Bohemian Rhapsody

Enpä ennättänyt ennen Oscareita käydä tätä katsomassa. Kyseessä oli ehkä enemmän oma laiskuus sekä helmikuussa jyllännyt flunssa-aalto, joka sai minut otteeseensa, kahdesti. Gaalan jälkeen ja etenkin Rami Malekin ansaitun voiton jälkeen tuli minulle aivan pakottava tarve päästä katsomaan leffa.

Queen fanina olen todella uusi. Olen löytänyt bändin musiikin hienouden vasta tässä viimeisen muutaman vuoden aikana. Voisin jopa väittää, että Suicide Squadin trailerilla oli jotain osaa ja arpaa tähän minun Queen-heräämiseeni. En siis voi väittää olevani mikään superfani, mutta kyllä minulla on viikoittain ollut Queenin musiikkia omilla Spotify soittolistoilla.

Bohemian Rhapsody elokuvana on ihan okei raina. Se kulkee eteenpäin hyvin nopeatempoisesti, välillä jopa niin nopeasti, että katsoja unohtaa täysin sen kuinka monta vuotta minkäkin aikahypyn välillä on. Elokuvaa varjostaa myös ohjaaja Bryan Singerin ahdistelusyytökset sekä selkeä faktojen vääristely. Leffassa oli nimittäin lukuisia tarkoituksellisesti tehtyä asiavirheitä Queenistä ja sen keulahahmosta Freddie Mercurista. Iso osa näistä on tehty vain sen takia, että elokuva saadaan kulkemaan helpommin ja dramaattisemmin eteenpäin. Muutama mainitakseni, leffassa monien biisien julkaisuvuosi oli aivan väärä. Mercury ei myöskään missään vaiheessa jättänyt bändiä siten, että se olisi hajonnut. Mercury sai myös tietää hiv-positiivisuudestaan reilusti Live Aid -konsertin jälkeen, eikä hän puhunut juurikaan sairaudestaan edes bändikavereilleen ennen Mercurin aivan viimeisiä hetkiä. Ainakin minua sapettaa tälläiset tahalliset virheet, vaikka niiden avulla leffasta tulikin selkeämpi kokonaisuus selkeällä juonenkaarella.

Pääpiirteittäin elokuva kertoo kuitenkin hyvin tarinan yhdestä aikamme suurimmista ja mielenkiintoisimmista bändeistä. Vaikka elokuvassa Mercury onkin isossa osassa, annetaan siinä kuitenkin tilaa kertoa myös Queenin tarina. Tutut klassikkobiisit ja niiden tekeminen ovat keskeisessä osassa juonen kuljettamista ja etenkin Bohemian Rhapsody biisin valmistumista olisi voinut katsella vähän pidempäänkin. Leffa huipentuu huikeaan Live Aid -konsertin uudelleen filmatisointiin. Kohtaus on niin intensiivinen ja Rami Malek niin uskottava Mercury, että katsoja ihan unohtaa ettei ole oikeasti paikan päällä. Ainakin minulle kävi näin.

Viimeinen kohtaus sai minut myös pitkästä aikaa itkemään. Nielin kyyneleitä jo siinä vaiheessa kun Malek Mercury saapuu lavalle bändinsä kanssa suurien suosionosoitusten kera. Siitä se alamäki sitten alkoikin. Purskahdin ihan lohduttomaan itkuun ja kuivailin kyyneleitä koko "konsertin" ajan. Leffateatterista poistuin juosten, jotta pääsin puhaltelemaan suurimmat tunteet ulos muiden katseiden alta piilossa. Leffan jälkeen onkin tullut päivittäin kuunneltua Queen biisejä, jopa niin pitkälle, että ne pyörivät mielessä vielä nukkuessakin. Bohemian Rhapsody on ehdoton katsottava kaikille Queen faneille sekä teille, jotka rakastatte elämänkertaleffoja ja hei, aika harva niin sanottu tavallinen leffa saa hehkutusta tässä nörttiblogissa!

