Black Mirror: Bandersnatch

Vuoden viimeisellä viikolla saapui tuttuun tapaan Netflixiin taas uutta Black Mirroria. Sen sijaan, että olisimme saaneet uuden kokonaisen kauden, julkaistiin Black Mirror interaktiivinen tv-elokuva. Kautta viisi saamme ilmeisesti odottaa vielä hetken ja hyvä niin. Mieluummin annetaan kaikki aika tuotantotiimille, että saamme laadukasta scifi -viihdettä kuin se, että Black Mirror muuttuu samanlaiseksi juosten kustuksi sarjaksi kuin niin monet muut entiset huippusarjat. Tämä uusin teos ei mielestäni yllä Black Mirrorin edellisen tuotannon tasolle ja tässä syyt miksei.

Black Mirror: Bandersnatch kertoo tarinaa nuoresta videopelikehittäjästä, joka haluaa luoda valintapohjaisen pelin lempikirjansa pohjalta. Pian kuitenkin videopelin ja todellisuuden rajamaailma muuttuu häilyväksi, eikä päähenkilömme enää ole varma siitä mikä tai kuka vaikuttaa hänen omiin henkilökohtaisiin valintoihinsa. Juoni on tavallaan aika perinteistä scifiä, mutta siinä on pieni twisti.

Bandersnatch on erikoinen tapaus siinä, että se antaa katsojalleen vapauden valita tarinan kulun. Pitkin elokuvaa katsoja saa tehdä pieniä ja suuria valintoja, jotka vaikuttavat enmmän tai vähemmän siihen miten tarina etenee. Luvassa on paljon neljännen seinän rikkomista, Netflix ja Black Mirror inside vitsejä sekä hyvin hämmentynyt päähenkilö. Ideana tämä kaikki on oikein hauskaa ja kokeilullista, mutta mieluummin pitäisin pelit ja elokuvat erillään toisistaan. Tarinaan ei pysty keskittymään niin paljoa eikä se tunnu kovin syvälliseltä kun vähän väliä täytyy valita asioita kaukosäätimellä.  Tarina etenee siis todella nopeasti ja ilman sen suurempaa sisältöä. Elokuvan jälkeen ei myöskään jäänyt sellainen olo, että siitä pitäisi keskustella ja pohtia mitä se tarkoittaa, toisin kuin jokaisen Black Mirror jakson jälkeen.

Itse en siis saanut hirveästi irti tästä, mutta hienoahan se on, että uskalletaan kokeilla tälläistä erilaista lähestymistapaa. Toivon vain, ettei tämä tule tavaksi sarjoihin ja elokuviin. Black Mirror: Bandersnatch on jotenkin hirveän ylihehkutettu, vaikka se jää tarinaltaan ja hahmoiltaan niin tyngäksi. Toisaalta suosittelen kaikille Black Mirror faneille, mutta jos sarja ei ole tuttu niin suosittelen aloittamaan jostain muusta jaksosta, huomaat pian kuinka koukussa olet!

Super Smash Bros. Ultimate

Kauan odotettu Smash Bros. Ultimate on nyt pelattu lähestulkoon läpi. Vielä on hieman Spirits -pelimuotoa jäljellä, mutta perustuntuma peliin on jo aika hyvä ja hahmotkin on kaikki hankittuina. Tässä tulee mitään kaunistelematon arvio minulle niin rakkaan pelisarjan uusimmasta osasta. En myöskään ala selittämään kaikkia termejä auki vaan oletuksena tällä kertaa, että pelisarja on lukijalle edes jollain tasolla tuttu, sorry!

Smash Bros. -pelisarja on itsessään kunnianosoitus Nintendon kaikkein parhaimmille peleille. Peli toisensa jälkeen siihen on myös lisätty muiden julkaisijoiden hahmoja muun muassa Konamilta, Namcolta sekä Square Enixiltä. Smash Bros. Ultimatessa rikotaan ennätyksiä ainakin hahmojen lukumäärän osalta. Pelissä on kaiken kaikkiaan 70 hahmoa plus muutama echo taistelija. Peliin on luvassa myös muutama DLC hahmo tulevaisuudessa, joista ensimmäisenä tulossa Persona 5 -pelisarjasta Joker. Hahmoja on myös melkoisen paljon tasapainotettu, jotta peli soveltuisi paremmin kilpapelaamiseen. Myös Final Smashit ovat kaikki nyt lähes yhtä helppoja käyttää ja niillä on helpompi saavuttaa haluttu lopputulos.

Pelin ensimmäiset tunnit menevät siihen, että totuttelet edellisten pelien kenttien HD grafiikoihin samalla kun grindaat lähes 60 hahmoa itsellesi. Peli kun antaa sinulle aluksi vain kahdeksan hahmoa pelattavaksi, loput täytyy ansaita pelaamalla. Itselleni urakka oli ainakin todella puuduttava eikä palkinnut pelaajaa juuri ollenkaan. Hahmoja ei ollut piilotettu miidenkään tehtävien taakse vaan ne täytyi hankkia puhtaasti vain mättämällä Classic modea tai perus Smashiä. Osan kuitenkin sai melkoisen nopeasti ja helposti Spirits -pelimuodon kautta. 

Vaikka on hienoa, että pelissä on niin monta edellisten pelien kenttää ja hahmoa olisi niiden sijoittelua valintaruudussa voinut miettiä hieman tarkemmin. Tällä hetkellä kaikki on järjestäytynyt siihen järjestykseen kun ne ovat Smashiin ilmestyneet (ensin N64 kentät sitten Meleen, Brawlin jne...) Kaiken lisäksi yli 100 kenttää näkyy ruudulla niin pieninä kuvina, että niistä on hankala ottaa selvää mikä kenttä on kyseessä. Olisin siis kaivannut sitä, että järjestys olisi pelisarjojen (Pokémon, Zelda, Mario..) mukaan - sama hahmojen järjestyksen kanssa.

Smash Ultimate onnistuu jotenkin poistamaan kaiken sen mikä aiemmissa Smasheissä on ollut hauska. Meleen adventure mode, Home-run contest ja Target Smash olisivat olleet oiva lisä tähän peliin. Pidin kuitenkin siitä, että Classic -pelimuodossa jokaisella hahmolla on persoonallinen lähestymistapa sen suorittamiseen. Esimerkiksi Royn on kohdattava kaikki miekkataistelijat ja Bowser Jr. etsii mama Peachiä omalla questillaan. Pelistä myös valitettavasti puuttuu Smashin sielu eli Trophyt, joiden keräämistä ainakin minä olen aina rakastanut. Sen sijaan ne on korvattu näillä sieluttomilla Spirits -png kuvilla, joiden kerääminen on tuskaisen tylsää.

Smash Ultimate ei ole se pelisarjan paras osa. Perus Smash -mättö onnistuu sillä oikein hyvin ja party-pelinä se on varmasti edelleen yhtä huippu kuin edellisetkin. Sen sijaan esimerkiksi Online -pelaamisesta joutuu maksamaan sen kuukausimaksun mitä kaikki konsolit nykyään vaatii. Yksinpelaavalle tässä Smashissä ei siis ole juurikaan muuta mielekästä tekemistä kuin tuo Spirits -muoto, jolle ainakin minulle kesti pienoinen ikuisuus lämmetä.

Detroit: Become Human

Black Fridaynä tuli ostettua Playstation 4 ja siihen muutama peli. Olen aina ollut Nintendo -fanipoika ja pleikkarin ostaminen on aina tuntunut jotenkin väärältä Nintendoa kohtaan. Just kidding, etenkin viime vuodet ja se paska mitä Nintendon konsoleille on enimmäkseen tullut on saanut minut jo ajat sitten harkitsemaan konsolin vaihtoa. Switch tosin on nyt pikkusen nostanut luottamustani taas tähän pelijättiin, mutta toistaiseksi vielä useiden isojen pelien puuttuminen konsolilta haittaa bisnestä. Onneksi huomenna ilmestyy uusi Smash bros.

