteydellä varustettu Estelle toi peliin todellakin hauskoja kommelluksia! Kiitoksia!

Fullmetal Alchemist

Joskus vuosia sitten kirjoitinkin jo Fullmetal Alchemist – manga sarjakuvasta. Se oli varmaankin yksi ensimmäisiä blogitekstejä, joita olen koskaan kirjoittanut. Päätin palata aiheen pariin nyt kun olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana eli halutessanne saatte käydä kurkistamassa itse kirjoitustason eron. Suurin syy aiheeseen palaamiseen kuitenkin on se, että Fullmetal Alchemist ja Fullmetal Alchemist: Brotherhood on jokin aika sitten lisätty Suomen Netflixin valikoimiin. Edelleenkin FMA on mielestäni se kaikkein paras japanilainen sarjakuva ja etenkin tuo alkuperäistä materiaalia kunnioittava FMA Brotherhood on paras anime - otakut saavat ihan rauhassa olla eri mieltä kanssani. Mikä sitten nostaa FMA:n niin suureen arvoon silmissäni? 

Ensinnäkin se on ensimmäinen anime, jota olen koskaan katsonut (pois lukien Dragon Ball Z, Pokémon, Digimon yms. aamuohjelmat lapsuudesta.) Sarjan huumori puree minuun edelleen, sillä vaikka se onkin lapsellinen, on siinä paljon teemoja myös varttuneemmalle katsojalle. Olen kerännyt aikanaan Fullmetal Alchemistin suomenkielisenä mangana silloin kun se ilmestyi sangatsumangan toimesta ja löytyypä minulta ihan oikea valtionalkemistin kellokin, ebaystä tilattuna! 

Fullmetal Alchemist on teemoiltaan steampunk-seikkailu, jossa vahvana lisäelementtinä on hahmojen kasvutarina. Päähenkilöinä toimivat Elricin veljekset Edward ja Alphonse. Nuoresta iästään huolimatta Edwardista on tullut valtionalkemisti ja hän kantaa titteliä Teräsalkemisti – viitaten tämän mekaaniseen käteen. Yhdessä veljekset etsivät legendaarista viisasten kiveä, mutta matkan varrella sattuu yhtä sun toista. FMA:n vahvuus on ehdottomasti sen värikkäät hahmot. Jokaista hahmoa oppii rakastamaan vähitellen, sillä kaikkien persoonat ja taustatarinat opettavat meille, etteivät kenenkään motiivit ole niin yksinkertaisia kuin vain hyvä – paha – asettelu. Uskon, että myös se on vaikuttanut sarjaan positiivisesti, että käsikirjoittaja ja piirtäjä on nainen, Hiromu Arakawa. Fullmetal Alchemistissa ei ole yhtään niin sanottua heikkoa naishahmoa ja jokaiselta mieshahmoltakin löytyy uskottava heikkous. FMA soveltuu siis hyvin sekä tytöille, että pojille. 

Sarjasta tehtiin myös vuonna 2017 Netflix – live action elokuva. Eli jos haluat päästä helpolla, voit myös katsastaa elokuvan läpi, mutta varoituksen sana: jos yrität tunkea lähes 40 tuntia materiaalia kahden tunnin mittaiseen elokuvaan, voit olla lähes varma lopputuloksesta. FMA – elokuvasta puuttuu monia keskeisiä hahmoja ja tapahtumia. Pääjuontakin on muutettu melkoisen paljon, eikä esimerkiksi loppuratkaisulla ole juurikaan tekemistä mangan kanssa. Myös Fullmetal Alchemistille ominainen överi-tilanne huumori on elokuvasta tipotiessään. Voisi siis sanoa, että vaikka leffa on näyttävä ja näyttelijät ihan uskottavia, puuttuu siitä FMA:n sydän ja sielu. 

Jos täytyisi suositella jotain animea täysin animeen tutustumattomalle henkilölle, on vastaukseni aina Fullmetal Alchemist, joskin Death Note hyvänä kakkosena. Tiedän, että monille anime on jo ajatuksenakin vastenmielinen, mutta tälle kannattaa ehkä antaa mahdollisuus. Sarja on tarpeeksi nopeatempoinen ja juonirikas länsimaiseen tarinankerrontaan tottuneelle. Alkuun se kaikki yliluonnollisuus voi tuntua hieman oudolta, mutta mikäli osaat ajatella fiktion fiktiona – uskon, että tulet pitämään tästä sarjasta.

Teen Wolf

Joskus aiemmin puhuinkin siitä, kuinka tarvitsern niitä sellaisia kevyempiä sarjoja viihtyäkseni television ääressä. Yhtenä esimerkkinä kerroin tuolloin katsovani sarjaa nimeltä Teen Wolf. Nyt tälläisen puolen vuoden katselusession jälkeen olen saanut tuonkin sarjan päätökseen (tai ainakin sen mitä Suomen Netflixixstä löytyy) ja ajattelin, että voisin hieman kertoa kokemuksistani sen parissa. Mikään maata mullistava sarjahan kyseessä ei ole, mutta viihdearvoltaan se on ihan 4/5.

Teen Wolf kertoo Scott McCall nimisestä teinistä, joka eräänä täydenkuunyönä tulee ihmissuden puraisemaksi. Ihmissusien puremasta seuraa siis se, että myös purtu saa susivoimat itselleen, jos selviää hengissä muutoksesta. Pikkuhiljaa Scott opettelee käyttämään uusia susivoimiaan ystävänsä Stilesin avustuksella. Yhdessä teinit sitten sotkeutuvat mitä ihmeellisempiin rikostarinoihin ja yliluonnollisiin ilmiöihin.