Spider-Man - ihan noin yleisesti

Spider-Manillä menee kovempaa kuin koskaan. Hahmo on liioittelematta yksi tunnetuimmista ja suosituimmista supersankareista. Peter Parkerin tarinan tuntee kaikki ja väittäisin, että lähes jokaisesta lapsia sisältävästä taloudesta on ainakin joskus löytynyt jonkinlainen Spider-Man oheistuote tai on joku Spider-Man leffa tai animaatiosarja katsottuna. Pelkästään jo viime vuonna ilmestyi kolme elokuvaa, jotka jollain tapaa liittyvät Hämähäkkimieheen. Infinity Warissa Tom Hollandin loistava hämis pääsi taas näyttämään kyntensä, kun taas uudessa animaatiossa Into the Spider-Verse saimme ihastella aivan uudenlaista näkökulmaa seittisankariin. Myös yksi Spider-Manin tunnetuimmista vihollisista, Venom, sai oman elokuvansa Tom Hardyn tähdittämänä. Kaiken tämän lisäksi Sony julkaisi aivan uuden avoimen maailman Spider-Man pelin samana vuonna. Mutta mikä tekee tästä Stan Leen ja Steve Ditkon luomasta sankarista niin ihmeellisen, että miljoonat ihmiset rakastavat sitä?

Spider-Man on siis yllämainittujen herrojen luoma hahmo vuodelta 1962. Hahmo luotiin Leen ideasta tuoda teineille helposti lähestyttävä sankari ja loppu onkin historiaa. Hahmon suosio perustuukin sen samaistuttavuuteen. Peter Parker on aivan tavallinen teini, joka joutuu sankaruuden ohella hoitamaan myös koulun, vuokran, ihmissuhteet sekä työn ja useimmiten hän epäonnistuukin tasapainottelemaan tämän kaiken kanssa. Jokainen meistä on joskus Peter Parker. Hämähäkkimies on myös ystävällinen ja oikeudenmukainen, mutta myös erehtyväinen. Hän ei ole täydellinen eikä sitä koskaan väitäkkään. Hämähäkkimies pitää huolen ystävistään ja onkin todella hyvä roolimalli kaikille lapsille ja nuorille, miksei aikuisillekin.

Itselleni Spider-Man on aina ollut tietyllä tapaa rakas supersankari. Junnuna tuli katsottua sitä animaatiosarjaa sekä pelattua pleikkari ykkösellä aivan mahtavaa Spider-Man -peliä. Vaikka Batman onkin aina ollut se oma ykkössuosikki niin on Peter Parker ollut aina helpommin lähestyttävä ja paremmin onkin itsensä osannut kuvitella Peterin rooliin kuin Brucen. Spider-Man on myös paininut sellaisten asioiden kanssa, joiden kanssa moni nuori ja etenkin lgbtq -nuori painii. Kuka minä olen ja keille voin kertoa kuka oikeasti olen? Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Spidey onnistuu aina pitämään itsensä positiivisena ja löytämään kaikesta ja kaikista jotain hyvää.

Viime vuonna Spider-Man koki myös suuren menetyksen Stan Leen poismenon vuoksi. Legendan pois menosta uutisoitiin jokaisessa valtamediassa ja monet julkisuuden henkilötkin twiittasivat osanottonsa, mutta kuinka moni voi väittää kuulleensa, että myös Steve Ditko kuoli viime vuonna? Ditko nukkui pois viime kesäkussa ilman sen suurempaa mediamyllytystä. Itse luin aiheesta seuraavana päivänä yhden otsikon Comicbook Resources -sivustolta, mutten mistään muualta. Lee oli joka tapauksessa brändin kasvot, mutta Ditkon työtä Hämähäkkimiehen eteen ei voi todellakaan jättää huomiotta.

Tein tämän yleisen Spider-Man pläjäyksen, kun en ikinä saanut aikaiseksi kirjoittaa Spider-Man into the Spider-verse -leffasta tai Spider-Man pelistä, jotka siis molemmat aivan huikeita kokemuksia! Tähän voisinkin loppuun lisätä pika-arviot molemmista sekä Venomista.

Spider-Man into the Spider-verse
Olen niin onnellinen, että tämä leffa voitti parhaan Animaation Oscarin! Spider-versen animointi oli todella kaunista graafista herkkua, jota rakastin jo ihan trailerista ja promokuvista lähtien. Juoneltaan leffa ei ole mikään maailman ihmeellisin, mutta Miles hahmona ja tämän kasvutarina on todella mielenkiintoinen. Mukana leffassa on todella paljon nannaa Spider-Man faneille sekä yksi parhaimmista Marvel -leffa kohtauksista!