Yksi iso tekijä PS4 ostopäätökseen oli Sonyn ja Quantic Dreamin aivan supermielenkiintoinen peli Detroit: Become Human. Olen aina pitänyt peleistä, joissa voi tehdä valintoja siihen miten tarina kulkeutuu. Telltale Gamesin -pelit kuitenkin alkoivat käymään hyvin tylsiksi ja yksipuolisiksi, eikä Life is Strange -sarjakaan hirveästi lisää genreen tuonut. Detroit kuitenkin onnistuu tekemään vähän jotain uutta, eikä upeat grafiikat ja loistava soundtrack heikennä kyllä pelikokemusta yhtään.

Detroit kertoo lähitulevaisuuden maailmasta, jossa androidit ovat osa ihmisten jokapäiväistä arkea. Niitä kohdellaan kuin palvelijoita, niille huudetaan, niitä pahoinpidellään ja ennen kaikkea niitä pidetään alempiarvoisina kuin ihmiset. Pelissä pääset pelaamaan kolmea erillistä tarinaa kolmella eri android -hahmolla. Valintasi vaikuttavat siihen, miten peli etenee, miten hahmot kohtaavat toisensa ja siihen, miten pelin sisällä ihmiset suhtautuvat androideihin.

Pelin hahmot ovat mielenkiintoisia ja heidän tarinansa uskottavia. Toki vaikea kertoa vielä kaikilta kanteilta, sillä minun valintani tekivät pelistä sellaisen kuin itse valitsin. Minun Connor ei onnistunut kunnolla ystävystymään Hankin kanssa, Markus kuoli terroristina eivätkä Kara ja Alice päässeet koskaan Kanadaan. Onnistuin myös suututtamaan Chloen ja aiheuttamaan sisällissodan androidien ja ihmisten välille. Eli voisi sanoa, ettei ensimmäinen pelikerta mennyt ihan nappiin.... Onneksi näitä monivalintapelejä voi pelata aina uudelleen ja katsoa, miten toisenlaiset valinnat vaikuttavat loppuratkaisuun.

Pelissä on aika vähän suoranaisesti pelattavaa niille, jotka eivät jaksa grindata kaikkia pikku yksityiskohtia ja kokeilla kaikkia eri valintoja. Tarinan ohella voi keräillä hahmogalleriaan hahmoja sekä kenttiin piilotettuja aikakausilehtiä, jotka olivat ainakin minun suuri intohimoni löytää. Detroitin maailma on mielenkiintoinen ja se tuntuu kuin katsoisi hyvää televisiosarjaa. Ainakin minuun upposi tälläinen scifi-peli ihan täydellisesti ja ahminkin ensimmäisen pelikerran läpi alle viikossa. Nyt täytyy vain päättää, mitä valintoja tekisin seuraavaksi?

Jurassic World: Fallen Kingdom

Kolmas osa on parempi olla se Rise of the Planet of the Jurassic World

Huokaus. Sellainen "Mitä helvettiä ne ajatteli?" -huokaus. Jurassic Park on liioittelematta yksi elokuvahistoriamme mestariteoksista. Erikoistehosteet ovat edelleenkin upeat verrattuna moniin nykypäivänkin elokuviin nähden. John Williamsin musiikki ja ne dinosaurukset! Pelkästään elokuvan ajattelu saa minut onnelliseksi. Harmi, että yksikään jatko-osista ei ole päässyt lähimaillekaan tuon ensimmäisen elokuvan tasoa... ja voi pojat kuinka elokuvantekijät yrittävätkään.

Jurassic World oli pari vuotta sitten pienoinen pettymys. Leffan parissa kyllä viihtyi ja dinosaurukset on aina jotain niin siistiä, mutta eipä leffassa kummoisesti sisältöä ollut. Monet hienot kohtaukset esiteltiin jo trailerissa eikä jäljelle jääneet oikein säväyttäneet. Samaa markkinointi ongelmaa oli myös tämän uusimman leffan Jurassic World: Fallen Kingdomin kanssa. Kun leffan traileri tuli silloin vuosi sitten olin aivan pähkinöissäni. Dinot ja toiminta näyttivät siistimmiltä kuin koskaan aiemmin ja mukana oli oikeasti sitä kauan kaivattua kauhuakin. Jurassic Park tunnari pauhaa ja T-Rex karjuu, mitä muuta voisit enää toivoa, kuin sitä että juoni voisi olla edes jollain tavalla siedettävä! No. Ei ollut.

Oikeesti paras kohtaus leffassa ja senkin näet jo trailerista!

Fallen Kingdomin juonessa ei ole päätä eikä häntää. Jostain syytä kallis teemapuisto olikin rakennettu vulkaaniselle saarelle, joka sattumoisin sattuukin purkautumaan. Oikeasti, iso hattu sille joka onnistui myymään ajatuksen, että rakennetaan tälläinen turistikohde tikittävän aikapommin päälle. Edellisen leffan päähenkilöt korkkarinainen Claire (Bryce Dallas Howard) sekä Star-Lord (Chris Pratt) lähetetään saarelle pelastamaan mahdollisimman monta dinoa täystuholta. Etenkin velociraptor Blue tulisi saada turvaan sillä tämä on lajinsa viimeinen edustaja. Kaikki ei sujukaan yllättäen ongelmitta vaan oikeasti dinoja ei olekaan tarkoitus pelastaa vaan myydä sitten selviytyneet yksilöt huutokaupassa maailman miljardööreille. Ylläri.

Voisin valittaa tähän kaikista tyhmistä yksityiskohdista mitä leffassa oli, mutta ehkäpä käytte mieluummin katsomassa vain CinemaSins -kanavan videon aiheesta. Edes Chris Pratt ei pelasta aina niin kuumalla olemuksellaan tätä leffaa. En edes muista mitä Prattin hahmo edes oikeasti teki elokuvassa? Ei ainakaan ollut ilman paitaa. Se on varma. Viisi tähteä dinosauruksista, kolme pois niistäkin kaiken sen muun takia. Katsokaa vaikka tämä kohtaus niin ymmärrätte mistä puhun. Naiset ja Herrat, I give you the Jurassic World: Fallen Kingdom.

Chris Pratt ja Chris Prattia nuoleva dinosaurus. Me too dinosaurus... me too..

Deadpool 2

Pikkuhiljaa alkaa tulla näitä kesällä julkaistuja leffoja eteen, jotka tosiaan skippasin leffateatterissa. Sen suurempaa syytä kai skippaukselle ollut kuin se, että monet blockbuster -leffat viime vuosina ovat olleet isoja pettymyksiä eikä hirveästi ole ollut motivaatiota laittaa rahaa uuteen pettymykseen. Vuokrattiin leffa nyt Youtuben kautta ja ilokseni voin todeta, että ainakaan Deadpool 2 ei pettänyt. Spoilers ahead kun tää kuitenkin on jo niin "vanha" leffa.

Deadpool 2 alkaa siitä kun Wade Wilson alkaa kertomaan meille tarinaa siitä miksi on juuri räjäyttämässä itseään tuusan nuuskaksi. Saamme flashbackin muutaman viikon taakse. Wade aka Deadpool on suorittamassa tavanomaisia palkkasoturi tehtäviään ja nitistämässä pahiksia kun yksi vihulainen pääseekin karkuun. Wade palaa kotiin vaimonsa Vanessan luokse rankan työpäivän jälkeen, mutta kuinka ollakaan on tämä yksi vihulainen seurueineen seurannut Wadea kotiin. Syntyy nujakka jonka seurauksena Vanessaan osuu luoti kuolettavasti ja hän menehtyy. Wade joutuu pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Onko ilman rakkautta elämää? Ilmeisesti ei sillä Wade on tosiaan valmis räjäyttämään itsensä, mutta kovasta yrityksestä huolimatta epäonnistuu ja päätyy jälleen X-menien huomaan. 

Leffa ei ehkä ole niin hauska ja väkivaltainen kuin aiempi osa ja monet vitsit tuntuvatkin kierrätetyiltä tai ovat liian vessahuumoria minun makuuni. Tosin vain Deadpool -leffa pääsee näistä rimaa hipoen läpi sillä Ryan Reynoldsin neljännen seinän rikkovat letkautukset usein sanovat sen mitä me katsojina ajattelemme. Leffassa ei oikeastaan kukaan muu näyttelijä pääsekään loistamaan kuin Reynolds, mutta liekö tuolla väliä kun tämä on kuitenkin niin kieli poskella tehty raina. Jopa näyttelijäkonkari Josh Brolin tuntuu olevan aivan eri leffassa kuin Reynolds, mikä toisaalta sopii Cablen hahmoon. Itsellä suurin ongelma kuitenkin tuli Brolinin kanssa siinä, että en pystynyt olla kuulematta Thanosia kaverin repliikeissä.