Nimensä mukaan sarja on teineille suunnattu, mutta koska allekirjaittanut voi katsoa vaikka minkälaista lapsille suunnattua animaatiohöttöäkin, ei tämä sarja pahemmin hetkauttanut itsetuntoa. Juoni sarjassa on täysin sama kuin jokaikisessä teini- ja fantasiasarjassa. On sydänsuruja, eeppisiä taisteluja, rakastumisia, paidattomia miehiä ja kyseenalaisia erikoistehosteita. Sarjan vahvuus on kuitenkin sen hahmoissa, joista useinkin löytää helposti samaistuttavia piirteitä. Etenkin Stiles (Dylan O'Brien) on sarjan heart and soul, joka tuo sarjaan mukaan ripauksen huumoria, mutta myös maanläheisyyttä

Teen Wolf on ihan hyvä sarja jos haluaa katsoa jotain kevyttä. Se on periaatteessa viihdyttävämpi ja monimuotoisempi kuin esimerkiksi Arrow, johon kyllästyin parin kauden jälkeen. Sarjan parissa viihtyy varmasti myös ne, jotka osaavat arvostaa mieskomeutta ja pienen pienen pieniä piilotettuja homoeroottisia viittauksia. Viimeistään nyt viimeisetkin uskottavuuteni rippeet murenevat, mutta enpä oikeastaan jaksa edes välittää. Ei mulla nyt muuta! :)

Annihilation

Kun on viimeisen puolen vuoden ajan puhunut leffasta sen englanninkielisellä nimellä, on todella hankala alkaa kutsumaan sitä sen suomennoksella. Annihilation eli Hävitys on suoratoistopalvelu Netflixin uusin polttava puheenaihe. Monikaan ei leffaan varmaan ole vielä törmännyt, mutta melkoisen suuri hype sen ympärillä on ensimmäisistä trailereista asti pyörinyt. Itse odotin ihan suht innoissani tätä leffaa, enkä olisi ikinä arvannut, että siitä tulee näin mielipiteitä jakava raina.

Annihilation on Alex Garlandin (Ex Machina) ohjaama ja käsikirjoitama elokuva, joka pohjautuu Jeff VanderMeerin South Reach -kirjatrilogiaan. Pääosissa leffassa nähdään muun muassa Natalie Portman, Oscar Isaac, Jennifer Jason Leigh ja Tessa Thompson. Genreltään elokuva on tieteisfantasiakauhu ja juonen alkuasetelmat menevät suunnilleen näin: Lenan (Portman) sotilastehtävässä kadonnut aviomies (Isaac) palaa yllätteän kotiinsa, muttei muista missä on ollut, mistä tullut tai miten on kotiinsa päässyt. Pian miehen perässä ilmestyvät hallituksen ihmiset, jotka kuljettavat sekä Lenan, että aviomiehen salaperäiseen laitokseen. Lenalle selviää, että hänen miehensä on ollut kateissa keskellä salaperäistä aluetta, jossa ei päde luonnonlait. En halua liian tarkasti kuvailla asetelmaa, sillä ehkä katsot elokuvan ennen kuin luet tämän. Spoilereilta ei voida välttyä!

Kuten aiemmin mainitsin, Annihilation jakaa rajusti mielipiteet. Enimmäkseen olen kuullut kuitenkin sitä negatiivistä valitusta, kuinka elokuva on liian outo ja tekotaiteellinen. Onpa sitä verrattu outoudellaan myös Avaruusseikkailu 2001 -elokuvaan. Minun täytyy myöntää, että tämä elokuva oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän hätään. Pidin siitä siis melkoisen paljon. Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt lukuisia leffoja niin leffateatterissa, telkussa kuin suoratoistopalveluissa ja voin vannoa, että yksikään niistä ei ole säväyttänyt millään lailla. En ymmärrä mikä vika oli viime vuoden leffoissa kun oikein mikään ei tuntunut miltään, mutta Annihilation on tässä suhteessa positiivinen yllätys. Leffan jälkeen jäät oikeasti miettimään, että mitä hittoa minä juuri katsoin? 

Annihilationin maailma oli todella outo juuri sen erilaisuuden takia. Se on visuaalisesti todella kaunista katsottavaa ja sen erikoistehosteet olivat hienosti totetutettuja ja asetelma uskottava. Oli todella mielenkiintoista nähdä millaisia olentoja elää ja millaisia asioita tapahtui tuolla salaperäisellä luonnolakeja kumoavalla alueella. Näitäkään ei turhaan yritetty selittää katsojalle millään typeryyksillä vaan monet asiat jätettiin ilman sen suurempaa selitystä. Maailma tuntui oikeasti hyvin unenomaiselta ja painostavalta, mikä selkeästi tuki elokuvassa käsiteltäviä teemoja. Ja jos se ihmisääntä matkiva karhu-olento ei anna sinulle painajaisia niin sitten ei mikään! 

Olen niin kyllästynyt kaikkiin elokuviin, joihin tungetaan selkeää agendaa pakolaisuudesta, homoudesta, huumeista tai muusta poliittisesta puheenaiheesta. Annihilationista ei löydy sitä sellaista selkeää poliittista näkökulmaa, jos unohdetaan se, että päähenkilöinä on vain akateemisesti koulutettuja naisia. Oli siis todellakin virkistävää kun elokuvan jälkeen ei tarvinnut pohtia, miten tämä elokuva heijastaa tämän hetkistä valtataistelua vaan saattoi ihan vain keskittyä sen visuaalisuuteen ja tarinaan. Toivon todella, että kriitikot ja fanit eivät täysin lyttää tätä elokuvaa vaan antavat sille oikeasti mahdollisuuden. Olisi todella siistiä nähdä koko trilogia ja katsoa sitten miten ne tukevat toinen toisiaan.