Spider-Man PS4
Monet tätä kehuivat ja olihan se minullakin yksi syistä lisää ostaa Pleikkari 4. Kyseinen peli on lähes täydellinen tapa toteuttaa Spider-Man peli. Vapaasti liikuttava Manhattan on vakiuttava ja koko pelin ajan huomaa lisää pieniä yksityiskohtia isosta omenasta. Peli oli myös vaikeusasteeltaan sopiva meille, jotka pitävät enemmän tarinankerronnasta kuin mäiskeestä. Hardcore pelaajille löytyy myös vaikeampi taso valittavaksi. Oli todella mukava peli ja tietyllä tapaa Arkham -pelisarjojen hengessä.

Venom
Joo, ei tätä kyllä vakavalla naamalla voi suositella kenellekään. Parasta oli Venom hahmona ja tämän suhde Tom Hardyn Eddie Brockiin. Muuten todella ohut teos, joka kärsi niin käsikirjoituksen huonoudesta kuin huonosta kuvauksesta ja leikkauksesta. Loistavat näyttelijät Ahmed, Williams ja Hardy ovat kuin varjo oikeasta potentiaalistaan. Ei jatkoon.

Umbrealla Academy

Minulla ei ollut etukäteen juurikaan hajua Umbrella Academystä. Sarjakuvan tiesin nimeltä ja trailerinkin vilkaisin sarjalle silloin kun se saapui. Päätin kuitenkin istuttaa itseni ja puolisoni sohvalle ja laittaa ensimmäisen jakson pyörimään. Pettymys oli suuri, kun arki-iltana ei voinutkaan katsoa kuin kolme jaksoa ennen pakollista nukkumaan menoa. Umbrella Academyn ahmisi mielellään kokonaan kerralla, sen verran koukuttava ja mielenkiintoinen sarja on kyseessä.

Umbrealla Academy kertoo siitä kuinka ympäri maailman yhtäkkiä 43 naista synnytti samana päivänä samaan aikaan lapsen. Outoahan tässä oli se, ettei kukaan naisista ollut ollut raskaana vielä aamulla. Kuullessaan tästä ihmeellisestä tapahtumasta Reginald Hargreeves niminen pohatta päättää adoptoida itselleen mahdollisimman monta näistä ihmelapsista. Hän onnistuu haalimaan itselleen seitsemän. Hiljalleen selviää, että lapsilla on supervoimia ja Hargreeves perustaa Umbrella Academy nimisen järjestön, jonka tarkoituksena on taistella rikollisuutta vastaan. Tarina perustuu Gerard Wayn samannimiseen sarjakuvaan. Way tunnetaan myös jo edesmenneen My Chemical Romance bändin laulajana.

Sarjan tapahtumat alkavat siitä kun hyppäämme ajassa eteenpäin seitsemäntoista vuotta. Herra Hargreeves on kuollut ja kaikki lapset kokoontuvat kunnioittamaan isänsä muistoa. Ensimmäistä kertaa vuosiin koko Umbrella Academy on jälleen saman katon alla, tai ainakin kaikki mitä siitä on jäljellä. Sisrukset ovat kasvaneet erilleen ja kellään ei oikein tunnu olevan kovinkaan lämpimiä muistoja akatemiasta tai kasvatti-isästään. Pian kuitenkin kadonneeksi luultu Numero Viisi saapuu tulevaisuudesta kertomaan porukalle, että maailma tulee päätökseensä kahdeksan päivän kuluttua.

Jokainen sarjan hahmoista on omalla tavallaan mielenkiintoinen. Tietyt arkkityypit löytyvät ja samanlaisuutta löytyy myös muun muassa X-men hahmoihin, mutta silti hahmoissa on jotain uniikkia ja tuoretta. Jotenkin Umbrella Academyn hahmot ovat helpommin lähestyttäviä ja maanläheisempiä kuin supersankarihahmot yleensä. Hahmojen supervoimat eivät määrittele hahmoa tai hänen taustatarinaansa, sillä lähtökohdat ovat olleet kaikilla aivan samat. Supervoimat eivät myöskään ole tarinassa se pääasia vaan enemmänkin keskitytään rikkinäisiin sisarussuhteisiin sekä tapoihin käsitellä tunteitaan. Kuulostaako tutulta Hill House fanit? Sarjaa voisikin verrata teemoiltaan Haunting of Hill Houseen, jossa on Fargon huumori ja Surkeiden Sattumusten tyyli. Osittain myös hieman Burtonmainen gotiikka näkyy sarjassa, mikä sopii myös hyvin sarjakuvan teemoihin.