Deadpool 2 on täynnä mitä ihmeellisimpiä cameoita, joista osa jää kyllä ekalla kerralla huomaamatta. Muun muassa Alan Tudyk, Matt Damon ja Brad Pitt tekevät kaikki hauskan esiintymisen leffassa. Myös X-men Dark Phoenix -leffan näyttelijöillä on pieni cameo kesken kaiken ja onpa leffa myös Hugh Jackmanin Wolverinen viimeinen leffa. Secret endingissä nimittäin käytettiin materiaalia Wolverine Origins elokuvasta - vieläpä aivan hillittömän hauskasti. Tottakai leffasta löytyy myös edesmenneen Stan Leen pienimuotoinen cameo.

Mitä tulevaisuus tuo tullesaan Deadpoolille? En tiedä kuinka monta näitä leffoja pystytään tekemään ennen kuin niiden idea lopahtaa aivan totaalisesti. Tosin pianhan Disney omistaa myös Deadpoolin, joten jonkinlaista uudelleen brändäämistä on pakko tapahtua. Ryan Reynolds on kuitenkin ihan pakollinen rooliin, jos Deadpool aiotaan MCU:hun tuoda. Todennäköisesti hahmo kuitenkin siirretään vain tv-sarjaksi ja vähitellen se kuolee pois. Suurin unelma olisi kuitenkin nähdä Reynolds yhdessä valkokankaalla Tom Hollandin kanssa. 

Elokuva on kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä kokemus, vaikka se tuntuukin lainaavan paljon materiaalia edellisestä Deadpool -leffasta. Monen monta naurun aihetta saa kyllä viittauksilla muihin Marvel -leffoihin, DC -sarjakuviin sekä Reynoldsin omaan uraan. Jos pidit edellisestä osasta, voin vakuuttaa että pidät tästäkin. Edelleenkin mukavaa vaihtelua muihin supersankari -leffoihin.

With great power comes great responsibilty.

Rakastettu sarjakuvalegenda Stan Lee on tänään 12.11.2018 nukkunut pois.

“And now, until we meet again, may the blessings of Asgard be showered upon you!”
― Stan Lee, Balder the Brave 

Kiitos Stan Lee.

Deltarune

Aivan ilmoittamatta puun takaa ilmestyi netistä ladattava Undertalen spin-off peli tähän maailmaan. Joskus pari vuotta sitten hehkutinkin Undertalea aivan älyttömästi ja on se edelleenkin yksi parhaimmista peleistä mitä olen koskaan pelannut! Jatkoa on siis todellakin odotettu, joten tämä oli todellakin mieluinen yllätys! Koitan kirjoittaa spoilerivapaasti, sillä jos olet Undertalen pelannut niin on tässä paljon nannaa tutkittavaa sinulle. Mikäli taas et ole Undertalea pelannut niin hopi hopi steamista se lataamaan.

Deltarunen ensimmäinen kappale jatkaa siitä mihin Undertale jäi. Hirviöt ovat päässeet takaisin maan päälle elämään ja kaikki on enemmän kuin täydellistä. Tutut hahmot ovat saaneet itselleen sopivat työpaikat ja asunnot ja yhteiselo muiden hirviöiden kanssa luonnistuu täydellisesti. Tarina alkaa siitä kun päähenkilömme Kris herää ja lähtee kouluun. Muutaman mutkan kautta Kris ja koulukiusaaja Susie löytävät itsensä eriskummallisesta maailmasta nimeltään Dark World.

Perus pelimekaniikka on samanlainen kuin Undertalessa. Saat valita mätkitkö vihollisia turpaan vai yritätkö jutustella niille mukavia. Suurimpana erona on se, että taistelut ovat perinteisemmän RPG:n kaltaisia ja matkasi aikana keräät itsellesi "party membereitä" eli hahmoja jotka taistelevat kanssasi. Toistaiseksi tässä ensimmäisessä kappaleessa ei saanut tiimiin muita kuin Susien ja maagi Ralsein. Susie tykkää käyttää väkivaltaa vihollisten nujertamiseksi kun taas Ralsei on liiankin pasifisti. Pelaajan tehtäväksi jää päättää millaisella asenteella porukka jatkaa kohti tuntematonta.

Deltarunen voi ladata tästä linkistä. Älä pelästy turhaan käyttöehtoja ja niin sanottuja "palomuuri-rikkomuksia" sillä ne ovat vain osa peliä. Itsehän siis paniikissa googlettelin, että minkä viruksen nyt latasin, kunnes tajusin että se on vain se miten tämä peli on rakennettu. Deltarunesta ei valitettavasti voi puhua hirveästi ilman spoilereita. Peli on kuitenkin ihan pakollinen Undertale faneille, vaikkei se välttämättä vielä yhtä mielenkiintoinen olekaan. Loppu on kuitenkin melkoisen mielenkiintoinen ja karvoja nostattava! Eipä mulla nyt tästä vielä muuta, katsotaan miten jatkuu Chapter kakkosessa kunhan se joskus peliin tulee.

the Chilling Adventures of Sabrina

Riverdale universumi laajeni tänä syksynä Netflixin ja Warner Brosin uudella sarjalla, jonka keskiössä on Archie sarjakuvistakin tuttu Sabrina Spellman. Sabrina on 16-vuotias noitatyttö, jonka tarkoituksena on virallisesti liittyä noitiin ja jättää taakseen tavallisten kuolevaisten elämä. Ongelmaksi kehkeytyy kuitenkin se, että Sabrina ei ole valmis jättämään ystäviään ja rakasta poikaystäväänsä, sillä hänessä virtaa noitaveren lisäksi myös kuolevaisen veri. (Vähän kuin jästi Potter-maailmasta.) Sabrina elää Spellmanien sukukartanossa kahden tätinsä ja serkkunsa kanssa, joista jokaisella täti Zeldaa lukuunottamatta on historiaa ongelmien aiheuttamisessa noitamaailmalle.

Joku saattaakin muistaa 90 -luvulla esitetyn sitcomin Sabrina Teininoita, joka siis perustuu tähän ihan samaan hahmoon. Siinä missä tuo ysärisarja oli täynnä huumoria ja ei niin vakavasti otettavia erikoistehosteita on Chilling Adventures melkoisen synkkä teinidraama, josta ei väkivaltaa puutu. Muistan seuranneeni komediasarjaa silloin nuorena ja muistelen, että pidin sitä ihan hyvänäkin. Tämä oli pakko tarkistaa katsomalla muutamia klippejä sarjasta ja pakko myöntää, että sarja vaikutti edelleenkin ihan viihdyttävältä. Minun oli siis helppo hypätä mukaan tähän uuteen sarjaan, sillä sen hahmot ja maailma olivat melko tuttuja ennestään, vaikka sävy ja teemat ovatkin todella erilaisia. 

Yllätyin positiivisesti, sillä Sabrina osoittautuikin paljon mielenkiintoisemmaksi kokemukseksi kuin esimerkiksi Riverdale, joka alkoi mennä toisella kadellaan melkoista alamäkeä. Hahmoihin on helppo samaistua ja heidän ongelmansa ja puutteensa vaikuttavat luonnollisilta ja uskottavilta. Juoneen ei ole turhaan yritetty tunkea liikaa mysteeeitä tai ihmeellisiä sivujuonia. Oli jopa ihan virkistävää, että sarjassa oli pari ihan rehtiä filleri -jaksoa jossa pääjuoni ei edennyt juuri ollenkaan. 

Suurin harmi uudessa sarjassa on se, että Sabrinan taikaolento Salem ei puhu. Alkuperäisessä Salem -kissa oli se huumorin päälähde, jonka kruunasi kyllä se todella huonosti toteutettu käsinukke joka kissaa esitti. Uudessa sarjassa Salemin huumorista osan on kovannut Sabrinan serkku Ambrose, jota en kyllä muista alkuperäisestä sarjasta. Sabrinan tädit Hilda ja Zelda ovat aivan mainiot! Molempien persoonat täydentävät toisiaan todella hyvin ja heidän kemiansa vain toimii todella hyvin. Sarjassa nähdään myös Doctor Whosta tuttu Michelle Gomez pahiksen roolissa, mikä toimii siis aina.