Umbrella Academy on oikein viihdyttävä ja varmasti tämän vuoden Netflix parhaimmistoa. Ei tarvitse tietää sarjakuvaa tai muutenkaan olla mikään supersankari superfani nauttiakseen sarjan hauskasta tarinan kerronnasta. Se ei ota itseään liian vakavasti ja antaa hahmoille ja tarinalle sijaa kasvaa. Toista kautta saamme hetken odottaa, mutta tälläisen cliffhangerin jälkeen voi vain toivoa sen tulevan nopeasti. Vahva suositus siis!

Pikainen Oscar-päivitys ennen gaalaa

Tein jo joku aika sitten omat veikkaukset Cinema Lozenge blogin Oscar kyselyyn. Tuolloin en ollut vielä nähnyt Romaa ja voi perskele kuinka häränpyllyä nää mun veikkaukset heittikin tuon leffan näkemisen jälkeen. On muutenkin outoa, että olin nähnyt suurimman osan parhaan elokuvan ehdokkaista jo ennen ehdokkaiden julkistamista. Yleensä nähtynä on ollut maksimissaan kaksi ja lopuista on ehkä joskus jossain keskustelussa kuullut. Joka tapauksessa, tässä pikaisesti omat päivitetyt voittajasuosikit:

Best Picture - Green Book

Best Director - Alfonso Cuaron/Roma

Actor - Viggo Mortensen/Green Book

Supporting Actor - Mahershala Ali/Green Book

Actress - Lady Gaga/Star is Born

Supporting Actress - Marina De Tavira/Roma (ei oikeaa mielipidettä kategoriaan)

Cinematography - Roma

Original Screenplay - Roma

Adapted Screenplay - A Star is Born

Animated Feature - Into the Spider-verse

Foreign Language Film - Roma

Original Score - Black Panther

Original Song - Shallow/Star is Born

Sound Editing - A Quiet Place

Sound Mixing - Roma

Production Design - Roma

Makeup and Hairstyling - Vice

Costume Design - Black Panther

Editing - Bohemian Rhapsody

Visual Effects - Infinty War

Kuten tavallista, jätin kaikki ne kategoriat pois joihin minulla ei ole taas minkään valtakunnan hajua. Valitettavasti Bohemian Rhapsody jäi nyt näkemättä kun mukamas ei ollut aikaa käydä katsomassa. Mikäli leffa voittaa hyvin niin onhan se käytävä katsomassa sitten gaalan jälkeen. Parhaan elokuvan pystyiä veikkaan aika vahvasti kuitenkin Green Bookille, mutta luulen, että Roma vie kotiin eniten pystejä. Kuvaus ja vieraskileinen elokuvan palkinnot ovat ainakin aika läpihuutojuttu.

Omia harmituksia on se, ettei Toni Collette ole ehdolla naispääosaan ja ettei Quiet Place saanut tuon enempää huomiota. Olisi myös ollut hauska, jos Jasper Pääkkönen olisi ollut ehdolla miessivuosaan BlacKKKlasnmanista, jolle en näköjään ole valmis antamaan yhtään pystiä?

Tänäkään vuonna en valvo sillä maanantai on ihan normaali työpäivä. Koitan kuitenkin aamulla herätä katsomaan isoimmat palkinnot sekä katsoa nauhoitteen myöhemmin. Oikein hyvää gaalaa kaikillle leffafriikeille!

Parhaat Nörttileffat 2018!

Varmaankin epäselvin kategoria ikinä on "nörttileffat", joten eiköhän taas avata mistä on kyse. Nörttileffoiksi lasken elokuvat, joiden ympärillä on suuri fanitushype. Genreltään ne ovat useimmiten toiminta, scifi tai kauhuleffoja, joiden ympärille on kehittynyt tietynlainen fanikunta. Kaikki sarjakuviin perustuvat -leffat ovat mukana kuin myös jotkin animaatioleffat. Voit huoletta olla kanssani eri mieltä siitä kuuluuko leffa tälle listalle vai ei, sillä nämä ovat vain minun omia henkilökohtaisia mielipiteitäni. Tässä kuitenkin omia nörttitunteitani liikauttaneet leffat viime vuodelta!

#5 Solo: A Star Wars Story

Ohjaaja: Ron Howard
Erityistä: Alden Ehrenreich on loistava Han Solo, muttei Harrison Ford.

Arvioni: Solo: A Star Wars Story

Star Wars leffoilla alkoi joku ihme alamäki Force Awakensin jälkeen. Last Jedi ei uponnut ollenkaan ja Rogue One oli vähän meh. Sen sijaan Solo onnistui taas vähän valamaan uskoa näihin uusiin Star Wars leffoihin. Se ei ole mikään mestariteos ja juonikin on aika kliseinen ja geneerinen, mutta joku siinä nyt taas nappasi. 

#4 Annihilation

Ohjaaja: Alex Garland
Erityistä: Outo, visuaalisesti kutkuttava scifi
Arvioni: Annihilation

Annihilation tuli jotenkin ihan puskista. En osannut sitä odottaa, enkä toivoa mutta sieltä se vain tupsahti Netflixiin. Leffa oli outo, se myönnettäköön, mutta jotenkin se karu ja kaunis maailma upposi minuun. Se kammottava karhukohtaus kummittelee edelleenkin takaraivossa.

#3 Black Panther
Ohjaaja: Ryan Coogler
Erityistä: Todella ylihypetetty leffa, jolle povataan jopa Oscar -ehdokkuuksia
Arvioni: Black Panther

Minulla meni maku Black Pantheriin sen jälkeen kun se alkoi saada osakseen niin paljon aivan överihyviä kehuha. Black Panther on mielestäni genressään aivan loistava elokuva. Näyttelytyö on ihan hyvää ja erikoistehosteet paikkaa sen mikä juonessa jää tyngäksi, mutta todella yliarvostetuksi on tämä leffa muuttunut tässä vuoden aikana. Leffa ei ansaitse esimerkiksi ehdokkuutta parhaaseen leffaan tai yhteenkään näytelijään. Käsikirjoituksen vielä jollain tavalla hyväksyn, mutta jos Logan ei sitä saanut niin ei saa kyllä tämäkään.

#3 Deadpool 2

Ohjaaja: David Leitch

Erityistä: DP2 jatkaa samalla huumorilla kuin edellinenkin Deadpool -leffa

Arvioni: Deadpool 2

En osannut erotella kumpi on parempi tämä vai Black Panther. Toisaalta Black Panther toi jotain uutta genreen toisin kun Deadpool 2, joka oikeastaan jatkoi ihan samoilla elementeillä kuin ensimmäinenkin osa. Toisaalta Deadpoolin kanssa viihtyi todella hyvin ja sai nauraa vedet silmissä useampaankin otteeseen. Molemmat siis jaetulla kolmossijalla. 

#2 Spider-Man: Into the Spiderverse
Ohjaajat: Bob Persichetti, Peter Ramsey

Erityistä: Todellakin paras animaatioleffa viime vuodelta

Arvioni: -

Tästä en muuten kirjoittanut edes arviota! Jotenkin on ollut sen verran kiire, ettei aikaa tuntunut olevan ja sitten se vain unohtui. Voisin siis tähän hypettää muutamalla sanalla tätä Parhaan animaatio -Oscarin ehdotonta ennakkosuosikkia! Spiderverse kertoo siis Miles Moralesista, pojasta, joka saa samanlaiset supervoimat kuin Peter Parker ja loppu onkin aika perus sarjisleffakauraa. Se mikä tekee Spiderversestä erityisen on se, että se on aivan järkyttävän kaunis ja uniikki ainmaatio. Leffa on täynnä sellaista visuaalista karkkia, että ihan hykertelen niitä ajatellesanikaan. Milesin hahmo on myös supersamaistuttava ja uskottava, eikä leffassa ole niin selkeää hyvä-paha -asetelmaa. Leffan musiikki on myös omiaan tekemään Spiderversestä unohtumattoman kokemuksen. Mielestäni Spiderverse ajaa paljon paremmin sitä agendaa, mitä Black Pantherin väitetään ajavan. 