Uskon, että Sabrina tullaan näkemään Riverdalen seuraavalla kaudella ellei jo tämän kauden lopussa. Riverdalen kolmas kausi on tuonut sarjaan mukaan hieman yliluonnollisia asioita, enkä keksi niille oikeastaan muuta selitystä kuin sen, että niillä pohjustetaan jo näiden kahden sarjan yhtenemistä. Se miten hahmot kohtaavat jää nähtäväksi, mutta todella todennäköiseksi. Riverdale jopa mainittiin pariinkin otteeseen Sabrinassa, joten kohtaaminen on väistämätöntä. Todella vahva suositus the Chilling Adventures of Sabrina -sarjalle jos pidit Riverdalesta etkä kavahda teinidraamoja.

Sabrina teininoidassa Salem oli puhuva käsinukke

Smash Bros. Ultimate - kuukausi julkaisuun

Eilen oli Smash Bros. direct. En ole koskaan elämässäni menettänyt hypeä johonkin asiaan niin nopeasti kuin Sakurai ja Nintendo onnistuivat eilen tekemään. Okei, ehkä the Last Jedi -elokuvan kohdalla. Periaatteessa siis tämä summaa kaiken:

Piranha Plant on ensimmäinen DLC hahmo Smash Brosiin. Piranha Plant. Piranha vitun Plant. Super Mariosta tuttu vihollinen joka on periaatteessa siis lihansyöjäkasvi ruukussa ja yhtä ikoninen kuin Luigin vasemmanpuolen sierain. Peliin ei päässyt esimerkiksi Goomba, Hammer Bro tai Koopa Troopa Mario vihollisista vaan Piranha Plant. Kasvi, ruukussa. 

Myös pelin muut ominaisuudet olivat aivan hanurista. Niin paljon hypetetty Spirits -pelimuoto korvaa siis minulle niin rakkaat Trophy -kerättävät. Story mode myös keskittyy hyvin vahvasti näihin "Spirit" -roskiin, etten kestä. No ainakin saatiin selville ketkä hahmot eivät voi peliin tulla kun ovat Assist trophyjä kuten Shadow the Hedgehod, Isaac ja SKULL KID!!! Olen vihainen ettei oma ennakkosuosikki pääse kuin Assist trohyksi.

Pettymys. Olen silti hankkimassa tuon pelin, koska onhan se Smash. Nyt vaan odotellaan, että mitä ne seuraavat DLC hahmot tulee olemaan. Itse veikkaan Rattataa, Redeadia, Bullet Billiä ja mr. Saturnia. Lopuksi listaan vielä sata hahmoa, jotka olisivat kuuluneet Smashiin hahmoiksi ennen Piranha Plantia:

Waluigi, Shadow, Isaac, Skull Kid, Revali, Nabooru, Toon Zelda, Toon Ganondorf, Tails, Mimikyu, Sylveon, Gardevoir, Decidueye, Tom Nook, Raichu, Sans, Ocelot, Paper Mario, Tingle, Girahim, Samurai Goroh, Black Shadow, Black Knight, Sora, Sepiroth, Bomberman, Tracer, Steve, Poo, Paula, Jeff, Porky, Wii fit Board, Geno, Taboo, Saria, Callie, Marie, Chorus Kids, Karate Joe, Banjo & Kazooie, Mach Rider, Petey Piranha, King Boo, Sceptile, Andy, Blaziken, Zoroark, Heyhachi, Bandana Dee, Dixie Kong, Donkey Kong Jr, Kass, Pauline, Gengar, Slippy Toad, Peppy Hare, Spring-man, Ribbon-girl...

Haunting of Hill House

Miten nämä päivät ja viikot meneekin näin nopeasti? En ole ehtinyt edes ajatella, että olisi kiva kirjoitella jostain tänne blogiinkin. Toisaalta eipä kirjoitusaiheitakaan ihan huikeasti ole ollut tarjolla, sillä työt vievät ison osan ajastani. Nyt kuitenkin Halloweenin kunniaksi voisin hehkuttaa Netflixin uutta kauhusarjaa. Spoilerivapaasti, tietenkin!

Työkaveri suositteli minulle Haunting of Hill Housea. Olin tietoinen sarjan olemassaolosta, mutta se ei liiemmin minua kiinnostanut. Kauhujutuissa kun on aina se mahdollisuus, että se on aivan liian pelottava minulle tai sitten se on absoluuttista kuraa. Ehkä American Horror Storyn myötä olen uskaltanut antaa enemmän mahdollisuuksia kauhusarjoille ja hyvä niin. Haunting of Hill House on genressään aivan loistava teos!

Sarja perustuu löyhästi Shirley Jacksonin samannimiseen kirjaan, josta minulla ei ole tuon taivaallista tietoa. Netflix adaptaatiossa kuitenkin seurataan Crainen perhettä, joka muuttaa tähän mystiseen Hillin kartanoon. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja viisi lasta Steven, Shirley, Theo, Luke ja Nell. Jo ensimmäisten talossa vietettyjen öiden aikana perhe alkaa kokea yliluonnollisia asioita, ääniä ja selittämättömiä tapahtumia ja etenkin perheen äiti, Olivia kokee asioita hyvinkin voimakkaasti.  

Sarja seuraa tapahtumia kahdessa ajassa, joista toisessa saamme tutustua kartanoon perheen kanssa ja opimme hiljalleen sen synkkiä salaisuuksia. Toinen seurattava aika on nykyhetki, jossa perheen lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja koittavat selviytyä jokapäiväisessä elämässään. Lasten traumat kauhujen talosta vainoavat heitä kuitenkin aikuisiälläkin ja jokainen heistä reagoi menneisyyden aaveisiin omalla tavallaan. Osa kieltää totuuden kun toiset taas hukuttavat ongelmansa päihteisiin.

Se mitä kartanossa tapahtui selviää katsojalle vaiheittain sarjan edetessä. Sarjan juoni on mutkikas palapeli, joka tuntuu ratkeavan jakso jaksolta aina vain enemmän. Henkilökohtaisesti voin kertoa, että vaikka sarja onkin melkoisen pelottava, pystyy sen katsomaan heikkohermoisempikin. Haunting of Hill Housen ahmii miltei kerralla ja parasta on jos vierellä on kaveri, jonka kanssa voi spekuloida tulevaa. Kaiken sen kauhun keskellä on kuitenkin koskettava tarina ihmisyydestä ja siitä mitä on olla perhe yhteisen tragedian äärellä. Muutama kyynel tuli vuodatettua parissakin jaksossa ja kaikki se tunnekuohu voittaa loppujen lopuksi pelon. Näytttelijät onnistuivat luomaan todella uskottavia hahmoja tähän sarjaan ja jopa lapsinäyttelijät suoriutuvat vaikeista rooleistaan erinomaisesti. Vahva suositus Ruudukolta siis!

Ps. Kannattaa pitää silmät auki. Sarjaan on piilotettu varmaan toistakymmentä kummitusta sinne tänne ja itse missasin niistä kaikki!

Ensi kosketus Nintendo Switchiin

 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin niin nyt minä sen vihdoin itselleni hankin! Nimittäin Nintendon uusimman kotikonsolin Nintendo Switchin. Haaveenahan tuo oli ollut jo heti ilmestymisestä saakka, mutta nyt tieto siitä että uusi Smash Bros. ilmestyy Switchille joulukuussa, sai minuun liikettä. Joulukuu ei tosiaan voisi tulla nopeammin, sillä aion tasan tarkkaan kutsua kaikki luokseni pelaamaan uutta Smashiä!

Switchin asentaminen oli todella helppoa, pari piuhaa koneeseen joista toinen kiinni telkkuun ja toinen pistorasiaan. Switch ei myös vaatinut hirveän pitkiä päivityksiä ja asennuksia ennen kuin sillä pääsi pelaamaan. Internettiin liittäminen oli helppoa ja käyttäjän luomiseenkaan ei tarvinnut kuin ikonin valinta. Verrattuna siis niihin iänikuisiin Mii hahmon luomisiin edellisillä konsoleilla. Konsoli on myös superkevyt ja pienikokoinen, joten se sopii oikein hyvin siihen kohtaan telkkarin viereen, jossa ennen säilytin pelkästään Wii U -ohjaintani.