#1 Avengers: Infinity War

Ohjaaja: Anthony Russo, Joe Russo

Erityistä: 10 vuotta MCU leffoja nivoutuu vihdoin yhteen ja Thanos.
Arvioni: Infinity War

Joo... Ei varmaan tarvii selitellä, jos ootte lukeneet ton mun arvion tästä leffasta. Infinity War oli kaikkea ja enemmän mitä Marvel -fani saattoi pyytää. Sopivasti actionia, paljon tuttuja sankareita, ensimmäinen oikeasti todella hyvä MCU -pahis sekä koskettavia kohtaamisia ja unohtumattomia hetkiä. Olen pystynyt olemaan Infinity War hypessä jo kokonaisen vuoden eikä loppua näy.... ainakaan ennen Endgame -leffaa.

Listalta jäävät uupumaan muun muassa seuraavat nörttileffat jotka olen nähnyt: Black Mirror: Bandersnatch, Jurassic World, Ant-Man & Wasp sekä Cloverfield Paradox, joista mikään ei oikeastaan liikauttanut minua juuri yhtään. Listalta uupuvat myös Venom, Incredibles 2, Aquaman sekä Ready Player One ja uusi Halloween sillä näitä en joko ehtinyt tai jaksanut käydä leffateatterissa katsomassa, vaikka ehkä olisin halunnut. Saa nähdä mitä näistä valinnoistani nähdään Oscareissa, etenkin erikoistehoste -kategorian ulkopuolelta. 

Mitkä olivat sinun suosikki "nörttileffasi" viime vuodelta? :)

Parhaat pelit 2018

Uusi lista! Hyviä pelejä tuntuu olevan enää harvassa ja useimmiten peli jääkin kesken sen takia, että se on tylsä tai hankala. Tänä vuonna meidän talouteen tuli niin Nintendo Switch kuin Playstation 4:kin. PC:llä pelasin lähinnä Overwatchia tänä vuonna ja Nintendo 3DS:n taisin avata vain silloin kun oli ilmaisia Pokémoneja tarjolla. Pokémon GO ja Shuffle dominoivat puhelinpelaamistani. Siinä lyhykäisyydessään kaikki alustat joilla olen pelaillut vuonna 2018. Periaatteessa nythän meillä on tie kaikkien pelien pariin paitsi muutamien Xboxin omien julkaisujen, mikä on siis toisaalta aikas siistiä! Enää ei tarvitse murehtia jos pleikkarille tulee joku peli mitä Nintendon konsoleille tai PC:lle ei vain ole. Joka tapauksessa, tässä vähän tuntumaa omiin lemppari peleihini viime vuodelta!

#5 Inside (2016)

alustana: PC, Steam

julkaisija: Playdead
pelitunnit: 4 h

Inside oli joskus aikaa sitten Halloween alessa ja ostin sen jo silloin. Varmaan jopa vuonna 2016? Päädyin kuitenkin pelaamaan peliä vasta nyt viime kesänä. Inside ei ole mikään maailmoja mullistava peli, mutta sen grafiikat ja synkkä maailma olivat todella kiinnostavia. Pelissä oli myös todella aavemaisia hetkiä, jotka nostattivat kyllä karvat pystyyn. Hahmon ohjattavuus ja liikehdintä olivat jotenkin todella mieleenpainuvia, sillä ne tuntuivat yllättävän realistisilta! 

#4 Deltarune (2018)

alustana: PC, selainlataus

julkaisija: Toby Fox

pelitunnit: 2 h

Undertale! Edelleen yksi suosikkipeleistäni, joten voitte kuvitella kuinka innoissani olin Deltarune spinoffista. Deltarune ei kerro paljoakaan Undertalen jatkosta, mutta tuttuja hahmoja ja inside vitsejä peli oli pullollaan. Peli loppuu myös melkoideen cliffhangeriin, joten todellakin vahva suositus kaikille Undertale faneille. 

#3 Super Mario Odyssey (2017)

alustana: Nintendo Switch

julkaisija: Nintendo

pelitunnit: 30 h

Siitä on aikaa kun olen viimeksi pelannut Super Mariota! Super Mario Sunshine oli aikanaan aivan huippu peli, mutta Mario Galaxyjen pariin en koskaan löytänyt. Sen sijan Switchin mukana ostin Odyssein ja voi pojat kuinka kivaa olikin taas seikkailla Marion kanssa! Odyssey on aavistuksen liian helppo ja yksitoikkoinen ollakseen vuoden paras peli, mutta tunnelmaltaan ja teemoiltaan oikein mukava kokonaisuus tarttuvine biiseineen.

#2 Detroit Become Human (2018)

alustana: Playstation 4

julkaisija: Quantic Dream ja Sony

pelitunnit: 10 h

Minun ensimmäinen pleikka 4 peli oli Detroit Become Human. Pelin kauniit grafiikat ja mielenkiintoiset hahmot tekivät pelistä todella uniikin pelikokemuksen. Pelin edetessä teet valintoja, jotka enemmän tai vähemmän vaikuttavat pelin lopputelmaan. Lue tarkemmin pelistä tekstistäni tästä linkistä. 

#1 The Awesome Adventures of Captain Spirit (2018)

alustana: PC, Steam

julkaisija: Dontnod Entertainment

pelitunnit: 3 h

Pari vuotta sitten pelasin Dontnodin hittipelin Life is Strange. En itse lämmennyt pelille niin paljon kuin sille ilmeisesti olisi pitänyt. Suurin syy oli pelimekaniikka, jossa kelailet aikaa eteen ja taakse, jotta saavutat tavoitteesi. Se oli todella pitkästyttävää kun pelin "jaksotkin" olivat jo itsessään todella pitkiä  Sen sijaan tänä vuonna Steam suositteli minulle peliä the Awesome Adventures of Captain Spirit, joka on eräänlainen spinoff tuohon Life is Strange maailmaan. Jo hetken pelattuani, huomasin että nyt on käsissäni jotain erilaista. Enpä ole aiemmin pelannut peliä, joka on riemastuttava ja lapsellinen, mutta samaan aikaan todella synkkä. Peli iski niin syvälle mustaan sieluuni, että viimeisessä kohtauksessa sain sellaisen oudon hillittömän itkukohtauksen. Samanlainen kun katsoo jotain elokuvaa, jossa on kaunis kohtaus tai musiikki. Captain Spirit siis jäi jotenkin oudolla tapaa kummittelemaan koko vuodeksi takaraivoon, siksi se saa ykköspaikan viime vuoden peleistä. Sopii myös teille, jotka ette vielä ole Life is Strangea kokeneet!

Oho, enpä tajunnut, että kaikki kyseisistä pelistä olivat noin lyhyitä! Töiden ohella ei hirveästi ehdi pleaamaan joten siksi lyhyemmät pelit ovat kiinnostaneet enemmän. Sanottakoon vielä, että listan ulkopuolelle jäivät kestosuosikit, joita pelailen päivittäin (Overwatch, Pokémon Go) sekä muutama jotka eivät mahtuneet listalle. Kunniamaininnat siis Super Smash Bros. Ultimatelle sekä Elder Scrolls Onlinelle. Pelaamattomina odottavat myös Last of Us sekä Spider-Man joita säästelin tälle vuodelle! Mahdollisesti siis seuraavan listan parhaimmistoa.

Parhaat tv-sarjat 2018 top 5

Voi pojat! Vuosi loppui ja pääsen taas tekemään näitä listojani! Aloitetaan sillä kaikkein "helpoimmalla" eli parhaat tv-sarjat vuodelta 2018. Tuttuun tapaan sarjan ei ole pakko olla ilmestynyt kokonaisuudessaan vuonna 2018, mutta minun on täytynyt katsoa vähintään yksi kausi sitä vuoden aikana. Sarjoja joiden katselua jatkoin tänä vuonna ja sitä miten mielipiteeni niihin on muuttunut voit lukea tästä linkistä. Ihan älyttömästi en uusia sarjoja aloittanut tänä vuonna, mutta ehkä laatu korvaa määrän? Sen pitemmittä pohjusteluitta, tässä tulee Ruudukon suosikki sarjat vuosimallia 2018!