 

Etukäteen olin koittanut googlailla, että saanko siirrettyä jotenkin tallennusdataa muun muassa Wii U:n Breath of the Wildista Switchilleni. Mutta sitten tajusin, ettei konsoli ole ollenkaan yhteensopiva aiempien pelilevyjen kanssa. Eihän siihen edes mahtuisi Wii U – pelilevy! Joten pakko se oli luopua ajatuksesta, että näitä Wii U:n pelejä tulisi enää pelattua. Samalla tajusin miksi niin monista hyvistä Wii U pelistä on tehty se saakelin Deluxe edition.

Ensimmäisenä pelinä Switchilläni sai olla Super Mario Odyssey, josta olin oikeasti aika innoissani! Super Mario Sunshine ja Wii U versio Super Mario 64 ovat olleet todella hauskat pelit ja jotenkin nämä kolmiulotteiset Mariot iskevät minuun paljon paremmin. Odyssey jäi harmikseni melko nopeaksi peliksi jossa ei juurikaan ollut haastetta. Pelin läpäisyn jälkeen aloinkin selata Switchin sisäistä kauppaa ja katsoa olisiko siellä jotain lisäpelattavaa. Selvisi, ettei Switchille ole vielä juurikaan sisältöä juuri näiden Deluxe versioiden lisäksi. Harmi, sillä nyt tuokin tulee nököttämään lähes toimeettomana tuossa sinne jouluun asti.

 

Hyvänä puolena voisin sanoa myös sen, että Switchin ohjaimien akku kestää melko pitkään ennen lataamisen vaatimista. Sekin käy helposti kun iskee ohjaimet kiinni konsoliin ja lepotilassa oleva laite hoitaa loput. Switch on myös helppo irrottaa telakastaan mikäli haluaa pelata vaikkapa eri huoneessa tai matkalla. Tällä hetkellä annan konsolille ihan 5/5 arvion ja mikäli pelejä alkaa pikkuhiljaa tippua lisää, tulee arvio pysymäänkin tuossa!

Super Smash Bros. Ultimate, kuinka jaksan odottaa joulukuuhun?

Sormet syyhyää jo niin paljon, että ensihätään oli pakko ostaa jo Nintendo Switch. Uusi Smash Bros. tosiaan julkaistaan Switchille joulukuun yhdeksäs päivä ja tällä hetkellä tuntuu, että siihen on ihan oikeasti se ikuisuus! Mukaan on tällä hetkellä lisätty jo liuta uusia hahmoja kuten Ridley, King K. Rool sekä Inkling. Pelissä esiteltiin myös aivan uudenlainen tapa tuoda uusia hahmoja pelattavaksi niin sanottujen "Echo-Fighter" -hahmojen muodossa.

Vietän siis päivät pitkät tällä hetkellä youtubessa katsellen ihmisten spekulaatioita ja valepaljastuksia siitä ketkä hahmot peliin vielä tullaan lisäämään ennen joulukuuta. Huomenna itseasiassa on seuraava Nintendo Direct, jossa todennäköisesti kerrotaan lisää Smashistä ja paljastetaan jälleen uusia taistelijoita. Tästä syystä innostuin siis laittamaan oman Smash-bingoni näkyviin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä keitä minä ajattelen tulevassa Smashissä näkeväni. Avaan bingoni alapuolelle hieman ajatuksiani näistä:

Echo -taistelijat ovat siis hahmoja, jotka ovat lähellä jotain jo olemassa olevaa hahmoa, mutta ovat kuitenkin sen verran erilaisia, etteivät he sovellu pelkästään skineiksi. Esimerkiksi Samuksen echo on Dark Samus ja Pitin Dark Pit. Echo -taistelijoiksi olen itse ajatellut Charizardia, joka siis Pokémon Trainerin echo sekä Shadow the Hedgehogia, joka Sonicin. Merkitsin Echo -ehdotukseni bingoon isolla "E" -kirjaimella.

Merkitsin myös Assist trophyt, eli avustavat hahmot Assist trophy ikonilla. Näitä olisivat mielestäni paluun tekevä Isaac Golden Sunista, Geno sekä Sans Undertalestä - mikäli Sakurai haluaa siis todella yllättää!

Minecraft kohta tarkoittaa, että uskon kyseisen pelin näkyvän jollain tavalla uudessa Smashissä, muttei välttämättä kovin merkittävällä tavalla. Alola saaret Pokémonista tarkoittaa ihan vain sitä, että Sun & Moon peleistä tulee todennäköisesti jokin kenttä. Story Modella toivon siis tarinamuodon palaamista Smashiin.

Loput ovatkin sitten ihan normi taistelijoiksi tarkoitettuja hahmoja! Toki ihmiset veikkaavat Dixie Kongia ja Isabellaa echo hahmoiksi, mutta itse henkilökohtaisesti haluaisin heidät enemmän ihan omanlaisikseen. Skull Kidiä odotan kaikkein eniten ja toivonkin, että hahmo saisi ansaitsemansa paikan Smashissä! Decidueye, Waluigi (tiedän että on esitelty assist trophynä, mutta Sakurailla on outo huumorintaju), Heihachi ja Banjo & Kazooi voivat kaikki olla ihan mahdollisia peliin! Hahmoiksi on myös väläytetty muun muassa Gardevoiria ja Incineroaria Pokémonista sekä hahmoa Rhytm Heaven -pelistä, mutta nämä eivät päässeet minun bingooni! Kysykää ja keskustelkaa jos vaikutti yhtään kiinostavalta! Suurimmalle osalle tämä hypetys ei taas aukea ollenkaan, mutta olen liian innoissani ollakseni puhumatta tästä! Ei mulla nyt taas muuta :)

2018 so far

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko jotenkin vain hujahti ohi. Kesäkin ehti vasta alkaa ja nyt se jo vetelee viimeisiään. Jotenkin hassua, että mulla oli myös ensimmäinen ihan oikea kesäloma ties kuinka pitkään aikaan! En kuitenkaan tehnyt kesällä mitään superihmeellistä, mutta muun muassa ulkoiltua tuli paljon Pokémon Go:n kanssa sekä Pride Helsingissä tuli pyörähdettyä. Hanniskin kirjoitti blogissaan siitä miten ahdistavaa se on kun ei niin sanotusti suorita kesää, eli siis tee aivan loputonta määrää kivoja juttuja ja koe mahtavia asoita. Itse samaistun tähän täysin, mutta toisaalta välillä on mukava ottaa ihan vain aikaa itselle ja rentoutumiselle.

Pokémon Go kaksi vuotta myöhemmin

Täytyy sanoa, että Pokémon Go:n suosion jatkuminen yllätti minut todella positiivisesti. Gym -systeemin muuttuminen sekä Raid -taisteluiden lisääminen toivat peliin sitä oikeaa mielenkiintoa ja haastetta. Sittemmin lisätyt ystävätoiminnot sekä vaihtomahdollisuus ovat myös olleet ihan kiva lisä. Josta puheen ollen, liitän tähän kuvan omasta Friend -koodistani ja kaikki halukkaat saavat minut lisätä ystäväkseen!

Muu pelaaminen

Ei luoja olen niin kyllästynyt Overwatchiin... Se ei vain enää tuota minulle juurikaan iloa eikä silmäni pysy enää sillä tavalla perässä niin hektiseen pelaamiseen. Korvaajana Overwatchille olen alkanut pelata Elder Scrolls Onlinea, johon myös minut saa kaikki halukkaat lisätä kavereiksi - ilmoita halukkuutesi vaikka kommenttikenttään! Myös uuden Smash Brosin ollessa ihan nurkan takana, on Switchin ostaminen alkanut himoittaa entistä enemmän!

Elokuvat ja kesän blockbusterit

Tämä on ollut todellakin mielenkiintoinen kesä, sillä olen skipannut jo vaikka kuinka monta todella kiinnostavaa leffaa. Ant-Man & Wasp, Deadpool 2 ja Jurassic World ovat kaikki jääneet katsomatta, joko ajanpuutteen tai mielenkiinnon takia. Tästä syystä blogissa on ollut melko hiljaista närttileffojen suhteen. Sen sijaan Netflixiin on lisätty tuon tuosta mielenkiintoisia leffoja ja niiden parissa onkin vierähtänyt useampikin tunti. HBO:n irtisanoin, sillä sielläpä ei ollut enää mitään katsottavaa. Castle Rock ja Big Little Lies saavat oottaa ensi kevääseen.