#5 American Horror Story
Verkko: FX
Julkaisuvuosi: 2011 -
Lempi hahmo: Countess, Dandy Mott, Pepper, Elsa Mars

Tänä vuonna sain vihdoin aikaiseksi alkaa katsomaan American Horror Storya. Syy miksen ollut aiemmin sen pariin löytänyt oli se, että luulin sen olevan liian pelottava minulle. Kuitenkin parin kauden jälkeen pystyi jo todeta, ettei AHS ole niin pelottava sarja kuin väitetään, mutta viihdyttävä se kuitenkin on. Aloitimme katsomaan sarjaa kaudesta nimeltä Freak Show. Kauden hahmot olivat aivan huippuja, mutta tarinaltaan se jäi vähän tyngäksi. Melkein siis luovutimmekin, kunnes siirryimme kauteen kaksi. Sen jälkeen kausi toisensa jälkeen tulikin lähes ahmittavaa viihdettä. Sarjassa on heikompia ja parempia hetkiä, mutta kokonaisuutena oikein toimiva tapaus. Kaiken kruunaa pienet viittaukset toisiin kausiin ja tosimaailman tapahtumiin.

#4 Office
Verkko: NBC
Julkaisuvuosi: 2005 - 2013
Lempi hahmo: Jim Halpert, Michael Scott

En tajua miten tämä sarja on mennyt multa aiemmin ihan ohi! Office on parasta komediaa mitä telvisiossa on yhdessä Modernin Perheen kanssa. Ennen kuin kukaan tulee aukomaan tähän sitä, että UK versio on parempi niin ihan sama! Office USA on se, minkä minä olen toistaiseksi vain nähnyt ja todellakin rakastan kyseistä sarjaa. Steve Carell on aivan huippu ja hänen hahmonsa Michaelin toilailluille on saanut nauraa ihan vedet silmissä. Sarjassa ei ole selkeästi huonoa kautta, vaikka yhden päähenkilön lähteminen heikensikin melkoisesti sarjan tasoa, 

#3 Aggretsuko
Verkko: Netflix

Julkaisuvuosi: 2018 -
Lempi hahmo: Fenneko

Ja toimistohengellä jatketaan. Aggretsuko kertoo Retsuko nimisestä toimistotyöläisestä, joka uurtaa uraa kuin kuka tahansa meistä tavallisista pulliaisista. Retsuko on kuuliainen ja kiltti tyttö, joka hiljalleen patoaa sisäänsä kaiken sen negatiivisen energian jota häneen kohdistuu. Päivän päätteeksi Retsuko päätyykin usein laulamaan heavy metal karaokea ja purkamaan agressioitaan. Aggretsuko  on siitä hauska sarja, että vaikka se onkin todella arkinen, pätee siihen kaikki perus animen lait. Vitsit voidaan siis heittää oikein olan takaa överiksi.

 #2 Chilling Adventures of Sabrina

Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2018
Lempi hahmo: Ambrose Spellman
Blogitekstini: the Chilling Adventures of Sabrina

Riverdalen taso on laskenut huomattavasti nyt kolmannen kauden myötä. Sarja on täynnä niin paljon cringe -hetkiä, että ihan kuvottaa välillä katsoa sitä. Sen sijaan samaan universumiin sijoittuva Sabrina -sarja on aivan omaa luokkaansa! Chilling Adventures of Sabrina on perinteistä teinidraamaa, mutta pienellä yliluonnollisella twistillä. Sarjan hahmot ovat mielenkiintoisia ja samaistuttavia. Kirsikkana kakun päällä se, että sarjassa oli myös hauska jouluspesiaali jakso näin kauden päätteeksi.

#1 Haunting of Hill House
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2018
Lempi hahmo: Luke, Nell
Blogitekstini: Haunting of Hill House

Jos et vielä ole katsonut Haunting of Hill Housea niin mars telkkarin ääreen! Itse olin hyvin skeptinen sarjaa kohtaan juuri sen ylimalkaisen hypen takia, joka sarjaan kohdistui. Hitaasti etenevä kauhusarja osoittautuukin joksikin aivan muuksi kuin perinteiseksi kummitusjutuksi.Vahva suositus siis tälle sarjalle, joka ihan heittämällä sai tämän ykkössijan tältä vuodelta.

Ei muuta kuin voimia ja jaksamista vuoteen 2019! Edellisten vuosien suosikkisarja listaukset löydät tältä sivulta: Listoja