Piirtämiseen ja vapaa-ajan tekemiseen ei myöskään ole ollut ihan hirveästi aikaa, mutta aina silloin tällöin olen koittanut jotain piirrustuksia uppailla Tumblrin -nsfw blogiini ja siellä onkin jo 2 000 seuraajaa! Olen myös jälleen ollut todella innostunut keräilemään asioita kesän aikana. Olen useampaankin otteeseen tilannut Pokémon kortteja täydentämään kokoelmaani sekä hankkinut 2 euron erikoiseuroja. Keräily on todella hauskaa ja onkin aivan paras tunne kun saat täytettyä kokoelmasi!

Toivottavasti sinä olet ollut ihan tyytyväinen sinun tähän astiseen vuoteesi! Minä ainakin koen olevani ihan onnellinen kokonaisuudessaan. Ei mulla nyt taas sen ihmeempää!

Death Note

Nyt vasta tajusin, etten ole vielä ikinä kertonut täällä yhdestä suosikki manga -sarjastani! Death Note on siis yksi ensimmäisimpiä manga-sarjoja jotka olen koksaan lukenut ihan alusta loppuun ja vieläpä useamman kerran. Myös animen olen tainnut katsoa kolmesti, mutta kerron mielipiteeni siitä hieman myöhemmin. Tässä kuitenkin teille, jotka ette sarjaan ole tutustuneet niin pieni infopläjäys ja iso suositus!

Death Note on vuosina 2003 - 2006 ilmestynyt mangasarja, jonka takana ovat käsikirjoittaja Tsugumi Õba sekä piirtäjä Takeshi Obata. Tarina kertoo Light Yagami nimisestä lukiolaisesta, joka saa käsiinsä kuolemanjumala shinigamin muistikirjan. Muistikirjaan voi kirjoittaa kenen tahansa nimen ja tämä kuolee sydänkohtaukseen 40 sekunnin kuluttua kirjoitushetkestä. Light on luonteeltaan oikeudenmukainen ja erittäin älykäs. Hän päättää käyttää muistikirjaa rangaistakseen rikollisia ja tehdäkseen maailmasta paremman paikan. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan nappiin vaan pian Lightin perässä on maailman poliisijärjestöt sekä salaperäinen mestarietsivä L. 

Vinkki: Lue vasemmalta oikealle

Death Note pureutuu hyvin voimaakkaasti siihen mikä on moraalisesti oikein tai väärin. Psykologinen rikostarina on aina ollut suosikki genreni, joten ei mikään ihme, että Death Note uppoaa. Se on myös todella hyvä sarja ihmiselle, joka ei ole tutustunut vielä ollenkaan manga tai anime -maailmaan sen hyvin länsimaalaisen kerronnan vuoksi.

Mikäli Death Noten anime olisi täydellinen, saattaisi Death Note jopa mennä minulla Fullmetal Alchemistin yli suosikki manga/anime sarjana. Sen sijaan animen lopetusta on muutettu melkoisen tönköksi. Animessa myös korostuu turhan paljon sellainen animelle olennainen "överiys" muun muassa silloin kun Light kirjoittaa nimiä vihkoon. Liian eeppiset liikkeet liian eeppisen ellei jumalallisen musiikin säestämänä tekevät kohtauksista tahattoman korneja ja koomisia. Anime on kuitenkin lisätty juuri Netflixiin, joten todellakin vahva suositus edes kokeilemaan sarjaa! Death Notesta tehtiin myös live-action jenkkiversio viime vuonna ja voi pojat kuinka suosittelenkaan pysymään kaukana koko paskasta. Aivan käsittämättömän huono vaikka koitin antaa sille mahdollisuuden.

Jos siis haluat jännitystä elämääsi 37 episodin verran on tässä oiva valinta arki-iltojen ratoksi. Death Noteen jää koukkuun ja sen katsoo miltei parilla istumalla ahmien loppuun asti.

I Don't Want to Live on This Planet Anymore

Sosiaalinen media ja anonyymi kommentointi ovat mielestäni suurin vitsaus mitä maa päällään kantaa herran vuonna 2018. Jokaisella on oltava mielipide ja mitä enemmän tuot sitä esiin somessa, sitä parempi. Mikäli mielipiteesi on toisten mielestä väärä, niin se on sinun sananvapautesi riistoa ja noitavainoa sinua ja sinunkaltaisiasi ihmisiä kohtaan. Minkäänlaista keskustelua ei synny kun ääripäät ottavat yhteen keskustelupalstojen kommenttiosioissa. Ikävänä lieveilmiönä tälläinen tavallinen tokun ihminen ei uskalla enää sanoa mielipiteitään ääripäiden välisiin sotiin. Tyydyn olemaan hiljaa kuten miljoonat muutkin ja mielipiteiden mustavalkoisuus korostuu entisestään. On hankalaa olla keskitien kulkija, joka osaa tarkastella asioita molempien osapuolien näkökulmasta kun mielipiteen kuuluu olla vain ja ainoastaan kyllä tai ei.

Tämän kaiken innoittamana ajattelin vihdoin tuoda esiin muutamia somekohuja, jotka viime viikkoina ovat ärsyttäneet minua suunnattomasti. Monet näistä ovat siis julkisuuden henkilöitä koskettavia kohuja, joista itse en olisi edes saanut kohua aikaiseksi. Tämän postauksen jälkeen voitte syyttää minua taas rasistiksi tai suvakiksi, ihan kummalta se nyt siinä sinun agendassa tuntuu paremmalta.

KOHU 1: Zac Efronin hiukset

Oho... Siitä onkin hetki kun herra Efron on pyörinyt blogissani. Anyways ajattelin aloittaa tälläisellä helpolla mihin kaikkien on todella helppo luoda oma mielipiteensä. Viime viikolla Efron julkaisi Instagram -sivullaan kuvan itsestään uusilla hiuksillaan kuvatekstin "Just for fun" kanssa. Mikä tässä sitten on niin ihmeellistä? Nuori mieshenkilö kokeilee uutta hiustyyliä, on ehkä vielä hieman itsevarma siitä miten yleisö reagoi muuttuneeseen kuontaloon ja ensimmäinen asia mitä tapahtuu on: "My race is not your costume". Jep. Efronia syytetään siitä, että hän kokeilee ihan huvin vuoksi kampausta, josta niin monia mustia lapsia kiusataan kouluissa ja yhdistetään jengiläisyyteen. Kommenttikenttä täyttyi vihaisista kommenteista asian puolesta ja ihan mielelläni itsekin niitä luin. Ihmiset olivat todella vihaisia ja sanoivat lopettavansa Efronin seraamisen tuohon paikkaan.

Sama kohu oli myös alkuvuoden puolella siitä kun joku amerikkalainen teini oli pukeutunut kiinalaiseen kimonoon. Ammattimielensäpahoittajat syyttivät jälleen henkilöä kulttuurinsa halveeraamisesta.

Ratkaisu: Olen niin onnellinen että Zac ei ole poistanut kuvaa somesta sen saaman täysin typerän kohun takia. Ymmärrän, että rastoilla on kulttuurillinen merkitys myös, mutta ihan oikeasti - kuinka monta valkoista ihmistä näet rastat päässä päivittäin kun liikut ulkona? 

KOHU 2: Scarlett Johanssonin roolitus

Johanssonin pari roolitusta on nyt olleet hieman hitti tai huti. Viime vuonna Johanssonin yllä velloi kohu, sillä hänet oli roolitettu elokuvaan Ghost in the Shell. Kohuksi nousi siis se, että päähenkilöksi olisi pitänyt roolittaa aasialaistaustainen henkilö. Ymmärrän tämän täysin sillä kyseessä oli animeen perustuva tarina, jonka päähenkilö kuuluisi kaikin puolin olla aasialainen. Mutta. Tämä ei ollut se kohu mistä halusin puhua.

Johansson roolitettiin vastikään Rupert Sandersin toiseenkin elokuvaan nimeltä Rub & Tug. Scarlett esittäisi elokuvassa transmiestä, Tex Gilliä, rikollispomoa Yhdysvalloista. Valitettavasti tästä syntyi myös aivan suunnaton kohu. "Kuinka nainen voi esittää transmiestä? Täytyy olla oikea trans esittämässä hahmoa." Huokaus. Eikö kukaan enää muista miten näytteleminen toimii ja miten elokuvat toimii? Ymmärrän, että rotua on vähän hankala näytellä, mutta toinen sukupuoli onnistuu kyllä. (Dallas Buyers Club, Boys Don't Cry, Danish Girl.)

Ratkaisu: Scarlett Johansson irtisanoutui roolista ja pahoitteli syvästi, että oli koskaan harkinnutkaan rooliin lähtöä. En tiedä kuinka ihmiset kuvittelevat tämän leffan menestyvän, sillä tärkeille asioille tarvitaan iso kasvo elokuvaan, jotta se herättäisi ihmisten huomion.  Koen myös, että sosiaalinen media pakotti Scarlettin luopumaan roolista, jossa olisi päässyt todella näyttämään osaamistaan.

KOHU 3: Henry Cavill ja #metoo

#metoo on myös yksi aikamme suurimmista vitsauksista. Sen alkuperäinen tarkoitus on todella hyvä, mutta sen kapeakatseinen ajattelu ja etenkin sen mahdollisuus jättää miehet kokonaan keskustelun ulkopuolelle on aivan naurettava. Monet julkkikset ovat ansaitusti saaneet vihaa niskaansa kampanjan myötä, mutta myös kampanjaa kritisoineet ovat saaneet osansa vihasta, vaikka eivät seksuaalista ahdistelua hyväkyisikään. Ihan oikeasti, kuka muka hyväksyy ahdistelun jos sanoo vähän jotain kriittistä aiheesta?

Otan esimerkiksi Teräsmiehenäkin tunnetun Henry Cavillin joka GQ -lehden haastattelussa kertoi omia mielipiteitään aiheesta. “It’s very difficult to do that if there are certain rules in place. Because then it’s like: ‘Well, I don’t want to go up and talk to her, because I’m going to be called a rapist or something’ - on suora lainaus lehden haastattelusta. Cavill kertoo myös olevansa perinteisempi mies joka tykkää flirttailla naisten kanssa ja lähteä mukaan tähän "vaikeasti tavoiteltava" -leikkiin. Nyt Cavill kuitenkin toteaa, ettei mielellään ota enää sitä riskiä. Jos nainen sanoo ei niin silloin se on ei. Hän ei enää "uskalla" lähestyä vaikeasti tavoiteltavaa kohdetta, ettei hän saa mitään turhia syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta. Miehenä ymmärrän täysin Cavillin pointin, mutta miten tekee some? "Näin ne miehet taas uhriutuu" ja "Cavillin täytyy opetella raiskaamisen ja flirttailun ero tai unohtaa koko juttu". Niin kuin mitä ihmettä nyt taas?

Ratkaisu: Tähän ei ainakaan minun korvaan ole vielä kantanut mitä Cavill olisi asialle tehnyt. Eiköhän tähän piakkoin saada jonkinlainen selvennys ja pahoittelu aiheesta. Vihaan niin paljon sitä jälkikäteen asioiden pahoittelua aiheista, jotka eivät suoranaisesti sitä edes tarvitse.

Tässä siis muutama minun mieltäni kirvoittanut asia. Saatte olla ihan vapaasti eri mieltä kanssani asioista, siksi toivonkin että tähän tulisi rakentavaa keskustelua aiheista. Kaikki jotka minut tuntee, tietää etten ole rasistinen tai oikeastaan syrji ketään mihinkään ihonväriin, sukupuoleen, seksuaalisuuten tai muuhun liittyvistä syistä. Koen vain hankalaksi tuoda mielipiteitäni julki juuri niiden "vääryyden" takia. Ei mulla nyt muuta taas! toivottavasti jakositte lukea loppuun asti :)

Uusi katsaus viime vuoden lemppareihin

Hauskasti on käynyt niin, että kaikkiin kolmeen viime vuoden lempparisarjaani on tullut nyt kevään ja alkukesän aikana toinen tuotantokausi. Kuten jotkut ehkä muistaakin niin listaan alkuvuodesta aina suosikkisarjojani menneeltä vuodelta. Sarjojen ei ole tarvinnut ilmestyä kyseisenä vuonna - pääasia, että olen itse niihin tutustunut sen aikana. Koska mielipiteet voivat ja saavat muuttua, ajattelin vähän avautua teille tässä näiden sarjojen kakkoskausista. Mielenkiintoista on myös, että sarjojen järjestys listalla on muuttunut!

 #3 13 Reasons Why
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2017
Lempi hahmo: Zach Dempsey

Mitä tapahtui 13 Reasons Why? Miksi tälle piti tulla toinen tuotantokausi? Kakkoskausi tuntui melkoisen turhalta ja anteeksipyytelevältä. Se myös oli aivan liian saarnaava ja tuntui saaneen aivan liikaa ponnetta #metoo kampanjasta. Kaudessa on toki edelleen todella koskettavia ja rankkoja hetkiä, mutta jotenkin koko uskottavuus on tipotiessään.

Jouduin tipauttamaan yhden tähden pois tältä IMDB -arviostani ihan vain periaatteesta. Miksei sarjat voisi välillä jäädä siihen yhteen kauteen ja antaa katsojan itse pohtia ja päättää miten tästä jatkettiin? Tälle on jopa tulossa kolmas kausi, joka todennäköisesti jää minulta kokonaan katsomatta. Aivan käsittämätöntä miten toinen tuotantokausi voi pilata myös sitä ensimmäisen fiilistä.

#2 Westworld

Verkko: HBO
Julkaisuvuosi: 2016 -
Lempi hahmo: William

Westworld on ehkä kovin juonisarja mitä televisiossa tällä hetkellä pyörii. Ensimmäinen tuotantokausi imaisi minut mukaansa niin ettei poispääsyä oikein edes näkynyt. Westworldistä riitti puhuttavaa vielä kuukausiksi sarjan katsomisen jälkeen, mutta miten suoriutui toinen tuotantokausi?

Westworld on edelleen todella kova sarja, vaikka edellisen kauden tasolle ei aivan tällä tokalla päästy. Hahmoista vain osa tuntui kehittyvän johonkin suuntaan kun taas toiset junnaisvat paikallaan tai muuttuivat täysin tylsiksi klisee hahmoiksi. Mikäli ensimmäinen kausi oli mielestäsi huippu niin ei tätä tokaakaan voi kyllä sivuuttaa! Muutama juttu jäi todellakin rassaamaan lopussa ja näihin vastausta odotellaankin sitten kolmoskaudella!

#1 The Handmaid's Tale

Verkko: Hulu
Julkaisuvuosi: 2017 -
Lempi hahmo: Serena Waterford

Blessed be the fruit. Se missä Westworld on juonellisesti sellaista nannaa aivopähkinää, on Handmaid's Tale sitten taas sitä psykologista jännitystä sekä visuaalista karkkia. Handmaid's Tale jopa parantaa ykköskauteen nähden, vaikka se alkaakin todella todella hitaasti.

Handmaid's Talen vahvuus on nimenomaan siinä, että pääset/joudut lukemaan puolet dialogista näyttelijöiden kasvoilta. Sanat eivät juurikaan merkitse tässä maailmassa vaan sarja pakottaa ihmisen tarkastelemaan toista ihmistä lähemmin.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Handmaid's Tale tosiaan on vielä paria jaksoa vajaa ennen kauden päätöstä, mutta jo tässä vaiheessa voin kertoa ettei se ykkössijalta tule hevillä tippumaan. :)

Solo: A Star Wars Story

Aloitetaan faktalla: Harrison Ford on ainoa oikea Han Solo, eikä hänen saappaitaan hahmon roolissa voi kukaan täyttää. Mutta piru vie kuinka lähelle Alden Ehrenreich ne täyttääkään! En kyllä koskaan epäillytkään, etteikö herra roolistaan suoriutuisi aivan mallikkaasti. Enemmän minua häiritsi ajatus siitä, että Han Solosta ylipäätään tehdään prequel elokuva. Valitettavasti Solo: A Star Wars Story kuitenkin todisti epäilykseni todellakin aiheettomaksi. Solon oma elokuva kun sattuu olemaan lähes tulkoon täydellistä Star Wars viihdettä ja aivan luvattoman paljon parempi kuin viime vuonna ilmestynyt episodi VIII.

Solo kertoo tarinaa siis Han Solon vuosista ennen Millenium Falconia ja ennen episodi IV:n tapahtumia. Nuori pilotti elää jo tuolloin lainsuojattomana karkurina, joka lähtee mukaan seikkailulle ansaitakseen rahaa ja päästäkseen takaisin naisensa luo Corellia -nimiselle planeetalle. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta leffan synopsis, kun kuitenkin olet leffan jo tässä vaiheessa nähnyt tai et vain ole niin kiinnostunut Star Warsista, että sillä olisi väliä. Tärkeintä kuitenkin juonessa on se, että Han tapaa parhaan kaverinsa Chewbaccan leffan aikana sekä saamme tietää miten Landon rakas Millenium Falcon päätyi Hanin käsiin.

Leffa oli todellakin jotain virkistävää vaihtelua episodi VIII jättämän pettymyksen jälkeen. Leffa oli juoneltaan ihan okei, joskin jonkin verran ennalta-arvattava. Siihen sisältyi kuitenkin paljon hyviä Star Wars -hetkiä. Huumori pidettiin vähän vähemmällä kuin yleensä, mikä toisaalta oli sekin hyvää vaihtelua. Etenkin Last Jedi -elokuvassa huumori veitiin vähän liiankin pitkälle... Sen sijaan olin hieman pettynyt John Powellin musiikkiin leffassa, sillä musiikin avulla ei pahemmin päästy sellaiseen kunnon Star Wars -fiilikseen. Myös erittäin häiritsevää oli se, että Beckettin rooliin oli roolitettu Woody Harrelson, joka näytteli jälleen kerran Woody Harrelsonia Woodyharrelsonmaisessa roolissa. Onneksi monet pienet easter eggit ja etenkin lopussa tuleva jättiyllätys olivat omiaan paikkamaan leffan pieniä vikoja!

Ensinnäkin spoilerivaroitus vähintään tähän kohtaan, mutta pidän todella paljon siitä, että nämä spin-off leffat halutaan tarkoituksella pitää vähän erillään pääsagasta. Kuten Rogue Onessakin, myös tästä leffasta puuttui se Star Wars -leffoille ominainen alkuteksti-scrollaus. Leffassa myös hauskasti käytettiin quoteja alkuperäisestä trilogiasta hieman käänteisinä. Esimerkiksi kun Lando toteaa Hanille vihaavansa tätä, Han vastaa tähän virneen kanssa: "I know." mikä on siis suora viittaus Leian ja Hanin väliseen keskusteluun episodi VI:n alussa. Suurin  ja paras easter egg kuitenkin oli lopussa täysin puskista ilmestyvä Darth Maul! Toki osasin jo arvata kuka on ksyeessä jo siinä vaiheessa kun tämän mekaaninen jalka vilahti holo-lähetyksessä... Mutta kuinka siistiä silti!

Vahva suositus tälle Star Wars -leffalle mikäli et ole sitä nähnyt vielä! Ei tähän ihan kamalan paljoa voi oikeasti pettyä. Iso plussa myös siitä, että leffa vähän selitti sitäkin miksi the Last Jedissä yhtäkkiä polttoaine voi olla ongelma! Tykkäsin!

Parhaat Marvel Cinematic Universe pahikset

Tehdään tähän väliin tälläinen helppo, mutta monille varmaan ihan mielenkiintoinen listaus. Olen monesti valitellut täällä blogissakin kuinka sieluttomia, alikehittyneitä ja tylsiä pahiksia Marvelilla on vuosien varrella ollut valkokankaalla. Toinen toistaan huonommat vihulaiset ovat jääneet todellisiksi tynkähahmoiksi ilman selkeitä motiiveja tai päämäärää. Toki joukkoon mahtuu muutama ihan hyväkin pahis ja listaankin tähän oman top vitosen (eipä niitä oikeastaan sen enempää olekaan.) Aloitetaanpa! - pikkuisia spoilereita, mutta listauksen voi katsoa ilman, että lukee tarkennuksia :)

#5 Erik Killmonger

Leffat: Black Panther
Näyttelijä: Michael B. Jordan

Killmongeria hehkutettiin jotenkin todella todella paljon Black Pantherissa. Itse en ymmärtänyt juurikaan sitä, miksi hahmoa hehkutettiin niin paljon. Killmonger on aluksi todella mielenkiintoinen ja erilainen pahis, jonka motiivit ovat hyvinkin selkeät ja ymmärrettävät. Katsoja jopa alkaa kannustamaan tätä pääsemään tavoitteisiinsa, sillä Killmongerin agendalla on pointti, jonka jopa Black Panther ymmärtää. Valitettavasti vielä viidenneksikin paras MCU -pahis on jollain tavalla viallinen. Killmonger lössähtää todella pahasti leffan loppua kohden eikä hahmon tappaminen kesken hahmokehityksen juurikaan auta asiaa. Mielelläni olisin nähnyt Killmongerin sellaisena on-off pahiksena MCU:ssa, mutta nyt meni näin.

#4 Ultron

Leffat: Avengers: Age of Ultron

Näyttelijä: James Spader

Ultron oli oikeastaan ensimmäinen MCU pahis, josta oikeasti tykkäsin. CGI oli todella hyvin toteutettu tämän hahmon kohdalla ja James Spader teki loistavaa työtä motion capture -tekniikan avulla luodakseen Ultronin arvolleen sopivalla tavalla henkiin. Hahmo olisi kaivannut toisaalta hieman enemmän ruutuaikaa MCU:ssa esimerkiksi toisen elokuvan muodossa. Ultron on mielenkiintoinen pahis sarjakuvissa, joten miksei voisi olla myös leffoissa? Toki, koska Ultron on tietokoneohjelma, en sano etteikö hän voisi tulla aika helpostikin takaisin vielä. Etenkin nyt Infinity Warin tapahtumien jälkeen.

#3 Vulture
Leffat: Spider-Man: Homecoming

Näyttelijä: Michael Keaton

Ehkäpä MCU:n maanläheisin kaveri. Vulturen eli Adrian Toomesin motiivit olivat myös todella selkeät ja hahmoon pääsi sisälle aivan uskomattoman hyvin! Toomes ei tahtonut valloittaa maailmaa, vain tienata elantoa perheelleen. Vulture pysyi todella uskottavana loppuun asti. Hänessä oli ne virheet mitä ihmisessä olettaakin olevan, hän ei ollut kaikkivoipainen eikä toisaalta halunnutkaan olla. Odotan innolla miten hahmo tulee kehittymään seuraavaan osaan!

#2 Loki

Leffat: Thor, Avengers, Thor: the Dark World, Thor: Ragnarök, Infinity War

Näyttelijä: Tom Hiddleston

Kyllä. Loki on listallani kakkosena. Yllättyneitä olivat ketkä? Loki on saanut osakseen aivan huikeaa hahmokehitystä. Toki hahmo on ollut enemmän leffoissa kuin kukaan muu MCU pahis. Siltikin Loki on pystynyt yllättämään jokaisessa leffassa juonikkuudellaan. Hiddlestonin Loki on toiminut todella hyvänä vastapainona Hemsworthin Thorille. Saa nähdä miten hahmon tulevaisuus tulee menemään MCU:ssa, mutta ainakin jollain muotoa Hiddleston on mukana seuraavassa Avengers -leffassa.

#1 Thanos

Leffat: Guardians of the Galaxy, Infinty War

Näyttelijä: Josh Brolin

Thanos on heittämällä MCU:n paras pahis. Jokainen joka on nähnyt Infinity Warin voi olla kanssani samaa mieltä. Jos olet eri mieltä - haluan todellakin kuulla perustelusi asiaan. Vuosien pohjustus todellakin lunasti lupauksensa kun tämä kaveri pääsi kylvämään tuhoa universumiin. Todellakin odotan mitä seuraava osa tuo tullessaan!

Pari huomautusta: En miellä Winter Soldieria sillä tavoin pahikseksi, mistä syystä hän ei ole listalla. Myös Civil Warin Zemo olisi voinut olla listalla, mutta Killmonger vei juuri ja juuri voiton hänestä. Ketkä ovat sinun suosikki MCU pahikset?